johaug tulee saamaan kylmää kyytiä kun palaa

norgedopingland

johaug tulee saamaan kylmää kyytiä kun palaa laduille.
Doping-urheilija , jonka uskottavuus on mennyt.
Outoa että Norjassa sponsorit vaan arvostavat aineidenkäyttöä.
Norja on outo maa.
Norjassa kasvaa järjestelmällinen dopingaineiden viidakko.
Norjan hiihtäjien veriarvot on olleet aina kyseenalaisia.
FIS pitää hajottaa ja sinne pitää sijoittaa enemmän muitakin kuin Norjalaisia. Yhtälöhän on aivan selvä : Norja peittelee omien tankkauksia ja laittaa suurennuslasin alle muut maat.
Miten ihmeessä tämmöinen voi olla mahdollista nykypäivänä että porukat vaan tyytyy tähän ?????

133

1405

Vastaukset

  • Norjalaiset vetoavat siihen, että he maksavat tämän sirkuksen kulut.

    Onko sitten todellisuudessa näin, se onkin eri kysymys.

  • Olipa kerran lahdessa kisat, oi niitä aikoja, sauvatkin poikki meni.

  • Norjalaisten reaktio maastohiihtokäryistään on ollut suorastaan käsittämätön: maan hiihtoliitto, kansalaiset ja jopa kanssakilpailijat ovat asettuneet Sundbyn ja Johaugin tueksi. Edes doping-klausuuleita ei ollut, joten sponsoritkaan eivät kaikonneet. Samalla he ovat hyökänneet käryn tuominneita vastaan.

  • Bessebergin toiminta kuvaa varmasti norjalaisten asennetta suhtautumisessa urheiluun. Kaikki mistä saadaan omaa hyötyä koetaan sallituksi ja rahaa liikkuu.

  • Norjalaiset eivät ole käyttäneet likaisia keinoja, suomalaiset ja venäläiset sensijaan ovat, ja oikein kunnolla ja viimesen päälle. Sekös potuttaa joitakin karpaaseja.

  • Aloittaja on oikeassa.

    Norjan coctailiin ei päästä käsiksi niin kauan, kun lääketieteellinen ryhmä on norjalaisten hallinnassa.

    Asian selvittäminen vaatii McLaren komiteaa, mutta voi johtaa myös lajin arvovallan totaaliseen romahtamiseen. Ehkä on vain paras hyväksyä nykytilanne.

  • Mistä se johtuu, ettei Juhaug hapottunut ollenkaan. Onko sillä jotain paniiikkihormoonia veressä, joka estää laktaatin nousun ?

    • Ennenhän norjalaiset kuolasivat sellaista suolan väristä kuolaa, jolla emäksisyys estettiin.

      Nykyisin ilmeisesti höngitään siellä siellä lataamoautossa jotain muuta maskien kautta. Lahdessa 2017 se "kaasuauto" seisoi Vierumäellä.

    • silmätsenkertoo kirjoitti:

      Ennenhän norjalaiset kuolasivat sellaista suolan väristä kuolaa, jolla emäksisyys estettiin.

      Nykyisin ilmeisesti höngitään siellä siellä lataamoautossa jotain muuta maskien kautta. Lahdessa 2017 se "kaasuauto" seisoi Vierumäellä.

      Aina vain olet katkera? Huono häviäjä?

    • hyco kirjoitti:

      Aina vain olet katkera? Huono häviäjä?

      Paljonko Olympitoppen maksaa sulle näistä turskannuolenta ruskeakieliviesteistä ?

      Viimeisistä arvokisakulleista naisissa Turskat ovat vieneet 9 jaossa olleista 12. Miten selität tämän.

    • Kullitmaistuu kirjoitti:

      Paljonko Olympitoppen maksaa sulle näistä turskannuolenta ruskeakieliviesteistä ?

      Viimeisistä arvokisakulleista naisissa Turskat ovat vieneet 9 jaossa olleista 12. Miten selität tämän.

      Oi niitä ihania Lahden kisoja, missä suomalaiset urakalla sauvoja katkoivat, oli se vaan aikaa..Mutta ei kun lauletaan: Kaikki joukolla sauvoja katkomaan, sauvoja katkomaan, (kaikki mukaan) sauvoja katkomaan...

    • menepoikkisauva kirjoitti:

      Oi niitä ihania Lahden kisoja, missä suomalaiset urakalla sauvoja katkoivat, oli se vaan aikaa..Mutta ei kun lauletaan: Kaikki joukolla sauvoja katkomaan, sauvoja katkomaan, (kaikki mukaan) sauvoja katkomaan...

      Tunge ne sauvasi samaan paikkaan minne laitat saunakauhasi, siis peräaukkoosi

  • Ei Teresen paikka ole taattu pitkässä juoksussa. Norjassakin on kovaa vastusta käryurheilijan paluulle ja kovia nuoria kärkkymässä paikkaa edustustileille.

    • Missä todellisuudessa oikein elät? Norjalaiset tukevat Johaugia, kaikki ymmärtävät kuinka kohtuuton oli rangaistus jostain huulirasvan käytöstä, missä oli jotain kiellettyä ainetta, jokainen ymmärtää ettei kyse ollut huijausyrityksestä.
      Osta elämä.

  • Onko Jouhaugia testattu ja onko olinpaikka josssain Amerikan vuorilla edes täysin selvillä ?

    Siellähän se voi jatkaa samaa käyttöä piilossa testaajilta, jotka maastohiihdon kyseessä ollessa toimivat pääsääntöisesti Euroopassa ? Tulee mieleen tapaus Muhlegg.

    En ihmettele ollenkaan norjan sisäpiirin epäilyjä Jouhaugia kohtaan, jos harjoittelukausi on siirretty toiselle mantereelle epämääräiseen paikkaan. Muu maajoukkue harjoittelee yhdessä oman liiton ohjelma mukaan, vaan yksi tapaus on poikkeva.

  • Doopia tai hoopia, ihan sama, kunhan showta riittää. Kukaan ei ole enää vuosikymmeniin uskonut norjalaisten puhtauteen, paitsi heidän puheissaan.

    Jokainen, joka on ollut lajin ja testauksen kanssa tekemisissä, tietää ikävän totuuden. Niin paljon huijataan, kuin vain on mahdollista.

    • Huijarit ovat venäläisiä enimmäkseen, oikeata ddr-valtiodoupingia ja suomalaisten maineen lähes tuhosivat kierot, valehtelevat epo-karpaasit.
      Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat rehellisiä urheilijoita, erehdys tai vahinko ei ole tietoista douppaamista.

    • Jotkut rehelliset norjalaiset urheilijat tunnustivat, että heitä oli lajilääkäri ohjannut käyttämään astamalääkettä vaikka urhailijalla ei ollut edes astmaa. Lääkkeet oli lähetetty urheilijalle kotiin.

      Rehtiä ja rehellistä toimintaa. Tarvitaan enempi noita norskeja, jotka uskaltavat tunnustaa järjestelmällisen doping systeemin lajin mahtivaltiossa.

  • Veli Saarinen hiihti Salt Laken olympialaisissa kultaa 50 km:llä aikaan 4 tuntia 41 minuuttia. Nykyisin sama matka mennään reilusti alle kahden tunnin. Kyllä tuossa on kaikki ainehet mukana, muuten ei voi selittää tuollaista parantamista.

    • Kehitys ei ole jäänyt puolen vuosisadan taakse, ei enää hiihdetä hikilaudoilla.

  • Näyttää siltä että "kylmä kyyti" tulee kaikille muille, jopa miehille

    • Pitäisiköhän Teresen siirtyä samaan sarjaan Kaster Semeyan kanssa ?

    • Venäjällä pari päivää sitten korkean tason urheilupomot tunnustivat systemaattisen dopingin käytön maassa. Kremlin lonkerot ja hiljainen hyväksyntä on mahdollistanut tuollaisen, onhan se ollut mahtavaa "näyttää" lännelle arvokisoissa Venäjän suuruutta. Nyt riittää porua, kun homma paljastuu. Oppiikohan ne ikinä? Suomalaiset ilmeisesti oppi, kun ei enää käryjä ole.
      Ruotsalaisista ja norjalaisista vois ottaa mallia, urheilun pitää olla reilua, eikä mitään filunkia.

    • kdjtnb kirjoitti:

      Venäjällä pari päivää sitten korkean tason urheilupomot tunnustivat systemaattisen dopingin käytön maassa. Kremlin lonkerot ja hiljainen hyväksyntä on mahdollistanut tuollaisen, onhan se ollut mahtavaa "näyttää" lännelle arvokisoissa Venäjän suuruutta. Nyt riittää porua, kun homma paljastuu. Oppiikohan ne ikinä? Suomalaiset ilmeisesti oppi, kun ei enää käryjä ole.
      Ruotsalaisista ja norjalaisista vois ottaa mallia, urheilun pitää olla reilua, eikä mitään filunkia.

      Mutta on meilläkin ennen osattu, muistellaanpa vaikka eräitäkin lahden kisoja. Niistä menestystä alkoi pukata, mutta sitten ne heikot sauvat sotki kaiken, oi niitä kunniakkaita suomen hiihtourheilun aikoja. Mutta laulakaamme: Kaikki joukolla sauvoja katkomaan, sauvoja katkomaan, sauvoja katkomaan, (kaikki mukaan) kaikki joukolla sauvoja katkomaan...

    • seköihankatkesi kirjoitti:

      alle med leppe av fett klostebol, hele publikum hilsen leppene

    • Kansaonpuhunut kirjoitti:

      Pitäisiköhän Teresen siirtyä samaan sarjaan Kaster Semeyan kanssa ?

      Katso henkilöiden kuvia, eron huomaa, sokeakin.. Suomalaista urheilijaa ei voi voittaa kukaan ulkomaalainen ilman douppausta ! Ja kyllä, tässä on sarkasmia mukana...

  • Flugstad Österg takana yli puolitoista minuuttia ja ensimmäinen varsinainen juoksija hävisi 2 min.

    Kukaan ei usko Bendiksenin sepitelmään, että vahingossa syöttäisi oman firman dopingeja, ihan vaan erehdyksessä.

    Jos uutta käryä ei tule, Seefeldin kullat naisten kestävyyslajeissa on jaettu. Ehkä Kallalla on vielä sanottavaa vapaalla, jos kesä menee kunnolla. Tie on vapaa, kun Maarit on pois edestä.

  • No eikö se ole todettu jo moneen kertaan, että kepulikonstit otettiin käyttöön, kun Olympitoppen perustettiin. Eikä loppua näy.

    • Anti-Norjatrolli riehuu palstalla, säälittävää.

  • https://www.instagram.com/p/BjLNE5tByC0/

    katsokaas hauista ja ojentajia...sekä rasvaprosenttia...

    ennen sanottiin, ettei hiihtäjä saisi olla lihaksikas, mutta ne oli aikoja, jolloin kymppiä hiihdettiin liki puolituntia, nyt se mennään 23 minuuttiin

    • Ota mallia, jos kateus vaivaa...

    • hehehee kirjoitti:

      Ota mallia, jos kateus vaivaa...

      Siis suosittaako norjan nuolija että kaikki alkavat käyttää aineita ?

    • katkaisesauvajalkovälist kirjoitti:

      Siis suosittaako norjan nuolija että kaikki alkavat käyttää aineita ?

      Norjalaiset ei ole huijareita.

  • Voitelulla on ratkaiseva merkitys hiihdossa, etenkin huulien voitelulla.

    Muistan joskus kuulleeni, että Johaugista ei paljoa rasvaa löydy. Paskaa puhuivat

    • "Paskaa puhuivat"
      Olet asiantuntija siinä lajissa.

  • Joo, siltä vaikuttaa? Mutta hei, ei kun kaikki joukolla sauvoja katkomaan...

  • Therese on taas rasvannut pilluhuulensa kunnolla, ensi viikonloppuna tulee tulosta.

  • Bisnestä urheilu on alusta loppuun. Aina lisätään ja keksitään muutamia urheilajeja lisää, jotta urheilun ammattilaiset ja välinevalmistajat saavat lisää töitä ja hyvät tulot. Tämän takia turha hurskastella ja syyllistää ketään. Suomella on omat pahat doping-sotkut 1970 ja -80 luvun veritankkauksineen ja myöhemmin Lahden MM-kisan sotkuineen. Kun lähtee kisaan mukaan, on turha syyttää ketään etukäteen mistään. Siitä saa narrin maineen. Onhan urheilukilpailut hyvää hupia monelle penkkiurheilijalle.

  • Enpä suomalaisena viitsisi ivata minkään muun maan hiihtäjiä, kun muistetaan Sinivalkoinen Valhe MM-Lahdessa 2001.
    Onneksi siitä tehtiin samanniminen leffa vuonna 2012 niin, ettei hemohessu-hiihtomme ihan unohdu kokonaan. Kannattaa katsoa trailereineen, jos ladun varsien kuolaavat suomi-pojutkin vihdoin saisivat siitä sanavarastoonsa jonkun muunkin sanan kuin huulirasva.
    Kelpasihan Sarasvuon eukkokin jo aikoja sitten tv-kisastudioon "asiantuntijaksi".

  • Tämän sivun aloittaneelle hiihtoniilojen niilolle ja muillekin Johaugille buuaajille (,jotka taisivat olla ainakin palkintojenjaon aikana kuin housuihinsa kus.s.eiden näköisiä. Kukahan siitä kylmästä kyydistä huolehtikaan??? Hahahahahahahahah....
    Ruka 10 km (25.11.2018) WCup:
    1) Therese Johaug NOR 28.02,5
    2) Charlotte Kalla SWE +22,5
    3) Ebba Andersson SWE +32,8
    4) Ingvild F. Östberg NOR + 49,5
    5) Julia Belorukova RUS +54,9
    6) Krista Pärmäkoski FIN +55,5

  • Johaug sai hienot aplodit Ylläksellä, ei ihme sillä kaikki ymmärtävät kuinka epäreilu oli tuomio jostain väärän huulirasvan käytöstä.

  • Johaug voisi fiksuna pysyä pois kilpaladuilta. Ei ole hyvä viesti nuorille, että joku voi vetää kiellettyjä aineita kaksin käsin sisäänsä ja sitten pienen tauon jälkeen palata rehtien urheilijoiden joukkoon. ...mutta norjalaisethan ovat sairaan sekaisin urheilumenestyksestään eikä mitkään keinot ole siellä väärin mitaleiden kahmimisessa.

    • Älä naurata Tonto. Ennemmin suomalaiset hiihtäjät vois naulata sukset tuvanseinälle.

  • Viesti nuorille: Kärähdä norjassa niin saat lisää rahaa ja sponssisopimuksia. Koko hiihto on nykyään ihan perseestä.

  • Johaugin upea hiihto jälleen, nyt Lillehammerissa. Viesti nuorille: kärähdä hemohessistä ja kasvuhormonista Suomessa, niin koko suomalaishiihto menettää vuosikymmeniksi rahaa ja sponssisopimuksia. Suomalaishiihto on nykyisin aika kesyä ja yksi syy löytyy edelleen MM-Lahden hemohessuista 2001 eli Sinivalkoisesta valheesta. Valitettavasti.
    Lillehammer 10 km, vapaa, 1.12.2018:
    1) Therese Johaug, NOR 26.22,4
    2) Ebba Andersson, SWE, +9,2
    3) Charlotte Kalla, SWE, +15,7
    4) Ingvild Flugstad Östberg, NOR, +34,8
    5) Krista Pärmäkoski, FIN, +43,5

  • Hyinhän Therese hiihti 2.12.2018 takaa-ajonkin. Komeaa hiihtämistä!!

  • Jotta kukas sitä kylmintä kyytiä onkaan antanut ja kenelle nyt heti kättelyssä naisten mc-hiihdoissa?? :--) :--)
    Upean Terese Johaugin vielä upeampi hattutemppu Lillehammerissa.
    Kylmäksi kyydin teki lähinnä vain jääkylmien jalkarättien valuminen taivaalta - mutta pääosin suomalaisten niskaan sunnuntaina 2.12.2018.
    Seli-seli-suomipoika selitti, että hiihto oli kuin sakin peluuta. Voi voi voi, Olisi ruvennut pelaamaan sitten vaikka myllymattia tai pasianssia.

  • Mutta hei, muistakaamme näin itsenäissyyspäivän aattona suosittu suomalainen sisulaulu: Kaikki joukolla sauvoja katkomaan, kaikki joukolla sauvoja katkomaan, ( kaikki mukaan ) kaikki joukolla sauvoja katkomaan, sauvoja katkomaan, sauvoja katkomaan ja kaikki joukolla sauvoja katkomaan jne...

  • Therese meni taas menojaan! Mahtava nainen jälleen "KYLMÄSSÄ kyydissään", jossa Pärmäkoski putosi kuin pulu lähes puolitoista minuuttia.
    Maailman cup, 15 km vapaa, Beitostölen, Norja, 8.12.2018.
    1) Therese Johaug, Norja 37.33,9
    2). Charlotte Kalla, Ruotsi + 1.05,9
    3.) Ingvild F. Östberg, Norja + 1.06,2
    4) Ebba Andersson, Ruotsi + 1.08,8
    5) Anastasia Sedova, Venäjä + 1.23,8
    6) Krista Pärmäkoski, Suomi + 1.24,1

    • Tämän päivän pöperökeli suosi kevytrakenteista Johaugia. Todellinen ero ei ehkä ole näin ido.

    • Kuivankesänoravast kirjoitti:

      Tämän päivän pöperökeli suosi kevytrakenteista Johaugia. Todellinen ero ei ehkä ole näin ido.

      Mutta sauvojaan ei kuitenkaan katkonut...

    • Kuivankesänoravast kirjoitti:

      Tämän päivän pöperökeli suosi kevytrakenteista Johaugia. Todellinen ero ei ehkä ole näin ido.

      On toi kuitenkin aika erikoinen tuloslista. Yksi ylhäisessä yksinäisyydessään ja sitten reilu minutti hänen takanaan sekuntipeliä muista sijoista. Kai tuolla nyt muitakin kevytrakenteisia on.

    • Spekulointia kirjoitti:

      On toi kuitenkin aika erikoinen tuloslista. Yksi ylhäisessä yksinäisyydessään ja sitten reilu minutti hänen takanaan sekuntipeliä muista sijoista. Kai tuolla nyt muitakin kevytrakenteisia on.

      Niin, onhan se aina ollut erikoista, joku toinen on jotakin muuta parempi. Kun meillä aika pitkään valittamatta, narisematta ja asiaan sen kummempaa huomiota kiinnittämättä hyväksyttiin esim. erään Boltin ylivertainen paremmuus eräässä lajissa, on kuitenkin ilmeisen mahdotonta hyväksyä erään Johaugin paremmuutta eräässä toisessa, sitä paitsi maailmanlaajuisesti paljon vähemmän harrastetussa lajissa. Ottaa se vaan koville suomalaisille sohvaperunoille, menkäämme nyt kaikki joukolla ladulle sauvoja katkomaan...

    • sauvatkatkaise kirjoitti:

      Oliko Boltin ylivoima sitten kaikkien hyväksymää? 100 m juoksijoita on kärähtänyt valtava määrä ja sinnekin on tultu Johaugin tapaan jatkamaan kärkisijojen napsimista kilpailukiellon jälkeen.

      Maastohiihdossa ja pyöräilyssä ylivoima on valitettavan usein myöhemmin paljastunut dopingiksi. Toki on ollut myös ylivoimaisia koko uransa puhtain paperein selvinneitä. Mutta tuohonhan pystyi eräs moninkertainen TdF-voittajakin ja jäi kiinni vasta kotimaisessa siviilioikeuskäsittelyssä.

      Kyseenalaistitko siis Boltin ylivoiman hänen suoritustensa jälkeen? Mistä voin nähdä tiedot siitä, että niin tapahtui, kuinka paljon esim. tällä foorumilla (Suomi24) koskaan keskusteltiin Boltin voitoista samaan tyyliin kuin Johaugin voitoista? Voitko viitata vaikka lehti- tms. uutisiin, joissa millään tavalla vihjattiin Boltin kyseenalaisuuteen, kerro vaan tietosi reippaasti?
      Keskusteltiinko muuten edes suomalaisten jo kerran dopingista kiinni jääneiden urheilijoiden uusista menestyksistä siihen tyyliin kuin nyt keskustellaan Johaugin menestyksestä: Vastaus on että ei todellakaan, kaikki menestys kelpasi, oli sitten ennen kärähtänyt tai ei...

    • sauvakatkaise kirjoitti:

      Voin puhua vain omasta puolestani. En seuraa 100 m juoksua muuten kuin arvokisoissa. En kirjoittele juoksupalstoille. Privaattikeskusteluissa olemme kaveripiirissä kyllä kyseenalaistaneet Boltin hurjat ME-ajat. Taitaa melkein kaikki aiemmat ME-rikkojat jääneet kiinni jossain vaiheessa 80-luvulta alkaen (lapsuuteni suosikki Carl Lewis, maitomies Ben jne.). Boltin käsittämättömän suuret ME-alitukset toivat vahvasti mieleen nuorena kuolleen Flo-Jon, jonka en kyllä mitenkään voi uskoa olleen "puhdas".

      Minä en ainakaan ollut kiinnostunut koko hiihtokisoista moneen vuoteen 2001-käryjen jälkeen enkä kaivannut kärähtäneitä uudestaan ladulle. Sitten oli pitkään aika toivotonta, kun uusi kärähtämätön sukupolvi ei pärjännyt alkuunkaan. Viime vuosina on kohtuullista menystystä tullut.

      Alkukauden tulosluettelot ovat olleet aika yksitoikkoista luettavaa. Lähinnä norjalaisia ja venäläisiä koko kärkikymmenikkö. Pistää miettimään.

      Tänään oli ampuhiihtokisan yhteydessä maininta, että poliisi teki etsinnänä venäläisten tiloissa ja ilmeisesti löysi todisteita dopingista, joka kai on siviilirikosasia Itävallassa. Saa nähdä mitä tuosta seuraa. IBUlla taisi olla joitain hiukan hämäriä venäjäkytkentöjä.

      Voihan se tietysti olla, että Bolt ja Johaug ovat vain aivan ylivertaisia geeneiltään, mutta jotenkin doping tuntuu loogisemmalta. Varsinkin Johaugin osalta, joka on jo siitä kiinni jäänyt. Eikä hänen oma ja norjalaisten yleinen suhtautuminen asiaan ainakaan hälventäneet epäilyjä. 2001 suomalaiset eivät edes jääneet kiinni kuin nesteytysaineesta vs. Johaugin anabolinen stereoidi, mutta kovin erilainen oli suhtautuminen asiaan.

  • Suomalaiset eivät 2001 jääneet kiinni kuin nesteytysaineesta...juuri noin, VAIN kielletystä nesteytysaineesta, eihän se ollut paha eikä iso asia, huvikseen vähän nesteyttelivät! Voi pyhä sylvi tätä omien paapomista ja omien tekemien asioiden vähättelyä. Johaugin tapaus, paljon mahdollista jopa aito vahingossa tapahtunut huulirasvan käyttö ilman varsinaista muuta dopingia ensinkään, on kyllä hävettävyydessään kesy juttu Lahdessa 2001 suomalaisten touhuiluihin tahallisine sauvojen katkomisineen sun muineen, hyi h_lvetti.
    Jos minun olisi nyt ylipäätään joistain maailman huipulla olleista tai olevista urheilijoista valittava joku sellainen, joka mielestäni todennäköisimmin on pärjännyt ilman kiellettyjä aineita, näin valintani olisi juuri Bolt. Varsinkin Bolt ollee lajiinsa mitä täydellisimmin jo synnynnäisesti mitoiltaan ja muodoiltaan rakentunut. Hänen tarvitsi vain kyetä samaan askellusnopeuteen kuin kilpailijansa, ja se kuljettikin sitten askeleen pituuden ansiosta muita lujempaa. Tuohon kykenemiseen tarvittiin tietysti paljon voimaa juuri oikeissa jänteissä ja lihaksissa ja niiden mahdollisimman edulliset kiinnityskohdat yms., pitkien vipuvarsien liikuttelussa vaaditaan aina paljon enemmän voimaa kuin lyhyiden vääntelyssä. Tuollainen voima ei silti tarkoita esim. väkivahvaa painonnostajaa, pitkillä raajoilla ei juuri ennätyspainoja ole nosteltu. Mutta Boltin lihasvoima riitti raajojen liikutteluun muiden tahtiin, ja sehän sitten riittikin nopeuteen, tietysti yhdessä ilmeisen kovan kilpailuvietin, -hermojen jne. kanssa. Olihan hänellekin lapsuksia sattua muutamissa lähdöissä yms., eli oli myös ihminen eikä kone kuitenkaan. Ja ne lähdöthän hänelle olivat pitkillä raajoillansa muutenkin varsinaista kömpimistä. Myös äärimmäisellä huipulla olemisen pitkä kesto puhuisi pelin reiluuden puolesta, mies ei ollut yksien kisojen tähdenlento. Ei siis ollut sellainen yksien isojen kisojen menestyjä ja nuorena pikaisesti uransa kuin seinään lopettanut suomalainen naishiihtäjä sukunimen M alkukirjaimella...

    • Ei ollut tarkoitus mitenkään väheksyä 2001 dopingsotkua, mutta sen käsittely oli rajua SUOMESSA. Siis heti pidettiin kiinnijääneitä syyllisinä ja kaivettiin lopulta koko totuus esille, vaikka itse testissä näkynyt aine ei ollut kuin nesteytysaine, joita taisi olla laillisiakin. Tuossahin siis saatiin kiinni mahdollinen peittelytapa ja sen jälkeen kaivettiin esiin varsinainen doping-käyttö. Kiinnijääneet putosivat täysin tyhjän päälle ja yksi ajautui traagiseen loppuunn. Valmentajat ja lääkärit saivat kiellot.

      Norjassa ja osin Suomessakin Johaugin tarina taas meni täysin läpi, vaikka aine on tunnettu anabolinen stereoidi, josta itsestään on merkittävää hyötyä. Norjan liitto oli vahvasti Johaugin puolella ja maksoi jopa korvausta menetetystä palkasta.

      Onhan se tietysti mahdollista, että kyse oli käsittämättömästä viattomasta typeryydestä, mutta itse en näe sitä kovinkaan todennäköisenä vaihtoehtona, varsinkaan yhdistettynä ylivoimaisiin tuloksiin ennen ja jälkeen kiinnijäännin.

      Katso vaikkapa täältä 100 m parhaat juoksut: https://en.wikipedia.org/wiki/100_metres
      Sitten seuraa juoksijoiden linkkejä ja etsi doping. Ei löydy montaa, joka ei olisi jäänyt kiinni jossain vaiheessa. Lisäksi tietysti listalta on poistettu monta, jotka on hylätty dopingin takia tehtyään listalle oikeuttavan ajan. Hyvin valitettava tilanne ja minun on vaikea uskoa, että juuri se ylivoimaisesti paras olisi yksi hyvin harvoista, joka ei olisi käyttänyt dopingia.

      Eiköhän vastaavia ruumiinrakanteita löydy maailmasta paljon, jos se olisi selittävä tekijä. SInänsä tietysti mielenkiintoista, että noin paljon muista poikkeavalla ruuminrakenteella pärjää. Luulisi valmenjien etsivän vastaavia, jos se olisi oikotie menestykseen.

    • Spekulointia kirjoitti:

      Ei ollut tarkoitus mitenkään väheksyä 2001 dopingsotkua, mutta sen käsittely oli rajua SUOMESSA. Siis heti pidettiin kiinnijääneitä syyllisinä ja kaivettiin lopulta koko totuus esille, vaikka itse testissä näkynyt aine ei ollut kuin nesteytysaine, joita taisi olla laillisiakin. Tuossahin siis saatiin kiinni mahdollinen peittelytapa ja sen jälkeen kaivettiin esiin varsinainen doping-käyttö. Kiinnijääneet putosivat täysin tyhjän päälle ja yksi ajautui traagiseen loppuunn. Valmentajat ja lääkärit saivat kiellot.

      Norjassa ja osin Suomessakin Johaugin tarina taas meni täysin läpi, vaikka aine on tunnettu anabolinen stereoidi, josta itsestään on merkittävää hyötyä. Norjan liitto oli vahvasti Johaugin puolella ja maksoi jopa korvausta menetetystä palkasta.

      Onhan se tietysti mahdollista, että kyse oli käsittämättömästä viattomasta typeryydestä, mutta itse en näe sitä kovinkaan todennäköisenä vaihtoehtona, varsinkaan yhdistettynä ylivoimaisiin tuloksiin ennen ja jälkeen kiinnijäännin.

      Katso vaikkapa täältä 100 m parhaat juoksut: https://en.wikipedia.org/wiki/100_metres
      Sitten seuraa juoksijoiden linkkejä ja etsi doping. Ei löydy montaa, joka ei olisi jäänyt kiinni jossain vaiheessa. Lisäksi tietysti listalta on poistettu monta, jotka on hylätty dopingin takia tehtyään listalle oikeuttavan ajan. Hyvin valitettava tilanne ja minun on vaikea uskoa, että juuri se ylivoimaisesti paras olisi yksi hyvin harvoista, joka ei olisi käyttänyt dopingia.

      Eiköhän vastaavia ruumiinrakanteita löydy maailmasta paljon, jos se olisi selittävä tekijä. SInänsä tietysti mielenkiintoista, että noin paljon muista poikkeavalla ruuminrakenteella pärjää. Luulisi valmenjien etsivän vastaavia, jos se olisi oikotie menestykseen.

      Olen vuosia ihmetellyt. miten esim. LP Tähti on niin kauan ollut niin ylivoimainen vammaisurheilija lajissaan, mutta nythän sinä paljastit miten se on ollut mahdollista!

    • tähtisadetta kirjoitti:

      Olen vuosia ihmetellyt. miten esim. LP Tähti on niin kauan ollut niin ylivoimainen vammaisurheilija lajissaan, mutta nythän sinä paljastit miten se on ollut mahdollista!

      Niin myös Nytti Makanen oli aikanaan ihmetystä herättäneen ylivoimainen. Jos joku ehti jo kuvittelemaan hänen olleen jotenkin erityisen ja poikkeuksellisen sopiva noin fyysisesti lajiinsa, tai hänellä olleen jotain muita erityisominaisuuksia, niin nyt kaikki sellaiset oletukset ammutaan alas ja todetaan, että jotain muuta siinä oli takana....

    • sadetikku kirjoitti:

      LP Tähden laji on aika marginaalinen ja luokkia on paljon vamma-asteen mukaan. Mäkihyppy taas on huomattavalta osin taitolaji, jossa pelkällä ponnistusvoimalla ei pitkälle pääse. En tosin ihmettelisi, vaikka dopingia olisi siinäkin käytetty, varsin 80-luvun alkupuoliskolla, jolloin testaus oli lapsenkengissä.

      Hiihdossa, pyöräilyssä ja 100 m juoksussa on erittäin hyvin tiedossa, että dopingilla saa valtavan hyödyn. Varmasti myös kelauksessa saisi, mutta onko siinä juuri kiinnijääneitä? Todennäköisesti myös mäkihypyssä saisi etua ponnistusvoimaan, mutta ei tule mieleeni yhtäkään dopingtapausta. Pukuongelmia jne. sen sijaan runsaasti.

  • Turskit laimensivat verensä Haesilla, tunsivat testitilanteen ja tiesivät että Hemohessusta jää nyt fakkiin. Kyrön porukka neuvottiin harharaiteelle epon peitossa, turskain toimesta.

    Haes olisi näkynyt, jos se olisi haluttu saada selville.

    Kuka muuten varasti lääkelaukun KPKn laukusta Keski-Virossa ja toimitti Tiksin Shellille?

    • Mielenkiintoisinta olisi tietää, kuka soitti Riku Rantalalle ja antoi vinkin, että Kyrön autosta varastettu laukku löytyy Ala-Tikkurilan Shelliltä. Vinkki annettiin suomen kielellä prepaid-numerosta, johon vastattiin kerran ja sanottiin, että älä soita tähän enää.

      Sen jälkeen kyseisen sim-kortin käyttö lopetettiin, mutta kyseinen sim löytyi myöhemmin Norjan suurlähetystön roskalaatikosta.

    • Nykytietojen mukaan varkauden suoritti SUPO, mutta kenen tilaamana, se on vielä selvittämättä

  • Mitä s siinä nyt oli. Mä ainakin aina unohtelen mun rikosvälineet huoltoaseman pihalle.

  • Olihan tuo Theresen vauhti jälleen liian kylmää tai kuumaa, mutta joka tapauksessa nopeampaa.
    Ei riitä, että suomalainen sujuttelee vain yhden lenkin hyvin, seli-selittäköön -selittäjät mitä tahansa.
    Davos, Sveitsi MC 10 km, V, 16.12.2018
    1) Therese Johaug, Norja 26.06,9
    2) Ingvild F Östberg, Norja, + 12,1
    3) Krista Pärmäkoski, +19,2
    4) Ebba Andersson, Ruotsi, + 38,2
    5) Jessica Diggins, USA , +61,1

    • Aika kylmää katsottavaa väliajat. 3,2 km kohdalla Krista kolmantena jo 21 s jääneenä. Ero oli 28 s 7,2 ja 8,2 km kohdalla, joten Johaug on voinut hiihtää lopun lenkkivauhtia.

      Täällä paljon hakuttu Roponen näyttää edelleen olevan toiseksi paras suomalainen vapaalla.

  • Jos joukosta poistetaan doopin-manipuloidut, niin Krista, Ebba ja Jessica pallille

  • Kyllähän nuo kaikki MC-hiihtäjät joutuvat kusemaan pulloon aivan samalla tavalla - huulirasvalla tai ilman.
    Montakohan maastohiihdon olympia- ja MM-mitalia joku huohottava suomipoju luulee tulleen Suomeen pelkällä mustikkasopalla ja ruisleivällä??
    Eero Mäntyranta osasi jo amfetamiinin käytön, joka ei ollut siihen aikaan edes dopingia. Sotien jälkeen mm. Pervitiniä oli liikkeellä siellä sun täällä - urheilukilpailuissakin. Miten lieneekään päässyt oikeisiin käsiin??
    On joltakin jäänyt vielä näkemättä leffa 'Sinivalkoinen valhe.' On syytä katsoa äkkiä.
    Jossittelu on hauskaa. Kaisa Mäkäräinenhän on pistänyt ainakin Pärmäkosken sileällä kebabille ihan kunnolla, joten jps... ja jos ja jos.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaija_Härkin

  • Tutkijoiden mukaan Mäntyrannan hemoglobiini ja hematokriitti olivat niin korkeita, että hiihtäjä mitä luultavammin hyötyi tästä perinnöllisestä mutaatiosta samalla tavoin kuin veridopingin tai EPOn käyttäjät vuosikymmen myöhemmin. Koska kuitenkaan Mäntyrannan aikakautena ei todennäköisesti oltu vielä EPOn väärinkäyttöä keksitty, oli hänellä tutkijoiden mukaan todennäköisesti etua kilpakumppaneihin verrattuna. Tämä puolestaan näkyy vuosien 1960 ja 1964 olympialaisten tuloslistoja katsellessa.

    Olisiko Eero Mäntyranta sitten pitänyt sulkea kilpailun ulkopuolelle epänormaalien veriarvojen takia? Tai tapahtuisiko näin tänä päivänä? Vastaus on, ei tietenkään. Mäntyrannan tapauksessa kyse oli perinnöllisestä ominaisuudesta, harvinaisesta mutaatiosta, joka on yksi lahjakkuuden muoto. Eihän luonnostaan notkeaa voimistelijaakaan suljeta pois kilpailuista, koska kyseessä on peritty, geeneistä peräisin oleva ominaisuus. Tällaisia geenimutaatioita on luultavasti paljon enemmänkin, ja saattaakin olla, että monen huippu-urheilijan ylivoimaisuus selittyisi ainakin osittain genetiikan avulla.

    Lähde Hevoskuuri

    Juuhaukan lahjakkuus on peräisin purkeista, jotka ovat peräisin "Statoilin kassakaapeista"

    • Olihan hiihdossa ja pyöräilyssä hemoglobiinirajat vuosikausia. Miehillä 170 ja naisillla 160. Itse olisin ollut rajatapaus ellei sitten hemoglobiini olisi laskenut kilpaurheilijan harjoittelulla, jota en ole tehnyt, vaan parhaimmillaankin on jäänyt ehkä 400 tuntiin/vuosi. Useamman kerran on mitattu yli 170 ja ei taida koskaan ollut alle 160.

      Nykyään raja taitaa olla henkilökohtainen eli "passiin" perustuva. Krista sai poikkeusluvalla 165 jo ennen passia.

      Ennen rajojen asettamista ainakin pyöräilyssä oli useita yli 200:n arvoja. Rajojen tultua suunnilleen kaikki olivat ylärajalla eli suurin osa jotenkin keinotekoisesti sääti hemoglobiinia. Ollaanko nykyään jo luonnollisissa arvoissa?

    • Geenimutaatio...geeneistä peräisin oleva ominaisuus...tiedäthän ettei sitä yhtä yksittäistä geeniä kuvitellussa mielessä ole ensinkään olemassa? Mutaatiot eivät liioin ole "lahjakkuuden muotoja", mutaatiot aiheuttavat useimmiten elinkelvottomuuden. Esim. eläinmaailmassa albiinot ovat oikeita mutaatioita ja niiden mahdollisuudet jatkaa sukuaan tai ylipäätään selvitä suojavärin puuttuessa elossa yhtä pitkään kuin lajitoverinsa ovat erityisen heikot.

  • Seli-seli-seli-seli-seli-seli ja itku-itku-itku-itku-itku-itku...
    Joidenkin suomipojujen kootut yritykset mustamaalata ainoastaan norjalaisia hiihtäjiä vuodesta toiseen ovat lähinnä SÄÄLITTÄVÄÄ UIKUTUSTA!!!
    Kun upporikkaalla Norjalla on rahaa satsata käytännössä kaikilla elämisen aloilla kymmenkertaisia rahasummia käytännössä mihin tahansa se haluaa, olisin suomipojuna sinivalkoisten valheiden kanssa aivan hipihiljaa. Jo BKT selittää voittajan.
    Hävettää suomipojujen puolesta ne, jotka ovat ensimmäisenä DOPING-LAHTI 2001:n jälkeen heitelleet kiviä ensimmäisten joukossa lähes kaikkiin suuntiin.
    Onneksi tuo paskanpuhumisen yksi ylipitkä perinne puhallettiin tuomioistuimissa poikki. Slti jotkut ketkut esittelevät vieläkin ikeniään julkisuudessa.

    • ..paskanpuhumisen yksi ylipitkä perinne puhallettiin tuomioistuimessa poikki, oho, mikä puhallettiin poikki, ei kai vaan sauvoja katkaistu?

      Kuka muuten oli ensimmäinen suomalainen dopingista kärynnyt urheilija? Kyllä, hän oli Eero Mäntyranta!

  • Dählille mitattiin pahimpina EPO-kausina reilusti yli 200 Hemot, kilpaili silti ennen rajoja, sitten kun rajat tuli, keksivät hemohessut

    KAIKKI kepulikonstit ovat tulleet Norjan kautta lajiin

  • Vastahan Klääpuu katkaisi sauvan sprintin välierässä. Pelkäsikö testaajia?

    • turskain mikrococtaili ei näy nykytesteissä, ei ainakaan neljä tuntia nauttimisen jälkeen

    • perusfaktaa kirjoitti:

      turskain mikrococtaili ei näy nykytesteissä, ei ainakaan neljä tuntia nauttimisen jälkeen

      Näin laajasti tietää vain alaa opiskellut suomalaispoika? Vaikka hän ei kuitenkaan tiedä eikä tajua mitä sana mikro oikeastaan edes tarkoittaa! Mitä tarkoittaa sana mikrococtaili? Onko se joku hiilikuitusuksisauvan äärimmäinen murtumisraja laskettuna ja mitattuna per/ neliömillimetri sauvan poikkileikkausta vai mikä, se taisi aikanaan jäädä huomioimatta kun niin sauvat katkeilivat?

  • Tämän sivun asiantuntijat eivät osaa edes "kukonhännän" englantilaista oikeinkirjoitusta. Sen ymmärtää, kun tietää, etteivät samat ekspertit osaa enää edes suomeakaan. Sikasekiöitä, sekasikiöitä pitkässä juoksussa :--) :--) :--)
    Vainiokin tiesi, että puukuppi on hyvä kuppi.

  • Jos harrastat tai toimit lähellä kansainvälistä kestävyysurheilua, tietäisit mikä on micrococtail, josta koko ala vihjailee.

    Ennusteiden mukaan Seefeldissä saattaa olla jo metodi, jolla voidaan päästä käyttäjien jäljille.

    • Jos harrastat tai toimit lähellä micrococtailcosmosta, nanomikromaailmakosmoksesta puhumattakaan, silloin olet jo melkein tiedemies. Jota muuten et ole, eikä ollut ollut varsinainen neropatti eräs ensimmäinen suomalainen dopingista kiinnijäänyt urheilijakaan!

    • Is:ssä , painetussa, oli tuosta artikkeli. Siinä väittivät, että jostain Norjan sisäpiireistä noita voi hankkia ja yksi annos maksaa 10.000 nok eli aika harvalla on varaa imeä tuollaista kuuria.

      En usko, että varoajan jälkeen tuo näkyisi kisatestissä, kun hemokriitilläkään tuohon ei pääse käsiksi.

  • Nyt kun juuhauki on vetäytynyt uudelle kuurille, olisi Wadan ryhdyttävä toimeen.

    KILPAILUKIELTO LOPPUELÄMÄKSI!!!!

  • Onko se tosiaan COCtail vai COCKtail ?? :--) :--) :--) :--)
    Kuituskakin sai hiihtää vaikka kuinka monta vuotta ihan rauhassa mitättömän kärytuomionsa jälkeen. Syy moiseen? Jokunen muukin hemohessu palaili laduille.
    Syyksi ei oikein riittäisi enää huulirasva tai että ENHÄN MINÄ TIENNYT, VAIKKA NE MUUT.... pälä pälä pälä pälä...
    Sinivalkoinen valhe -leffa jatkuvatoistotilaan öiksi äkkiä.

  • kukolla ei ole häntää vaan pyrstö

    Juuhaukalla on taas molemmat

  • Mull on joko 'dick' tai 'cock'. Eikä muistuta onneksi kumpaakaan.
    Mutta onneksi händismestaruudestamme taistelevat taas sekä Cocks että Dicken. On jenkeil ja briteillä hauskaa?

  • Joo, kyllä sai Teresen sukset jälleen "kylmää" kyytiä keskinopeudella tasan 20 km/t.
    Upea nainen!!
    Pärmäkosken keskinopeus oli 19,27 km/t.
    Otepää, Viro, 20.1.2019:
    Naiset, 10 km (p) MC
    1) Therese Johaug, NOR 29.53,7
    2) Ebba Andersson, SWE, + 48,4
    3) Natalia Neprjajeva, RUS , + 56,7
    4) Krista Pärmäkoski, FIN, +1.14,0

  • Kiinan miehissä juuhauki pärjäisi mukavasti. Eikös tuolla suunnalla noita ihmiskokeita muutenkin tehdä, ihmisoikeudet ovat vähän sitä sun tätä.

  • Eikö suomalaisillakin hiihtelijöillä olisi Norjaan paljon lyhyempi matka ihmiskokeisiin? Tai Ruotsiin?

  • paksummilla huulirasvoilla se on liikenteessä kuin muut suksijat. Otepäässä muut oli vastaantulijoita vaikka samaan suuntaan pyrkivätkin.

  • Ruotsin Ebba Andersson ja dievuska Natalia Neprjajeva käyttävät/käyttivät varmaan samaa rasvaa ainakin jonnii verran, mutta suomi-naiset ei ikinä mitään. Niinhän? :--) :--) :--)

  • Kyllä oli varsinkin Theresen kyyti kylmää taas viestissä Ruotsissa, lumipyrystä viis.

    Ulricehamn, Ruotsi, 27.1.2019:
    Naiset, 4 x 5 km, MC
    1) Norja 57.06,3 (Weng, Johaug, Jacobsen, Östberg)
    2) Ruotsi + 37,4, 3) Suomi + 41,2.

  • Voi vittu Kalla...

  • Voi Kattu villa... :--) :--)

  • Onko Jouhauk taas pissinyt myrkkyjä, mutta villaisella painaminen alkanut ja valmentajat katoavat Pattayalle ?

  • Johaugin kyyti oli taas kovin kylmää - lähinnä vain suomalaisille seli-seli-maailmanmestareille MM-Seefeldissä 26.2.2019.

  • Jos Itävallan poliisi uskaltautuisi tutkimaan, mitä kaasua vedetään Norjan maajoukkueen hotellilla, niin kyllä maailma kohahtaisi.

    Harhautus eli turskain silmänkääntötemppu tutkituttaa Itävallan ja Viron hotellia.

  • On se liikuttavaa luettavaa tuo suomipojujen ja muiden huonojen häviäjien uikutus, kun joku muu menestyy ylivoimaisesti.
    Kun maailman parhaat doping-asiantuntijat tuntuvat lymylilevän täällä S24:ssä, saamme varmaan heiltä kuulla mitä ihmeen kaasua on saanut mm. norjalaismäkihyppääjätär Maren Lundby. Olympiakultaa Koreassa 2018 ja nyt maailmanmestaruus Seefeldissä ja on lisäksi niin nättikin.
    Ehkä kyseessä on helium, kun lentää niin nätisti ja pitkälle.
    Mutta kannattaa ottaa silti kulaus kylmää vettä ja hankkia esim. dvd 'Sinivalkoinen valhe' ja säilyttää sitä vaikka tyynyn alla yöt, niin voi nähdä unia suomalaishiihdon iankaikkisuudesta.

  • Tack Stiina Nilsinpoika, hooppihauki taipui, kerrankin.

    Vielä ko sukupuolet testattaisiin !!

    Kylymälän tyär täytti myös reikänsä.

  • Johaug ei taipunut yhtään mihinkään, vaan edellisen osuuden Jacobsen notkahti oikein kunnolla.
    Johaug oli aivan ylivoimainen omalla minuuttiluvullaan ja koko kisan nopeimmalla osuusajallaan 12.52!!
    Esim. meitin K.Pärmäkosken aika 14.53 on peräti 2.01 hitaampi. Se on todella PALJON vitosella se!
    Ainoa, joka edes jotenkuten kesti Johaugin kyytiä oli Ruotsin Charlotte Kalla (13.00) joka hävisi Johaugille hänkin siis 8 sekuntia. Ankkuri Stina Nilsson oli sen sijaan jo noin 16 sekuntia Johaugia hitaampi.
    Mutta viesti on viesti ja ketju on tasan yhtä vahva kuin on sen heikoin lenkki.
    Mielenkiintoista oli, että Roponen hiihti osuutensa peräti tasan 46 sekuntia Pärmäkoskea nopeammin. Sekin on vitosella paljon se.

    • Kalla ja Astrid ottivat välillä aika lunkisti

  • Kyllä taas otti moni "aika lunkisti" varsinkin Norjan 1) Johaugiin ja 2) Östbergiin verrattuna. Myös Hagan (10:s) vauhti oli Pärmäkoskelle (11:s) yli puoli minuuttia liian kylmää.
    Ei voi muuta sanoa, kuin että tämän sivun tosikylmällä aloittajalla on kaikki edellytykset jo Holmenkollenin koppiin - ei kuitenkaan ihan vielä Ylen - vaan enintään kisojen kusikoppiin.
    Loistava kommentaattori kumminkin ja varsinkin viimeinen kysymys: Miten ihmeessä tämmöinen voi olla mahdollista nykypäivänä että porukat vaan tyytyy tähän ?????
    Vastaus: tyytyy siksi, ettei yksinkertaisesti muuta voi. :--) :--) :--)

  • Olipa taas tosi kylmää kyytiä Kollenin 30 km:llä:
    Naiset, 30 km (p)
    1. Therese Johaug NOR 1.18.54,5
    2. Natalia Neprjajeva RUS +1.45,9
    3. Ebba Andersson SWE +1.49,9
    4. Ingvild F. Östberg NOR +1.50,1
    5. Charlotte Kalla SWE +2.17,9
    6. Astrid U. Jacobsen NOR +2.32,1
    7. Krista Pärmäkoski FIN +3.51,2

  • Oli taas kyyti kovin kylmää Falunin kympillä. Therese Johaug voitti Falunin 10 kilometrin vapaan kilpailun 18 sekunnin erolla ennen Ruotsin Ebba Anderssonia. Voitto oli norjalaisen uran 52:s maailmancupissa.
    Podiumin kolmannen paikan nappasi Jessiga Diggins. Jenkkihiihtäjä jäi kärjestä reilut 30 sekuntia.
    Suomi-hiihtelijä riemuitsee enää sijoittumisesta 10 kaartiin.

    • Johaug osaa kaiken lisäksi juosta 10 kilometriäkin suhteellisen hyvin.
      Suomen kommentaattorit tv:ssä mykistyivät, kun kuulivat Theresen kipaisseen kesällä 2019 kympin aikaan 32.20,86. Se tarkoittaa keskinopeutta 18,55 km/t, jolla Johaug olisi ollut esim. saman kesän Kalevan Kisojen naisten vitosen ylivoimainen voittaja 33 sekunnin erolla ennen voittaja Moona Korkealaaksoa.
      Kauden kotimainen kärkemme naisten kympillä on Camilla Richardssonin 33.08,26 eli 47 sekuntia hitaampi kuin Johaugin juoksu.
      MM-Dohan naisten kympillä tuo Theresen aika olisi riittänyt "vasta" 17. sijalle, mutta taakse olisi silti jäänyt neljä juoksijaa.

  • Onko Haukea testattu koko kesänä ?

    • Käypäs kysymässä!!
      Jos Ylen totuuden torvea Tapio Suomista on pakko uskoa sen uudessa tekeleessä 'Urheiluhullu - stadioneilta suljetulle osastolle', niin älä mee turhaan kysymään turhaan. Kyllä ainakin suljetulla osastolla tiedetään viimeistään totuus.
      Kyllä suomalaista Suomistakin kyrsii, kun ei pärjätä, ei edes juoksumatolla... :--0 :--0 :--0

    • Anonyymi kirjoitti:

      Käypäs kysymässä!!

      Johaugin vauhti vain paranee. Kyyti on jo todella kylmää eli tämän sivun aloittaja oli TÄSMÄLLEEN OIKEASSA, mutta vain otsikossaan. :--0 :--0 :--0

    • Anonyymi kirjoitti:

      Johaugin vauhti vain paranee. Kyyti on jo todella kylmää eli tämän sivun aloittaja oli TÄSMÄLLEEN OIKEASSA, mutta vain otsikossaan. :--0 :--0 :--0

      Oli taas kyyti kylmää Davosissa, jossa Johaug voitti puolen minuutin turvin ja käytännössä noin minuutilla pisti suomalaiset lumihankeen pois podiumilta 14.12.2019. :--0 :--0

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oli taas kyyti kylmää Davosissa, jossa Johaug voitti puolen minuutin turvin ja käytännössä noin minuutilla pisti suomalaiset lumihankeen pois podiumilta 14.12.2019. :--0 :--0

      Niin, eikä edes hengästynyt.

      Normaali ihminen, ilman douppeja, hengästyy, kapuessaan 100m vertikaalista.

      Tulokset todistavat valtiollisen vilpin.

  • Sääli lajille mutta lienee pelastus osalle ihmiskuntaa, että Norjassa kehitetyin ainein maapallolle jää 100 miljoonaa ihmistä lopunajan tuhon jälkeen.

    Therese edustaa erästä tulevan ihmiskunnan äitiä. Hänellä siitetään satoja tuhansia jälkeläisiä.

    Geenitekniikka on jo hallinnassa, siitä Norjan dooppitesteihin reagoimattomat androgyynit ovat oiva esimerkki.

    • Kyllä on suomalaisten hiihtoniilojen (jotka eivät ole vieläkään oppineet edes häviämään) jälleen katseltava erinomainen leffa "Sinivalkoinen valhe", jota niiden tulisi säilyttää vakituisesti tyynynsä alla. Josko siitä edes jotain oppisivat.
      Enpä heittäisi ensimmäistä kiveä varsinkaan norjalaisten hiihtäjien suuntaan.
      Johaug on sikäli lahjakas urheilija, että hän kykenee voittamaan hengästyneenäkin. Lienette huomanneet.
      Mielenkiintoinen ilmiö on, että nuo "miljoonien sikiäjät" menestyvät suomalaisia paremmin myös yhdistetyssä ja ampumahiihdossa sekä miesten että naisten mäessä ja alppilajeissakin.
      Mikä onkaan niissä mahdollisen kemikaalin nimi?? :--0 :--0 :--0

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä on suomalaisten hiihtoniilojen (jotka eivät ole vieläkään oppineet edes häviämään) jälleen katseltava erinomainen leffa "Sinivalkoinen valhe", jota niiden tulisi säilyttää vakituisesti tyynynsä alla. Josko siitä edes jotain oppisivat.
      Enpä heittäisi ensimmäistä kiveä varsinkaan norjalaisten hiihtäjien suuntaan.
      Johaug on sikäli lahjakas urheilija, että hän kykenee voittamaan hengästyneenäkin. Lienette huomanneet.
      Mielenkiintoinen ilmiö on, että nuo "miljoonien sikiäjät" menestyvät suomalaisia paremmin myös yhdistetyssä ja ampumahiihdossa sekä miesten että naisten mäessä ja alppilajeissakin.
      Mikä onkaan niissä mahdollisen kemikaalin nimi?? :--0 :--0 :--0

      Katsoppa dokumentti tarkkaa, etenkin loppu, siinä vedetään pöydälle vahvat viittaukset Norjan valtiolliseen dooppaukseen.

  • Onko luomuja muka enää olemassa, ainakaan turskalassa

    https://www.youtube.com/watch?v=T93B2cd51Hw

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jos historiaa muistellaan, on hyvä katsella vanhoja uutisia, ennenkuin pyyhkii niillä, ja muistaa, että nyt on uusien menetelmien aika:

      https://www.youtube.com/watch?v=ThTJlNC5yV4

      Pelkät "vahvat viittaukset" eivät riitä, kiukutelkoot suomalaisräkijät aivan mitä haluavat. Näyttöjä, näyttöjä kiitos pelkän vi...uilun tilalle.
      Miten valtiollinen doping erottuisi esim. hiihtoliittomme siunaamista surullisista touhuista? Jos olen oikein ymmärtänyt, nimenomaan veronmaksajien rahaa paloi kohtuullisen paljon 1990-luvulla mm. kyrön variksiin sun muihin hemohessuihin.
      Vastausta vailla on edelleen kysymykseni: millä (aineella?) esim, Norja (ja moni muu) pärjää suomalaisia paremmin myös yhdistetyssä, naisten ja miesten erikoismäessä ja eräissä alppilajeissakin?? Puhumattakaan yleisurheilusta, joka on suomalaisittain lähinnä jo säälittävässä jamassa. Pistesijat ovat työn ja tuskan takana.

      Nyt nyt poijjaat terkkoina.

      Sundby kärysi Ventolinen anabolisesta käytöstä ja Turskalan hiihtoliitto painoi villaisella.

      Johaug kärysi Klostebolista ja Turskalan hiihtoliitto yritti mitätöidä käryn. Sama vastuuton meno jatkuu vain yhä.

      Ongelma on FISsin aggreditoimat testit, joilla ei voida nykyteknologian uusia tuotteita testata. Ne olisivat todettavissa verenkuvatestein, mutta valtiollinen fuskukomitea ei hyväksy testejä.

      Fuske til linsen eli kuse silmään koko muuta maailmaa, se on norskien motto. Juuri tästä syystä Widemann ja monet muut urhelilääketieteilijät ovat vaatineet koko testausjärjestelmän purkamista.

  • Aloittaja kirjoitti ennustuksiaan huhtikuussa 2018. Johaug ei saanut kylmää kyytiä, mutta hänen kilpasiskonsa saivat. Pärmäkoskellakaan ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kilpailla Johaugin kanssa tasaveroisesti.

    • Jonkun mielestä siis testausten nykyinen "fuskusysteemi" paljastaisi vain ja ainoastaan suomalaisräkijöiden käyttämät kielletyt menetelmät, mutta ei tunnista(isi) norjalaisten, ruotsalaisten, venäläisten, saksalaisten, ranskalaisten, italialaisten, amerikkalaisten etc. etc. käyttämiä kiellettyjä keinoja. Buahhahahahahahahahahahahahahah......
      Älä seuraa enää hiihtoa ja/tai ampumahiihtoa, jos kyrsii jo noin pahasti suomalaisten surkeus.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jonkun mielestä siis testausten nykyinen "fuskusysteemi" paljastaisi vain ja ainoastaan suomalaisräkijöiden käyttämät kielletyt menetelmät, mutta ei tunnista(isi) norjalaisten, ruotsalaisten, venäläisten, saksalaisten, ranskalaisten, italialaisten, amerikkalaisten etc. etc. käyttämiä kiellettyjä keinoja. Buahhahahahahahahahahahahahahah......
      Älä seuraa enää hiihtoa ja/tai ampumahiihtoa, jos kyrsii jo noin pahasti suomalaisten surkeus.

      Kusetussirkusta on aina hauska seurata. Aina voi aprikoida, milloin tulee se pitkä itku kuten Lance Armstrongille ja kumppaneille, jotka eivät kärynneet koskaan, mutta joiden liitto unohti politikoida.

      Nykymarkkinoilla ei nillitys auta, paree naattia ja nauraa tekopyhille turskaloille.

      Moni hiihtovaikuttaja on lausunut, että antavat paljon anteeksi yksinkertaisille tsuhnille, mutta sitä eivät voi antaa anteeksi, että Lahti 2001 näytelmän päätteeksi alettiin jahdata Mika Myllylää.

      Urheilu, kaikissa muodoissaan, on teatteria ja Danten Jumalainen Näytelmä esitetään jokaisissa hiihdon arvokisoissa.

      Juu näin kävi. Ja muille valehtelijoiden kuninkaille luettiin vieläpä käräjätuomioitakin. Ennen vanhaan syy oli väärä vala, mutta suomeksi selkokielellä sanottuna se tarkoittaa valehtelemista oikeudelle.
      Jos jotakuta jahdattiin tuomioistuimia myöten, pääsyylliset jahtiin löytyivät Salpausselän laduilta 2001.

      Että oli taas kyyti niin pirun kylmää Tour de Skin päätöspäivänä Italiassa nousukisassa.
      Jos meidän mimmit muuttai Norjaan ja norjalaisiksi, ne nippa nappa mahtuisivat Norjan kolmos- tai enintään kakkosviestijoukkueeseen.

      Val di Fiemme, Italia 5.1.2020.
      Naiset, 10 km (v) , yhteislähtö
      1. Therese Johaug NOR 34.21,6
      2. Heidi Weng NOR + 50,3
      3. Ingvild F. Östberg NOR + 54,5
      4. Natalia Neprjajeva RUS + 57,1

      NAISET, LOPPUTILANNE
      1. Therese Johaug NOR 2.28.18
      2. Natalia Neprjajeva RUS + 1.11
      3. Ingvild F. Östberg NOR + 1.17
      ------------------------------------
      11. Kerttu Niskanen FIN + 5.42

  • Kyllä antoi kylmää kyytiä ja miestenkin kisassa kaksoisvoitto pätkällä tietenkin Norjaan vaikka ryssät vei tourilla 1-2 sijat niin Norski oli kolmas.Missä suomen pilipali hiihtäjät tuliko ne edes maaliin?

    • Meneppäs kysymään elintarvikeketju COOPilta, miksi Norjan Hiihtoliitto potki sen sponsorikruunut ulos, kun alkoivat vaatia doping-pykälää 750 milj nokin sopimukseen.

      Ei voitu antaa, koska on ihan liipasimella, milloin kiinalaiset potkivat Norjan ulos koko urheilumaailmasta valtiollisen dopingin vuoksi.

      Tuomio tulee olemaan pitkä. Kannattaisi nuorten, vielä doopeilta säästyneiden, norskien kysyä hommia Suomesta.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Meneppäs kysymään elintarvikeketju COOPilta, miksi Norjan Hiihtoliitto potki sen sponsorikruunut ulos, kun alkoivat vaatia doping-pykälää 750 milj nokin sopimukseen.

      Ai että norskien pitäisi kysellä doping-neuvoja ja hommia Suomesta??? Buahahahahahahahahahahahahahahahahahah... ja NAURUPIERU päälle PRÖT!!!!!!!!!
      K-P. Kyrö ja sen varikset pääneuvonantajiksi??? Buahahahahaahahahahah.....!

      Olipa taas kyyti kylmää (ainakin) eräille Tshekissä 19.1.2020:
      MAAILMANCUP Nove Mesto, Tshekki
      Naiset, 10 km (p) / Takaa-ajo
      1. Therese Johaug NOR 26.49,7
      2. Natalia Neprjajeva RUS +1.04,8
      3. Ingvild F. Östberg NOR +1.06,0
      4. Heidi Weng NOR +1.06,0
      5. Krista Pärmäkoski FIN +1.49,1

      Ja ampumahiihdossakin samana päivänä:
      AMPUMAHIIHTO MAAILMANCUP Ruhpolding, Saksa
      Naiset, 10 km ,takaa-ajo
      1. Tiril Eckhoff NOR 34.08,7 (1)
      2. Paulina Fialkova SVK +46,3 (2 )
      3. Hanna Öberg SWE +55,1 (2)
      4. Johanna Skottheim SWE +57,3 (1 )
      5. Linn Persson SWE +1.02,6 (1)

    • Anonyymi kirjoitti:

      Meneppäs kysymään elintarvikeketju COOPilta, miksi Norjan Hiihtoliitto potki sen sponsorikruunut ulos, kun alkoivat vaatia doping-pykälää 750 milj nokin sopimukseen.

      Ei voitu antaa, koska on ihan liipasimella, milloin kiinalaiset potkivat Norjan ulos koko urheilumaailmasta valtiollisen dopingin vuoksi.

      Tuomio tulee olemaan pitkä. Kannattaisi nuorten, vielä doopeilta säästyneiden, norskien kysyä hommia Suomesta.

      Ai joku elintarvikeketjuko ne dopingpykälät asettaakin...ei mutta nauru sentään. Sisäpiirin tietäjä tietää kyllä kaiken, on se vaan nero!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ai joku elintarvikeketjuko ne dopingpykälät asettaakin...ei mutta nauru sentään. Sisäpiirin tietäjä tietää kyllä kaiken, on se vaan nero!

      Tutustuppa urheilun sopimusoikeuteen tarkemmin.

      KAIKKIALLA MUUALLA on doping-pykälä voimassa sponssissa, vain Norja on pystynyt siirtämään sivuun sellaiset kumppanit, jotka vaayivat noudattamaan kansainvälisiä sopimusnormeja.

      BuHaHaa sun tiedoillesi ja kansalaistaidoillesi. Ei jatkoon, peruskouluun uudelleen kuten muutkin yksinkertaiset idiootit, jotka ostavat turskavalheet kuten huulirasvat ym..

      Nyt meille puhuu sisäpiiriasiantutija. Olet nuori poikanen etkä varmaan muista eräitä lahden isoja kisoja, vaan oli se noloa olla suomalainen kun niitä sauvoja katkottiin...

    • Anonyymi kirjoitti:

      Nyt meille puhuu sisäpiiriasiantutija. Olet nuori poikanen etkä varmaan muista eräitä lahden isoja kisoja, vaan oli se noloa olla suomalainen kun niitä sauvoja katkottiin...

      Suosittelen näille Norjaa ivaaville kateellisille hiihtoniiloillemme - kaikenikäisille - joka yöksi tyynyn alle leffan 'Sinivalkoinen valhe', joka kestää katsomista yhä oikein hienosti. Aikaa on mennyt vasta 19 vuotta.
      Eikä tuo MM-Lahti 2001 mikään hyssyttelyn aihe ole vieläkään - toivottavasti ei milloinkaan.
      Norjan menestykseen ladullakin vaikuttaa mm. se, että maa on niin paljon vauraampi ainakin hiihtovalmennuksessa - ja mikä tärkeintä - kautta maan. Toisin kuin Suomessa, jossa ennen pitkää kaikki pikkukunnat muuttuvat kriisikunniksi köyhyydessään. Terveydenhoito ja sosiaalitoimi tökkivät jo pahasti.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Lahden_MM-hiihtojen_dopingskandaali_2001

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. Hengityssuoja, viruksia vastaan. Ihan pelleilyäkö?

    Kuulemma hengityssuojaimet ovat loppuneet niin apteekeista kuin tukkureiltakin, kertoo Hesari. "Hengityssuojaimet loppuivat tukkureilta ja monista ap
    Maailman menoa
    83
    3354
  2. Erika ja viisuvalinta

    Cicciolina todella reipas ja mukaansatempaava esitys. Toivottavasti Erika pääsee kisoihin mukaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Maailman menoa
    85
    2934
  3. Mä välitän susta

    edelleen paljon, sitä ei mikään koskaan muuta, enkä halua sulle mitään pahaa. Toivon että olet onnellinen. Itse tyydyn osaani ja yritän pärjätä näillä
    Ikävä
    59
    794
  4. Seinäjoella jälleen kuolonkolari

    Kyllä eikö näitä teitä saada sellaiseen kuntoon, että ihmiset (jotka on pakotettu käymään töissä) voisivat taittaa taivaltaan ilman järjetöntä kuolema
    Seinäjoki
    17
    674
  5. Tiedät nainen itekin

    jos me ruvettas niin haluaisin; että oltais vain toisia varten. Sinusta en kyllä ole yhtään varma. :(
    Ikävä
    34
    586