https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005649035.html
Eläkkeellä oleva valtakunnansyyttäjä kritisoi rangaistuksia Suomessa: ”Miksi täällä puolet raiskaajista saa ehdollisen tuomion, kun Ruotsissa ei ainutkaan”
Eläkkeellä oleva valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on arvostellut lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä jaettavia ehdollisia tuomioita. Nyt myös hallitus lupasi puuttua ongelmaan.
Aihe on herkkä. Niin herkkä, että väärinkäsitysten välttämiseksi yksi asia on syytä tuoda esille heti alussa.
– En usko ankariin rangaistuksiin sellaisenaan. Kukaan ei vankilassa parane, eläkkeellä oleva valtakunnansyyttäjä, professori Matti Kuusimäki sanoo.
Väärinymmärryksen uhasta huolimatta Kuusimäki päätti tulla julkisuuteen asialla, joka on herättänyt kysymyksiä tavallisten kansalaistenkin keskuudessa. Miten on mahdollista, että lähes puolet törkeästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituista selviää vakavasta rikoksestaan ehdollisella vankeudella? Ja perusmuotoisista hyväksikäytöistä lähes kaikki. Tätä Kuusimäki kysyi Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla viime viikolla.
Ylimmän syyttäjän virkaa vuodet 1997–2010 hoitanut Kuusimäki seurasi oikeuslaitoksen toimintaa vuosikymmenet aitiopaikoilta, eivätkä oikeudenhoidon eräät ongelmat ole eläkkeelläkään jättäneet rauhaan.
– Mihinkäs seepra juovistaan. Kun on yli 43 vuotta ollut oikeuslaitoksen palveluksessa, niin kyllä sen pohjalta tahtoo jäädä vieläkin jotain sanottavaa, hän naurahtaa.
Jo hovioikeustuomarina ollessaan Kuusimäki kiinnitti huomiota eräiden rikosten lempeään kohteluun suomalaisessa oikeusjärjestelmässä. Vaikka hän sanoutuukin jyrkästi irti yleisesti ankaran kriminaalipolitiikan kannattajista, seksuaali- ja väkivaltarikosten seuraamukset ovat jääneet kaivelemaan mieltä.
– Lievät tuomiot näissä ovat vaivanneet minua halki vuosikymmenten. Muissa Pohjoismaissa ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen on vanhastaan puheitten lisäksi myös lainkäytössä suhtauduttu jyrkästi, mutta meillä lempeä linja ei ole olennaisesti muuttunut vuosikymmenten saatossakaan.
Vielä 1960-luvulla Suomi oli kriminaalipolitiikan suhteen Ruotsia ankarampi maa. Meillä esimerkiksi lievistäkin omaisuusrikoksista annettiin ”järjettömän kovia rangaistuksia”.
– Hieman kärjistäen sanottuna taskuvarkaatkin pantiin kuritushuoneeseen.
1970-luvulta lähtien rikosten seuraamuslinja on kulkenut lievempää kohti, mikä sinänsä on ollut aivan terve kehitys.
– Mutta nyt ovatkin osat vaihtuneet. Ruotsin seuraamusjärjestelmä on monilta osin selvästi tiukempi kuin Suomen.
JYRKIMMILLÄÄN ero näkyy kaikkein suojattomimpiin ihmisiin eli lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Meillä on aivan tavallista, että alaikäiseen kohdistuvasta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä selviää ehdollisella tuomiolla, jota moni ei edes miellä varsinaiseksi rangaistukseksi. Se sotii entisen valtakunnansyyttäjän oikeuskäsitystä vastaan.
– Puhun tietenkin yksityishenkilönä, tämän päivän syyttäjälaitoksen kannanmäärittelyt kuuluvat vain sille, mutta omasta mielestäni vakavien seksuaalirikosten seuraamusten tulisi olla myös käytännössä, ei vain lakitekstissä, selvemmin oikeassa suhteessa niiden moitittavuuteen, Kuusimäki aloittaa.
Ongelma ei pelkästään ole lainsäädännössä, vaan siinä kaavamaisessa tavassa, jolla lakia tulkitaan.
– Meillä ensikertalainen rikoksentekijä saa rikoksen lajista ja moitittavuudesta riippumatta käytännössä pääsääntöisesti ehdollisen rangaistuksen, jos tuomio jää alle kahden vuoden. Laista tai sen perusteluista ei kuitenkaan saa tukea sille, että ehdollisen ja ehdottoman raja pitäisi vetää näin kaavamaisesti. Ja näin usein jopa kahta vuotta lähentelevien rangaistusten osalta.
Kuusimäen mukaan tähän asentoon vakiintunut oikeuskäytäntö johtaa oikeudentuntoa koetteleviin tuomioihin esimerkiksi lapseen kohdistuvien törkeiden seksuaalisten tekojen kohdalla, joiden minimirangaistus on yksi vuosi. Kun tekijä on ensikertalainen, hänellä on ollut lähes fifty-fifty mahdollisuudet selvitä ehdollisella rangaistuksella, Ruotsissa ei ainoallakaan tuomitulla.
Välttämättä näin ei tarvitsisi olla. Lain mukaan tekijän rikoshistoria on vain yksi rangaistuksen lajivalinnassa huomioon otettava elementti. Rikoksen tapauskohtainen vakavuus ja tekijän syyllisyys eli arviointi siitä, kuinka päämäärätietoinen rikoksentekijä on ollut moitittavaan tekoon ryhtyessään, ovat seikkoja, joiden valossa oikeuden on arvioitava tekoa. Seksuaalirikoksia harvoin tehdään tietämättä varsin hyvin, mihin ollaan ryhtymässä.
Hälytyskellojen pitäisi soida, kun lapsen törkeästä hyväksikäytöstä seuraa tyypillisesti samanlainen rangaistus kuin muutaman kymmenen kannabiskasvin kasvattamisesta.
Eläkkeellä oleva valtakunnansyyttäjä kritisoi rangaistuksia Suomessa: ”Miksi täällä puolet raiskaajista saa ehdollisen tuomion, kun Ruotsissa ei ainutkaan”
Eläkkeellä oleva valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on arvostellut lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä jaettavia ehdollisia tuomioita. Nyt myös hallitus lupasi puuttua ongelmaan.
Aihe on herkkä. Niin herkkä, että väärinkäsitysten välttämiseksi yksi asia on syytä tuoda esille heti alussa.
– En usko ankariin rangaistuksiin sellaisenaan. Kukaan ei vankilassa parane, eläkkeellä oleva valtakunnansyyttäjä, professori Matti Kuusimäki sanoo.
Väärinymmärryksen uhasta huolimatta Kuusimäki päätti tulla julkisuuteen asialla, joka on herättänyt kysymyksiä tavallisten kansalaistenkin keskuudessa. Miten on mahdollista, että lähes puolet törkeästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituista selviää vakavasta rikoksestaan ehdollisella vankeudella? Ja perusmuotoisista hyväksikäytöistä lähes kaikki. Tätä Kuusimäki kysyi Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla viime viikolla.
Ylimmän syyttäjän virkaa vuodet 1997–2010 hoitanut Kuusimäki seurasi oikeuslaitoksen toimintaa vuosikymmenet aitiopaikoilta, eivätkä oikeudenhoidon eräät ongelmat ole eläkkeelläkään jättäneet rauhaan.
– Mihinkäs seepra juovistaan. Kun on yli 43 vuotta ollut oikeuslaitoksen palveluksessa, niin kyllä sen pohjalta tahtoo jäädä vieläkin jotain sanottavaa, hän naurahtaa.
Jo hovioikeustuomarina ollessaan Kuusimäki kiinnitti huomiota eräiden rikosten lempeään kohteluun suomalaisessa oikeusjärjestelmässä. Vaikka hän sanoutuukin jyrkästi irti yleisesti ankaran kriminaalipolitiikan kannattajista, seksuaali- ja väkivaltarikosten seuraamukset ovat jääneet kaivelemaan mieltä.
– Lievät tuomiot näissä ovat vaivanneet minua halki vuosikymmenten. Muissa Pohjoismaissa ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen on vanhastaan puheitten lisäksi myös lainkäytössä suhtauduttu jyrkästi, mutta meillä lempeä linja ei ole olennaisesti muuttunut vuosikymmenten saatossakaan.
Vielä 1960-luvulla Suomi oli kriminaalipolitiikan suhteen Ruotsia ankarampi maa. Meillä esimerkiksi lievistäkin omaisuusrikoksista annettiin ”järjettömän kovia rangaistuksia”.
– Hieman kärjistäen sanottuna taskuvarkaatkin pantiin kuritushuoneeseen.
1970-luvulta lähtien rikosten seuraamuslinja on kulkenut lievempää kohti, mikä sinänsä on ollut aivan terve kehitys.
– Mutta nyt ovatkin osat vaihtuneet. Ruotsin seuraamusjärjestelmä on monilta osin selvästi tiukempi kuin Suomen.
JYRKIMMILLÄÄN ero näkyy kaikkein suojattomimpiin ihmisiin eli lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Meillä on aivan tavallista, että alaikäiseen kohdistuvasta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä selviää ehdollisella tuomiolla, jota moni ei edes miellä varsinaiseksi rangaistukseksi. Se sotii entisen valtakunnansyyttäjän oikeuskäsitystä vastaan.
– Puhun tietenkin yksityishenkilönä, tämän päivän syyttäjälaitoksen kannanmäärittelyt kuuluvat vain sille, mutta omasta mielestäni vakavien seksuaalirikosten seuraamusten tulisi olla myös käytännössä, ei vain lakitekstissä, selvemmin oikeassa suhteessa niiden moitittavuuteen, Kuusimäki aloittaa.
Ongelma ei pelkästään ole lainsäädännössä, vaan siinä kaavamaisessa tavassa, jolla lakia tulkitaan.
– Meillä ensikertalainen rikoksentekijä saa rikoksen lajista ja moitittavuudesta riippumatta käytännössä pääsääntöisesti ehdollisen rangaistuksen, jos tuomio jää alle kahden vuoden. Laista tai sen perusteluista ei kuitenkaan saa tukea sille, että ehdollisen ja ehdottoman raja pitäisi vetää näin kaavamaisesti. Ja näin usein jopa kahta vuotta lähentelevien rangaistusten osalta.
Kuusimäen mukaan tähän asentoon vakiintunut oikeuskäytäntö johtaa oikeudentuntoa koetteleviin tuomioihin esimerkiksi lapseen kohdistuvien törkeiden seksuaalisten tekojen kohdalla, joiden minimirangaistus on yksi vuosi. Kun tekijä on ensikertalainen, hänellä on ollut lähes fifty-fifty mahdollisuudet selvitä ehdollisella rangaistuksella, Ruotsissa ei ainoallakaan tuomitulla.
Välttämättä näin ei tarvitsisi olla. Lain mukaan tekijän rikoshistoria on vain yksi rangaistuksen lajivalinnassa huomioon otettava elementti. Rikoksen tapauskohtainen vakavuus ja tekijän syyllisyys eli arviointi siitä, kuinka päämäärätietoinen rikoksentekijä on ollut moitittavaan tekoon ryhtyessään, ovat seikkoja, joiden valossa oikeuden on arvioitava tekoa. Seksuaalirikoksia harvoin tehdään tietämättä varsin hyvin, mihin ollaan ryhtymässä.
Hälytyskellojen pitäisi soida, kun lapsen törkeästä hyväksikäytöstä seuraa tyypillisesti samanlainen rangaistus kuin muutaman kymmenen kannabiskasvin kasvattamisesta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.