Olen paljon matkustanut pienten matkatoimistojen järjestämillä kiertomatkoilla. Matkat ovat olleet hyviä ja suuntautuneet minua kiinnostaviin kohteisiin. Nyt näyttää, että matkatoimistot ovatkin ryhtyneet ryhmämatkatoimistoiksi, Eli yksin matkustavalle ei enää ole tarjolla matkoja. Mistä tämä kertoo? En kuulu mihinkään kerhoon tai yhdistykseen, josta voisin saada kerätyksi itselleni ryhmän, joka haluaisi lähteä kanssani samaan paikkaan. Koko ajan puhutaan, että yhden hengen taloudet lisääntyvät. Matkailualalla tämä viesti ei näköjään ole mennyt perille. Sinkkulisät voivat olla aika suuria, mutta nyt ei sitten rahallakaan...
kiertomatkat ilman ryhmää
3
567
Vastaukset
Niin, koska kyseessä ovat matkatoimistot jotka ovat luonnollisesti voittoa tavoittelevia yrityksiä, niin siitä että kyseisenlaista tarjontaa on aikaisemmin heillä ollut ja nyt kyseisentyylisten matkojen tarjonta on vähentynyt/loppunut, niin se käytännössä kertoo siitä, että kyseisentyyliset matkat eivät ole taloudellisesti kannattavia järjestää.
Ei kannattavia toimintatapoja lopeteta.- tepapi
Lähinnä mietin, mitä tämä kertoo ihmisistä, kun he haluavat matkustaa suljetuissa ryhmissään tuttujensa kanssa.
Kerrotko minkälaisia ja minne suuntautuvia Kiertomatkoja on aikaisemmin ollut, mutta enään ei ole saatavilla?
Itse tein tuossa pikaisen haus hakusanalla "kiertomatkat" ja löytyi useita matkatoimistoja ja niillä lukuisia kiertomatka-vaihtoehtoja, lähinnä Eurooppaan suuntautuvia kiertomatkoja.
Näille matkoille näyttää olevan varattavissa ihan normaaliin tapaan paikkoja alkaen 1hlö. eli kyllä tarjontaa näyttäsi olevan.
Ja jos joku asia on vähentänyt kyseisten matkojen tarjontaa, niin se ei taatusti ole se, että ihmiset haluaisivat aikaisempaa enemmän matkustaa "suljetuissa ryhmissä", vaan se asia joka matkatoimistojen kohdalla on tapahtunut jo pidemmän aikaa muissakin matkaryhmissä, eli jätetään tuosta välistä tuo matkatoimisto pois ja ostetaan lennot sekä majoitukset omatoimisesti ja vuokrataan kohteesta vaikkapa auto alle ja kierretään omatoimisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611149- 42881
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että322644- 51641
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51608
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 75556
- 56554