Yhdysvalloissa sijatsevassa Yellowstonen kansallispuistossa tapahtui muutama päivä sitten 21.04.2018 hyvin erikoinen tilanne. Kun siellä sijaitsevan supertulivuoren ympärille alkoi ilmestymään pisteen muotoisia valopalloja.
Valopallot olivat Valon Galaktisen liiton palloliittouman aluksia joiden yksi tehtävä on turvata ettei Yellowstonen supertulivuori (kaldera) purkaudu. Koska muuten se tietäisi niin suurta tuhoa, että täältä pallolta loppuisi sen jälkeen kaikki ihmiselämä kerralla.
Britannian media uutisoi jo helmikuussa kuinka Yellowstonen edustalla nähtiin ufo.
Mutta silti vaikka tämäkin juttu uutisoitiin Expressin nettilehdessä niin se ei kuitenkaan ylittänyt maailmalla edes laajempaa uutiskynnystä.
Ottaen huomioon sen, että koko tämä palloliittouma turvaa tämän planeetan tuhoutumista. Mutta koska he vielä haluavat vapauttaa tämän Telluksen väestön tämän heitä tyrannisoivan eliitin ylivallasta, niin siksi heitä myös pidetään myös USA:n armeijassa vihollisrotuina.
Tämä on se ydinsyy sille, että miksi miltei kaikki ufo-havainnot salataan USA:n, Britannian, Saksan, Suomen jne. armeijassa. Sillä ilmavoimien lentäjätkin tekevät lukuisia ufo-havaintoja uransa aikana sekä myös ihan Finnairinkin pilotit. Mutta virkavelvollisuus estää heitä kertomasta näistä ufo-havannoista julkisemmin.
USA:n ilmavoimilla toimii myös hyvin turvatut turvaluokitukset jotka sallivat sen, että mitä milläkin tasolla olevat upseerit saavat tietää. Mutta toisaalta nämä turvaluokitukset toimivat vain auktoriteettiuskovaisiin upseereihin, jotka ovat muuten riittävän tyhmiä olla ottamatta näistä asioista itse selvää..... ?
Lähde: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2018/04/yellowstonessa-kavi-maan-ulkopuolista.html
Palloliittouman alukset kävi Yellowstonessa
iopyiutyuy
3
269
Vastaukset 3
- Enkelisulkapallo
Voiko kyseessä olla enkelipalloliittouma?
- vastapalloliitto
Joo, no mitäs Hiihtoliitto sanoo tästä Palloliiton uudesta aluevaltauksesta?
- Anonyymi
liittyy aiheeseen:
https://www.youtube.com/watch?v=YCdeHvmM3CI
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497