Tämä tapahtui muutama vuosi sitten. Oli kulunut 3-4 kuukauden verran isoäitini kuolemasta, kun tyhjensimme hänen asuntoaan äitini kanssa. Olimme saaneet tavarat käydyksi läpi, osa pois lahjoitettaviin/pois heitettäviin, sekä ne mitä minä tai äitini pidimme.
Jäljellä oli vielä iso pahvilaatikollinen valokuvia, jotka piti käydä läpi. Suurin osa oli vanhoja kuvia ihmisistä joita emme edes tunnistaneet, mutta joukossa oli myös kuvia, jotka halusimme säilyttää. Otin pahvilaatikon mukaani, tarkoituksena, että äitini tulisi seuraavana päivänä luokseni käymään kuvia läpi.
Kotona jätin pahvilaatikon keittiön pöydälle. Yöllä heräsin omituiseen ääneen, ja kun menin katsomaan, oli pahvilaatikko lattialla, ja siinä olleet kuvat pitkin keittiön lattiaa, osa myös kulman takana olohuoneen puolella. Myös osa albumeissa olleista kiinni liimatuista kuvista oli irrallaan lattialla.
Vielä tänäkään päivänä en tiedä kuinka tuo on mahdollista, minulla ei ole edes lemmikkejä, jotka olisivat voineet pudottaa laatikon. Kuvat saatiin lajiteltua, eikä niiden kanssa enää sen kummempia tapauksia sattunut.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Löysimme ystäväni kanssa pari kesää sitten autiosta talosta valokuvia, ja päätin ottaa ne kotiin tutkittavaksi. Heti alkoi talossani tapahtua outoja asioita. Outoja tuulahduksia, ääniä ja askelia, sekä tunsin aivan selvästi jonkun läsnäolon. Ehkä talossa asunut henkilö tuli kummittelemaan minulle, koska olin ottanut hänen omaisuutta... tai sitten valokuvisa olevat ihmiset.. heh..
Lopulta päätin heittää valokuvat pois ja kummitelu loppui kuin seinään. Todella outoa.
Melko mielenkiitoinen tarina...olen lukenut/kuullut joitakin kummitustarinoita, jotka liittyvät vanhoihin esim. sukulaisten tavaroihin.
Muuten, yhdessä eng. kielisellä foorumilla oli juttua tapauksesta, jossa joku oli mennyt metsään.
Metsässä tämä oli löytänyt kameran, jossa oli melkein kokonaan käytetty filmi. Löytäjä otti kameran ja filmin kehitettyä melkein jokaisessa kuvassa näkyin aavemmaisia ja usvaisia hahmoja, jotka näytti jahtaavan/seuraavan kuvaajaa.
Tämä taidettiin todeta feikiksi, mutta olihan mukavaa seurata, kun foorumilaiset koittivat selvittää metsän sijaintia ym.
-Orson-