Pelson vankilassa kummitteli?

En usko kummituksiin. Ne, samoin kuin ufot ym. ovat paholaisen tekosia, ilveilyä.

Olin joitakin vuosia sitten istumassa Pelson vankilassa. Olin juuri tullut uskoon. Tapahtui seuraavaa:
Sellin seinässä on kaksi nappia: yhdestä voi soittaa valvomoon ( jos on asiaa vartijoille) ja toisesta kuunnella radiota. Jos vartijat soittavat, syttyy vihreä valo, jos yrität itse soittaa valvomoon, punainen. Kun radio on päällä, palaa keltainen valo ( vaikea selittää sellaiselle joka ei ole vankilassa ollut).

Kuuntelin radiosta uutiset. Sen jälkeen sammutin radion painamalla seinässä olevaa nappia. Radio sammui. Otin muutaman askeleen ja käännyin katsomaan: näin omin silmin, että keltainen valo syttyi ja radio meni päälle.

Mietin eri vaihtoehtoja, mutta en keksinyt. Tiedän, että radiot voivat mennä itsestään päälle esim. hätätiedotuksissa, mutta siitä ei ollut kyse. Radiosta kuului pelkää musiikkia.

Ja en ollut humalassa, huumeissa enkä lääkkeissä. Olen kuullut muiltakin vangeilta oudoista ilmiöistä, erityisesti Sukevan vankilassa: tavaroita lentelee sellissä itsestään jne..

Onko muilla tietoa vastaavista? Itse uskon, että vihtahousu ei tykännyt uskoontulosta ja yritti pelotella. Avasin pöydällä olevan Raamatun ja näytin sitä avattuna. Jostakin syystä en pelännyt tilanteessa lainkaan, vaikka yllättävä veto olikin...Nämä on tietysti helppo sivuuttaa hörhöjen horinoina, mutta monelta olen näitä kuullut.
4383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ainoa virheetön Raamatunkäännös on "KUNINGAS JAAKON RAAMATTU 1611" (luettavissa www.JustBible.com ) ja en usko että sinulla on sitä ollut siellä sellissä; veikkaan että "uskoontulosi" on vain jotain harhaoppista uskonnollista tyhjyyttä jota koko Suomi (ja moni moni muukin valtio maailmassa) on täynnä, kuten Helluntailaisuudet, Luterilaisuudet, Ortodoksisuudet, Jehovan Todistajat jne jne.

Kuinka pelastua Helvetiltä (sekä muita tässä viestissäni käsittelemiäni asioita luettavissa) nettisivuilla;
(englanniksi) JESUS-IS-SAVIOR.COM
(suomeksi, mutta minimaalinen sivu) WWW.MIKSERI.NET/SLNNLSTS

Sinua ja kaikkeutta tauotta rukouksessa ajatellen.

Äänestä
  • En usko, että Raamatun näyttäminen sinänsä asiaan vaikutti, eihän kotona lukemattomana oleva Raamattu sinänsä mihinkään vaikuta. Kerroinkin vaan, että tein niin.

    Mutta aloituksessa ei ollut tarkoitus käsitellä raamatunkäännöksiä tai uskoontuloani, eikä arvioida sitä, vaan ilmiötä.

    Ja on kyllä outoa, että kuuntelin nuoruudessani black metallia ym. mutta tuollaista ei koskaan tapahtunut.

    Siksi uskonkin, että juuri uskonasiat vaikuttivat. Heittihän Lutherkin tarinan mukaan paholaista mustepullolla. Eli tuollaiset ilmiöt ovat paholaisen aiheuttamia.

    Kuolleiden ihmisten henget eivät siis vaella täällä.

    Sanon vielä tätä palstaa seuraaville: älkää uskoko aaveisiin, ufoihin ym. Ne ovat vain paholaisen juonia. Uskokaa Kristukseen.

    Äänestä

Ymmärsin+kyllä+että+et+halua+keskittyä+uskonopillisiin+asioihin+tässä+keskustelussa,+mutta+sivuhuomautuksena+sanottakoon;+viime+viestissäni+mainostamassani+JESUS-IS-SAVIOR.COM+-sivustolla+väitetään+että+Martti+Luther+-+tai+kuten+em.+sivulla+kutsutaan+"Martin+LOSER"+-+on+todennäköisesti+tällä+hetkellä+Helvetissä.En+ole+100%+varma,+mutta+onko+lempipastorini+MAX+D.+YOUNCE+sanonut+Lutherista,+että+"maailman+suurin+huijari"+tjsp..+emmuista.

Äänestä

Aloittaja olet ihan oikeassa. Paholainen ei tietenkään pidä siitä että hänen palvelija tulee uskoon. Olen kokenut pimeyden voimien ilmestymistä ennen uskoontuloa ja senkin jälkeen. Jeesus Kristus on nimi, jota ne voimat säikkyvät. Hienoa että olet Voittajan riveissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


armo kirjoitti:

En usko kummituksiin. Ne, samoin kuin ufot ym. ovat paholaisen tekosia, ilveilyä.

Olin joitakin vuosia sitten istumassa Pelson vankilassa. Olin juuri tullut uskoon. Tapahtui seuraavaa:
Sellin seinässä on kaksi nappia: yhdestä voi soittaa valvomoon ( jos on asiaa vartijoille) ja toisesta kuunnella radiota. Jos vartijat soittavat, syttyy vihreä valo, jos yrität itse soittaa valvomoon, punainen. Kun radio on päällä, palaa keltainen valo ( vaikea selittää sellaiselle joka ei ole vankilassa ollut).

Kuuntelin radiosta uutiset. Sen jälkeen sammutin radion painamalla seinässä olevaa nappia. Radio sammui. Otin muutaman askeleen ja käännyin katsomaan: näin omin silmin, että keltainen valo syttyi ja radio meni päälle.

Mietin eri vaihtoehtoja, mutta en keksinyt. Tiedän, että radiot voivat mennä itsestään päälle esim. hätätiedotuksissa, mutta siitä ei ollut kyse. Radiosta kuului pelkää musiikkia.

Ja en ollut humalassa, huumeissa enkä lääkkeissä. Olen kuullut muiltakin vangeilta oudoista ilmiöistä, erityisesti Sukevan vankilassa: tavaroita lentelee sellissä itsestään jne..

Onko muilla tietoa vastaavista? Itse uskon, että vihtahousu ei tykännyt uskoontulosta ja yritti pelotella. Avasin pöydällä olevan Raamatun ja näytin sitä avattuna. Jostakin syystä en pelännyt tilanteessa lainkaan, vaikka yllättävä veto olikin...Nämä on tietysti helppo sivuuttaa hörhöjen horinoina, mutta monelta olen näitä kuullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu