Tuosta 60 vuoden asuntolainasta on puhuttu paljon pahaa ja onhan se useimmille järjetön valinta. Mutta entäpä meidän tilanteessamme?
Asumme vakituisesti ulkomailla ja tulemme asumaan seuraavat 25 vuotta. Työpaikat ovat pysyvät ja turvatut, tulot yhteensä noin kuutisen tuhatta euroa käteen.
Vietämme Suomessa yhteensä noin kuusi viikkoa joka vuosi. Noille lomillemme olemme vuokranneet huoneistohotellista asunnon; hintaa yleensä noin 500-600 euroa per viikko, eli 3600 euroa kuussa.
Joten juuri meidän, juuri tässä tilanteessa kannattaisi minun nähdäkseni ostaa asunto Suomen lomiamme varten.
Jos ostamme mukavan yksiön Helsingin keskustasta (ja sen pitää nimenomaan olla Helsingin keskustasta koska sijainti on meille tärkeää), se maksaisi noin 120 000. Lainan lyhennykset 60 vuoden lainalla olisivat noin 350 euroa kuussa, eli 4200 euroa vuodessa - vain 600 euroa enemmän kuin maksaisimme huoneistohotellista. Lisäksi tulevat toki yhtiövastikkeet, mutta voisimme yrittää etsiä yhtiön jossa ne olisivat pienet, ehkä jopa noin 40-50 euroa kuussa.
Joten tuon lainan avulla saisimme oman asunnon, jonka voisimme sisustaa oman makumme mukaan, ja jonne voisimme ostaa JA jättää kaikki pelit ja vehkeet (tietokoneen, nettiyhteyden, telkkarin, DVD-soittimen, yms. yms. joita huoneistohotelleissa ei läheskään aina ole). Ja voisimme jättää sinne tavaroita, niin ettei aina tarvitsi raahata kaikkea edestakaisin niin että laukut painavat 80 kiloa (ja lentokoneessa menee ylipainomaksua).
Meillä ei ole lapsia eikä tule, joten kun kuolemme kaukaisemmat perilliset myisivät asunnon, maksaisivat lainan pois ja saisivat loput rahat. Toisaalta voisimme jossain vaiheessa itsekin myydä asunnon, esim. siinä vaiheessa kun emme enää halua Suomessa lomailla. Jos valitsemme myyntikohdan oikein, saisimme takaisin ainakin osan niistä rahoista joilla olemme lainaa lyhentäneet (toisin kuin rahoista jotka olisivat menneet huoneistohotelliin).
Voiko tämä tosiaan olla näin helppoa, vai olenko jättänyt jotain olennaista huomiotta?
Asumme vakituisesti ulkomailla ja tulemme asumaan seuraavat 25 vuotta. Työpaikat ovat pysyvät ja turvatut, tulot yhteensä noin kuutisen tuhatta euroa käteen.
Vietämme Suomessa yhteensä noin kuusi viikkoa joka vuosi. Noille lomillemme olemme vuokranneet huoneistohotellista asunnon; hintaa yleensä noin 500-600 euroa per viikko, eli 3600 euroa kuussa.
Joten juuri meidän, juuri tässä tilanteessa kannattaisi minun nähdäkseni ostaa asunto Suomen lomiamme varten.
Jos ostamme mukavan yksiön Helsingin keskustasta (ja sen pitää nimenomaan olla Helsingin keskustasta koska sijainti on meille tärkeää), se maksaisi noin 120 000. Lainan lyhennykset 60 vuoden lainalla olisivat noin 350 euroa kuussa, eli 4200 euroa vuodessa - vain 600 euroa enemmän kuin maksaisimme huoneistohotellista. Lisäksi tulevat toki yhtiövastikkeet, mutta voisimme yrittää etsiä yhtiön jossa ne olisivat pienet, ehkä jopa noin 40-50 euroa kuussa.
Joten tuon lainan avulla saisimme oman asunnon, jonka voisimme sisustaa oman makumme mukaan, ja jonne voisimme ostaa JA jättää kaikki pelit ja vehkeet (tietokoneen, nettiyhteyden, telkkarin, DVD-soittimen, yms. yms. joita huoneistohotelleissa ei läheskään aina ole). Ja voisimme jättää sinne tavaroita, niin ettei aina tarvitsi raahata kaikkea edestakaisin niin että laukut painavat 80 kiloa (ja lentokoneessa menee ylipainomaksua).
Meillä ei ole lapsia eikä tule, joten kun kuolemme kaukaisemmat perilliset myisivät asunnon, maksaisivat lainan pois ja saisivat loput rahat. Toisaalta voisimme jossain vaiheessa itsekin myydä asunnon, esim. siinä vaiheessa kun emme enää halua Suomessa lomailla. Jos valitsemme myyntikohdan oikein, saisimme takaisin ainakin osan niistä rahoista joilla olemme lainaa lyhentäneet (toisin kuin rahoista jotka olisivat menneet huoneistohotelliin).
Voiko tämä tosiaan olla näin helppoa, vai olenko jättänyt jotain olennaista huomiotta?
Vastaukset 32
Vanhimmat
"500-600 euroa per viikko, eli 3600 euroa kuussa."
Tarkoitin tietysti 3600 euroa vuodessa.
"Meillä ei ole lapsia eikä tule"
homoille lapsia ei luoja suo.
Olen varmaan missannut jotain tärkeää koulussa kun olen kuvitellut että mies ja nainen jotka ovat keskenään naimisissa olisivat useimmiten heteroseksuaaleja eivätkä homoja..?
se koira kilahtaa mihin keppi kolahtaa ja vanha on parempi kuin pussi uusia porkkanoita !.
P.S.
ALE SYKSYLLÄ -70% !.
ärsyttävää.. Lapsettomuuteen on muitakin syitä kuin homous. Jos et sitä ymmärrä, ja varsinkaan jos et älyä olla asiaan puuttumatta, joudat takaisin perussivistystä ja käytöstapoja hankkimaan! Sinun äo: Ale -70%
Mihin tarvitsette 80 kg tavaraa 6 viikon lomalle?
Ei ole tullut mieleen pyytää kuukausitarjousta asuntohotellista?
Ette halua käydä lomalla missään muualla kuin Helsingissä? 4000 euron lomabudjetilla voisitte käydä missä tahansa, ja asua vähän paremmin kuin yksiö hesassa.
> Mihin tarvitsette 80 kg tavaraa 6 viikon lomalle?
Voi sen kun tietäisikin! Kummasti sitä tavaraa aina kertyy. Eikä se toisaalta ole ihme kun ottaa huomioon että pitää raahata mukana AIVAN KAIKKI eikä mitään saa jättää asuntoon. Kaikki vaatteet (moniin eri käyttötarkoituksiin, arkeen ja juhlaan) ja kengät; kannettava tietokone, lukumateriaalit (koska opiskelemme molemmat työn ohessa) ja sun muuta ja sun muuta.
> Ei ole tullut mieleen pyytää kuukausitarjousta asuntohotellista?
Kuukausitarjous ei oikein passaa koska emme ole Suomessa yhtäjaksoisesti kuutta viikkoa, vaan kuusi viikkoa vuoden aikana. Yhtäjaksoisesti pisimpään kaksi viikkoa.
> Ette halua käydä lomalla missään muualla kuin Helsingissä? 4000 euron lomabudjetilla voisitte käydä missä tahansa, ja asua vähän paremmin kuin yksiö hesassa.
Kyllähän me käydäänkin. Meillä on vuosilomaa aika paljon, niin että kuuden Suomen viikon jälkeenkin riittää muutama viikko muillekin kohteille.
Edelleen olen sitä mieltä että homma voisi kannattaa. Plus: edellisen viestin jälkeen tuli mieleen myös että asuntoa voisi vuokrata muille samassa tilanteessa oleville silloin kun emme sitä itse tarvitse. Välittömästi tulee mieleen ainakin viisi ihmistä jotka olisivat kiinnostuneita vastaavasta lomanviettopaikasta Helsingissä.
sattuisitte lomailemaan suomessa vain kesäaikaan voisi joku opiskelija olla kiinnostunut vuokraamaan asuntoa vuokra esim. 400e/kk, 9kk:n (lukuvuosi) aikana 3600e.
Minä olen ymmärtänyt, ettei asuntolainaa saa kuin korkeintaan 30 vuodeksi! korjatkaa jos olen väärässä, mutta näin ainakin lukee sammon sivuilla.
on jumala teille!
Vaihda pankkia ja opettele elämään!
asuntolainaa saa kyllä nyt 60 vuoden maksuajalle! Handelsbanken sitä tarjoaa. Ei muuta kun koronmaksajaksi pankkia elättämään - mars!
Sinä se et juuri tynnyristä päästäsi nosta. Tästä on ollut useissa uutisissa, viimeksi tunti sitten Aamu-TV:n uutisissa. Suosittelen edes jonkin median kautta seuraamaan maailman tapahtumia edes kerran päivässä.
Kuulostaa järkevältä. Itse olen miettinyt ihan samaa ideaa, mutta kakkoskoti olisi ulkomailla. Voit sisustaa ja kalustaa mielesi mukaan, eikä tarvitse raahata aina ylilastia koneessa. Asunnon reaaliarvo on noussut seuraavan 20 vuoden aikana tuplasti ja asunto on aina realisoitavissa. Kannattaa kysyä pankista tarkemmat tiedot.
ps. Älä ota turhaa stessia tämän palstan kirjoittajista, ne ovat pääsääntöisesti elämäänsä kyllästyneitä tai jotain avopotilaita
Myönnän myönnän, että nyt on kyllä pikkasen päässyt uutiset tällä saralla lipsahtaan ohi....tottahan se on! Itse kun olen sammon asiakas, niin en ole viitsinyt edes tukiskella muiden pankkien laina-aikoja, syystä että asunnon hankinta ei ole meille ainakaan vuoteen mahdollista...mutta ihmeellistä, että kun äsken vertasin, niin 160000e laina 30vuoden maksuajalla -lyhennys kuukausittain sammossa on melkein 700e, mutta handelissa hieman 400e päälle! Kannattaa siis todellakin vertailla! Taidanpa itsekin sitten kääntyä tonne handelin puoleen! HYVÄ JUTTU!
vertaus...se ei pidä paikkaansa! Lyhennykset on kutakuinkin samat. JEP!
Mieluummin asun mukavasti ja ELÄN kuin maksan mahdollisimman nopeasti lainan pois ja elän kädestä suuhun. Vaikka maksankin enemmän korkoa niin siltikin se on halvempi vaihtoehto kuin vuokralla-asuminen.
Tutustu niihin.
korot tulevat olemaan aivan valtavat...kun laina on maksettu, niin korot ovat moninkertaiset lainaan verrattuna...ja entäs jos ei ehdi maksaa velkaansa...siinä on kiva sitten antaa lapsilleen perintönä- velkaa!
Tyypillinen suomalainen ajattelumalli. Maksetaan laina mahdollisimman nopeasti pois ja ("kärjistettynä") sitten kun laina on maksettu, saat sydärin ja kuolet.
Jos olet tavallinen pulliainen, niin sinun jättämä perintö ei todennäköisesti muutenkaan ole sitä luokkaa, että lapsesi voisivat siitä juurikaan nauttia. Itse ajattelen niin, että vaikka ei ole huipputuloja, pitää elämiseen olla kuitenkin aikaa ja rahaa.
Vähän alkaa ihmetyttää tapa millä täällä kommentoidaan aivan mitä sattuu ja miltä sattuu milloinkin tuntumaan, sen sijaan että luettaisiin se viesti johon kommentteja pyydetään, ja kommentoitaisiin sitten juuri sitä viestiä ja sen viestin kirjoittajan tilannetta!
Kuten sanoin, meillä EI ole lapsia eikä myöskään tule olemaan, joten meille ei ole mitään väliä sillä onko "kiva sitten antaa lapsilleen perintönä velkaa".
Ja koska olemme jo kolmikymppisiä niin emme tietenkään oletakaan että laina koskaan tulisi maksetuksi kokonaan. Siinä mielessä meille ei ole mitään väliä sille ovatko nuo 350 euron kuukausilyhennykset korkoa vai lainan lyhennystä. Tärkein pointti olisi siinä että 350 euroa kuussa maksamalla voisi saada loma-asunnon jonka voisi kalustaa mielensä mukaan, JA jonne voisi jättää omia tavaroitaan niin että matkustaminen olisi helpompaa!
Ja sitten joskus vuosien kuluttua kun emme enää asuntoa tarvitsisi, myisimme sen ja maksaisimme lainan pois. Jos asuntojen hinnat olisivat kehittyneet suotuisasti, saisimme myyntivoittoa sen verran että siitä maksaisi lainan ja se jopa eräällä tavalla korvaisi maksetut korot.
Näin olisimme asuneet ilmaiseksi vuosikausia jokaisella lomallamme - sen sijaan että annamme huoneistohotellille noin 3500 euroa vuodessa ja menetämme sen rahan ainiaaksi.
jätän lapsilleni perintönä " EI MITÄÄN" kuin VELKAA! Ajatelkaa asiaa realistisesti...kyllä sitä voi elää mukavasti ja onnellisesti, ilman hirvittävää velkataakkaa! Ja sinulle alk.per. ehkä tämä "lapsille perintönä velkaa" ei koske sinua, mutta aika monia muita koskee! Mutta...enpä kommentoi enää, jokainen tekee niinkuin tykkää...tä on vain mun mielipide...eihän kaikkea ole aina pakko ymmärtää, vai?
Lähes kaikki lähtee rönsyilemään asian vierestä tai toisesta kommentista.
Järkevämpäähän se pitkällä tähtäimellä on ostaa täältä se asunto kuin vuokrata erikseen loma-ajaksi.
Velkahan ei periydy,kuolleen velat hoidetaan jäämistöstä, jos se ei riitä, ei perillisten ole hoidettava jäännösvelkaa.
Voithan sinä jättää velat lapsillesi ja otat omaisuusmassan mukaan arkkuun tai sitten otat asioista selvää.
Ensinnäkin velkavastuu EI siirry lapsille automaattisesti vaan edellyttää, että perilliset jakavat pesän tai muutoin ns. "ryhtyvät" pesään. Mikäli pesä on ylivelkainen (=velat suuremmat kuin varallisuus), pesä luovutetaan konkurssiin tai haetaan pesään käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja. Velat eivät siirry tällöin perillisille, tosin ei kerry omaisuuttakaan.. Mikäli velkaosuus on pienempi kuin omaisuuden arvo, ylijäävä osuus velkojen maksun jälkeen on jokatapauksessa perintöä lapsillesi.
Sitten toiseksi. Ainakin meillä lainaan on liitetty (puoliväkisin, tosin) vakuutus mm. kuoleman varalle. Kun viikatemies käy, vakuutus tulee ja maksaa lainan pois.
Summa summarum, mikään ei ole mustavalkoista.
Kun jättää sukulaisille pelkkää velkaa perinnöksi, niin muistavathan ne sinua paljon pitempään.Käyvät jopa ehkä haudallasikin useammin, kuin kerran vuodessa.
Siellä missä aun maksaa asiallinen talo 120.000e-170.000e.Jos menen vaikka Nordeaan ja otan lainan maksan kuukausittain 550e-700e.Minulla on ikää 40v ja saan lainan maksettua noin 20v aikana pois.Jos en sitten sairastu tai joudu työttömäksi jolloin joudun maksujen kanssa ongelmiin. Okei olen noin 60v hiukan yli kun talo on minun.No mitä sitten.?oma, oma joo mutta en minä kuitenkaan sitä taloa hautaan mukaani saa. Siis Handelsbankkeniin....Saan lainan 60v maksuajalla ja maksan lainaa 270e kuukausi.Kivaa.minulla on päänipäällä juuri sellainen talo mistä olen haaveillut ja vaikka maksan lainaa niin miulla on ostaa myös filettäkin leivän päälle ja muihinkin nautintoihin jää varaa.Ei tee tiukkaa ja vaikka sairastumisen tai työttömyyden takia joutuisikin töistä pois niin pystyn vaivattomasti makselemaan asuntoa eli ei lähde katto päänpäältä.Hepsis keikkaa henki lähti.Mutta laina jäi maksamatta.No mitä sitten,talo ja tontti pankille ja kuitattu on.Helppoa,mutta elämä on .
Mitä sillä tosiaan on väliä vaikka laina ei lyhene.Pienellä maksulla kuukausittain saa asua mukavasti.PS..Loppu summa lainasta ei jää rasittamaan perillisiä vaan talo menee suoraan pankille lainan kuittauksena jolloin kukaan perillisistä ei ole lainasta vastuussa.
että jos teillä on noinkin hyvät tulot, niin miksi ottaisitte 60v asuntolainan maksuajaksi, kun varmaan pystyisitte maksaan tollasen lainan nopeamminkin? Onko järkeä, että laina korot tulevat maksamaan yht. reilu 260 000, kun esim. 30v maksuajalla se olisi alle 200 000 ja lyhennys korko n.700e/kk ? Meillä on yhteiset tulot n.1600 ja maksamme vuokraa 700e/kk...ei vakipaikkaa, ei lainaa! Meidän tuloilla tuo summa tekee elämisestä todella tiukkaa, mutta luulisi teidän tuloilla maksavan ihan kepoisasti,,, ja kun ei ole lapsiakaan. Niin ja eikös lainaan tarvita takaajat? Tällöinhän, jos ette pysty lainaanne maksamaan, se peritään takaajilta, paitsi jos laitatte jotain omaisuutta lainanne takeeksi.
Meille loma-asunnon osto Suomesta on vasta nyt tuon 60 vuoden lainan kanssa järkevä vaihtoehto, koska kuukausimaksu pysyisi niin pienenä. Onhan meillä okei tulot, mutta on toisaalta menojakin; siellä missä asumme maksamme vuokraa 1200 kuussa - emmekä aio omaa ostaa koska samantasoisen asunnon (noin 150 neliötä keskustassa) ostaminen maksaisi niin paljon että lainan lyhennykset siihen olisivat paljon isommat kuin tuo vuokra.
Eli 1200 vuokraa; sitten Suomeen menisi noin 500 (laina + vastikkeet); loput jäisivät sitten elämiseen, matkusteluun, osakesijoitteluun yms.
Lainan vakuudeksi ymmärsin että asunnon arvosta hyväksytään 70 %; loput voisimme taata kiinnittämällä Suomessa omistamani, kokonaan maksetun omakotitalon.
Siis ette pystyisi muka hankkimaan itsellenne unelma-asuntoa sieltä 1200 500 = 1700/kk lainanmaksulla?
Kirjoitin tähän ketjuun jo aiemmin ja toistan kantani: olette seinähulluja.
Normaali ihminen ei tarvitse 80 kg tavaraa parin viikon lomaa varten, tai asuntoa jonka maksamisesta ei selviä 1700e/kk maksuerillä!!!
Sinänsä olisi hauska tavata teidät joskus. Ihan sosioantropologisesta mielenkiinnosta.
Mutta eihän sitä lainanmaksuvaraa olisi kuin 1200 euroa, koska tuo 500 euroa menisi lainan lyhennyksiin Suomessa (tai vastaavasti huoneistohotellin maksamiseen, jos meillä ei olisi asuntoa Suomessa).
Ja kävin juuri aivan mielenkiinnosta katsomassa paikallisen kiinteistövälittäjän sivuja. Sellaisen asunnon kuin meillä on parhaillaan vuokralla hinnat näyttivät lähtevän noin 350 tuhannesta eurosta (tosin oli pienempi kuin meidän omamme). Siihen päälle tulisi kaikenlaisia maksuja ja veroja (jotka täällä ovat huikean korkeat ja lisäävät asunnon hintaan noin 17 prosenttia).
Asuntojen hinnat ovat täällä varsin korkealla kun sen sijaan vuokrat ovat varsin matalalla suhteessa esim. Helsingin vuokriin. Syynä mm. se että vuokratulo on täällä verotonta tuloa. Niinpä kiinteistösijoittajia riittää, ja vuokralaisen markkinat.
En sittenkään pidä meitä erityisen hulluina. Meillä on vain yksi ainoa elämä ja haluamme elää sen niin että koko ajan on mahdollisimman hyvä olo. Tarvitseeko kaksi ihmistä 150 neliötä tilaa? Ei tietenkään välttämättä, mutta kyllä se tilava ja kauniisti sisustettu ja kalustettu koti tuo elämään jokapäiväistä iloa ja nautintoa. Siitä jo sitten maksaakin. Jäähän meille kuitenkin pakollisten maksujen jälkeen nelisen tonnia yhteensä kuussa käyttövaraa. Vuokramme on siis suhteessa sama kuin jos 3000 euroa käteen kuussa tienaava pariskunta maksaisi 600 euron vuokraa. Se jo sentään taitaa olla aika tavallistakin?
Olette kyllä ihan ainutlaatuisia tapauksia. Vedän sanani takaisin. Teidän todella kannattaa ostaa itsellenne pieni yksiö Suomesta 60 vuoden lainalla.
Teille se epäilemättä on kaikkein paras ratkaisu, kun elämä muuten tuottaa noin paljon ongelmia.