Vaikka itsetunto-ongelmia ei luokitelle naistentaudeiksi, päätin kirjoittaa tänne koska en nyt tähän hätään parempaakaan foorumia löytänyt. Esim. mielenterveys-foorumissa keskitytään lähinnä siihen keiden ongelmat ovat todellisimpia kuin toisten, eikä linja siellä ole muutenkaan asiallinen. Ehkäpä täällä sitten...
Eli itse asiaan. Olen parikymppinen naisenalku, joka on juuri aloittelemassa vakavaa seurustelua (oltu yhdessä n.2kk) suunnilleen samanikäisen pojan/miehen kanssa.
Vaikka tunnen itseni rakastuneeksi, en näe enää maailmaani vaaleanpunaisten linssien läpi. Tunnen itseni niin riittämättömäksi tai ainakin pelkään sitä. Tuntuu niin pahalta, kun itse pidän hänestä ja haluan hänet sellaisena kuin hän on.("Normaalisti" olisin jo tässä vaiheessa löytänyt monia ärsyttäviä piirteitä toisesta). Uskon myös, että joskus aikanaan olisin valmis rakastamaan HÄNTÄ huonoine ja hyvine puolineen ilman halua muokata hänestä jotain muuta.
On vaikea keksiä, mikä laukaisi tämän inhottavan tunnetilan juuri nyt. Monet pienetkin asiat, joihin en tavallisesti kiinnitäisi sen suurempaan huomiota, näyttävät asettuneen paljon suurempaan mittakaavaan.
Viaton "huomautus", että "sähän voisit laittaa hiuksesi noin" tuntuu vaatimukselta tai vihjeeltä siitä, että en kelpaa näin. Tai jos hän vähääkään korottaa ääntään, tunnen itseni niin pieneksi ja tyhmäksi, että joudun todella pidättelemään itkua. Kukaanhan ei halua olla hankalan itkukohtauksia saavan naisen kanssa, eikä epävarmuus ole viehättävä piirre kenessäkään.
Ajattelen myös näin.. Viimeksi, kun olimme yhdessä, emme rakastelleet, minkä täytyy tarkoittaa sitä, että en ole haluttava.
Kehittymättömät, rumat ja pienet varhaisteinin rinnat ovat minulle arka asia. Ne ovat edelleen samanlaiset kuin n. 8 vs., jolloin murrosikäni alkoi, joten minun on turha edes elätellä toivoa pyöreämmästä muodosta. Ne ovat nk. ketunnokkarinnat, joissa nännit saattavat nöpöttää, jos palelen kovasti. Nykyinen poikaystäväni ei ole koskenut varmaan kertaakaan rintoihini ja usein rakastellessamme minulle jää paita/rintsikat päälle. Johtopäätös: rintani ovat siis todellakin niin kuvottavat, ettei hän halua koskettaa tai nähdä niitä.
Vaikka hän -ja jotkut (harvat) muutkin, ovat antaneet pos. palautetta ulkonäöstäni, en voi uskoa, että minä olisin oikeasti seksikäs, kiihottava, kaunis tai edes nätti tms. kenenkään (ikäiseni) mielestä. Jos joku tuntematon katsoo pitkään, se tuntuu lähes aina arvostelulta, eikä ikinä ihailulta.
Voisiko joku kertoa, miten nostan itseni, yleensä iloisen ja vahvemman ihmisen, tästä suosta ja pääsen näistä ajatuksista eroon. En jaksa olla tällainen yliherkkä ihminen, jonka mielialat riippuvat liikaa muista ihmisistä ja siitä mitä he minulle mielestäni sanovat. En tahdo, että näiden itsetunto-ongelmien takia tulen työntämään pois luotani ihania ihmisiä ja hyviä asioita, joita kuitenkin muiden tavoin tiedän ansaitsevani.
Eli itse asiaan. Olen parikymppinen naisenalku, joka on juuri aloittelemassa vakavaa seurustelua (oltu yhdessä n.2kk) suunnilleen samanikäisen pojan/miehen kanssa.
Vaikka tunnen itseni rakastuneeksi, en näe enää maailmaani vaaleanpunaisten linssien läpi. Tunnen itseni niin riittämättömäksi tai ainakin pelkään sitä. Tuntuu niin pahalta, kun itse pidän hänestä ja haluan hänet sellaisena kuin hän on.("Normaalisti" olisin jo tässä vaiheessa löytänyt monia ärsyttäviä piirteitä toisesta). Uskon myös, että joskus aikanaan olisin valmis rakastamaan HÄNTÄ huonoine ja hyvine puolineen ilman halua muokata hänestä jotain muuta.
On vaikea keksiä, mikä laukaisi tämän inhottavan tunnetilan juuri nyt. Monet pienetkin asiat, joihin en tavallisesti kiinnitäisi sen suurempaan huomiota, näyttävät asettuneen paljon suurempaan mittakaavaan.
Viaton "huomautus", että "sähän voisit laittaa hiuksesi noin" tuntuu vaatimukselta tai vihjeeltä siitä, että en kelpaa näin. Tai jos hän vähääkään korottaa ääntään, tunnen itseni niin pieneksi ja tyhmäksi, että joudun todella pidättelemään itkua. Kukaanhan ei halua olla hankalan itkukohtauksia saavan naisen kanssa, eikä epävarmuus ole viehättävä piirre kenessäkään.
Ajattelen myös näin.. Viimeksi, kun olimme yhdessä, emme rakastelleet, minkä täytyy tarkoittaa sitä, että en ole haluttava.
Kehittymättömät, rumat ja pienet varhaisteinin rinnat ovat minulle arka asia. Ne ovat edelleen samanlaiset kuin n. 8 vs., jolloin murrosikäni alkoi, joten minun on turha edes elätellä toivoa pyöreämmästä muodosta. Ne ovat nk. ketunnokkarinnat, joissa nännit saattavat nöpöttää, jos palelen kovasti. Nykyinen poikaystäväni ei ole koskenut varmaan kertaakaan rintoihini ja usein rakastellessamme minulle jää paita/rintsikat päälle. Johtopäätös: rintani ovat siis todellakin niin kuvottavat, ettei hän halua koskettaa tai nähdä niitä.
Vaikka hän -ja jotkut (harvat) muutkin, ovat antaneet pos. palautetta ulkonäöstäni, en voi uskoa, että minä olisin oikeasti seksikäs, kiihottava, kaunis tai edes nätti tms. kenenkään (ikäiseni) mielestä. Jos joku tuntematon katsoo pitkään, se tuntuu lähes aina arvostelulta, eikä ikinä ihailulta.
Voisiko joku kertoa, miten nostan itseni, yleensä iloisen ja vahvemman ihmisen, tästä suosta ja pääsen näistä ajatuksista eroon. En jaksa olla tällainen yliherkkä ihminen, jonka mielialat riippuvat liikaa muista ihmisistä ja siitä mitä he minulle mielestäni sanovat. En tahdo, että näiden itsetunto-ongelmien takia tulen työntämään pois luotani ihania ihmisiä ja hyviä asioita, joita kuitenkin muiden tavoin tiedän ansaitsevani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet tyypillinen MTV3- ja internet-sukupolven edustaja, etkä niin muodoin suinkaan ainoa. Siinä taitaa olla psykiatreilla työsarkaa, mikäli mitään on enää edes tehtävissä.
Itsetunto-ongelmat on joskus itseänikin vaivannut, tosin onneksi lievinä ja ohimenevinä. Tyypillistä on tuo, että kuvittelee esim. olevansa ruma. Kun tämän mielikuvan on saanut päähänsä, niin ei voi uskoa toisten kehuja. Lisäksi tällöin kuvittelee esim. kaikkien kommenttien viittaavaan juuri tähän rumuuteen, vaikkei niillä olisi mitään tekemistä sen kanssa...jonkinnäköistä vainoharhaisuutta siis.
Sain tekstistäsi sen kuvan, että ongelmasi on tullut vasta äskettäin esille, eli olet aijemmin ollut ns. vahva ihminen. Osatko yhtään selittää miksi? Onko nykyinen suhde aiheuttanut sen...koetko olevasi riittämätön hänelle... Jos syöt e-pillereitä, niin olisiko ne sulle epäsopivat, voi nimittäin aiheuttaa juuri tuollaista alavireisyyttä (pakko kysyä, kun kerran naistentaudit osastolla ollaan = )
Todella vaikeaa on antaa mitään neuvoja, kun ei tiedä syitä tuntemuksillesi...etenkin jos et edes itse tiedä. Helppoa sanoa, mutta koita ainakin keskittyä niihin puoliin, joihin olet itsessäsi tyytyväinen. Kun olet tyytyväinen itseesi se näkyy olemuksessasi ja muutkin ihmiset sen näkee. Kukaanhan ei ole juuri sellainen kuin haluaisi olla, kun tämän tajuaa niin voi keskittyä niihin puoliin, joihin on tyytyväinen ja joissa tuntee olevansa vahvoilla.
Selitit mm. rinnoistasi. Pakko sanoa vielä, että harvoin ihminen on tyytytäinen siihen, mitä itsellä on. Itselläni on nimittäin suht suuret rinnat, mutta en ole niihin tyytyväinen. Haluaisin pienemmät, koska suuret on vain tiellä esim. liikuntaa harrastaessa, vaatteet ei istu hyvin, vaikeaa löytää sopivia liivejä, rumat jne. Ottaisin ennemmin sun ns. mallin rinnat. Ehkä sun poikaystäväkin pitää pienemmistä = )