Miten saa koirat lopettamaan liian vahtihaukkumisen talossa? Kolme koiraamme (kaksi paimenta, yksi seropi) reagoivat nykyään joka ikiseen rasahdukseen hirveällä mölinällä joka ei komentamalla lopu (pitäisi kai olla täysin reagoimatta?). Samankaltaista reagointia on myös vieraisiin, haukku ei lopu millään ja tilanne alkaa olla jo vähän kiusallinen. Olemme muuttaneet omakotitaloon parisen vuotta sitten pienemmästä rivitaloasunnosta, voiko tämä paikanvaihdos laukaista koirissa tällaista? Tavallaan vahtiminen on hyväkin asia tässä ympäristössä varkaiden ym. kannalta, mutta kotiväen ollessa paikalla tämän ei tarvitsi olla näin ylimitoitettua..
Vinkkejä, kokemuksia?
Koirat vahtivat "liikaa"
3
369
Vastaukset
- viettionvahva
Omat paimenet vahti kanssa, kun muutettiin maalle. Ja tilanne karkasi hetkeksi käsistä, ajattelin samoin, että maalla saa vahtia, mutta en ymmärtänyt, että vahtiminen ei ole "kyllääntyvä" vietti vaan käytös vahvistaa itseään. Mitä enemmän koira saa vahtia, sitä enemmän se sitä tekee. Käytös yleistyy, ensin haukutaan pihaan saapuvat vieraat, sitten ohikulkijat, sitten äänet... Meillä peli vihellettiin poikki, kun meille saapuvat vieraat haukuttiin ja käytös ei loppunut, vaikka koiria käskytettiin. Kaikki kolme koiraa tuloksia saaneita harrastuskoiria, joten kouluttamattomia ne eivät ole, vietti vain menee koulutuksen edelle, kun se pääsee liian vahvaksi.
Tehtiin tilanne koirille helpoksi ja samalla pidettiin huoli, ettei vahtiminen enää ole mahdollista. Pihalla oltiin hihnassa, aidalle ei enää päässyt räksyttämään. Jokaisen ohikulkijan mennessä ohi, ilmestyi maahan ruokaa, tätä toistettiin pari viikkoa joka päivä muutama hallittu treeni. Tämän jälkeen lisättiin luoksetulo ohikulkijoihin, ensin vihjeellä ja muutaman toiston jälkeen odotin, josko tulisivat oma-aloitteisesti. Nyt tulevat luokse, jos noteeraavat ohikulkijan, moni pääsee kulkemaan ilman, että koirat reagoi mitenkään. Tähän päästiin noin kolmessa kuukaudessa. Tärkeintä oli, ettei koirat päässeet enää vahtimaan.
Vieraiden tullessa meile, mentiin koirien kanssa pihalle vastaan, koirat hihnassa. Ruokaa maahan ja koirat söivät niin kauan, kunnes olivat rauhallisia. Kun ne rauhoittuivat, yksi kerrallaan pääsi tervehtimään vierasta. Tämän jälkeen sisällä olivat omilla paikoilla ja kuri oli kova, pediltä sai nousta vain luvalla. Yksi kerrallaan sai olla tekemisissä vieraan kanssa, nämä kolme ottivat kierroksia toistensa käytöksestä. Pari kuukautta tätä ja nyt on voitu höllätä. Vieraat saavat tulla, kuten ennen maalle muuttoa, ovikellolle haukutaan, mutta tämän jälkeen menevät käskystä omalle pedille. Kun vieraat on asettuneet taloksi, vapautan koirat ja ne saavat tehdä mitä lystäävät, eikä ongelmia enää ole ollut.
Opin kyllä, miten nopeasti sisäänrakennettu käytösmalli vahvistuu. Tilanne riistäytyi käsistä parissa viikossa ja sen korjaamiseen meni kuukausia. Tsemppiä. Ammattitaitoinen kouluttaja voi olla myös hyvä vaihtoehto. Minä sain paljon apua treenikavereilta, he näkivät tilanteen etäältä ja osasivat suhtautua siihen tunteilematta. - Panda-Jaana
Ei haukku haaavaa tee! Meilläkin haukkuvat, mitäs haittaa siitä muka on. Joku koiravihaaja voi ehkä sanoa jotain, mutta ei niistä tarvitse välittää. Neljän aikaan yöllä valittavat eniten, mutta aina jos alkavat ottaa liikaa päähän, sen kun uhkaat koiran purevan niin kyllä ne vaikenee.
- bbb
Sanot eka kaikista. Kuulin. Ei oo meidänjuttu. Et liiku. Tylsästi vaan reagoit. Toistojen kautta vaimenee tuo toiminta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 352136
- 841283
- 561248
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...321172- 601129
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39864Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.121739- 27684
Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55555Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi20541