Madoista

Oikeen hävettää kun on kauhee läjä kissoja ollut enkä ollenkaan tajunnu mikä on jutun nimi. Eli ihmettelin kun toinen reilun 4 kk:n ikäisistä pennuista on tosi paksu mahasta ja syö ihan koko ajan. Ja jos on jo ruoat syöty, niin kerjää lisää. Nyt sitten madotin ne pari päivää sitten, ja hiekkalaatikossa olikin uusia asukkeja, YÖKS!!!! Tällä pennulla on siis ilmeisesti pitemmän aikaa ollut näitä matoja, niin voiko niistä olla tullu jotain pysyvää haittaa mun pienelle kisulle? :( Ja riittääkö että madotan ne molemmat nyt kolmena päivänä, vai uusinko vielä madotuksen, esim. viikon päästä? Flubenolia käytän, ja ohjeet luin, mut sieltä ei löytynyt mitään selkoa tähän.
5385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Matokuuri kannattaa uusia viikon, kahden päästä, jotta koteloituneet munatkin poistuu. Siisteydestä hyvä huoli ja hiekat vaihtoon.

Noihin pastoihin en luottaisi, vaan jos matoja on todella noin paljon, melkein antaisin molemmille Stronholdit, että varmana lähtee madot ja munat ja kotelot ja kaikki kissaa pienemmät ötöt sinne minne kuuluvat.

Matojen määrästä voisi päätellä ettet ole kissaa madottanut ennen 12. viikon rokotusta? Miten on mahtanut rokote purra, sinuna soittaisin lääkärille ja keskustelisin asiasta, mahdollinen tehoste 16.vko:n tehosteen lisäksi tai vasta-aine testi lienee paikallaan? En tiedä mutta vähän huolestuisin.

Äänestä
  • Mulle vakuutettiin kissaa ottaessani että on madotettu. Ei pitäis luottaa ihmisiin, taas kerran... :( Eläinlääkäri sanoi et madota vaan uudestaan, ja rokotetaan uudestaan parin viikon päästä. Mulla on myös Axiluria. On kuulemma parempi kuin Flubenol, mut onko mitään vinkkejä pillerin antamista kissalle... Ei niin helppoa, kun en viitti valjastaa tota 4-vuotiasta tytärtäkään apuriksi, että yksin pitäis moisesta urotyöstä selviytyä! Ja voit uskoa et oon puunannu kaikki paikat ja vaihtanu hiekat ja putsannu laatikon HYVIN usein. Ällötys oli meinaa melkoinen...

    Äänestä

  • Nelli kirjoitti:

    Mulle vakuutettiin kissaa ottaessani että on madotettu. Ei pitäis luottaa ihmisiin, taas kerran... :( Eläinlääkäri sanoi et madota vaan uudestaan, ja rokotetaan uudestaan parin viikon päästä. Mulla on myös Axiluria. On kuulemma parempi kuin Flubenol, mut onko mitään vinkkejä pillerin antamista kissalle... Ei niin helppoa, kun en viitti valjastaa tota 4-vuotiasta tytärtäkään apuriksi, että yksin pitäis moisesta urotyöstä selviytyä! Ja voit uskoa et oon puunannu kaikki paikat ja vaihtanu hiekat ja putsannu laatikon HYVIN usein. Ällötys oli meinaa melkoinen...

    Liuotan Axilur-pillerin teelusikalliseen vettä ja vedän sitten liuoksen apteekista saatavaan pieneen lääkeruiskuun. Asetan kissan keittiön pöydälle niin, että sen takapää on tiukasti kaapin seinän ja mikron kulmauksessa minun vasemmalla puolella. Vasen käsi kissan yli ja erittäin tiukka ote rinnasta eli kissa on tavallaan kainalossani myös. Sitten vaan ruiskulla pieni annos kerrallaan suuhun niin, että kissa saa niellä pikku annoksen kerrallaan.
    Minulla on kaksi kissaa ja tällä tavalla homma on hoitunut hyvinkin. Ote vain on oltava niin tiukka, että kissa huomaa/tajuaa, ettei tästä otteesta irti pääse eli ettei kannata enempää rimpuilla.

    Äänestä

  • Nelli kirjoitti:

    Mulle vakuutettiin kissaa ottaessani että on madotettu. Ei pitäis luottaa ihmisiin, taas kerran... :( Eläinlääkäri sanoi et madota vaan uudestaan, ja rokotetaan uudestaan parin viikon päästä. Mulla on myös Axiluria. On kuulemma parempi kuin Flubenol, mut onko mitään vinkkejä pillerin antamista kissalle... Ei niin helppoa, kun en viitti valjastaa tota 4-vuotiasta tytärtäkään apuriksi, että yksin pitäis moisesta urotyöstä selviytyä! Ja voit uskoa et oon puunannu kaikki paikat ja vaihtanu hiekat ja putsannu laatikon HYVIN usein. Ällötys oli meinaa melkoinen...

    Pastoihin en luottaisi, axilurkin on vähän menettänyt tehoaan, mutta anna toki se ja jonkun ajan päästä drontal niin lähtee mahdolliset lapamadotkin. Sitä Strongholdia kannattaa oikasti harkita myös.

    Yksin pillerin antaminen mielestäni käy helpoiten niin, että ottaa kissan polvien väliin naama samaan suuntaan kuin omasi, eli selkä mahaasi vasten. Näin saat tuettua ettei kissa peruuta karkuun. Kumarru yli, avaa suu poskesta saman käden sormella jolla pidät päästä kiinni ja toisella kädellä sujautat salaman nopeasti pillerin syvälle nieluun.

    Tässä kohtaa yleensä ihmiset jäävät miettimään, että miten siellä suussa nyt oikein toimitaan, ja siinä vaiheessa kissa on jo huitsissa. Eli reipas ja varmaotteinen pitää olla. Heti kun on saanut pillerin kurkkuun, pidä suuta kiinni ja taivuta kissan kurkku suoraksi ja hiero kaulaa, että varmasti nielee. Jotkut kissat nimittäin jemmaavat pilleriä minuuttitolkulla, ja kun päästät irti, se sylkäistään pois.

    Pilleri joko menee suuhun tai ei, mutta vesilietteet voivat tirskahtaa kokemattomalta suupielistä ulos. Sitten harmittaa. Lisäksi Drontal on niin pahan makuinen, että on kissalle mukavampi jos sen ei tarvitse sitä maistella kun se heitetään suoraan nieluun.

    Äänestä

  • Sipsu kirjoitti:

    meillä on kissan kanssa sama vääntö aina kun madotetaan.
    minäkin laitan "pojan" jalkojen väliin, ja otan nassusta kiinni ja työnnän puolikkaan pillerin kerrallaan. sitten viellä puristan(kuiteskin varoen, ettei satu)sen leukoja yhteen, ettei se vaan sylje pilleriä pois.
    meidän kisu on kova sylkemään vaivihkaa lääkkeitä pois.

    olen antanut sille Drontal-nimistä matolääkettä, eläinlääkärin suosituksesta.(kai se noin kirjotetaan)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nelli kirjoitti:

Oikeen hävettää kun on kauhee läjä kissoja ollut enkä ollenkaan tajunnu mikä on jutun nimi. Eli ihmettelin kun toinen reilun 4 kk:n ikäisistä pennuista on tosi paksu mahasta ja syö ihan koko ajan. Ja jos on jo ruoat syöty, niin kerjää lisää. Nyt sitten madotin ne pari päivää sitten, ja hiekkalaatikossa olikin uusia asukkeja, YÖKS!!!! Tällä pennulla on siis ilmeisesti pitemmän aikaa ollut näitä matoja, niin voiko niistä olla tullu jotain pysyvää haittaa mun pienelle kisulle? :( Ja riittääkö että madotan ne molemmat nyt kolmena päivänä, vai uusinko vielä madotuksen, esim. viikon päästä? Flubenolia käytän, ja ohjeet luin, mut sieltä ei löytynyt mitään selkoa tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu