Minulle on tulossa hylätty nelikuinen tyttökissa, jolle haluan kovasti antaa hyvän kodin ja paremman elämän. Näin viimehetkellä ennen kisun tuloa, satuin kuitenkin lukemaan tältä foorumilta kovia kokemuksia ongelmakissoista. Minusta tuntuu pelottavalta ajatella, että loppujen lopuksi en voi tietää kuinka meidän kissan kanssa käy; sopeutuminen on aikalailla arpapeliä. Mitä jos löytökissa ei kotiudukaan?
Haluaisinkin nyt kuulla Teiltä, arvoisat kissanomistajat, selviytymistarinoita. Niitä onnellisia loppuja. Jos joku on adoptoinut hylätyn pennun ja saanut siitä kivan kaverin ja haluaa vielä kokemuksensa jakaa, olisin erittäin kiitollinen!
Etukäteen sydämellisesti kiittäen, "Mother to be".
Haluaisinkin nyt kuulla Teiltä, arvoisat kissanomistajat, selviytymistarinoita. Niitä onnellisia loppuja. Jos joku on adoptoinut hylätyn pennun ja saanut siitä kivan kaverin ja haluaa vielä kokemuksensa jakaa, olisin erittäin kiitollinen!
Etukäteen sydämellisesti kiittäen, "Mother to be".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mun kisuni tuli löytöeläintalosta ja kuului metsästä löytyneeseen pentueeseen.
Reilun vuorokauden se huusi hyllykön sokkelin alla, paitsi kun yritin jutella, niin se oli hiljaa, etten vaan tietäisi missä se on.
Hiekkalaatikon se tunnisti heti, kuten toinenkin kissani. En siis voi opettaa kissan laatikolle opettamista.
Pariin viikkoon ei saanut koskea eikä edes katsoa. Peilin kautta tutkailin pikkuisen touhuja, ettei se olisi pelästynyt katsettani. oli siinä sähisevässä rääpäleessä ihmettelemistä. Kun se oli muutaman päivän uskaltanut nukkua sängyllä eikä jossain jemmassa, ojensin käteni silittääkseni kissaa. Ennenkuin käteni edes koski kissan turkkiin, alkoi keuhkoja tutisuttava kehräys, joka tuskin on lakannut vieläkään.
Ohjeita en osaa antaa. Muista kuitenkin antaa kissalle aikaa hyväksyä uusi koti. Jos se ei halua syliin, niin ala harjoittelemaan sitä kuitenkin jossain vaiheessa, mutta päästä heti pois, niin se oppii, ettet pakota sitä mihinkään.
Uusi kissa tarvitsee aina rauhaa tullessaan uuteen kotiin. Järkkää sille valmiiksi kiva ja suojaisa, lämmin ja turvallinen pesä jonnekin, minne se saa paeta jos alkaa hurjasti pelottamaan, mutta josta on hyvä näköyhteys muualle huoneistoon.
Pisupotta ja ruoka siihen suht lähelle ensi alkuun ja sitten myöhemmin vasta muualle, kun kissa kasvaa.
Paras kun kissaa ei pakota mihinkään, vaan antaa sen tutustua uuteen paikkaan ihan rauhassa, oma-aloitteisesti. Myös äänet ja ruumiinliikkeet kannattaa vaimentaa ja tehdä kaikki lähinnä kuin hidastetussa filmissä.
Onnea matkaan!
viime kesänä 6-vuotiaan poikakisun löytöeläinkodista. Sen menneisyydestä meillä ei ole muuta tietoa kuin että metsästä se oli loukutettu. Löytöeläinkodin väen arvelujen mukaan se oli varmasti pitkään ollut kulkukissana, sillä niin villi se aluksi oli. Kesyyntyminen oli kuitenkin tapahtunut löytöeläinkodissa nopeasti, parissa viikossa.
Etukäteen jännäsimme kovasti, kuinka poika meille kotiutuisi.. Kaikki sujui kuitenkin tosi hyvin. Parin päivän "kyräilyn" jälkeen kisuli oli kuin olisi koko ikänsä meillä asunut:)
Itse uskon, että kissat sopeutuvat yleensä uusiin olosuhteisiin nopeasti, jos vain saavat hyvää kohtelua ja hoitoa. Mitä nuorempi kissa, sitä helpommin sopeutuminen varmastikin tapahtuu. Tietysti aina poikkeuksia on.. Mutta eiköhän uusi pieni perheenjäsenenne sopeudu teille ihan hyvin! Ainakin se tuntuu saavan hyvän kodin:) Tsemppiä teille!
Hei,minulla ei ole löytykissaa itselläni,mutta 14 vuotta ollut kissoja,joten tiedän aika paljon kissoista.Sinulle tuleva kissa on vielä nuori,tietysti traumaattiset kokemukset ovat voineet jättää jälkensä,mutta hyvä hoito häivyttää ne.Sinun täytyy olla vain kärsivällinen,ja voittaa kissan luottamus,anna sille aikaa.Anna tutustua uuteen kotiin rauhassa,älä hätäänny vaikka aluksi piileskelisi,puhu rauhallisella ääneellä,vältä kovia,äkkinäisiä ääniä ensimmäisínä päivinä.Jos kissa olisi vanhempi olisi vaikeampaa sopeuttaa se,mutta noin nuori varmasti oppii luottamaan sinuun hyvällä hoidolla,olethan ottanut huomioon että kissa voi elää 17-19v joten siihen täytyy sitoutua.Eläimelle on stressaavaa jos se joutuu vaihtamaan useasti uuteen kotiin,mutta onnea matkaan,ja kirjoitahan miten käy!
Meidän edellinen rakas kisu kuoli syyskuun alussa ja muutamaa kuukautta myöhemmin aloin ajatella, että voisin antaa kodittomalle rakastavan ja turvallisen kodin.
Löytöeläintalolla oli tämmöinen n. 1-vuotias metsästä loukutettu tyttökissi. Sen 3kk ikäiset poikaset olivat nähtävästi metsään syntyneitä, kun olivat niin ihmisarkoja..suojalla ne sitten lopetettiin..:'(
Tyttö oli suojalla vaan murissut ja sähissyt koko ajan. Hoitajat olivat saaneet rapsuttaa vähäsen murinan säestyksellä. Kovin arka ja epäluuloisen näköinen raukka oli..kovia kokenut tietenkin. Heti, kun mentiin katsomaan niin isä sanoi, että "tuota ei ainakaan sitten oteta".. kissillä oli tappotuomio, kun kukaan ei sitä meinannut huolia. Parin päivän päästä soitin suojalle, että me otetaan se örisijä..:) Kun haettiin se niin ensi töikseen vetäs hätäkakat kuljetuskopperoon. Niin säikky se oli.
Kotona se asusti saunassa varmaan kuukauden. Ei uskaltanut tulla sieltä pois. Aluksi puhuin vain sille ja se kuunteli. Sitten se antoi rapsuttaa, mutta sähinä ja murina ei lakannut pitkään aikaan. Tyttö ei kuitenkaan raapinut eikä purrut. Alkuvahinkoja sattui kauan ja meillä oli varsinaiset kakkakarnevaalit, kun aluksi sen massu oli löysällä. (löytökissat ei oo tottunu pehmeään ruokaan..varovaisesti kannattaa alottaa)
Tyttö nyhjötti yhdessä nyrkassa saunan lauteella ja pidin edistyksenä sitäkin, kun näin sen istuvan,seisovan tai pesevän itseään. Et voi uskoa sitä iloa, kun se alkoi keträämään. Olin aivan innoissani. Yöllä se kävi tutkimassa taloa ja huusi joskus. Vähitellen siirrettiin sen ruokakuppeja keittiöön ja jonkin ajan päästä se ei enää pelännyt lelujaan vaan alkoi leikkiä.
Nyt on mennyt n. 4kk ja tyttö nukkuu isän ja äidin sängyllä päivät. Illalla,aamulla ja yöllä se tulee olohuoneeseen huomiota tahtomaan. Jos tyty on oikein rento niin se kellii ja pystyy olemaan aika lähellä meitä. Mutta syliin hän ei vielä halua. Oikein kiltti ja leikkisä leidi on hän. Nyt tyty on leikattu ja enää se ei haikaile poikien perään.
Otettiin sille kaveri tässä vähän aikaa sitten. Vielä on ilmassa murinaa ja sähinää, mutta kyllä tämä tästä.
Keväämmällä olisi tarkoitus käyttää tätä tyttöä valjaissa ulkona, kun on lihonut aika paljon liikunnan puutteen takia. Mutta vieläkin on vähän arkajalka ja valjaisiin ja uuteen kaveriin totuttelu vie varmasti aikaa.
Anna kisulle aikaa ja ymmärrä sitä. Kisu oppii sinuun luottamaan, kun etenet sen ehdoilla. Muista, että se ei ole sinulle kiitollinen, koska se ei tiedä miksi on luonasi. Ansaitse sen luottamus. Muuta en voi sanoa kuin, että onnea kesyttämiseen :) kyllä se sinuun tottuu.
Me etsimme erään kerran tarkoituksella löytökissaa, koska tahdoimme antaa tällaiselle hyvän ja pysyvän kodin.
Meille kerrottiin n. 5-6kk ikäisestä kollipojasta, joka oli löytynyt metsästä haahuilemasta. Kun menimme tätä hurmaavaksi haukuttua pojua vilkaisemaan, ainakin minun sydämeni oli siinä vaiheessa jo myyty. Uros oli ihanan avoin ja aktiivinen, ja on sitä yhä. =)
Ongelmat meillä olivat lähinnä ovien vahtimista, sillä kissa oli kova karkailemaan ulos ja sai ulko-ovenkin omatoimisesti auki. Muuten ei ollut muita ongelmia, kuin kissan sopeutuminen ensimmäiseksi tulleeseen tyttökissaan. Tyttökissa ei tullut hylättynä, mutta se sattui olemaan hyvin epäsosiaalinen yksilö niin kissojen kuin ihmistenkin suhteen. Päädyimme myöhemmin etsimään tytölle uuden kodin (osaksi itsekkäistä syistä, koska tämän pojan halusimme ehdottomasti pitää). Pojalle hankittiin myöhemmin toinen uros kaveriksi, ja niistä tuli erottamattomat ystävykset. :)
En antaisi hetkeäkään pois elämästä tämän kissan kanssa. Se on sanoinkuvailemattoman i-h-a-n-a!
Jos Teillä ei ole ennestään kissaa, voin sanoa että todennäköisesti kissa sopeutuu oikein hyvin. Kissathan ovat oikeasti todella sopeutuvaisia eläimiä, vaikka toisin luullaan. Sopeutumisongelman voi kokea vanha kissa joka reviirillä jo asustaa. En ole huomannut että kurja tausta välittömästi aiheuttaisi käytöshäiriöitä. Kissasta kyllä jo löytiksellä näkee suurinpiirtein mikä se on miehiään.
Sopeutumista helpottaa Feliway ja kissan kotiutumisen mahdollisimman helpoksi sovittaminen.
Kokemuksia: ensimmäisen löytikseni taustasta ei ole hajua tuon taivaallista, nälkäinen ja seurankipeä nuoriherra valitsi minut ja hurmasi olemuksellaan täysin. Ikää oli muutaman kuukauden. Ainoat ongelmat ovat olleet vuoden ikään asti yöllinen mekastus ja puupelletin soveltumattomuus isolle hädälle (hän tekee kakat suihkun lattialle ja tämä järjestely sopii meille molemmille, koska hiekkaa en suostu käyttämään).
Norskiherran kanssa on käyty pyöräretkillä(hän matkusti korissa valjaissa), telttailemassa, mökkeilemässä, yökylässä vierailuilla junalla(nukkui kontit ojossa junan penkillä), juoksulenkeillä, tutustuttu vieraisiin koiriin jne. Mahdottoman sopeutuvainen seuralainen!
Pikkuneiti tuli vuoden päästä vaivaisena seitsenviikkoisena, herra ihastui ja neitikin muutaman viikon päästä. Varhaisesta vierotusiästä huolimatta hän on kuin herran enkeli, ei ole ikinä esim. tehnyt asioitaan väärään paikkaan. Mutta ilmeisimmin samasta syystä johtuen sosiaalistuminen on jäänyt kesken, vieraita kartetaan ja vieraita eläimiä vihataan(kissat, koirat) tai pelätään(kanit). Molemmat katit uskovat kiltisti kun sanotaan "ei" ja toimivat sen mukaan.
Ja kaikkein ihme: taloon tuli vielä n.1-2v narttu joka oli heti kuin kotonaan. Herra hyväksyi päivässä ja neitikin on alkanut muutamassa päivässä jo löysäämään pinnaa vaikka hänen reviirilleen on tullut melkein aikuinen narttu! Todella asiallista käytöstä liian aikaisin vieroitetulta. Ei edes merkkailua ilmennyt.
Että älä murehdi. Jos ongelmia ilmenee, niihin on aina jokin syy ja jos syyn jaksaa selvittää, ongelman saa yleensä ratkottua.
Meillä on ollut kohta vuoden kaks löytökissaa. Toinen on seurallinen 7v (kun itselleen sopii), mutta toinen on villinä pyydetty n.4-5v. Tätä ei saa vieläkään silittää kuin harvoin, sohvalle viereen on tullut nyt joulun jälkeen pari kertaa, mutta vain kuin toinenkin kissa on sohvalla.
Villinpää ei ole mitenkään meillä hoputettu, en pakota minkäänlaiseen kontaktiin. Toivon vaan, että joskus suopuu meille. Jos teillä on vinkkejä, miten saisi ystävysrtymään kanssani, kertokaa ihmeessä. Kumpikin on rakkaita, pois en antaisi, kuvittelisin kissan vain olevan onnellisempi, jos jännitys helpottuisi.
Tällaiset arat tapaukset vaativat usein pitemmän ajan totuttelua omaan ihmiseensä, vieraista puhumattakaan. Toimit aivan oikein, kun et kiinnitä kissaan suuremmin huomiota. Kissa on siitä fiksu eläin, että se osaa itse arvioida milloin on valmis luottamaan ihmiseensä, ja tarkkailee tätä sivusta koko ajan. Väärät liikkeet johtavat siihen, että kissa saa lisää tukea arkuudelleen ja rohkaistuu ihmiseen vieläkin hitaammin.
Kun toimit ja liikehdit, kuin toinen kissa, saat kissasi uteliaaksi. =) Esim. silmäkontakti vieraaseen kissaan tehdään niin, että kun kissa satunnaisesti siristelee sinulle silmiään, se tarkoittaa että kissa katsoo sinua silmiin, ja jos siristelet sille samalla hetkellä omia silmiäsi ja käännät sitten katseen pois, kissa tulee uteliaaksi. Arkaa kissaa ei pitäisi milloinkaan tuijottaa suoraan silmiin.
Toinen juttu on lähestymistapa. Kissaa tulisi lähestyä samalta korkeudelta, eli parasta on istua tai olla kyykyssä, ojentaa käsi kissalle haisteltavaksi (käsi on kuin häntä) ja kääntää sitten selkänsä.
Tällaiset lyhytkestoiset kontaktin ottamiset kissaan ovat varmasti eniten tuloksia aikaan saavia. Myös namupaloilla voi rohkaista kissaa tutustumaan. Tai jos kissa on muuten hyvin leikkisä, leikkien avulla saa myös hyviä tuloksia aikaan.