Kaduttaako eropäätös?

Toivon mukaan olet rohkea ja otat häneen yhteyttä. Se on tärkeä askel kohti sovintoa ja osoittaisi myös että olet tosissasi.

Kuinka pitkään te olitte yhdessä ennen kuin erositte?

Ei kannata erota niin, että jää jossiteltavaa. Lisäksi jotkut kaipauksessaan ajattelee, että yhteen uudelleen mennessä menis paremmin. Jos on useita vuosia toisen kanssa kimpassa ollut niin tietää kyllä millainen suhde on. Terapiaa ja asiooden korjaamistakin voi sinnikkäästi yrittää liian kausn ja aivan turhaan korjata.

Onneksi annoin vapauden-Ilman sitä emme olisi voineet löytää toisiamme uudelleen. ❤

Onko toinen kuollut, vai miksi et kerro enää?

Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn, miksi sinulle oli niin tärkeää, että toinen myöntäisi viat itsessään? Oliko se niin tärkeää, ettet päässyt siitä yli vaan uhrasit koko parisuhteen ollaksesi oikeassa? En toki tiedä taustoja mutta kuulostaa pikemminkin valtataistelulta kuin rakkaudelta minun korviini. Eikö toisen kanssa eläessä pitäisi keskittyä siihen, että hyväksyy toisen vikoineen päivineen? Koska totuushan on se, että aina niitä vikoja löytää jos niitä etsii ja kukaan ei ole virheetön eikä erehtymätön.

Kysymys ei ole valtataistelusta. Kukaan ei ole täydellinen, mutta huonoja ominaisuuksia voi vähentää tiedostamalla ne ja siten ottamalla toinen huomioon. Jos ei tiedosta tai tunnusta vikaansa, muutos on vaikeaa. Tiesin, ettei toinen halua muuttua ja oma ei siihen olisi riittänyt. Oman käytöksen kautta toisen muutos on mahdollista, mutta todella vaativaa ja hidasta. Alkoholismin hoidon ensiaskel on, että tunnustaa ongelman.

Hyviä ominaisuuksia on hyvä olla huonoja enemmän. Elämän edetessä oppiessa tuntemaan toista voi huonojen ominaiauuksien määrä kasvaa. Miksi joku esimerkiksi haluaa alkaa seurustella alkoholistin tai väkivaltaisen kanssa, jos sen tietää etukäteen? Myös vähemmän vakavat jutut voivat tappaa tunteet.

Hyvissä suhteissa käy päinvastoin ja toisesta löytää aina uusia hyviä puolia.

Oho, kuulostaa aika pahalta ja oudoltakin. Ymmärrän hyvin tuntemuksiasi, mutta mikä sai sinut tulemaan vanha suola janottaa -palstalle, jos saa kysyä? Ainakin tuntuu että olet aika vihainen.

Aitorakkaus kirjoitti:

Oho, kuulostaa aika pahalta ja oudoltakin. Ymmärrän hyvin tuntemuksiasi, mutta mikä sai sinut tulemaan vanha suola janottaa -palstalle, jos saa kysyä? Ainakin tuntuu että olet aika vihainen.

Lue lisää

No kiertelin noita palstoja aikani kuluksi ja täältä nyt osui silmään kysymys että kaduttaako ero/eropäätös.
Olinhan aika vihainen ja en kyllä anna tuollaiselle oikein mitään arvoa enää, siinä oli paljon muutakin todella ilkeätä ja törkeätä käytöstä häneltä muutenkin.
Kehui joskus hyvinä hetkinä, että on ihanaa kun saa olla jonkun kanssa oma itsensä ja puhua suoraan asioista mitä miettii. Sitten kuitenkin arvosteli mua kaikesta pienistäkin arjen asioista jatkuvasti. Sitten silloin ekoja kertoja sanoin hänelle hänen käytöksestään. Sanoin niin, että mä en ole kuitenkaan niin paljoa naisen tarpeessa että mä alkaisin toisen haukuttavaksi ja hänkin siihen kyllä totesi, ettei se ole oikein että joutuu pyytämään anteeksi sitä mitä on. Haukkui kyllä joskus mun henkistäkin tasoani ihan sen vuoksi, kun eräs päihdenaapuri oli tullut sössöttämään hänelle kannabis- ja kaljahumalassa jotain. Kun hän kuulemma vetää kehareita ja idiootteja puoleensa, niin kai mäkin olen sit sellainen, oli hänen kommentti tuolloin. Et oliko tuokin sitten aito kommentti häneltä tästä anteeksipyynnöstä vai sitten uusi vihjaus..
Mutta tosiaan, kiertelin näitä palstoja muuten vain ja katsoin nyt tämänkin samalla vaivalla.
Ja toinen tässä on varmaan se, kun tästä kuolemantapauksesta on vasta 1kk aikaa aika tarkalleen.
Niin tässä välillä muistelee/muistuu mieleen kaikkea niin hyvää kuin huonoakin lapsuudesta lähtien.
Ja yhtäkkiä tuli vain noin viikko sitten mieleen tämäkin, juuri tuo että haukkui mun vanhemmat noin ja oli muutenkin helvetin negatiivinen että ollaan väleissä. Vaikka sanojensa mukaan koki tuon vanhempien vihaamisenkin negatiivisesti. Eli ei tosiaankaan ole mitään janoa, vanhan suolan tai muunkaan aiheuttamaa. Vaan ihan eri ikäisten muistojen aiheuttamaa vitutusta. Näiden negatiivisten siis.
Muuten olen päässyt jo ko naisesta yli, kävi vielä yllättävän nopeastikin, ehkä 2kk erosta.
Olin kyllä jo ollut hyvän aikaa kypsä häneen ja hänen loukkaamisiin. Olin jo yrittänyt erotakin aika piankin tuon keharihaukkumisen ym ala-arvoisen huutelun johdosta, mutta hän nyt roikkui niin kovin mun perässä reilu kuukauden ajan ja väitti ettei hän viesteistään ja sanomisistaan huolimatta halua todellakaan musta eroon. Niin annoin periksi ja yritin vielä uudestaan mutta eihän se juttu "lentänyt" mitenkään, haukut vain paheni hänen taholtaan.
Eli hyvä vaan ettei ole mun riesana ja toivottavasti on nyt onnellinen oloonsa.
Vähän kyllä huvittikin ajatella, että mahtaako hänen miehensä tietää, millaiseen *****kasaan on kätensä työntänyt kun niin tuijottivat.
Vielä jos ovat naimisiin menneet, mikä ei yllättäisi yhtään, olivat he sitten tosiaan toistensa kanssa jo mun aikaan tai eivät. Erostamme on kuitenkin jo 7-8kk ja exäni nyt ei ainakaan aikaile yhtään noissa asioissa. Et aina kiireellä joko naimisiin tai lapsi uuden kanssa, kuten sain huomata tuosta jo mitä hän jutteli aikaisemmista suhteistaan. Ja sitten kun tuntui vähän loukkaantuvankin silloin aikanaan, kun sanoin vielä, etten todellakaan muuta vielä 2kk seukkaamisen jälkeen yhteen koska mielestäni toista ei opi tuntemaan tarpeeksi tuossa ajassa.
EIkä tässä nyt muutenkaan mitään, varmaan unohtuu tuokin taas onneksi, kunhan pääsee tästä kuoleman aiheuttamasta surusta eteen päin. Niin ainakin nuo vanhat paskat unohtuu siinä ajan myötä.
Mihin ajattelit sitten, että olisi kannattanut kirjoittaa...? Älä nyt vaan ala mitään terapiaa jauhamaan sitten..;) Tää ei ole sitä eikä myöskään tosiaan mitään vanhan kaipuuta.
Kirjoitin tänne sillä, kun kysyttiin että kaduttaako ero. Tai että haluaisitko palata takaisin yhteen?
Vastaus on ei ja syitä on tuossa edellä mainittu.
Ja uskoisin kyllä itse, että tämä vihaisuus johtuu tosiaan tuosta muistosta. Vaikka ei vanhoja nyt saakaan muutettua miksikään, mutta ei siitä nyt oikein viitsi iloakaan tuntea.

En sitten ala terapiaa jauhamaan ;). Ei vaiskaan, kunhan kysyin vaan, kun kerran olen ketjun aloittanutkin. Tämä on ihan hyvä kohta kirjoittaa noista ja oli ihan mielenkiintoista lukea tarinasi. Harvoin mies kirjoittaa näin paljon (ja tämä puhtaasti positiivisena huomiona). Tuo nainen ei ansainnut sua, ja toivon että löydät naisen joka arvostaa ja rakastaa sua koko sydämestään ja jonka kanssa saat olla onnellinen.

Aitorakkaus kirjoitti:

En sitten ala terapiaa jauhamaan ;). Ei vaiskaan, kunhan kysyin vaan, kun kerran olen ketjun aloittanutkin. Tämä on ihan hyvä kohta kirjoittaa noista ja oli ihan mielenkiintoista lukea tarinasi. Harvoin mies kirjoittaa näin paljon (ja tämä puhtaasti positiivisena huomiona). Tuo nainen ei ansainnut sua, ja toivon että löydät naisen joka arvostaa ja rakastaa sua koko sydämestään ja jonka kanssa saat olla onnellinen.

Lue lisää

Kiitos siitä ettet väännä nyt miksikään terapiaa tarvitsevaksi kuten useimmat niin tekee, jos edes muutaman kuukauden tai max vuoden vanhoista asioista puhuu ja vielä kaartelematta suoraan niin kuin ne on.
Ja kun sitä nyt muutenkin sitten taas toisen kautta aina paasataan, että asioista pitää puhua avoimesti. Niin olen ainakin yrittänyt opetella ko tavan, niin hyvien kuin huonojen asioiden suhteen.
Joo ei hän kyllä oikein tasapainoinen ollut ja tokkopa tuosta miksikään muuttunutkaan.
Mites sinulla, jos saa olla utelias takaisin?
Siis janottaako joku vanha asia vai mietitkö muuten ihan yleisellä tasolla näitä tällaisia?
Kiitos muuten tsempistä, eiköhän se löydy, vaikka ei mua nyt haittaa olla sinkkunakaan.

Totta kirjoitat. Ihmiset usein suosittelevat terapiaa, vaikka kaikille se ei ole se oikea juttu.
Vanhoista asioista saa jutella just niin kauan kuin itse kokee siihen tarvetta. Jokainen käsittelee nämä asiat omalla tavallaan, pääasia että käsittelee.

En sanoisi että janottaa. En ehkä ole ihan eksästä vielä ihan kokonaan päässyt yli, mutta sinkkuna oleminen on ihan ok.

Minä olen pohdiskelija luonteeltani, joten aloitukseni liittyy pohdiskeluun yleisellä tasolla vaan :)

Et ollut ja kiitos asiallisuudesta.
Kyllähän sitä itsekin tulee pohdittua ja kyllä sitä tulee mietittyä asioita vaikka asiat olisivatkin jääneet taakse. Ja näistä menneistä oppii jokainen mitä nyt vaan. Ja vanhat opit muistuvat uudestaan mieleen sitten, jos niitä joutuu uudestaan kokemaan. Jos ymmärrät.
Ja tosiaan pääsin aika pian tuosta yli, juuri varmaan sen takia että huomasin ja tajusin aikanaan ettei maksa vaivaa.
Se on yllättävän hyvä viisaus/neuvo, kun sanotaan että menneet pitää jättäät aakseen mutta niitä ei saa unohtaa.
Tuon kuolintapauksen takia vaan tuli asiat mieleen uudestaan noilta osin ja alkoi vaan taas sapettamaan ja ajattelinkin, että kuinka törkeä joku voi toiselle olla.
Kyllä mä häntä kuitenkin rakastin tai olin ainakin sen verran kovin kiintynyt, että olin valmis kyllä jakamaan arkeni hänen kanssaan, en tosin kylläkään ryntäämällä suin päin yhteen mikä oli hyvä juttu, mutta kuitenkin. ja kun aloitti tuon käytöksensäkin vielä "sopivasti", niin ajattelin että seurataan vielä vähän tilannetta muutenkin.
Mutta tuo on taakse jäänyttä jo ja kuten kirjoitinkin, niin vähän kun aikaa kuluu, niin eiköhän nuo muistikuvat tuosta mun ja sukulaisten väleistä kiukuttelun suhteen taas laimene sinne mappi Ö:hön.
Sen verran vielä, että ei mulla nyt ole yksinäistä, en ainakaan koe niin.
On kuitenkin aina jotain puuhaa ja kyllä nautin siitäkin, kun voi vaan olla eikä tarvitse tehdä mitään. On sitä sit yksin tai ei.
Pidän ehkä vielä enempikin järjen mukana näissä asioissa jatkossa tunteiden kaverina, vaikka olen kyllä edennyt myös aina järjenkin kanssa ennenkin. Ei nyt tietenkään passaa pidätellä liikaa mutta ei myöskään hypätä silmät sokkona tyhjyyteen vaan sen takia, että siltä nyt tuntuu joltain ihanuudelta tms autuaalta tällä hetkellä.
En myös ottaisi tätä exääni missään nimessä takaisin, vaikka olinkin häneen todella kiintynyt silloin.
Jos nyt joskus sattuisikin ottamaan yhteyttä ja näin. Miten nyt ihmiset toimiikaan noissa tilanteissa, soittaa toiselle ja sanoo "miettineensä asioita" tms, pyytää kahville ja sitä kautta ottaa toisesta selvää, että olisiko se vanah syli vielä avoinna.

Kiitos kehusta:)
Kyllä tuossa itua on, ajattelin silloin jo kun tuon neuvon kuulin eka kertaa ja olen ainakin pyrkinyt myös itse pitämään siitä kiinni. Kun elämä on kuitenkin oppimista, mutta miten sitä voisi mitään oppia, jos asiat eivät jää mieleen.
Todella ikävä kuulla, että olit tuollaisessa suhteessa ja noin kauan vielä. Väkivalta on aina väärin ja muutenkin todella ikävä asia. Ja henkinen varsinkin ainakin omasta mielestäni, jättää pahemmat arvet mitkä kestää parantuakin kauan. Kun esim mustelma nyt kuitenkin paranee pois suht nopeasti.
Ja kyllä sitä sisäistä varoituskelloa kannattaa kuunnellakin, on yleensä oikeassa ainakin osittain ja sen kuunteleminen voi pelastaa paljoltakin pahalta. Kun on se kuitenkin pienempi paha menettää tilaisuus suhteeseen kuin päätyä toisen pahoinpideltäväksi.
Ja rajat täytyykin olla ja niistä kannattaa pitää kiinni. Eli kenenkään haukuttavaksi ei kannata alkaa.
Kyllä mäkin olen nyt jotenkin ymmärtänyt/päätynyt siihen tulokseen, että olihan tuo minunkin suhde väkivaltainen juurikin henkisesti. Vaikka sitä ei nyt kestänytkään tuon kauempaa.
Exä hakemalla haki aina loukkaamisen aihetta ja riitaa. Sai mut itkemäänkin todella kovin erään kerran sairaalasta päästyäni, olin ollut operoitavana siellä ja yövyinkin osastolla. Ja pari päivää olin niin pahoilla mielin ettei oikein tullut puhuttuakaan mitään kun olin itku kurkussa koko aika. ja kun en nyt kuitenkaan ole kovin itkuherkkä muuten.
Niin hän oli jo heti kotiuduttuani lähtemässä pois, kun olin kuulemma "todella töykeä" hänelle, mitä ei saisi olla vaikka raaja olisi kirjaimellisestikin irti-poikki-katki.
En nyt kuitenkaan ollut tiuskinut tms, olin vain hiljainen ja tokkurainen, hyvä kun pystyi liikkumaan. Olin kuitenkin herännyt leikkauksestakin vasta 20 tuntia aiemmin, todella kipeä, kovassa lääkityksessä ja nukkunut huonosti niin oli ainakin omasta mielestäni ihan normiakin olla hiljainen. Itse tiuski mulle jo osastolla, mihin jouduin erikseen pyytää tulemaan noutamaan mua, kun en ollut saanut edes sukkia jalkaan, mistä sanoinkin ettei onnistunut kun sattuu niin kovin. Ja tällaista.
Juu ei tietenkään tarvitse kertoa asioista, jos siltä tuntuu. Ja kyllä mäkin nyt aika usein jätän sanomatta asioista, mutta joskus joistakin tulee vain sellainen olo, että mitä hittoa, kai sitä voi puhua suoraan kun ne eivät muutu miksikään hiljaa olemalla. Mutta elämä on sellaista kun se on ja aina tosiaan oppii jotain, niistä huonoistakin.
Enkä mä ole tosiaan terapiaa vastaan mitenkään, se on yksi hyvä työkalu käsitellä asioita. Ja tosiaan jos sen avulla pääsee paremmin taas elämän syrjään kiinni niin ilman muuta terapia kannattaa:) Mut se on vähän ikävää, kun sitten leimataan mielenvikaiseksi(ihmiset) tai tyrkytetään lääkkeitä(lääkäri/terapeutti), jos käy purkamassa mieltään tuolla tavoin ja sen takia, että on joutunut olemaan väkivaltaisen ja ilkeän ihmisen vihakäytöksen kohteena. Tai muun vastaavan inhimillisen syyn takia, mihin tämä terapiaa haluava ei kuitenkaan itse ole syypää.

:):)
Juu olihan tuo sitä kyllä täysin, joka välissä muutenkin sai kuulla olevansa niin huono pösilö ettei tosikaan. Ja sitten kun sanoi joskus et tuli taas tunne että on tehnyt jotain huonosti niin suuttui siitäkin että Miten niin TAAS??!?!!? ja tällaista.
Ja nuo oli kyllä kaikista pahimmat tapaukset juuri tuo leikkaukseen liittyvä, mihin nyt itse varta vasten halusi tulla avuksi ja tueksi, sekä tuo että alkaa haukkumaan mun perhettä. Vaikkei nyt tosiaan joutunut heidän kans olla tekemisissä eikä tuntenut heitä muutenkaan. Ja tuo kommentti lähinnä, kun surkuttelin heidän tilannettaan tuon sairauden vuoksi, niin totesi vaan että juu, hänkin tuntee myötätuntoa ihan kusipäitäkin kohtaan mikä on hänestä todella harmittavaa.
Enkä uskonut kyllä ihan itsekään, että noin ilkeitä voi olla ylipäätäänkään, saati naisissa. Ja varsinkin kun on kuitenkin lapsiakin hankkinut ja näin. No, eipähän tarvitse tosiaan enää olla potkittavana. Noin niinkuin kuvainnollisesti.
Ja on saanut olla rauhassakin, annoin kyllä tulla täyslaidallisen siinä erotessa takaisin, kun olin pidätellyt vähän liikaakin siinä suhteen aikana. Niin kävi kai hänen luonteen päällensä huomata, että toinen pitääkin puolensa. Ja jos hän nyt tosiaan joskus vaikka erehtyisi mun kotioven taakse ihan mistä syystä tahansa, niin kyllä lentäisi kuin leppäkeihäs pihalle, sen olen päättänyt. Kannan vaikka niska-perse-otteella pihalle ja sanon suoraan et kun ei kelvannut silloin se asiallinen suhde niin nyt on turha odottaa yhtään mitään.
No se on kyllä totta, että ehkä näin julkisesti kirjoittaminen voi olla vähän hankalaakin. Juurikin tuon takia että leimataan helposti ja voidaan haukkua hyvinkin häijysti toinen.
Juu, terapia on paljon muutakin kuin sitä pillereide popsimista ja laitoksella olemista. Itseasiassa aika pieni osahan terapiapotilaista on siinä kunnossa, että tarvitsee tuollaista hoitoa, käsittääkseni. Eli on juurikin enempi sitä asioista puhumista ja niiden tietynlaisten solmukohtien avaamista.
Mutta asenteet on heti sitä mitä itsekin sanoit. Ja että terapiassa käyvä mielletään helposti tällaiseksi stereotyyppiseksi pakkopaita-hahmoksi.
Ja toisaalta voihan sekin jo olla hyväkin asia, että juttelee asioista totaalisesti ventovieraan kanssa, joka on objektiivinen. Sellaisella voi olla aika hyviäkin ehdotuksia mitä kautta jotakin asiaa voisi tarkastella.

Mutta koitahan jaksella ja kun kerta olet jo voiton puolella, niin asiat on jo kuitenkin aika hyvin:)

Kiitos :), kyllähän tämä jo ihan jees on :). Jaksamista ja tsemppiä sinulle myös. Löydät ihan varmasti jonkun joka arvostaa kaikkea sitä ihanaa mitä sinussa on.

Juu, eiköhän se tästä.
Nyt tietää ja muistaa vielä paremmin, mitä ei halua;)