Minä olin noin kuusi vuotta koulukiusaaja. Kiusaamiseni kohdistui näiden vuosien aikana pääasiassa kahteen ihmiseen, mutta hetkellisesti myös muutamiin muihin. Siinä samalla olin hetkittäin myös itse koulukiusattu, mutta en silti lopettanut omaa kiusaamistani. Nyt haluaisin että minulta voisi kysyä mitä tahansa kiusaamiseen liittyvää. Ihan vain siksi että haluaisin valottaa asian toistakin puolta, sitä kiusaajan puolta. Kaikkeen vastaan rehellisesti.
Olin koulukiusaaja
2
582
Vastaukset
- Kulttuurin.kääntöpuoli
1. Miksi kiusasit juuri niitä henkilöitä, joita kiusasit? Millä perusteella valitsit kiusattavat?
2. Hyödyitkö kiusaamisesta?
3. Kadutko ja mietitkö nykyään sitä, mitä olet tehnyt?
4. Oletko pyytänyt kiusatuilta anteeksi?- kiusaaja
1. Ensimmäistä kiusattuani jota kiusasin sen noin kuusi vuotta koko ajan kiusasin koska hän erottui joukosta, uskalsi olla erilainen. Häntä oli helppo alkaa kiusaamaan kun oli erilainen ku me muut. Toista kiusattuani aloin kiusaamaan sen jälkeen kun muutamat muut olivat ensin alkaneet kiusaamaan häntä. Hänkin erottui isosti joukosta.
2. Hyödyin ja en. Koen että oltuani kiusaaja en siksi kokenut itse paljoa kiusaamista, minähän koin kiusaamista hetken sen takia että ystävystyin yhden koulukiusatun kanssa, jota en siis itse kiusannut missään vaiheessa. Toisaalta taas sain itselleni vain paskan olon kun näin minkälainen elämä kiusatulla oli/on osittain minu takiani.
3. Kadun, sitä mitä tein ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Ja mietin aina silloin tällöin mitä tein.
4. Anteeksi olen pyytänyt molemmilta ja myös saanut. Toisen kanssa olen jopa kaveri nykyään. Toinen ei oikeastaan halua olla tekemisissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911475
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1561159En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041040Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15907- 82850
- 65773
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40757Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289733Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107728En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44702