Osakkaat eivät tahdo hyväksyä hankintaehdotusta

hallituksessa

Taloyhtiömme kuuluu kaapelitv-verkkoon, mutta kiinteistö on rakennettu sillä aikakaudella, kun oli vielä 1-suuntaisia talovahvistimia. Eli toisin sanoen asuntoihin ei saa kaapelinettiä, eikä valokuituakaan ei ole edes saatavilla sille alueelle. Paikallinen palveluntarjoaja olisi halukas asentamaan taloyhtiöömme 2-suuntaisen talovahvistimen, jolla kaapelinetti saataisiin asukkaille ja mahdollistaisihan se samalla muitakin palveluita kaapeliverkon kautta. Hallitus ehdotti tuon vahvistimen "päivitystä", mutta osakkaat/asukkaat eivät tahdo hyväksyä sitä, koska suurin osa käyttää mobiilinettiä ja tuntuvat olevan siihen tyytyväisiä. Itse kuulun taas näihin kiinteän netin puolesta puhujiin ja haluan sen käyttööni. Se 2-suuntainen talovahvistin ei tee suurta lovea asoy:n remonttikuluihin, eli reilusti alle tonnilla päästäisiin. Käsittääkseni taloyhtiön kuuluu mahdollistaa asukkaille nykyaikaiset tietoliikennemahdollisuudet, mutta nämä mokkulakäyttäjät eivät tunnu siitä välittävän. Mites tuon ehdotuksen saisi menemään läpi, jotta saatais taloyhtiön tietoliikenneasiat lähes tulkoon ajan tasalle?

6

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JJ55

      Taloyhtiön velvollisuuksiin ei kuulu päivittää tietoliikenneyhteyksiä nykyaikaisiksi minkään lain tai asetuksen perusteella. Jos enemmistö osakkaista on sitä mieltä, että nykyinen asiantila on riittävä, niin sillä mennään. Yksittäisen osakkaan "haluamisella" ei ole mitään merkitystä.

      • hallituksessa

        "Taloyhtiön velvollisuuksiin ei kuulu päivittää tietoliikenneyhteyksiä nykyaikaisiksi minkään lain tai asetuksen perusteella. " Tuosta olen vähän erimieltä. Viestintävirasto on asettanut säädökset, jonka mukaan kiinteistön on varmistettava omistamansa puhelinverkon sekä tässä tapauksessa kaapeliverkon yhteensopivuunden nykyajan digitekniikalle. Meidän taloyhtiössämme se kaapeliverkko ei nyt ole soveltuva laajempaan käyttötarkoitukseensa, joten se tulee päivittää ajantasalle.


      • niinsemennee
        hallituksessa kirjoitti:

        "Taloyhtiön velvollisuuksiin ei kuulu päivittää tietoliikenneyhteyksiä nykyaikaisiksi minkään lain tai asetuksen perusteella. " Tuosta olen vähän erimieltä. Viestintävirasto on asettanut säädökset, jonka mukaan kiinteistön on varmistettava omistamansa puhelinverkon sekä tässä tapauksessa kaapeliverkon yhteensopivuunden nykyajan digitekniikalle. Meidän taloyhtiössämme se kaapeliverkko ei nyt ole soveltuva laajempaan käyttötarkoitukseensa, joten se tulee päivittää ajantasalle.

        Olemassa olevia järjestemiä ei mikään pakota nykyaikaistamaan. Ainoastaan jos talossa tehdään laajempaa remonttia, silloin tiettyjä nykyaikaistuksia on tehtävä tietoliikennejärjestelmiin.


    • NickNailer

      "Määräystä sovelletaan, kun kiinteistöön tai rakennukseen rakennetaan sisäverkko, kun sisäverkko uudistetaan tai kun olemassa olevaa sisäverkkoa kunnostetaan. Määräystä sovelletaan verkossa tehtävään viankorjaukseen, kun se on teknisesti mahdollista."


      Viestintävirasto 65 C/2018 M

      • hallituksessa

        Niin, ties vaikka sieltä tuleekin vielä kaapeliverkon kunnostus vastaan, kun alkavat testailemaan meidän verkkoa tuon talovahvistimen asennuksen yhteydessä.


    • Laskelmoija

      Nyt koulutettuja rottia puremaan vanhan puhelinverkon piuhat poikki. Pakko uusia, joten pakko tehdä nykyaikainen.

      Toinen vaihtoehto on ostaa mokkuloiden häirintälaitteita, jolloin muut alkaa tukemaan hankintaa.

      Yksi tapa on yhtiökokousjunailu. Asia listalle edelleen. Kokous vappuaatoksi kello 18.00.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4343
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      23
      2795
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2738
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2474
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2469
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      634
      2035
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1856
    Aihe