pehmeä/kova

Viestiketjuja lukiessa tulee väistämättä mieleen, että mitä ihmiset tarkoittavat käyttämillään sanoilla. Haluaisinkin tietää, miten miellätte "pehmeällä" koulutuksella ja "kovalla" koulutuksella. Eli tässä ei ole kyse riidasta tai sen aiheesta, vaan vain ja ainoastaan ihmisten tulkinasta kyseisistä termeistä.
211006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Aloitan.

Siispä pehmeällä koulutuksella tarkoitetaan sellaista koulutusta joka perustuu sille että koira opii parhaiten palkitsemalla.
Naksutinkoulutus on ns. pehmeää koulutusmuotoa.

Pyritään välttämään rankaisuja, sillä ne eivät opeta koiralle oikeaa käytöstä. Ja jos on pakko rankaista käytetään ns. negatiivista rankaisua hyväksi jossa viedään koiralta palkkion mahdollisuus pois.

ja itse haluaisin mieltää myös koiralähtöisyyden siihen mukaan.

Äänestä

Esim. vartijat ja poliisit, jotka kouluttavat tuollaisia isoja työtehtäviin, joutuvat käyttämään machoilukeinoja. Niitä minä sanoisin kovaksi koulutukseksi.

Äänestä

...lisäänpä vielä kysymyksenasetteluun arvottavia näkökohtia.. eli kumpi tyyli on mielestänne "parempi", mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet?

Äänestä
  • Sitä "oikeaa", tehokkaampi on.

    En ymmärrä täysin kysymyksen asettelua, sillä itse olen perehtynyt koiran (nisäkkäiden) oppimisen teoriaan (eli psykologiaan) ja tiedän mikä on paras tapa opettaa nopeiten ja tehokkain mm. koiralle jotakin.

    Vahvuudet: Nopeus, pysyvyys, helppous, "virhevapaus", kauneus
    Heikkoudet: Joskus palkitseminen (siis se mitä eläin oikeasti haluaa) on hirmu vaikea ajoittaa oikein.

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Sitä "oikeaa", tehokkaampi on.

    ...nimenomaan sitä, miten ihmiset kokevat asian... ihmisten käsitysten ymmärtäminen kun helpottaa ymmärtämään näitä keskusteluja paremmin... kaikki eivät nimittäin välttämättä käsitä termejä samalla tavalla, jokaisella on oma subjektiivinen tulkintansa. Lähes kaikki ketjut kuitenkin vilisevät näitä termejä.

    Äänestä

Koulutustapoja on yhtä monta kun on koiraa,jokainen on yksilö ja jokainen koira vaatii omanlaisen koulutuksen.
Helppo,pehmeä koira saa pehmeän koulutuksen,jossa mennään aika pitkälti koiran ehdoilla.
Omapäinen,vietikäs,kova koira saa kovemman koulutuksen jo senkin takia,että sen käsitys tottelevaisuudesta on ihan eri kun isännän tai emännän.
Kovan koiran koulutuksessa käytetään sekä pehmeää että kovaa koulutusta,eli palkintoja mutta myös rangaistusta.

Kilpakoirat koulutetaan ihan eri tavalla kun tavallinen kotikoira.

niin ja vielä, ehkä tärkein asia, on eri asia kun puhutaan koulutuksesta ja opettamisesta.
Koulutus tähtää kilpailuun, opetus on kotikasvatusta.

Äänestä
  • Mielestäni koulutus on sitä mitä tapahtuu kun koiralle opetetaan jotakin uutta mitä se ei vielä osaa, ja siihen myös kuuluu "hyvät tavat"...

    Pehmeällä koulutuksella ei siis ole mitään tekemistä koiran kovuuden/pehmeyden kanssa. Sillä itseasiassa kova koira oppii paremmin pehmeillä metodeilla...

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Mielestäni koulutus on sitä mitä tapahtuu kun koiralle opetetaan jotakin uutta mitä se ei vielä osaa, ja siihen myös kuuluu "hyvät tavat"...

    Koulutuksena minäkin pidän sitä että opetan koirilleni vaikka vaan ne "hyvät tavat" mutta toki paljon muutakin... Tokon alkeita vaikken ehkä tokoon näiden rotujen kanssa uskaltaudu.

    Ja tuo on hyvinkin totta, omat koirani ovat juuri "kovia" koiria, suuria, itsepäisiä jne.
    Mutta ihan turha niihin on käyttää "kovaa" koulutusta, koska ne oppivat sillä vain sen että omistajaan ei kannata luottaa. Ja "kovat" koirat ovat itsepäisiä ja ajattelevat hyvinkin pitkälle itse, eli jos koiralla ei omasta mielestään ole mitään syytä totella, se ei tottele, ja näitä ns. kovia otteita käyttämällä et saa muutakuin itsesi naurettavaksi koska koira tod.näk. katsoo alta kulmiensa ja kääntää selkänsä ja lähtee tutkimaan mitä muualla tapahtuu. =)

    Virheistä koulutuksessa ei siis rangaista "pehmeässä" koulutuksessa, vaan yritetään uudelleen, ei palkita jos joku menee väärin. Monestihan ne "virheet" koiran koulutuksessa johtuvat joko omistajan töppäilyistä tai koiran ja omistajan välisestä "ymmärrys" katkoksesta. =)

    Äänestä

  • milie81 kirjoitti:

    miten mieltää kovan ja pehmeän koulutuksen.
    Mulla oli venäjänvinttikoira,pehmeä koulutus,sille jos sanoi kovalla äänellä jotain,se meni kipsiin.
    Saksanpaimenkoira,sille voi sanoa vähän lujemminkin eikä mene sekaisin.Kova koulutus voi olla pelkkää äänensävyä.
    Samoin kova koira kestää rangaistuksen,mitä taas pehmeä koira ei kestä.
    Kova koulutus ei tarkoita hakkamista eikä väkivalta ole koulutusta.

    Mun näkemys koulutuksesta; kun alan hioa liikkeitä kilpailua varten siirryn koulutukseen.
    Opetan koiralle ensin kaikki liikkeet ja koulutuksessa alan hioa niitä millimetrin tarkkuudelle.
    Mulla on varmasti vanhanmallinen ajattelutapa koulutuksesta,suokaa se anteeksi minulle.

    Kunhan saan ton meidän hirviön opetettua ja sit koulutettua niin tavoite on TVA.

    Äänestä

  • Riva kirjoitti:

    Jos katsotaan luonnetestiä ja niistä saamia tuloksia, lasketaan kovaksi koiraksi sellainen koira joka ei "muista" pahoja ja pelottavia asioita ja pehmeä koira taas "muistaa" ne. Ja sitten esimerkki käytännössä: Koira kävelee kujaa pitkin ja kujan keskikohdassa rämisevä roskakori kaatuu koiraa kohti ja koira säikähtää sitä. Seuraavan kerran kukiessa samasta kohdasta pehmeä koira luimii ja arkailee kun taas kova koira on täysin normaali.

    Enpä tiedä miten tämä liittyy aiheeseen, mutta tuli mieleen että miten ihmiset mieltää sen kovan ja pehmeän koiran...

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Mielestäni koulutus on sitä mitä tapahtuu kun koiralle opetetaan jotakin uutta mitä se ei vielä osaa, ja siihen myös kuuluu "hyvät tavat"...

    Pehmeällä koulutuksella ei siis ole mitään tekemistä koiran kovuuden/pehmeyden kanssa. Sillä itseasiassa kova koira oppii paremmin pehmeillä metodeilla...

    samaa mieltä sun kanssa! Missä oot opiskellut, kuulosti tosi mielenkiintoiselta?

    Äänestä

  • koirallinen kirjoitti:

    Opiskeluut itse kirjoista ja käynyt luennoilla ja kursseilla, käytännön kokemusta ja tietotaitoa.

    Sisäinen jano näihin asioihin ajaa eteenpäin, ja jatkuvasti tahtoo hän kehittyä sekä ihmisenä että eläintenkouluttajana.

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Jos katsotaan luonnetestiä ja niistä saamia tuloksia, lasketaan kovaksi koiraksi sellainen koira joka ei "muista" pahoja ja pelottavia asioita ja pehmeä koira taas "muistaa" ne. Ja sitten esimerkki käytännössä: Koira kävelee kujaa pitkin ja kujan keskikohdassa rämisevä roskakori kaatuu koiraa kohti ja koira säikähtää sitä. Seuraavan kerran kukiessa samasta kohdasta pehmeä koira luimii ja arkailee kun taas kova koira on täysin normaali.

    Enpä tiedä miten tämä liittyy aiheeseen, mutta tuli mieleen että miten ihmiset mieltää sen kovan ja pehmeän koiran...

    esimerkki asiasta.
    Pehmeyttä ja kovuutta on aika vaikea yksiselitteisesti kertoa.
    Luonnetesti on aika hyvä tapa testata koira,kunhan osaa lukea sitä oikein.

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Opiskeluut itse kirjoista ja käynyt luennoilla ja kursseilla, käytännön kokemusta ja tietotaitoa.

    Sisäinen jano näihin asioihin ajaa eteenpäin, ja jatkuvasti tahtoo hän kehittyä sekä ihmisenä että eläintenkouluttajana.

    Heräs vaan heti ajatus, että onko olemassa jokin koulutus. Oon kanssa lukenut tuhat ja yksi kirjaa, mulla vaan on huono tapa selittää asiat miljoonalla sanalla, kun sulta se käy helpon tuntuisesti ja saat sanottua asian lyhyesti ja selkeesti;) Oon täällä huomannut monta juttua, jotka oot pukenut sanoiksi ja helposti ymmärrettävään muotoon ja kyse on ollut ihan samoista jutuista, joita itse oon jotenkin onnistunut vääntään vaikeemman kautta, enkä silti oo saanut niitä sellaisiksi, että vaikka toi ukko ois ne kyennyt ymmärtään.

    Noi kurssit kiinnostas muakin, mutta eihän täällä maalla mitään järjestetä ja jos lähtis kauemmaksi, niin tulee ne ainaiset ongelmat lapsen hoidossa ja koirien lenkityksessä ym, kun isäntä on yrittäjä ja seittemän päivää viikossa hommissa.

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Jos katsotaan luonnetestiä ja niistä saamia tuloksia, lasketaan kovaksi koiraksi sellainen koira joka ei "muista" pahoja ja pelottavia asioita ja pehmeä koira taas "muistaa" ne. Ja sitten esimerkki käytännössä: Koira kävelee kujaa pitkin ja kujan keskikohdassa rämisevä roskakori kaatuu koiraa kohti ja koira säikähtää sitä. Seuraavan kerran kukiessa samasta kohdasta pehmeä koira luimii ja arkailee kun taas kova koira on täysin normaali.

    Enpä tiedä miten tämä liittyy aiheeseen, mutta tuli mieleen että miten ihmiset mieltää sen kovan ja pehmeän koiran...

    pakko lisätä tuohon, että meiltä kun löytyy "kovia" koiria, mutta niistä toinen on samalla erittäin herkkä, eli ne "kovat keinot" ei ainakaan meillä auttaisi.

    Tääkään nyt ei tainnut liittyä aiheeseen, mutta halusin vaan muistuttaa, että kovakin koira voi olla herkkä...

    Äänestä

  • koirallinen kirjoitti:

    Heräs vaan heti ajatus, että onko olemassa jokin koulutus. Oon kanssa lukenut tuhat ja yksi kirjaa, mulla vaan on huono tapa selittää asiat miljoonalla sanalla, kun sulta se käy helpon tuntuisesti ja saat sanottua asian lyhyesti ja selkeesti;) Oon täällä huomannut monta juttua, jotka oot pukenut sanoiksi ja helposti ymmärrettävään muotoon ja kyse on ollut ihan samoista jutuista, joita itse oon jotenkin onnistunut vääntään vaikeemman kautta, enkä silti oo saanut niitä sellaisiksi, että vaikka toi ukko ois ne kyennyt ymmärtään.

    Noi kurssit kiinnostas muakin, mutta eihän täällä maalla mitään järjestetä ja jos lähtis kauemmaksi, niin tulee ne ainaiset ongelmat lapsen hoidossa ja koirien lenkityksessä ym, kun isäntä on yrittäjä ja seittemän päivää viikossa hommissa.

    Helsinkiin.

    Mm. Kiva-team ja Rakkaat haukut järjestävät pääkaupunkiseudulla koulutusohjauskurssia joka on kehuttu maasta taivaisiin.

    Äänestä

  • räpätäti kirjoitti:

    Helsinkiin.

    Mm. Kiva-team ja Rakkaat haukut järjestävät pääkaupunkiseudulla koulutusohjauskurssia joka on kehuttu maasta taivaisiin.

    on vaan turhan pitkä. Harmi, ku serkkuni lähti sieltä just ulkomaille hommiin, sen luona kun olis voinut punkata, jos ois ollut vaikka viikonloppukurssi. No jos jonain päivä...

    Äänestä

  • koirallinen kirjoitti:

    on vaan turhan pitkä. Harmi, ku serkkuni lähti sieltä just ulkomaille hommiin, sen luona kun olis voinut punkata, jos ois ollut vaikka viikonloppukurssi. No jos jonain päivä...

    ..siinä se paras vinkki päästä koulutuksiin... eli ala toimia lähistöllä sijaitsevassa koirakerhossa. Ehdotat, että kutsutaan joku mielenkiintoinen luennoitsija pitämään viikonloppukurssia. Monet koirakerhot kutsuvat eri alojen luennoitsijoita pitkienkin matkojen takaa.

    Äänestä

  • iiks kirjoitti:

    oonko yrittänyt! Täällä vaan on ajatuksena se, että kaikki pitää saada ilmaiseksi ja esim. hakutreenit loppu siihen, kun alko sateet, eli oon ilmeisesti ainoita kerhon jäseniä, jotka lenkittää koiriaan myös sateella;)

    Täytyy kysellä lisää noista koulutuksista, kun meen kasvattajakurssille viikon päästä, eiköhän sieltä joku sellainenkin ihminen löydy, jonka kerho on hiukan viitseliäämpi ja aktiivisempi.

    Äänestä

minä olen varmaan semmoinen puolipehmeä kouluttaja.
minäkin olen miettinyt tuota samaa eli miten mielletään pehmeä ja miten kova koulutus.
olen nyt tässä muihin vertailemalla tullut johtopäätökseen, että koulutukseni on "puolipehmeää", koska myöskin saatan rankaista koiraa väärästä käytöksestä. riippuen kuitenkin tilanteesta. käytän aina koulutuksessa namipala palkkaa (paitsi rauniolla palloa).

mielestäni sellainen "rankaisukoulutus" on kovaa koulutusta. pehmeä taas on enemmän kannustavaa ja enemmän palkitsevaa.

Äänestä

Niin pehmeätä koulutus voi olla, myös silloin kun negatiiviset vahvisteet annetaan sen koiran mukaan, eikä koira niistä mene "kellariin" vaan luottaa edelleen satavarmasti ohjaajaansa.
Lähtökohtana pitäisin kunkin koiran tuntemista perinjuurin, sen viettialueet vahvuudet niissä.
Koirahan voi "vietissä" ollessaan olla todella "tunnoton" (ajatellaas ajossa olevaa, ajokoiraa, tai suojelukoiraa kovassa vietissä).
Tämä kysymyksenasettelu ei ehkä mene aivan nappiin siltä osin kun ne koulutuksella saavutettavat tavotteetkin pitäisi olla selvillä.
Uskon kyllä vahvasti koiran oppivan edelleenkin sen vanhan klassisen ehdollistumisen kautta, yhdistääpä se sitten mitä tahansa mihin tahansa.
Esim: jos koira saa palkan oikeasta suorituksesta, ja sitä siitä vahvistetaan se oppii nopeasti oikean suorituksen, jos se ei saa minkäänlaista vahvistetta se ei koe tällaista toimintaa tarpeelliseksi ja näin (meidän mielestä väärä) toimintatapa "kuolee", siitä huolimatta se EI vielä ole asiaa oppinut,jos se ei sitä tee ilman apuja ja etenkin häiriön alla.
Koirankoulutus passiivisen väistämisen kautta, passiiviselle kovalle koiralle (olisi ainakin itselleni sitä pahinta lajia), on tuottanut joissakin tapauksissa erittäin kisavarmoja koiria.
Tässäkin ehdollistuminen toimii niin, että koira tekee (meidän mielestä oikein),koska se haluaa välttää pakotteen ja se yhdistää käskyn siitä seuraavaan pakotteeseen ja koiralle ainoa "palkkio" on rauha.
Puhutaan koirankouluttamisesta pennun/nuoren koiran koulutuksena ja jo osaavan koiran "ylläpito"koulutuksena, tässäkin koiramateriaalin mukaan voi ohjaaja kaikesta huolimatta opettaa pehmeälle koiralle virheitä, joiden poisopettamiseen kannattaa uhrata aikaa siellä omassa pääkopassaan enemmän kuin, että kentällä toistetaan sitä virhekäyttäytymistä suoni otsassa ja koira vahvistaa uudelleen ja uudelleen tekemistänsä.
Tämä saattaa tuntua turhalta retoriikalta, mutta kokemus on osoittanut, että parhaaseen suoritusvarmuuteen päästään jos saadaan koira yhdistämään vahviste siihen mitä se itse HALUAA tehdä, olkoot se (haluamisen) objekti sitten vaikka itse tekeminen, rauhansaaminen, näläntyydyttäminen, räyhääminen.
Tästä syystä koen asioiden pieniin palasiin jakamisen, varsinkin pennun kohdalla olevan paikallaan.
*Snadille taas kiitoksia*

Äänestä

Kommentoi aloitusta

iiks kirjoitti:

Viestiketjuja lukiessa tulee väistämättä mieleen, että mitä ihmiset tarkoittavat käyttämillään sanoilla. Haluaisinkin tietää, miten miellätte "pehmeällä" koulutuksella ja "kovalla" koulutuksella. Eli tässä ei ole kyse riidasta tai sen aiheesta, vaan vain ja ainoastaan ihmisten tulkinasta kyseisistä termeistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu