Taas yöllä jouduin outoon uneen

miesmenneisyydestä

löysin metsän umpeutuneen
kätkössä sen tiiviin pinnan
piilo vanhan kivilinnan.

Näin kuivuneet sen vallihaudat
nostosillan lahot laudat
ikkunatkin rikki lyöty
karmit rotanhampain syöty.

Keittiössä alakerran
ruokaa tehty linnanherran
ruostuneet on rautapadat
käyttämättä vuosisadat.

Myös tyhjä oli juhlasali
kynttilöitten kuiva tali
peitti alleen pitopöydän
päältä sen mä taulun löydän.

On muotokuva julman herran
hallitsi hän täällä kerran
ruoskallaan sai kuriin väen
taulusta sen kaiken näen.

Tuon maalauksen mä otin mukaan
kaipaa kai ei sitä kukaan
yläkertaan hiljaa hiivin
sänkyyn vaivuin unen siivin.

Mä heräsin ja unikuvat
mieleeni mun palautuvat
riensin luokse peilipöydän
vastauksen sieltä löydän.

Kuin kohtauksessa kauhufilmin
tuijotin vain tyhjin silmin
peili näytti jälleen kerran
kasvot hullun linnanherran.

Ja vierelläni taulu muuttui
linnanherran kasvot puuttui
uusi kuva siihen piirtyi
kasvoni mun tauluun siirtyi.

Ei sittenkään se ollut unta
pelkkä pahan valtakunta
linnan kirous sai taas saaliin
vangittu oon taulun maaliin.

Nyt vartijana olen linnan
maksoin liian kovan hinnan
ikuisuuden makaan täällä
pitopöydän kylmän päällä.

34

1051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matkittua Harry Potteria

      H.

      • Tosin.
        J.K.Rowling vuorostaan matki Tolkienin tarinaa sormuksesta.

        H.


      • oma.nöytäsi
        hunksz kirjoitti:

        Tosin.
        J.K.Rowling vuorostaan matki Tolkienin tarinaa sormuksesta.

        H.

        Sinä se näytät matkivan palstakirjoittajia. Noukit bakteeriketjuista bakteereja.


      • oma.nöytäsi kirjoitti:

        Sinä se näytät matkivan palstakirjoittajia. Noukit bakteeriketjuista bakteereja.

        "oma.nöytäsi"

        Niin ne keskustelut, mieli-piteitten vaihdot etenevät.

        H.


      • oma.nöytäsi
        hunksz kirjoitti:

        "oma.nöytäsi"

        Niin ne keskustelut, mieli-piteitten vaihdot etenevät.

        H.

        Niettä, äläpä sitten moiti toisten inspiraation lähteitä.


      • oma.nöytäsi kirjoitti:

        Niettä, äläpä sitten moiti toisten inspiraation lähteitä.

        Niin ne keskustelut, mieli-piteitten vaihdot etenevät.

        H.


      • oma.nöytäsi
        hunksz kirjoitti:

        Niin ne keskustelut, mieli-piteitten vaihdot etenevät.

        H.

        Dementia se sinuakin jo vaivaa. Unohdit EOC.


    • vfihimsf

      - kuin tarua muinaisajoista - balladia Olavinlinnasta keskiajalta
      tai tarua sormusten herrasta - mun edesmenneellä äidilläkin oli suvun naisilla kiertänyt vanha sormus kultainen punaisella rubiinikivellä - sittemmin katosi .
      Tarinat korukivistä aika mielenkiintoisia - viatonten verten hehkuksi senkin kiven loistetta sanottiin kuvaavan.

    • diggari

      Kiitos! Alan tulla riippuvaiseksi. Ei se vaan haittaa, kunhan ei liian pitkiä välejä, muutoin tulee vieroitusoireet.
      Kiehtova.

    • disappearedone

      Kiva kun kirjoitit taas!
      Ei voi verratakaan... no niin, hmmmmmmm

      • Bengalitikku

        Mielenkiintoinen kuvaus.


    • :D. Lisää näitä.

      • kukaanväkisin

        Jonkun mielestä tämäkin oli jo liikaa.
        En ihmettele, ettei useammin laita riimejään tänne.


    • tööttt

      - vanhaa ja uutta asiaa koko luomakunnassa - siinä missä toiset korostaa tunteita tai niiden näyttämistä - oleminen on eri asiaa kuin tekeminen
      - useille ihmisille raamattu pöydällä merkitsee turvallisuuden tunnettta
      siinä missä toiset valittaa että niin pieninä muruina on leipäni maailmalla
      - historiat silti aika mielenkiintoista kertomusta ihmiskunnan vaiheista - vaikka pölylle ois kuinka allerginen tai näkymätön maailma tois ihmis- ynnä eläinkunnan tautienaiheuttajiakin esiin tutkijoille - siinä missä kummalla tavalla punoutuu yhteen
      vallan, väkivallan kuviot ihmiskunnan elämänvaiheisiin sukupolvesta seuraaviin
      - ihmiset etsivät totuutta ja jokainen sen näkee - kukin omalla tavallaan
      - eikö sekin ole elämän rikkautta?

    • noohjooh

      Onhan meissä kaikissa kaksi puolta, lempeää runoilijaa ja julmaa linnanherraa. Ja joskus, kun antaa tunteelle vallan, ja pysyy siinä mielentilassa, sen loukuksi jää itse. Ittensä tarkastaminen tekee hyvää joskus.

      Nyt ei tehnyt mieli juosta karkuun, hyvä runo. Säväyttävä, mutta vakavalla tavalla.

    • RealistiN

      Taas kerran on kiitoksen paikka. Kiitos!

      "se jokin sinulla on"

    • töötttt

      - jos joku luki taloussanomia päivän aiheista .- aiattelin miten mielenkintoisia aikoja taas eletään - jotain yhtä hurjaa kuin kuviot lapinmaisemissa viime vuosisadalla Kultakonttoreiden aikaan - mitä yhteiskunnassa aina tapahtuu . se jollain tapaa koskee koko maan asioita -aina. Ei yksistään ihmisten pisneksiä tai niin kutsuttuja kolmen mielen luluja - tai pelkästään Kainuun kansaakaan ja maailman korpikulttuurien sisältöjä.

    • luovuttanut

      Palstan torahampaiset sun niskaas iskee
      niin kuin monen toisenkin
      lihapalaa irti kiskoo hampain verisin.
      Luovuta älä kuitenkaan jatka yhä vaan
      siihen oikeus on sulla
      älä kenenkään salli tielles tulla.

      • RiimitteleRiimittele

        Kannattaa opetella, lukea ja muovata,
        taas lukea, kuunnella omia ajatuksiaan,
        riimitellä, kirjoitella, lukea ja kuunnella.
        Sitten riimittelystä saattaa joskus syntyä ihan oikea runokin.


      • kylmätotuus

        Nasevasti kuvaat kaiken lyttääviä palstalaisia. Kannustat myös aloittajaa jatkamaan runoiluaan.
        Hyvä sinä!


    • kylmätotuus
    • Sitä kun ikää tulee, niin kaikenlaista tulee ajateltua, ja alkaa nähdä jo omat tekemisensä ja ajatukset ulkoa päin.
      Minä en ole runoja lukenut, enkä ole kirjoittanut yhtään.
      Tuossa runossa olin jotain ymmätäväni, suurimmasta osasta runoja en ymmärrä yhtään mitään.

    • vfihimsf

      - -kolmivuorotöitä monetkin suomalaistytöt ja naiset tekevät työurillaan - siitä huolimatta että immeiset joutuunpaljon pimeydessä liikkumaan - mun mielestä miksikään erotiikan ylipapittariksi tai seksin ammattilaisiksi heitäkään tarvitse lleimata - siinä missä lapsetkin joskus sanoivat pelkäävänsä koulumatkoilla aukeilla pakoilla vaikkapa kimppuun h yökkääviä variksia - joskus aikuisetkin pelkoa joutui kokemaan - jos poti jotain aukeitten paikkojen kammoa - kolmen mielen lulut-oli aikanaan suositun iskelmän nimike rockia rakastavista tytöistä - saihan toki musasta tykätä mutta illan ja yönkin pi meyteen - tuuleen, pakkaseen ja maan myrskyihin lähtö - jokseenkin aika uuvuttavaa.

    • henrjii

      Lähes kale valaa
      1 Virhe 1224 Myös tyh-jä / o-li / juh-la/sa-li
      Virhe: lyhyt alkutavu runojalan nousussa. (Pääsääntö)
      (Huom: yhdeksäntavuinen.)

      2 Virhe 422 kynt-ti/löit-ten / kui-va / ta-li
      Virhe: lyhyt alkutavu runojalan nousussa. (Pääsääntö)

      3 OK 225 peit-ti al/leen pi/to-pö/y-dän
      (Huom: yhdeksäntavuinen.)

      4 OK 21122 pääl-tä / sen mä / tau-lun / löy-dän

      • pilkunviila

        pieni tarkennus
        kyllä pöy-dän ja löy-dän
        taipuvat ihan samalla tavalla


    • olikopahakin

      ??????
      Mitä täältä nyt on poistettu?

    • hehehehee

      Olen tullut siihen johtopäätökseen, että
      miesmenneisyydestä on
      @hunksz

      • juonipaljastus

        ...mistäs meinaat hänen näitä kopioivan?


      • hehehehee

        "niin sen täytyy olla." sanoi Rölli ja neuvoi myös
        "Jos ei tiedä, mitä eläytyminen tarkoittaa, niin pitää ainakin väännellä naamaansa ja huitoa käsiä, niin tulee hiukan taiteellista vaikutelmaa."

        Jos miesmenneisyydestä ei olisi @hunksz, niin @hunksz äärimmäisen kateellisena huomiosta ja kehuista ja mustasukkaisen omistushaluisena palstan naaraiden suhteen raatelisi ja repisi miesmenneisyydestän kilon palasiksi.
        M.O.T.


      • hehehehee
        juonipaljastus kirjoitti:

        ...mistäs meinaat hänen näitä kopioivan?

        Ei hänen tarvitse kopioida mistään.
        @hunksz on taiteilija, jonka riimittelystä syntyy oikeita runoja.


      • juonipaljastus
        hehehehee kirjoitti:

        Ei hänen tarvitse kopioida mistään.
        @hunksz on taiteilija, jonka riimittelystä syntyy oikeita runoja.

        ...no hyvin on tähän asti pitänyt kynttilänsä vakan alla :O


    • diggari

      Toiminko minä väärin, kun osaan sukeltaa vain aloituksen sisältöön. Eläydyn siihen. En halua ruotia muotoseikkoja, en kirjoitusvirheitä. Minä uppoan sataprosenttisesti tekstiin eli mielikuvitukseni kuljettaa minua kirjoituksen maailmaan.

      • kylmätotuus

        Minä toimin samoin, enkä koe tekeväni väärin.
        Jokaiseen aloittajan runoon olen pystynyt eläytymään ja se on tärkeintä.

        Musiikkiinkin menen yleensä lyriikka edellä.

        Koska en osaa runoilla, niin turvaudun musiikkiin näissä runoaloituksissa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe