Sijoitetut järjestöjen ikeessä

ahdistuksenkamaluus

Olen havainnut, että Perhehoitoliitto, Pesäpuu, PKS, ilmeisesti myös Majakan valo säätiö yms. liittoutuvat yhteisvoimin sijaisperheiden kanssa sijoitettuja lapsia ja näiden sukuja vastaan. Myös Keski-Suomen sijaishuoltoyksikkö on juonessa voimakkaasti mukana. Sillä on intressinä, ettei lapsia tarvitse siirrellä uusiin sijaishuoltopaikkoihin, vaikka talon ROUVA syyllistyisi jatkuvaan väkivaltaiseen käytökseen lapsia ja näiden sukuja vastaan.

Siinä sitä sitten asiakkaalla, eli perheellä on kova työ, kun väkivaltanaisen puolella taistelee lähes 10 viranomaista. Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja olisi ollut valmis menemään korkeimpaan hallinto-oikeuteen (vielä mahdollisesti suulliseen käsittelyyn) kaltoin kohtelua harrastaneen sijaisvanhemman puolustajaksi. Myös paikallinen sosiaaliasiamies oli nimettynä väkivaltatalon puolella toimivana todistajana. Mikäli olen oikeassa, suullista käsittelyä ei tullut.

Olin ihmeissäni, miten paljon Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja tiesi asioista. Onko sijaisvanhemmalla oikeutta juoruta sijoitettujen asioista, esim. perheneuvolakäynneistä Perhehoitoliiton toiminnanjohtajalle?

2

243

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitennäinvoitoimia

      Nyt sama väkivaltaisesti käyttäytynyt nainen, jolta viimein sijoitetut lapset otettiin pois, työskentelee jälleen lastensuojelun piirissä eli Majakan valo säätiössä. Todennäköisesti taas kaikki järjestöt oitis rientävät rouvaa puolustamaan. "Älkää nyt kilttiä rouvaa ahdistako!"

      Missä teidän moraali on? Kysyn saman kysymyksen sekä väkialtaiselta, tehtävään sopimattomalta naiselta, että lastensuojelujärjestöiltä ja sijaishuoltoyksiköltä sekä sosiaaliasiamieheltä?

    • irokeesiita

      Miksi Majakan valo säätiö pestaa lafkaansa väkivaltaisen naisen, jolta on otettu sijoitetut lapset pois hänen harjoittaman väkivallan ja kaltoin kohtelun vuoksi? Voisiko arvoisa maajohtaja Vierikko vastata?

      Tuo nainen rakastaa titteleitä. Voin vaan kuvitella, miten MAAJOHTAJA saa rouvan irokeesin nousemaan pystyyn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe