Jos työnantaja vaikeuttaa opintovapaalle pääsyä

Elämässä_eteenpäin

Olen tympiintynyt nykyiseen työhöni ja suunnittelen uratulevaisuuttani hyödyttävää opiskelua aikuiskoulutustuen turvin. Tiedän, että työnantajan täytyy minun tapauksessani lain mukaan myöntää opintovapaa, mutta epäilen, että pomo meinaa hankaloittaa prosessia siirtämällä opintovapaani aloittamista jollain tekaistulla selityksellä. Työnantaja on viime aikoina muutenkin vaikeuttanut työtäni, luultavasti ihan vain vittuillakseen, ehkä päästäkseen minusta eroon.

Epäilen, että työnantaja lykkää opintovapaatani esim. puoli vuotta, jotta joko lähtisin firmasta ovet paukkuen tai sitten hän voisi tarpeeksi kyttäämällä ja kohtuuttomia vaatimalla saada kasaan mielestään lainmukaiset irtisanomisperusteet.

Kysymys kuuluu, että mitä voin tehdä jos työnantaja vetää hatusta jonkun selityksen, miksi opintovapaatani pitää lykätä puoli vuotta. Mihin voin valittaa ja miten se kannattaa tehdä?

Entä miten työnantajan temppuilun tässä prosessissa voisi parhaiten ehkäistä jo opintovapaata hakiessa?

3

515

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pomominäki

      Minkähän vuoksi työnantajasi haluaisi vaikeuttaa elämääsi? Taidat kuvitella.

      Jos olet osoittautunut hankalaksi työntekijäksi ja tympiintynyt työhösi, älä ihmettele, jos sinusta halutaan päästä eroon. Opintovapaan antaminen voi olla hyvä tie sinusta eroon pääsemisessä. Minä myöntäisin sinulle opintovapaata. Se voisi kohentaa työpaikan ilmapiiriä.

    • Elämässä_eteenpäin

      Nimimerkki Pomominäki, en minäkään olisi alussa uskonut, että pomo yrittäisi tarkoituksella vaikeuttaa työtäni. Mutta sieltä on tullut sen verran kakkaa niskaan, että enää en ylläty mistään. Pomolla on omat suosikkinsa, ja minä en kuulu heihin. Tämä on minun tulkintani tiiviisti sanottuna - esimerkeillä ja yksityiskohdilla en voi täällä lähteä epäilyksiäni perustelemaan.

      Pomo varmaan sanoisi samaa kuin sinä, että olen hankala työntekijä. Ja hänkin on tainnut huomata, että työ ei enää hirveästi motivoi minua.

      Opintovapaa olisi hyvä sauma pitää vähän pidempi tauko työstä. Johan tässä vuosikaudet uraa luotu. Opintovapaa myös parantaisi mahdollisuuksiani työllistyä muualla. Ja kyllähän työnantaja ansaitsisi minun tilalleni jonkun, joka allekirjoittaa työnantajan arvot ja jota nykyinen työnkuva inspiroi.

      Miksi hän sitten tässä tapauksessa vaikeuttaisi elämääni? No, hän ei varmaankaan haluaisi, että tulisin opintovapaani jälkeen takaisin töihin. Lain mukaanhan minun työsuhteeni säilyy opintovapaan ajan, ellei työnantaja keksi sillä välin irtisanomisperusteita. Eikä minun olisi järkeä irtisanoutua, koska menettäisin aikuiskoulutustuen. Eikä minun olisi järkevää myöskään luvata irtisanoutua opintovapaan jälkeen, kun ei vielä ole mitään tietoa sen jälkeisistä töistä.

      Näin ollen pomo saattaisi jollain verukkeella siirtää opintovapaata puoli vuotta, sitten uudestaan puoli vuotta, ja tehdä työstäni sinä aikana niin vaikeaa, että irtisanoutuminen houkuttelisi päivä päivältä enemmän. Tai kun hän riittävän vaikeita ja epämääräisiä käskyjä syytää ja tarpeeksi niskaan hönkii, niin ehkä sieltä joku tekosyy irtisanomiselle löytyisi.

      Tosin jos opiskelupaikka olisi tiedossa ja opintovapaa myönnetty, en taatusti opintojen alkua odotellessa irtisanoutuisi. Silloinhan menettäisin oikeuteni aikuiskoulutustukeen. Sitten vain roikkuisin töissä laskien päiviä opintojen alkuun ja pitäisin huolen, ettei irtisanomisperusteita tule. Toivottavasti pomo tajuaa tämän päätöstä tehdessään.

    • tomiensinsuresitten

      ihan turhaa yrittää arvailla etukäteen! Hae se opintovapaasi!

      Sitten jos työnantajasi siirtää opintovapaatasi, koska se aiheuttaa tuntuvaa haittaa työnantajan harjoittamalle toiminnalle, kysyt miten ja miksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      158
      764
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      677
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      35
      524
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      433
    17. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    18. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      418
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe