Pentukoira puree

Minulla on 10-viikkoinen tyttöpentu, joka on muuten ihana ja reipas pentu, mutta reilun viikon ajan on purrut minua - kovaa. Kyseessä ei ole enää mitään pientä näykkimistä ja lahkeiden puremista, vaan saattaa ottaa käden tai jalan suuhunsa ja pitää tiukasti kiinni tai yrittää riepotella tai lähteä vetämään kättä tai jalkaa. Olen aivan täynnä mustelmia ja haavoja hampaista. En enää tiedä mitä tehdä, sillä mikään keino ei tunnu auttavan.
Koira tietää muutamia käskyjä (esim. istu, irti, maahan ym) mutta jos puree minua niin ei ota käskyjä kuuleviin korviinsa. Leluista kyllä päästää irti jos käsken. Olen koittanut koiralle murisemista, olen yrittänyt vaihtaa puremisen kohteen luuhun tai leluun, olen koittanut ottaa niskasta kiinni (innostui vain lisää). Olen koittanut käskyillä saada koiran huomion suuntautumaan puremisesta muualle. Olen pidentänyt lenkkejä että saisi energiaa purettua ulkona ja koiralle on tarjolla myös älyleluja ja -tehtäviä sisällä. Kasvattajaan olen ollut yhteydessä ja hänenkin vinkit koitettu. Viimeisimpänä olen koittanut kiljaisemista aina kun koira puree ja se toimikin pari päivää, mutta eilen ja tänään on taas alkanut puremaan enenevissä määrin ja joudun kirkumaan koko ajan. Kaikki neuvot ja vinkit otetaan vastaan! Olen todella väsynyt ja epätoivoinen tilanteeseen.. Voiko pentuu vain kasvaa ohi tuosta vaiheesta ja rauhoittua vanhempana? Auttaako hampaiden vaihtuminen?
32850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Lisäyksenä, menen pentukouluun koiran kanssa ensi viikolla ja toivon että sieltä saan apuja ongelmaan. Tulevat yhdeksän päivää ennen koulun alkua tuntuvat vain toooooooooodella pitkiltä.

Äänestä

Opettelee hampaiden käyttöä, eli kuinka kovaa "saa" purra mitäkin.
Ongelma on kuinka sinä suhtaudut asiaan; määrätietoinen kieltäminen vai netissä valitus... eli nippaa niskasta tai valita ja lopeta kaikki huomiointi kun puree tai odota reilu viikko koulun alkuun ;).

Äänestä

Pennuille on ihan tavallista tervehtiä hampailla. Ei mutta oikeasti vie nyt piikille se piski

Äänestä

Hyvä neuvo edelliseltä. Noin huonosti käyttäytyvä rakki ei korjaannu kuin piikillä.

Äänestä

Kolmas ääni koiran lopettamiselle

Äänestä
  • Kolmas ääni koiravihaajalta.Tulleet kaikki samalta laitteelta.
    Luuletko oikeasti, et joku olis niin typerä et uskois vähäjärkisiä neuvojasi🤣

    Äänestä

  • säälihölmöä kirjoitti:

    Kolmas ääni koiravihaajalta.Tulleet kaikki samalta laitteelta.
    Luuletko oikeasti, et joku olis niin typerä et uskois vähäjärkisiä neuvojasi🤣

    Minulta neljäs ääni piikin puolesta.

    Äänestä

Meillä pentu puri myös paljon.Lenkitys ja leikitys muiden koirien kanssa auttoi hiukan.Oppi että satuttaa, ja muut koirat komensivat sitä.Et jos jollain kiltti koira, joka osais opettaa tavoille se olis tosi hyvä.
Meidän jalkojen ja käsien pureskelu loppu siinä yhdeksä kk ikäsenä.Vieraat koirat, koulutus ,lelut, maitopurkkeissaherkuja piilossa ja iän tuleminen oli apuna.Jotkut on kovempia puremaan ,jotkut ei pure ollenkaan.Pentu ei ole luonnevikainen vaikka se käyttää hampaitaan, se on ohimenevä vaihe.

Äänestä
  • Niin no, jotkut kutsuvat omaa osaamattomuuttaan ohimeneväksi vaiheeksi, sillä eivät osaa puuttua ongelmakohtiin itse, vaan antavat pennun itsensä keksiä lopulta, miten toimitaan. Meillä on otettu luulot pois välittömästi ja osattu kyllä kovallekin purijalle kertoa muutamassa päivässä, että hampaiden käyttö ihmisiin ei ihan oikeasti käy päinsä ollenkaan.

    Aloittajalle voisi tässä vaikka mitä ohjetta antaa, mutta jos taidot ovat noin huonolla tolalla, niin apua niistä ei juuri ole. Pitäisi olla paikan päällä kertomassa, missä ja milloin menee vikaan, muuten neuvoissa on liikaa tulkinnanvaraa. Koirakouluun mars. Pelkkä pentukurssi ei välttämättä riitä, sillä siellä olisi tarkoitus opetella vähän toisenlaisia asioita ja yhden koirakon ongelmiin puuttuminen veisi kohtuuttomasti aikaa muilta. Soita siis koirakouluun ja kysy, josko jokunen yksityistunti järjestyisi. Mustelmille ja haavoille pureminen ei todellakaan yhdellekään pennulle normaalia ole, ja siihen on puututtava. Toki juttu menee hyvin todennäköisesti itsekseen ohi koiran saadessa enemmän aivoja päähänsä kasvaessaan, muttei sen odotus ole hyväksi koiralle itselleen eikä omistajillekaan. Nyt omistaja on koiran lempilelu, eikä laumanjohtaja, jota ei todellakaan saa puruleluna käyttää.

    Äänestä

  • LuulotPoisJaHeti kirjoitti:

    Niin no, jotkut kutsuvat omaa osaamattomuuttaan ohimeneväksi vaiheeksi, sillä eivät osaa puuttua ongelmakohtiin itse, vaan antavat pennun itsensä keksiä lopulta, miten toimitaan. Meillä on otettu luulot pois välittömästi ja osattu kyllä kovallekin purijalle kertoa muutamassa päivässä, että hampaiden käyttö ihmisiin ei ihan oikeasti käy päinsä ollenkaan.

    Juuri näin! Tuollainen vapaakasvatus on yleistynyt niin lapsissa kuin koirissa ja sehän näkyy ja kuuluu molempien käytösongelmissa! "Tämä on vain ohimenevä vaihe, ei kannata välittää." Siis voi perhana...

    Tietty niin lapset kuin koiratkin kypsyvät itsestään, mutta koirien kohdalla on TÄYSIN rodusta ja jossain määrin yksilöstäkin kiinni millainen koirasta vapaakasvatuksella tulee. Pehmeistä nyhveröroduista tulee ihan kelpoja koirakansalaisia vähemmälläkin käytökseen puuttumisella kun taas vaikkapa chihuista ja pikkuterriereistä helposti räksyttäviä kiljukauloja jne. Tuo ääliö täällä aina vinkuu pitbulleista ja muista "leveähymyisistä" koirista, joten KIITOS LUOJAN sillä ei itsellään ole enemmän ohjausta ja koulutusta vaativaa koiraa!

    Äänestä

  • Eivoiollatotta2 kirjoitti:

    Ei pidä ottaa koiraa, jos ainut koulutustapa on väkivalta.Ja sama pätee lapsiin ja puolisoon.

    Äänestä

  • Anna olla vaan.Omapa on pullansa... ;)

    Äänestä

  • Eivoiollatotta2 kirjoitti:

    Juuri näin! Tuollainen vapaakasvatus on yleistynyt niin lapsissa kuin koirissa ja sehän näkyy ja kuuluu molempien käytösongelmissa! "Tämä on vain ohimenevä vaihe, ei kannata välittää." Siis voi perhana...

    Tietty niin lapset kuin koiratkin kypsyvät itsestään, mutta koirien kohdalla on TÄYSIN rodusta ja jossain määrin yksilöstäkin kiinni millainen koirasta vapaakasvatuksella tulee. Pehmeistä nyhveröroduista tulee ihan kelpoja koirakansalaisia vähemmälläkin käytökseen puuttumisella kun taas vaikkapa chihuista ja pikkuterriereistä helposti räksyttäviä kiljukauloja jne. Tuo ääliö täällä aina vinkuu pitbulleista ja muista "leveähymyisistä" koirista, joten KIITOS LUOJAN sillä ei itsellään ole enemmän ohjausta ja koulutusta vaativaa koiraa!

    "Tämä on vain ohimenevä vaihe, ei kannata välittää." ....ei kukaan ole kirjoittanut täällä noin kun heitoissa väität.Kuvittelet, ja yrität muutella muiden kirjotuksia.Mut jokanen, voi lukea viestiketjusta et tommostakaan sielt ei löydy vaikka niin väität.En myöskään löydä, et joku alottajalle mainostais ns.vapaata kasvatusta.
    Ootko ihan terve?

    Äänestä

  • LuulotPoisJaHeti kirjoitti:

    Niin no, jotkut kutsuvat omaa osaamattomuuttaan ohimeneväksi vaiheeksi, sillä eivät osaa puuttua ongelmakohtiin itse, vaan antavat pennun itsensä keksiä lopulta, miten toimitaan. Meillä on otettu luulot pois välittömästi ja osattu kyllä kovallekin purijalle kertoa muutamassa päivässä, että hampaiden käyttö ihmisiin ei ihan oikeasti käy päinsä ollenkaan.

    Aloittajalle voisi tässä vaikka mitä ohjetta antaa, mutta jos taidot ovat noin huonolla tolalla, niin apua niistä ei juuri ole. Pitäisi olla paikan päällä kertomassa, missä ja milloin menee vikaan, muuten neuvoissa on liikaa tulkinnanvaraa. Koirakouluun mars. Pelkkä pentukurssi ei välttämättä riitä, sillä siellä olisi tarkoitus opetella vähän toisenlaisia asioita ja yhden koirakon ongelmiin puuttuminen veisi kohtuuttomasti aikaa muilta. Soita siis koirakouluun ja kysy, josko jokunen yksityistunti järjestyisi. Mustelmille ja haavoille pureminen ei todellakaan yhdellekään pennulle normaalia ole, ja siihen on puututtava. Toki juttu menee hyvin todennäköisesti itsekseen ohi koiran saadessa enemmän aivoja päähänsä kasvaessaan, muttei sen odotus ole hyväksi koiralle itselleen eikä omistajillekaan. Nyt omistaja on koiran lempilelu, eikä laumanjohtaja, jota ei todellakaan saa puruleluna käyttää.

    Ja mites luulot otit pois?

    Äänestä

  • Eilöytynyt kirjoitti:

    "Tämä on vain ohimenevä vaihe, ei kannata välittää." ....ei kukaan ole kirjoittanut täällä noin kun heitoissa väität.Kuvittelet, ja yrität muutella muiden kirjotuksia.Mut jokanen, voi lukea viestiketjusta et tommostakaan sielt ei löydy vaikka niin väität.En myöskään löydä, et joku alottajalle mainostais ns.vapaata kasvatusta.
    Ootko ihan terve?

    Sinä väität puremisen olevan vain vaihe, ja samassa kommentissa annat ymmärtää, ettei kummempia toimenpiteitä tarvita. Aivan selvää jokaiselle lukutaitoiselle. Lainausmerkit eivät myöskään tarkoita automaattisesti kirjaimellisesti lainausta, vaan sen voi omaan kommenttiin laittaa kuten parhaaksi näkee, senkin tomppeli. Sinä sen sijaan väität, että koiralta luulojen pois ottaminen tarkoittaa täällä kirjoittavan mielestä väkivaltaista koulutustapaa, ja kaiken tämän sössötyksen jaoit neljään kommenttiin tajuamatta, ettei eri kommentoijiksi tekeytyminen auta yhtään. Sinulta ei tarvitse edes kysyä, oletko terve. Et selvästikään ole.

    Äänestä

  • "Lenkitys ja leikitys muiden koirien kanssa auttoi hiukan.Oppi että satuttaa, ja muut koirat komensivat sitä.Et jos jollain kiltti koira, joka osais opettaa tavoille se olis tosi hyvä."

    Juuri tuollainen ajatusmalli, jossa koira jätetään tajuamaan ihan itsenäisesti, että muiden koirien pureminen sattuu ja kaiken lisäksi pitäisi tajuta saman koskevan myös ihmisiä, on sitä vapaata kasvatusta. Että kun ei itse osata tehdä mitään, niin odotellaan kuukausitolkulla, että elukka tajuaa tai on tajuamatta sen ihan itse muiden koirien opastuksella. Myötähäpeän.

    "Meidän jalkojen ja käsien pureskelu loppu siinä yhdeksä kk ikäsenä."

    Sairasta. Meidän jalkojen ja käsien pureskelu loppui ehkä viikossa. Ero on siinä, että sinä odottelet koiran joko oppivan itse tavoille tai ei. Meillä koira opetettiin tavoille ihmisten toimesta.

    "Ei pidä ottaa koiraa, jos ainut koulutustapa on väkivalta."

    Missä näet kehotettavan väkivaltaan? Olet sairas, jos tuollainen käy edes mielessäsi.

    "Kuvittelet, ja yrität muutella muiden kirjotuksia."

    Niinpä niin, kukas se väkivallan vetikään keskusteluun?

    "En myöskään löydä, et joku alottajalle mainostais ns.vapaata kasvatusta."

    Sinä kehoitat aloittajaa samanlaiseen vapaaseen kasvatukseen, jolla olet oman elukkasi koulinut. Tai siis annoit sen itse koulia itsensä vieraiden koirien avulla. Et tuonut kyseisiä sanoja keskusteluun, mutta juuri siitä tuossa on kyse. Sinua toki harmittaa, kun joku osasi nimetä harjoittamasi toiminnan.

    "Kyllä, hampaiden vaihduttua, ja liikunnan sekä koulutuksen lisäännyttyä pureskelu loppuu.Ei kuitenkaan ihan heti."

    Juu, loppuu itsekseen tai on loppumatta, mutta mikä ihmeen älynväläys sitä olisi odotella? Pitäisikö aloittajan olla siihen asti mustelmilla ja veripäissään vai olisiko järkevämpää kuitenkin alkaa tekemään jotain asian eteen? Jos omat taidot ei riitä, niin sitten koirankouluttajan pakeille.

    "Toi oli hölmöin neuvo, et ota yksityistunteja.Soittaa nyt koira kouluun pennun ensiviikoilla.
    Haloo, se on vasta pentu"

    Ainoat hölmöt olette sinä ja piikki sitä piikki tätä -trolli. Pentukoulu ei ole tarkoitettu tällaisten ongelmien ratkaisuun. Siellä on muitakin, joilta aloittaja vie aikaa, jos näitä lähtee siellä ratkomaan. Ja haloo nyt itsellesi, pennulta EI ole sallittua purra omistajaa mustelmille ja naarmuille. Ei vain ole. Sen ei ole sen sallitumpaa tehdä sitä nyt kuin aikuisenakaan. Onneksi sinulla fanaatikolla ei tosiaan ole tietotaitoa vaativaa rotua tai olisit jo päässyt sen kanssa lehtien otsikoihin.

    Äänestä

  • sairastatouhua kirjoitti:

    "Lenkitys ja leikitys muiden koirien kanssa auttoi hiukan.Oppi että satuttaa, ja muut koirat komensivat sitä.Et jos jollain kiltti koira, joka osais opettaa tavoille se olis tosi hyvä."

    Toivottavasti sun kaltaisella ihmisellä ei ole mitään eläintä.Oot pelottava ;/

    Äänestä

  • Laumisjafifi kirjoitti:

    Toivottavasti sun kaltaisella ihmisellä ei ole mitään eläintä.Oot pelottava ;/

    Etkö muuta keksinyt? Voi itku kun nyt näyttää surettavan, kun ei mennyt kaikki kuin strömsössä.

    Äänestä

Kasvattajalla on varmaan tietämystä ja tuntemusta rodusta.Että mahdatko osata toimia ihan just neuvojen mukaan?

Kyllä, hampaiden vaihduttua, ja liikunnan sekä koulutuksen lisäännyttyä pureskelu loppuu.Ei kuitenkaan ihan heti.

Muutamia hyviä ja asiallisia neuvoja oletkin saanut.Mut älä usko kaikkea.Kaikilla kirjoittelijoilla ei ole edes koiraa, saatika hyviä ja laillisia koiranpitotapoja.Joten ota varauksella...
Sinun koira on vasta pentu.Saat siitä mainion koiran kouluttamalla, ei sitä pahoinpidellä tietenkään ns luuloja poisottamalla.
Meilläpäin yhdeltä luulojen poisottajalta aikoinaan lähti koira ja sakot ropsahti.Koiralle kävi tuuri, kun oli niin monta puolustajaa,pääs parempaan kotiin.

Jos muu ei auta, voisit viedä kasvattajalle näytille.Hehän mielellään näkevät välillä kasvattejaan.
Joillakin on pentutapaamisiakin.Meillä on ollut kolmet.Niissä saa tietoa, et miten muut on toimineet, ja muutenkin pentuineen pärjäilleet.

Toi oli hölmöin neuvo, et ota yksityistunteja.Soittaa nyt koira kouluun pennun ensiviikoilla.
Haloo, se on vasta pentu XD

Äänestä
  • Haloo, imbesilli. Se mikä on koiralle sallittua pentuna, on sen mielestä sallittua jatkossakin. Jos pentuna pureskelu on sallittua siksi, että kysehän on "vasta" pennusta, niin et voi olettaa sen tietävän aikuisenakaan mitä saa tai ei saa tehdä. Olet uskomaton imbesilli, jos väität puremisen olevan ok pennuille. Jopa aloittaja tajuaa, että jotain pitäisi tehdä. Ja jollei muu auta, niin sitten koirakouluun vaikka yksityistunneille ennen kuin tilanne pahenee. Itsenäisesti tapahtuvaa ihmeparantumista ei odottele kuin kaltaisesi imbesillit.

    Äänestä

  • Koska sinä täällä nyt jo kahdessa-kolmessa kommentissa vihjailet siihen suuntaan, että meillä piestään koiria (eihän luulojen pois ottaminen voi tietenkään mitään muutakaan tarkoittaa), niin nyt pääset seuraavaksi näyttämään sen kohdan kommentistani, josta niin käy ilmi. Jollei löydy, niin se kannattaa muistaa seuraavalla kerralla, kun alat mutkia suoriksi vetelemään.

    Koiran älyyntymistä ei edelleenkään pidä odotella, jollei nyt ihan vatipää ole. Normaali omistaja ottaa itse ohjat käsiin kuten laumanjohtajan kuuluu ja kertoo koiralle selvästi heti alusta pitäen, mitä saa tai ei saa tehdä. Näin koirakin on tyytyväisempi kuin joka suuntaan hermorauniona jojoillessaan ja keksimässä itse, miten tulee olla ja mitä milloinkin tehdä.

    Äänestä

  • Yhyy, yhyy, rakkia kohtaan ei saa käyttää väkivaltaa, mutta rakki saa olla niin väkivaltainen kuin haluaa. Ja jos omistaja jostain kumman syystä kyllästyy väkivallan kohteena oloon, niin anna rakin olla väkivaltainen muita rakkeja kohtaan! Tässä sinun idiootinlogiikkasi pähkinänkuoressa.

    Äänestä

  • No huh.Aika agre avautuminen.Haukua nyt suu vaahdossa muita ,tuntemattomia ihmisiä. Ja arvostelee heidän tarjoamiaan vinkkejä aloittajalle.
    Ne ei varmaankaan ole sinulle kirjotettuja vaan tuolle aloittajalle.
    Aloittaja itse osaa toivottavasti katsoa, mitä vinkkejä haluaa kokeilla.Ei siihen tarvita kitkerän katkeria haukkumakirjoituksia, niistä ei hyödy ketään.
    Muutenkin ihmetyttää tämä asenne täällä suomi24koirat.Pelkkää riidan haastamista, ja idiootiksi haukkumista, aikuistukaa ihmiset!

    Aloittajalle.Tuolla oli laitettu jo neuvojakin, koita löytää ne haukkuma kirjoitusten seasta .
    Tämä kirjoitus varmaan poistetaan, tai haukutaan tavan mukaan lyttyyn.Toivottavasti joku sillälailla sitten, edes sen oman pahan mielensä hetkeksi parantaa.

    Äänestä

  • älkäänytseotko kirjoitti:

    No huh.Aika agre avautuminen.Haukua nyt suu vaahdossa muita ,tuntemattomia ihmisiä. Ja arvostelee heidän tarjoamiaan vinkkejä aloittajalle.
    Ne ei varmaankaan ole sinulle kirjotettuja vaan tuolle aloittajalle.
    Aloittaja itse osaa toivottavasti katsoa, mitä vinkkejä haluaa kokeilla.Ei siihen tarvita kitkerän katkeria haukkumakirjoituksia, niistä ei hyödy ketään.
    Muutenkin ihmetyttää tämä asenne täällä suomi24koirat.Pelkkää riidan haastamista, ja idiootiksi haukkumista, aikuistukaa ihmiset!

    Aloittajalle.Tuolla oli laitettu jo neuvojakin, koita löytää ne haukkuma kirjoitusten seasta .
    Tämä kirjoitus varmaan poistetaan, tai haukutaan tavan mukaan lyttyyn.Toivottavasti joku sillälailla sitten, edes sen oman pahan mielensä hetkeksi parantaa.

    On kyllä aika sekavaa täällä.Itsellä 3kk pentu, mut ei mikään mahdoton käytös sillä ole.
    Me mennään pentutreffeille ihan kohta.Ja sitten katsotaan koulutuksia täältä läheltä.Mätsäreihin ollaan kanssa menossa, mutta ihan viellä ei päästä.

    Äänestä

  • SissinAnni kirjoitti:

    Kuulostaa hyvälle suunnitelmalle. :)
    Mikä rotu sulla on?
    Meille ehkä kans tulee pentu kesällä.

    Äänestä

  • Terveetole kirjoitti:

    Haloo, imbesilli. Se mikä on koiralle sallittua pentuna, on sen mielestä sallittua jatkossakin. Jos pentuna pureskelu on sallittua siksi, että kysehän on "vasta" pennusta, niin et voi olettaa sen tietävän aikuisenakaan mitä saa tai ei saa tehdä. Olet uskomaton imbesilli, jos väität puremisen olevan ok pennuille. Jopa aloittaja tajuaa, että jotain pitäisi tehdä. Ja jollei muu auta, niin sitten koirakouluun vaikka yksityistunneille ennen kuin tilanne pahenee. Itsenäisesti tapahtuvaa ihmeparantumista ei odottele kuin kaltaisesi imbesillit.

    Oletpa sekasin.Vaikka ja onneks ei oo sun koiraXD

    Äänestä

  • Pentukuumetta kirjoitti:

    Kuulostaa hyvälle suunnitelmalle. :)
    Mikä rotu sulla on?
    Meille ehkä kans tulee pentu kesällä.

    Palvelusrotuinen, ja rekattu.En laita tarkemmin rodusta tietoa, koska näitä pentuja ei paljoa ole suomessa syntynyt.

    Äänestä

  • hauhauwouf kirjoitti:

    Oletpa sekasin.Vaikka ja onneks ei oo sun koiraXD

    Lopeta itsesi kanssa keskustelujen käyminen ja kerro vasta sen jälkeen, miten sekaisin muut ovat. ;) Jakomielitautiisi on ihan lääkitys saatavilla, niin loppuu tuo omien persoonallisuuksiesi välinen ajatusten vaihto ja keskustelu.

    Äänestä

  • Terveetole kirjoitti:

    Haloo, imbesilli. Se mikä on koiralle sallittua pentuna, on sen mielestä sallittua jatkossakin. Jos pentuna pureskelu on sallittua siksi, että kysehän on "vasta" pennusta, niin et voi olettaa sen tietävän aikuisenakaan mitä saa tai ei saa tehdä. Olet uskomaton imbesilli, jos väität puremisen olevan ok pennuille. Jopa aloittaja tajuaa, että jotain pitäisi tehdä. Ja jollei muu auta, niin sitten koirakouluun vaikka yksityistunneille ennen kuin tilanne pahenee. Itsenäisesti tapahtuvaa ihmeparantumista ei odottele kuin kaltaisesi imbesillit.

    Terveetole

    Tuntuu siltä, että että etolrré ol tutusunut rotuusi tarkasti ja tarvitset pajon apua koirasi kanssa,Ihan ensimmäiseksi luo luottamus suhteesi koiraalle-LIIALLA VAATIMISELLA PENNULTA on vain koiran nöyrytystä ja koirasta voi hyvinkin
    tulla ongelmakoira.

    Äänestä

  • minelan kirjoitti:

    Siis mitä vit? Mistä lähtien koiran ohjeistaminen ja huonon käytöksen korjaaminen on ollut liikaa vaatimista ja nöyryyttämistä? Ei ole kaikki kotona sinullakaan. Et myöskään tiedä muiden roduista yhtään mitään, joten päsmäröipä jossain muualla.

    Äänestä

Se vain opettelee hampaiden käyttöä, että miten kovaa saa purra mitäkin. Ihan kuin muutkin eläimet: hampaiden käyttöä opettelevat mm. susi, karhu, leijona, hai, hyeena ja kyykäärme. Hyönteisvaavelitkin opettelevat hampaiden käyttöä: esim paarmat ja hämähäkit. Ampiaiset opettelevat pistämään. Jenkeissä muita ampumalla tappavat 5-vuotiaat vain opettelevat ampumaan.

Äänestä

Anna pennun purra miksi sitä pitää kieltää??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Neuvoton kirjoitti:

Minulla on 10-viikkoinen tyttöpentu, joka on muuten ihana ja reipas pentu, mutta reilun viikon ajan on purrut minua - kovaa. Kyseessä ei ole enää mitään pientä näykkimistä ja lahkeiden puremista, vaan saattaa ottaa käden tai jalan suuhunsa ja pitää tiukasti kiinni tai yrittää riepotella tai lähteä vetämään kättä tai jalkaa. Olen aivan täynnä mustelmia ja haavoja hampaista. En enää tiedä mitä tehdä, sillä mikään keino ei tunnu auttavan.
Koira tietää muutamia käskyjä (esim. istu, irti, maahan ym) mutta jos puree minua niin ei ota käskyjä kuuleviin korviinsa. Leluista kyllä päästää irti jos käsken. Olen koittanut koiralle murisemista, olen yrittänyt vaihtaa puremisen kohteen luuhun tai leluun, olen koittanut ottaa niskasta kiinni (innostui vain lisää). Olen koittanut käskyillä saada koiran huomion suuntautumaan puremisesta muualle. Olen pidentänyt lenkkejä että saisi energiaa purettua ulkona ja koiralle on tarjolla myös älyleluja ja -tehtäviä sisällä. Kasvattajaan olen ollut yhteydessä ja hänenkin vinkit koitettu. Viimeisimpänä olen koittanut kiljaisemista aina kun koira puree ja se toimikin pari päivää, mutta eilen ja tänään on taas alkanut puremaan enenevissä määrin ja joudun kirkumaan koko ajan. Kaikki neuvot ja vinkit otetaan vastaan! Olen todella väsynyt ja epätoivoinen tilanteeseen.. Voiko pentuu vain kasvaa ohi tuosta vaiheesta ja rauhoittua vanhempana? Auttaako hampaiden vaihtuminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu