Terroristien oikeudenkäynnit

ja median herkuttelu näillä oikeudenkäynneillä raportoiden joka ikisen syytetyn naamanväännön ja protestin ja vastalauseen kaiken muun varsinaiseen rikokseen kuuluvan ohella tuo mielestäni tarpeettomasti esille ja julkisuuden valokeilaan nämä terroristit ja heidän raakuuteensa, joka on todennäköisesti juuri se mitä näillä viattomien murhaamisilla ja pelon levittämisellä on nimenomaan pyritty. Eli media pelaa suoraan terroristien pussiin.
Sekä Suomessa että Ruotsissa on menossa samanaikaisesti tämä oikeussalidraama vain eri näyttelijöillä. Radiossa ja televisiossa selostetaan koko ajan miten Suomen puukottaja/Tukholman ihmisten päälleajaja käyttäytyy, miten hän reagoi, jos hän virnistelee, jos hän on vakava...ja sirkus vain jatkuu. Jo Breivikin aikoihin kuulin mielipiteitä että tämänkaltaiset terroristit pitäisi vaieta kuoliaaksi, koska he nimenomaan hakevat julkisuutta teoillaan. Toisaalta ymmärrän että median tehtävänä on raportoida ja informoida, mutta miten pitkälle mennään, missä on eettisyyden ja velvollisuuden raja, ei ole minusta oikein selvillä.

52

2405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Me elämme enimmäkseen Demokratiassa.
      Sinä taidat elää Demokratian Diktatuurissa.
      Aitoon sanan-vapauteen ei kuulu sensurointi millään tavalla.
      Noh, korkeintaan sotilaalliseen maan-puolustukseen.
      On pelottavaa, kun D-D julistaa sensuuria suurena saavutuksena.
      -
      Totuus on myös sillä puolella.
      Että mediaa ei pysty kukaan enää kokonaan sammuttamaan.
      Ei, vaikka valtaisi satakin teevee-tornia.
      -
      Sensurointi voimistaa myös poliittisten halujen piiloutumista.
      Kunnes ne räjähtävät piiloistaan ihmisten ilmoille.

      H.

      • Ei sensurointi, mutta järjen käyttö voisi kuulua sananvapaudenkin toteuttamiseen, muutaman lisäeuron menettämisenkin uhalla.

    • MatuHalla

      No joo tietysti media haluaa pitää esillä vaikkei olisi tarvetta.
      Somessa tietyt erityisesti ääriryhmät tarvitsevat tätä, perussuomalaisten suosio hupenisi jollei niinsanottuja matuja olisi matujen loputtua mihin Halla-aho kohdistaisi propakantaa eli puolue voitaisiin lakkauttaa tarpeettomana.

    • Kyllä täälläkin on julkisuudessa tuosta keskusteltu.
      Vaan, kun kansa haluaa tietää, silmät ja korvat pitkällä niitä seurataan.
      Toisinaan tulee tunne, että jo riittää. Mihin sen rajan sitten vetäisi, kun media kilpailee keskenään asiakkaista.
      Se on vähän, että suo siellä ja vetelä täällä.
      Tämä täkäläinen terroristi on niin aatteittensa sokaisema, että näyttää elävän ihan kuin eri maailmassa.

      • "eppu2"

        Miksi ei minulle tule tunnetta et nyt riittää?
        Huomaa hän myös että aloittajakin on hieman sokaistunut.
        Niin tiukasti lataa hän aatettaan että. :)

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "eppu2"

        Miksi ei minulle tule tunnetta et nyt riittää?
        Huomaa hän myös että aloittajakin on hieman sokaistunut.
        Niin tiukasti lataa hän aatettaan että. :)

        H.

        Omiasi Sinäkin jaat, etkä toisten, niinkuin me muutkin.

      • eppu2 kirjoitti:

        Omiasi Sinäkin jaat, etkä toisten, niinkuin me muutkin.

        Niin.
        Minullahan on se Jesse.

        H.

      • lempinimiäkaikilla
        hunksz kirjoitti:

        Niin.
        Minullahan on se Jesse.

        H.

        Minulla taas on Mosse eli Mooses.
        Ja myöskin Hesse(Hesekiel), Joosef eli Josse, Barabbas on Basse, Pilatus puolestaan Pisse, Aatami jaEeva (Asse&Esse), Neitsyt Maariaa sanon Masseksi, Saaraa Sasseksi ja Tuomasta Tusseksi.
        Lossen vaimohan muuttui suolapatsaaksi, Laupias Samarialainenkin oli Lasse ja Iisakki oli Isse.

        Jumalaa sanon tuttavallisesti vain Jussiksi.

      • hunksz kirjoitti:

        "eppu2"

        Miksi ei minulle tule tunnetta et nyt riittää?
        Huomaa hän myös että aloittajakin on hieman sokaistunut.
        Niin tiukasti lataa hän aatettaan että. :)

        H.

        Mitä ihmeen aatetta?
        En minä sensuuria kannata, paitsi ihmisen omaa, sisäistä sensuuria. Mietin tarkoituksenmukaisuutta ja median eettistä kättäytymistä ja miten paljon nämä fanaatikot (heidän aatteensa, yhteisönsä jne) hyötyvät saamaastaan julkisuudesta. Islamistit tarvitsee marttyyreja.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        "Paloma.se.co"

        Tämä kommenttisi kuvaa aatettasi hyvin.
        Luehan se siis pariinkin kertaan päivittäin.
        Tiedä vaikka sinusta tulisi fanaatikko.
        -
        Minä puolestani seuraan kuinka, missä ja miten kukat alkavat kukkimaan.
        Kaikkia niitten juuristoista ei onneksi ole vielä myrkytetty.

        H.

      • bessie--
        lempinimiäkaikilla kirjoitti:

        Minulla taas on Mosse eli Mooses.
        Ja myöskin Hesse(Hesekiel), Joosef eli Josse, Barabbas on Basse, Pilatus puolestaan Pisse, Aatami jaEeva (Asse&Esse), Neitsyt Maariaa sanon Masseksi, Saaraa Sasseksi ja Tuomasta Tusseksi.
        Lossen vaimohan muuttui suolapatsaaksi, Laupias Samarialainenkin oli Lasse ja Iisakki oli Isse.

        Jumalaa sanon tuttavallisesti vain Jussiksi.

        Hyviä lempinimiä kaikki, mutta eikös Jussi ole jo varattu Johannekselle?
        Jessen faijalle (huoh) voisi keksiä oman lempinimen. Jumis?

      • bessie-- kirjoitti:

        Hyviä lempinimiä kaikki, mutta eikös Jussi ole jo varattu Johannekselle?
        Jessen faijalle (huoh) voisi keksiä oman lempinimen. Jumis?

        Eiksillä ole jo lempinimi olemassa, joku Jaffe tai sinnepäin?

      • bessie--
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Eiksillä ole jo lempinimi olemassa, joku Jaffe tai sinnepäin?

        No niinpäs onkin, on on, hyvä sinä kun muistit "lempinimiäkaikilla" nimimerkin ehdotusten kanssa tyyliin sopivan lempinimen! Jotain kovasti haeskelin itsekin, varmaankin juuri tuota mutta en vain millään saanut mieleeni, oikeastaan olisi kyllä pitänyt.

      • bessie-- kirjoitti:

        Hyviä lempinimiä kaikki, mutta eikös Jussi ole jo varattu Johannekselle?
        Jessen faijalle (huoh) voisi keksiä oman lempinimen. Jumis?

        Jumis on jo käytössä.
        Tarkoittaa jumalanpalvelusta nykykielellä.

      • bessie--
        Tellukka kirjoitti:

        Jumis on jo käytössä.
        Tarkoittaa jumalanpalvelusta nykykielellä.

        Tuota en tiennytkään, aina sitä oppii jotain uutta. Pysynpähän kärryillä jos joskus eksyn porukkaan joka jumiksissa käy ja niistä puhuu. Tai no, olenhan minä kai eksynyt jo, kun osallistun myös kirkon ja diakoniatyön vapaaehtoistoimintaan, ateistina tosin jään aina pois hartaus- ja hiljentymis- ym. tilanteista ja teen sillä aikaa jotain muuta.

    • Taisi olla 1971, kun liityin virallisesti Demareihin.
      Olin niin nuori, että elämisen kehittäminen kiinnosti.
      En ollut kuitenkaan aatteellinen yhtään.
      Olinhan Hippi.
      Eikä meille minusta ollut mitään määrättyä paikkaa elämässä.
      -
      Nyt ajattelen asiaa niin.
      Koska olemme Jessen kanssa maailmaa luoneet, alkaa olla aika vain seurata mitä olemme saaneet aikaan.
      Antaa lastemme vuorostaan möhliä omat juttunsa.
      -
      Yhtä en kuitenkaan vaihda.
      Jessen, jo kauan ennen Big Bangia antamaa vihjettä:
      "Hyppää ennemmin järveen, kun alat sensuroimaan."
      -
      Oma muunnelmani Jessen tokaisusta on:
      "Ennemmin tuskaa, kun turpaa rullalle."

      H.

    • lisää-silmiä-avautuu

      Eiköhän heidän tekemisiään ole hyssytelty ihan liikaa, julkiseksi vaan kaikki rikolliset jotka kyinä povellamme elävät.

    • Kyllähän se kuvottaa nähdä miten helläkätisesti niitä käsitellään.

    • Se vähä mitä olen katsellut näitä oikeudenkäyntejä (vaihdan yleensä kanavaa tai alan näprää mun puhelinta kun niiden naamat tulee ruutuun) niin mieleen tulee henkisesti ja älyllisesti heikkolahjaiset yksilöt jotka ovat kuvitelleet saavuttavansa jotain (viisitoista minuuttia mainetta?) tällaisilla hirmuteoilla, mikä viittaisi taas täydelliseen empatian puuttumiseen ja alhaiseen älykkyysosamäärään.
      Miten heitä tulisi sitten kohdella?
      Meillä on oma käytäntömme ja tapakulttuurimme. Omat lait ja oma tapamme kohdella muita ihmisiä, jopa rikollisia. Muissa maissa voi olla erilaisia tapoja; pahoinpitelyä, kidutusta, jne. En vaihtaisi.

      • Koraanin aivopesemiä tyyppejä, jotka uskovat tekevänsä "päivän hyvän työn", kun tappavat vääräuskoisia. Niitä on paljon ja lisää tulee ...

        Ainakin Turun puukottaja varsin heittäytyy hullummaksi kuin on, että pääsee psyykehoitoon vankilan sijasta. Vaikka eihän suomalainen vankilakaan paha paikka hänelle ole, kun saa luultavasti erityishenkivartijat (veronmaksajien rahoilla) pitämään huolta, ettei toiset vangit pahoinpitele häntä.
        Psyykestä hän on ulkona heti, kun joku hänen kanssaan samanhenkinen psykiatri katsoo hänen parantuneen. Sitten nauravat yhdessä tuuheisiin partoihinsa ...

      • "Paloma.se.co"

        Mitä ajatteli Suomalainen sotilas, ampuessaan Venäläisen Talvi-Sodassa?
        Kuvailepa hänetkin.
        Vaikka tekonsa oli pieni, oli saavutuksensa suuri.

        H.

      • Vaikka on kysymys uskomattomasta rikoksesta, jota ei olisi halunnut tässä maassa nähdä, meidän tulee muistaa länsimaiset arvomme.
        Jokaisella, viheliäisemmällä rikollisellakin on ihmisarvo, meidän kulttuurissamme.
        Siihen perustuu oikeuskäytäntömme.
        Jos oikeutta jaetaan tai ollaan jakamatta sen mukaan miltä meistä tuntuu, ei hyvä heilu.
        Kohta ollaan samassa kaaoksessa kuin siellä, mistä nämä terroristit tulevat.

      • eppu2 kirjoitti:

        Vaikka on kysymys uskomattomasta rikoksesta, jota ei olisi halunnut tässä maassa nähdä, meidän tulee muistaa länsimaiset arvomme.
        Jokaisella, viheliäisemmällä rikollisellakin on ihmisarvo, meidän kulttuurissamme.
        Siihen perustuu oikeuskäytäntömme.
        Jos oikeutta jaetaan tai ollaan jakamatta sen mukaan miltä meistä tuntuu, ei hyvä heilu.
        Kohta ollaan samassa kaaoksessa kuin siellä, mistä nämä terroristit tulevat.

        No onhan se kumma, ettei jätkää saatu istumaan oikeussalissa, vaan sanottiin vain, että saat kävellä ulos, jos et istu. No hän käveli ulos.
        Miten kuvittelet sellaiselle, jolle ei saada rajoja edes oikeussalissa, löytyvän rajoja vankilassa (tai psyykehoidossa mihin hän selvästi tähtää)?

      • Tellukka kirjoitti:

        No, minä en ole tuomari, mutta sellainen tässä yksi ilta selitti miten kuvio menee, että tämä tyyppi sitten poistettiin salista.
        Siinä on tietyt toiminta-asteet.
        En jaksa uskoa, että hän mihinkään osaa ´´tähdätä.´´ Ei vaikuttanut penaalin terävimmältä kynältä.
        Luulenpa, että taitaa olla yksityinen selli edessä, muuten siellä saattaa toisten vankien keskellä ne rajat löytyä äkkiäkin.

        Itse pitäisi olla joka paikassa.
        Olisin minä sen saanut istumaan, kun olisin takaapäin kohteliaasti tarjonnut tuolin (tyrkkäämällä polvitaipeisiin); olkaa hyvä ja istukaa, herra!

        Tuskin häntä anneta toisten vankien käsittelyyn. Ainakin sitä IKEA:n puukottajaa Ruotsissa suojellaan henkivartioitten kanssa muilta vangeilta. Hänellä on oma sviitti vankilassa telkkareineen ja kaikkineen.

      • Tellukka kirjoitti:

        Koraanin aivopesemiä tyyppejä, jotka uskovat tekevänsä "päivän hyvän työn", kun tappavat vääräuskoisia. Niitä on paljon ja lisää tulee ...

        Ainakin Turun puukottaja varsin heittäytyy hullummaksi kuin on, että pääsee psyykehoitoon vankilan sijasta. Vaikka eihän suomalainen vankilakaan paha paikka hänelle ole, kun saa luultavasti erityishenkivartijat (veronmaksajien rahoilla) pitämään huolta, ettei toiset vangit pahoinpitele häntä.
        Psyykestä hän on ulkona heti, kun joku hänen kanssaan samanhenkinen psykiatri katsoo hänen parantuneen. Sitten nauravat yhdessä tuuheisiin partoihinsa ...

        Tämä on väärä luulo joita ihmisillä on

        "Ainakin Turun puukottaja varsin heittäytyy hullummaksi kuin on, että pääsee psyykehoitoon vankilan sijasta."

        Psyykehoito vankilan sijaan on parempi ja meille turvallisempi ratkaisu koska vankilasta pääsee pois kun tietty aika on kulunut, edes elinkautista ei pidetä koko elinaikaa vankilassa.
        Psyykehoidosta ei pääse pois ennenkuin lääkärit ovat todenneet terveeksi, vaarattomaksi muille, joutuu joskus olemaan koko elinikänsä hoidossa.

        Parasta olisi ettei häntä Suomessa pidettäisi vaan lähetettäisiin kotimaahansa.

      • Ja kustannukset senku nousoo!

      • Tellukka kirjoitti:

        No onhan se kumma, ettei jätkää saatu istumaan oikeussalissa, vaan sanottiin vain, että saat kävellä ulos, jos et istu. No hän käveli ulos.
        Miten kuvittelet sellaiselle, jolle ei saada rajoja edes oikeussalissa, löytyvän rajoja vankilassa (tai psyykehoidossa mihin hän selvästi tähtää)?

        Oikeussalikäytäntö on viime vuosikymmeninä muuttunut täydelliseksi teatteriksi.

        Onhan nyt maalaisjärkeen käypää, että rikkoessasi yhteiskunnan yhteisiä lakeja ja määräyksiä niin, että tuomiolle joudut, sinä myös laulat siellä tuomiolla ollessasi lakien ja määräysten mukaisia lauluja eikä suinkaan niin, että tuomioistuin laulaa edelleenkin sinun laulujasi.
        Ei sellaisella tuomioistuimella ole juuri minkäänlaista arvovaltaa eikä todellakaan herätä isompaa kunnioitusta ja lainkuuliaisuutta myöskään kansalaisissa.

      • Sir.Stephen kirjoitti:

        Tämä on väärä luulo joita ihmisillä on

        "Ainakin Turun puukottaja varsin heittäytyy hullummaksi kuin on, että pääsee psyykehoitoon vankilan sijasta."

        Psyykehoito vankilan sijaan on parempi ja meille turvallisempi ratkaisu koska vankilasta pääsee pois kun tietty aika on kulunut, edes elinkautista ei pidetä koko elinaikaa vankilassa.
        Psyykehoidosta ei pääse pois ennenkuin lääkärit ovat todenneet terveeksi, vaarattomaksi muille, joutuu joskus olemaan koko elinikänsä hoidossa.

        Parasta olisi ettei häntä Suomessa pidettäisi vaan lähetettäisiin kotimaahansa.

        Lähetettäisiin kotimaahansa?
        Tarkoitat vapauttavaa tuomiota siitä mitä hän teki.

        Kotimaassaan hänet otettaisiin vastaan sankarina, joka suoritti tehtävänsä ja tappoi "vääräuskoisia koiria".

      • Tellukka kirjoitti:

        Lähetettäisiin kotimaahansa?
        Tarkoitat vapauttavaa tuomiota siitä mitä hän teki.

        Kotimaassaan hänet otettaisiin vastaan sankarina, joka suoritti tehtävänsä ja tappoi "vääräuskoisia koiria".

        Onneksi Marokko virallisesti ei ole hänen puolellaan, nämä terroristit tuomitaan myös heidän kotimaassa, ehkä ankarammin kuin meillä.

      • Sir.Stephen kirjoitti:

        Onneksi Marokko virallisesti ei ole hänen puolellaan, nämä terroristit tuomitaan myös heidän kotimaassa, ehkä ankarammin kuin meillä.

        Ja höpö höpö.
        Marokon pääuskonto on islamilaisuus ja heidän mukaansa vääräuskoisten tappaminen ei ole mikään rikos.

      • Tellukka kirjoitti:

        Ja höpö höpö.
        Marokon pääuskonto on islamilaisuus ja heidän mukaansa vääräuskoisten tappaminen ei ole mikään rikos.

        Ei se niin mene. Uskonto ei heilläkään kumoa lakeja. Onhan meilläkin uskontoja mutta eduskunta säätää lait joita noudatamme. Raamatussakin kehotetaan tappamaan mutta linnaan tappamisesta joutuu.

      • Sir.Stephen kirjoitti:

        Ei se niin mene. Uskonto ei heilläkään kumoa lakeja. Onhan meilläkin uskontoja mutta eduskunta säätää lait joita noudatamme. Raamatussakin kehotetaan tappamaan mutta linnaan tappamisesta joutuu.

        Islamilaisissa maissa on ihan eri lait kun Suomessa. Ei siellä mennä Suomen eduskunnan lakien mukaan. Kyllä islamilaisilla koraanin laki ylittää maalliset lait.
        Vastikään muuten Ruotsissa potkaistiin pihalle sellainen lautamiesnainen, joka sovelsi naisen pahoinpitelyoikeudenkäynnissä islamilaisten lakia, eikä ruotsalaisten.

        Eikä Suomi voi määrätä heidän rankaisevan omassa maassaan Suomen lakien vastaista rikosta ja Suomen eduskunnan laatimien lakien mukaan.

        Tottakai jokaisessa maassa on omat lakinsa. Hänet täytyy tuomita Suomen lakien mukaan koska rikos on tehty täällä. Huonoin vaihtoehto on hänen tuomitseminen vankilaan, jos murhasyyte ei mene läpi hän on muutaman vuoden kuluttua keskuudessamme ellei häntä karkoiteta. Suomalaisissa vankiloissa vankeja ei voi laillisesti kiduttaa eikä pahoinpidellä, tappamisesta puhumattakaan.

        Saria lakia islamilaiset valtiot noudattavat hieman eri tavalla, en tunne Marokon tapaa. Ihmisen tappaminen on kuitenkin rikos myös islamilaisessa maailmassa, rangaistukset ovat yleensä julmia ja ankarampia kuin meillä. Saattaahan olla että hänet hirtettäisiin Marokossa.

    • Ensiksi se pitäs parturoida, parta ja hiusturbaani klniksi..

      • Eiköhän se olisi yhtä hyvä antaa kasvaa koko naaman umpeen, niin ei virnuilut näkyisi

      • Tellukka kirjoitti:

        Eiköhän se olisi yhtä hyvä antaa kasvaa koko naaman umpeen, niin ei virnuilut näkyisi

        Säkki piähä! Ja hirttolavalle!

    • KLaniksi..

    • Olen samaa mieltä, ellen enemmänkin. Minusta tällaiset oikeudenkäynnit pitäisi käydä täysin medialta pimennossa. Mitä vähempi huomiota saavat, sen parempi.

      • Mutta tämä on yksi keino todistella sitä mainostettua avoimmuutta, jota saa hakemalla hakea niin eduskunnan kuin ns. valtionjohtoisten elintenkin toiminnasta ja päätöksistä, joissa tänä päivänä taitaa enimmiltä osiltaan olla se salainen-leima.

    • Sammoo katoin itekkii ku räpsivät siitä kuvia. Ku mikäkii hemmeti filemitähti!

    • mä_lehden_luin

      Iltapäivälehdillä on akuutti uutispula, ihan kaikki kelpaa. Se on ihan tutkittuaa tietoa, ihmisiä kiinnostaa enemmän negatiiviset uutiset. Kuten suuressa amerikan maassa sanotaan, "there is no news like bad news"

    • Korppismiettii

      Mietin, eikö terroristin tavoite ole kuolla, nousta marttýriksi omiensa silmissä. Nyt sattui vaan niin huonosti, että ei kuollutkaan. Lusii vääräuskoisten vankilassa. Mikä nöyryytys ja arvon alennus.

      • Toivottavasti hänelle tarjotaan vankilassa vain läskisoosia ja pottuja.
        Jos ei kelpaa, niin kuolkoon nälkään ja pääsee paratiisiinsa.

    • Täytyy nyt huomata yksi ero.
      Siihen aikaan kun meidän ikä-polvemme olivat juroja nuoriso-julkkiksia, olimme käyneet myös ahkerasti koulua.
      Pelejäkin pelasimme urheilu-kentillä vaikka satoi.
      -
      Meilliä oli siis vahvaa tietoa takanamme, kun bileissä huudettiin:
      Blääh! Kekkonen...Mälsää!
      -
      Palstallammekin huomaa hyvin kuinka jotkut aloittajat eivät alkuunkaan ymmärrä mistä aloituksensa tekivät.
      -
      VERO-YLE on hyvä esi-merkki nyky-nuorisolle.
      Enemmän julkkiksia.
      Elokuvia.
      Kirjoja.
      Näytelmiä.
      Teatteria.
      Fittness- ja ruoka-ohjeita.
      Meikkauksia ja kukka-asetelmia.
      Vaan vain harvoin oikeita töitä.
      -
      Tuohon samaan sopii hassun-näköinen nehkeri terrorismeineen.
      Jeh! kuulia! sanoo nyky-nuori siihen.
      Katsellessaan YLE-uutisista kuinka Poliisi ampuu ulko-maalaisen miehen kuoliaaksi.
      Nyt pannaan pystyyn mielen-osoitus!
      Pois, pois poliisi tieltämme!

      H.

      • ...Meillä oli

        H.

    • Kumpikaan noista meidän pohjoismaisista "terroristeista" ei ole aito islamisti. Ne feikkaa siteitä isikseen ja uskonnollista vakaumusta, mutta todellisuudessa ne on vain heikkolahjaisia ja syrjäytettyjä jotka ovat katkeroituneet yhteiskunnalle ja syyllistävät maamme ja elämäntapamme, uskontomme ja lakimme ja haluavat kostaa ("uskottomille" oman epäonnistumisensa yksilöinä ja kulttuurinsa edustajina.

      Mitä enemmän media heistä kirjoittaa sitä suuremman tyydytyksen he saavat.

      • "Paloma.se.co"

        Näytähän siis kommenttini lapsillesi.
        Jotta eivät enenpää roskaa uutisoisi.

        H.

    • Tästä kotiterrorististahan paistaa kauas tuo julkisuushakuisuus ja nyt kun sitä on tarjolla siitä nautitaan koko rahalla.
      Kuinka paljon näistä pätkistä nautitaan ja nille naureskellaan noissa lähtömaissa?

      Eikä se ole pikkuraha, mitä nämä oikeudenkäynnit suomen kansalle tulevat maksamaan, mutta tuokin puoli on huomioitu jo aikaa sitten.
      Suomen kantaväestön oikeuden ja oikeuksien saamiset on rajoitettu minimiin, eihän ne rahat kaikille riitä.

    • bessie--

      Tiedä herkuttelusta.

      Oikeudenkäynneistä uutisointia voisi kyllä 'kohtuullistaa' monellakin tavalla, mutta sille ei voida mitään että eri medioilla on kaikilla oikeus ja omasta mielestään kai velvollisuuskin (kaupallisista motiiveista puhumattakaan) kertoa oikeudenkäynneistä.

      Jos mitä toivon, niin ennen kaikkea sitä, että luovuttaisiin turhasta 'korrektiudesta' uutisoinnissa. Kannattaako esimerkiksi käyttää "terroristi" sanaa kovin huolettomasti, se kun kuitenkin on näiden sivistymättömien, äärimmäisen tietämättömien, usein myös vähä-älyisten ja mieleltään sairaiden raukkojen mielestä kunniakas arvonimi.
      Pohtikoot juristit työnsä puolesta onko joku teko terroristinen vai ei, mutta uutisoinnissa pitäisi mielestäni korostaa tekojen/tekijöiden raukkamaisuutta, kavaluutta, pelkuruutta jne., ja todellakin kutsua tekijöitä mieleltään sairaiksi (vaikka sitä ei olisikaan lääketieteellisesti/juridisesti vahvistettu). Eli kaiken kaikkiaan heihin pitäisi suhtautua halveksivasti ja tuoda mahdollisimman vahvasti esille heidän kunniattomuutensa, raukkamaisuutensa ja sairaan vääristynyt ajattelumaailmansa. Raukkamainen murhaaja on raukkamainen murhaaja, pahaa aavistamattomien viattomien ihmisten, mm. puolustuskyvyttömien naisten ja lasten kimppuun käyvä pelkuri, tunteeton sosiopaatti tai mikä nyt ikinä ja se mielestäni pitäisi sanoa. Se voisi olla ennaltaehkäisevääkin, kukaan ei ihailisi, ei liioin ilmoittautuisi olleensa teon takana jne..

    • japiste

      Naistenvihaajalle tuomio vähintään 100 vuotta ja päälle karkoitus.

    • realiteettiä

      Miten selvää tapausta puidaan viikkoja ? Tuomaristo lie kuukausipalkattua joten eihän tästä tienaa kun asianajat . Oikeuslaitos on naurettava juttutupa toiminnan hitauden huomioiden .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      81
      3328
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      88
      2903
    3. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      40
      2299
    4. Seinäjoen ampumistapaus

      Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?
      Seinäjoki
      51
      2149
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      85
      2129
    6. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1727
    7. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1696
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      25
      1677
    9. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      263
      1554
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1479
    Aihe