Toripuisto

Kyllästynyt

Eikö olisi jo aika poistaa kuuset toripuistosta?

15

2266

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hehkuttaja

      Mikäs hätä niillä kuusilla on puistossa, mukavan näköisiä jopa ovat rospuuttoajan auringon pitkissä varjoissa joita keväimen kiihko valollaan valloittaa riemastuttavasti.

    • Kuusikossakuhisee

      Kerreevät varmaan konnevespäivien jäläkee.. sillo on jo neulaset tippuneet.

    • JarkkoRossi

      Kylläpäs on Kyllästynyt kyllästynyt. Kuuset on Toripuistosta poistettu tänään, mutta ei mitenkään Kyllästyneen kehoituksen vuoksi, älä vaan käsitä nyt väärin ja luule että kirjoituksesi on saanut jotain aikaan. Sen aikaansaannokset lienee yhtä nolla kuin Kyllästyneenkin. Kirjoituksestasi kuulin vasta kuusien yms. poistamisen jälkeen. Tottahan toki olisin vielä pari viikkoa odotellut jos olisin tiennyt että Kyllästynyt on niin kyllästynyt.

      Käytännössä kuuset oli mahdollista poistaa vasta nyt kuluvalla viikolla. Valosarjoja jäi vieläkin odottamaan jäätikön sulamista, jotteivat ne rikkoudu pois otettaissa. Perjantaina jäätikköä oli niin paljon että virtakaapeleita piti nykiä vielä väkisin jäätikön seasta. Pois ne kuitenkin silloin sain, mutta ohuemmat johdot olivat tuolloin osalla aluetta vielä tukevasti kiinni jäässä.

      Riitta Huikari oli Facebookin puolella jo talvella sillä kannalla että paha Nuutti joulun vie ja kuusetkin tulisi silloin poistaa. Kuusien poistaminen on kuitenkin hyvin työlästä ja ohuet valojen johdot ja samoin sähkökaapelit helposti vaurioituvat. Täysin tietoisesti kuusien annettiin olla Toripuistossa kevääseen.

      Iloinen yllätys oli kun Maija Hintikka vapaaehtoisena siivoili roskia lumen sulaessa. Tänään taas Pentti Laitinen tuli ihan pyytämättä ja kenenkään käskemättä auttamaan talkoilla joulukuusien poistossa ja viipyikin paikalla yli kaksi tuntia! Näin saimme yhdessä homman kuntoon. Myös pari muuta paikkakuntalaista kävi paikalla juttelemassa ja hieman avittamassakin. Mukava että Konnevedellä asuu vielä kunnon ihmisiä.

      Arvelenkin kyllä kuka on tämän kirjoituksen takana, sitä kuuluisaa hyvää Konneveden henkeä luomassa... Joulukuusimetsä, joulurauhan julistuksesta puhumattakaan voi näköjään olla paha asia jonkun mielestä.

      Yhteishenkeä ja mukavaa mieltä luodaan työnteolla ja rakentamalla, ei rutisemalla tarpeettomia.

      • JarkkoRossi

        OIKAISU Pyydän anteeksi väärää nimeä kommentissani. Tapio Phil oli ystävällisesti auttamassa kuusien keräämisessä, ei Pentti Laitinen. En siis todellakaan tuntenut nimeltä Tapio Philiä mitenkään muuten kuin että olen nähnyt hänet joskus jossain tietämättä nimeä. On siis täysin yllättävää ja todella hienoa että täysin tuntematon ihminen tulee tällaisessa työssä auttamaan, jonka luonnollisesti silloin näkee tärkeäksi. Se on sitä hyvää henkeä se! Tämäntyyppistä osallistumista varmasti Konnevedellä kaivattaisiin monessakin asiassa.


      • JarkkoRossi

        Oikaisu vielä kerran Tapio Pihl (ei Phil).


    • JarkkoRossi

      Kiitokset myös Konneveden kunnan miehille jotka tänään jo olivat haravoimassa Toripuistoa. Vaikka Toripuisto vaatisikin kehittämistä on mukava että Konneveden kunta pitää siitä perustasolla huolta!

      • Hehkuttaja

        Juurikin näin. Toripuisto on tärkeä osa Konneveden keskustan aluetta. Kiitos talvisesta valaistuksesta ja kuusista kaikille niitä rakentaneille. -Kauniin työn teitte meille kaikille!


    • EVVKV

      Jospa se Joulurauhan julistus olikin vaan se PAHIN asia tässä. ------Pahat ihmiset saa paljon pahaa aikaan! Ja ollaan olevinaan muita parempia. Voi sitä järjen köyhyyttä.

    • pihallakujoulukuusi

      Oishan nuo juotanu olemaan vaikka ens jouluun, olis tullu lannotteet samalla varisseista neulasista. Onko se tämä sama rossi joka laittele kuuluisaa tuulimyllyä kuntoon? Aika menee lienee siihen, niin ei sitä kaikkea jouda tekemään. Mikä tämä juolurauha on ja miten se näihin kuusiin liittyy?

    • suolahtelaine

      Kuuset vietiin suolahteen ja tilalle tulee vapuksi juhannuskoivut

    • suolahtelaine

      Toinen kuusi vietiin kuulemma hehkuttajan huoneeseen suolahteen

    • luulemma

      Eikös toripuistossa ole ollut joskus ollut ihan rakennettu tulipaikka?

    • siivottuon

      Kiitos siististä toripuistosta.

    • Hehkuttaja

      Toripuisto on kaikkine toimintamahdollisuuksineen aikakin kaunis alue ja on ikävää että jotkut käsittävät kaiken aina katkerin sanoin rumimman kautta vaikka sama Aurinko suo
      tasapuolisesti elämänlämpöään meille jokaiselle ystävällisin sätein.

    • joulumieltä

      Näitä ihteensä kyllästyneitä mielensä pahoittajia riittää joka asiaa kommentoimaan! Koirat haukkuu, mut karavaani kulkee..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      263
      3281
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1819
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1489
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1324
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1028
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      974
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      778
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      736
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      60
      658
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe