Mihin katosi R...koski

kumma-juttu

Yhtäkkiä häipyi kuin pieru Saharaan kun oli ensin haudat kaivanut ja muumiot möyhentänyt. Eipä ole erästä naispuolista moninikkiäkään sen koommin nähty.

106

2192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noinhan.siinä.kävi

      Tosiaankin nikki ruorik..ki on hlljentynyt täysin. Luultavasti sen käyttäjä kirjoittelee nyt muilla nikeillä.

      Nikki ruorik...ki oli sisukas kirjoittelija, mutta sai täällä nenilleen pahanpäiväisesti ja poistui palstalta noloissaan häntä koipien välissä. Ei uskalla inahtaakaan

    • xruorikoski

      En saanut nenälleni, kyllästyin vain pikkulapsiin, joiden ainoa ilona on toisten kiusaaminen ja asiatieto alle alakouluasteen.

      • hyhhyh

        Miksi emme me kaikki lähtisi?? Emme ole masokisteja.

    • eräskin.heräs

      Voin hyvin ymmärtää toteamuksesi,.. joskus kysyy paljon lähimmäisen h....tin moista sietokykyä, rakkaudesta puhumattakaan pergoletto!
      Olenpahan oppinut ottamaan huvin kannalta tämän lajin, homo sapiens ala lajeinneenkin, ja sitä riemua on sitten riittänytkin.

    • ainaski.ärrän.paikalla

      Meitin R-kiskaamme tuli uusi yrittäjänainen. Kauppa käy kun väkee riittää sano.
      Kioski on valoisa tilava ja hyvällä paikalla.
      Olen hävinnyt jo siellä useita satosia riihikuivia €uroseteleitä Tänään ei ollut rahaa pelata. Ostin K-kaupasta multaperunaa ja kulta-tonnikalaa.

    • noinhan.se.taisi.olla

      Nikki ruorikoski, tässä ketjussa nikillä xruorikoski, tunnustaa edellä vilpittömästi, että pikkulapset kiusoittelivat häntä.

      Ilmeisesti syynä oli hänen erikoinen käyttäytymisensä.

      Hänellä oli nimittäin tapana poimia teiden ja katujen varsilta toisten jättämiä paperilappuja, jopa karamellipapereita. Jokaisen lapun tutkittuaan hän tokaisi kovaan ääneen, väliin vihastuneenakin: Saakura, ei se tuokaan ollut.

      Kerran eräs uskalias pikkupoika oli rohjennut kysyä etsijältä, mikä on se , jota asianomainen etsii. Vastaukseksi tuli: Mooseksen yhdestoista käsky,sinä niskuri.

      Ilmeisesti kiusoittelusta aiheutunut masennustila, yhdistettynä nikin kokemaan nuivaan vastaanottoon palstalla, panivat hänet lopettamaan kirjoittelun kyseiseen ketjuun.

      Sittemmin hän on kirjoitellut vain vakionikeillään.

      • voihan.satua.krtoa

        noinhan se yksi tuhatnikki- pikkulapsi keksii tarinoita ikäisilleen iltasaduiksi.

    • että.palaathan.ruorik_

      Rakas ystävämme ruorik...ki on ilmeisesti ollut nyt lepotauolla. Olihan siinä ollut melkoinen paine, kun lähes koko palstan väki oli häntä tuomitsemassa tai ainakin neuvomassa. Taisi olla vain yksi myötäjuoksija, sekin tosi arkajalka.

      Toivotaan että hän on piakkoin ilahduttamassa meitä jälleen. Palstallamme ei olisi varaa menettää ruorik...en tapaista ainutlaatuista sanankäytön mestaria.

      • xruorikoski

        anna pikkulasten kaivella muinaisia kirjoituksia, heillä on kyky siihen muttei kykyä tajuta saojen merkitystä.

      • xruorikoski

        sanojen

      • Viatonsivullinen

        Ei hätää, onhan meillä tämä halla-ahon äänestäjä, ja minä Viatonsivullinen, eiks oo kiva että tulin tänne 70v rimpsuja koristelemaan 😊🧚‍♀️💕🐈🐕🐈🐕

    • Uudet.tuulet

      Aina kun joku on onnistuttu savustamaan ulos, sanotaan, ettei ole varaa menettää lähteneen tasoista kirjoittajaa.
      Eikö palstalla olevat voi kehittää omaa ulosantiaan? Eikä taitoa löydy, eikö sanottavaa ole? Nyt olisi tilaisuus, kun ne ikivanhat ovat poissa.

      • Täällä on vain kourallinen ihmisiä jos sitäkään. Olisi kiva tietää montako on?
        Yksinpuhelua ei viitsi harrastaa kovinkaan kauan, onhan kotona päiväkirja johon tulee laitettua yksinpuheluita. Täällä lähinnä tulee haukutuksi, jos ei hau, hau, hauku takaisin jää sitten omanonnensa nojaan. Kukaan ei uskalla olla kohtelias, kaikki pelkää olla ystävällisiä. Outoa porukkaa😯

    • Uusia.tuulia.kaivaten

      Uudet kirjoittajat repostelevat vanhoja, jotka ovat jo saaneet palstasta tarpeekseen. Ei ihme, että palsta kuivuu. Muuta sanottavaa ei löydy. Eikö maailmassa enää tapahdu mitään keskustelemisen arvoista?
      Joskus vuosia sitten oli innokkaita kirjoittajia, kaikki olivat rekisteröityneet ja monenlaisia asioita käsiteltiin. Tämän päivän ihmiset ovat jo tottuneet internettiin, ei ole mitään hohtoa enää siinä, että voi kirjoitella ajatuksian keskustelupalstalle. On opittu trollaamaan ja halveksimaan muiden ajatuksia. Väittelyä hyvässä hengessä ei voi enää olla. Eri mieltä olevat leimataan hulluiksi, epäisänmaallisiksi, valehtelijoiksi tai persuiksi. Jokainen lukija loukkaantuu!
      Koko palsta pitäisi lopettaa tai panna jäähylle puoleksi vuodeksi.

      • mieshöpöttäjä

        Keskustelut käydään ihan muualla kuin netissä notkuessa. Vaikkapa ihmisten tykö mentäessä. Tänään, harvinaista kyllä menin juttelemaan kauppa-asiakkaiden kanssa, ihan tuntemattomien.

        Vain yksi olutta puiston penkillä ryystänyt mies sanoi että painu siitä muualle vieraaseen pöytään höpöttäjä.
        Onko jollakin ruorikoskea jotakin niin paljon vastaan, että jaksaa naputtaa päivästä toiseen samaa jargonia.

    • no.oikeassa.on.nytkin

      (x-)ruorikosken ylempänä esittämä ajatus, oikeinkirjoitusvirheet korjattuina:

      "Anna pikkulasten kaivella muinaisia kirjoituksia, heillä on kyky siihen, muttei kykyä tajuta sanojen merkitystä."

      Tuo samainen ongelmahan on myös muinaiskieliä tutkivilla tiedemehillä ja mm. hieroglyfitekstien tutkijoilla. Hieroglyfien arvoituksenhan ratkaisi, kuten monet lukijat varmaan muistavat historiasta, ranskalainen egyptologi, Jean-François Champollion, vuonna 1823. Pikkulapsilta ei hiroglyfien tulkintaa voitanekaan vaatia. Kyllä ruorikoski on tässäkin oikeassa.

    • tuumailtua

      Tämän aloittajalta on kadoksissa jotain tärkeämpää kuin r;koski tai R.koskella?
      Missä se järki?
      Ps.osaahan tuo jauhaa samaa asiaa ja etsiä sanasotaa. On siellä päässä jotain, mutta ...

      • huomioiva

        Toinen r:llä alkava Ruuneman, on myös kuin kadonnut. Mikä hiljensi alkuvuodesta vielä kirjoittaneen aloitteentekijän ?
        Olisiko vanhojen mielitiettyjensä viha osunut vain muutamaa naista suosivaan tyyppiin ? Hiljattain vielä hän huomioi Makriinan tulon, vaan ei kirjoita pänna enään naista etsivällä.

      • minäkin.huomioin
        huomioiva kirjoitti:

        Toinen r:llä alkava Ruuneman, on myös kuin kadonnut. Mikä hiljensi alkuvuodesta vielä kirjoittaneen aloitteentekijän ?
        Olisiko vanhojen mielitiettyjensä viha osunut vain muutamaa naista suosivaan tyyppiin ? Hiljattain vielä hän huomioi Makriinan tulon, vaan ei kirjoita pänna enään naista etsivällä.

        Jospa ruune ja makr ovat kahdestaan menneet piiloon eikä sinne muita kaivata. Rkosken kanssa samaan aikaan häippäsi satu-merlii-liisasal-miialiisa.

      • joskusaloitan

        Makriina kirjoittaa tuolla askelta ylemmällä 80 osastolla, minne Sinisirkkukin siirtyi. Viimeksimainittu tosin kirjoittaa molemmilla palstoilla. Vapaastihan voikin käyttää kaikkia palstoja hyväkseen, missä vain löytyy kiinnostavia aiheita.

      • täällä..vaikuttaa..aina

        lavastaja-Pilvi-texanelli-Sinisirkku --Noela -ynnä tuhat muuta nikkiäsä joita ei kukaanu muista

      • arvaa.miten.iloiten
        täällä..vaikuttaa..aina kirjoitti:

        lavastaja-Pilvi-texanelli-Sinisirkku --Noela -ynnä tuhat muuta nikkiäsä joita ei kukaanu muista

        Yks' ilmeisesti läksynsä oppinut, ja vielä tarkemmin jo harkitseva!

      • hänettunnetaanhyvin
        arvaa.miten.iloiten kirjoitti:

        Yks' ilmeisesti läksynsä oppinut, ja vielä tarkemmin jo harkitseva!

        Saatiimpa tutustua koko Suomen voimin tämän ladyn ihmeelliseen elämänkertaan. Sotalapsi-lapsivaimo-monta avioliittoa-karjakko-vanhusten hoitaja-taiteilija ja mitä kaikkea. Pysytty ajan tasalla mitä syö ja käyttää taksia, suvunkin selvitykset Me tavan tallaajat jäädään kauas jälkeen. Eipä vaan riittänyt nuo oman elämän roolit, kun piti keksiä vielä monta nikkiä ja vielä mielikuvitus hahmojakin.

      • hänettunnetaanhyvin kirjoitti:

        Koko Suomi nyt muka kiinnostuisi yhden ilmaisarenanan kirjoittajasta ?
        Voi sinua, ja näitä maamme kyläkuntien kiinnostusten kohteista enpä tiedä, enkä kovin paljon taida välittääkään.

        Ja'a, jos oikein vielä yhdistelisit saattaisit löytää jotakin mistä et tiedäkään mitään, eikä mahdollisuutesi riitä saamaankaan 😊 )) Onneksi et tällä kertaa sentään ole pahansuopa! V****mainen vain tapasi mukaan.

      • sitä.saa.mitä.tilaa
        hänettunnetaanhyvin kirjoitti:

        Saatiimpa tutustua koko Suomen voimin tämän ladyn ihmeelliseen elämänkertaan. Sotalapsi-lapsivaimo-monta avioliittoa-karjakko-vanhusten hoitaja-taiteilija ja mitä kaikkea. Pysytty ajan tasalla mitä syö ja käyttää taksia, suvunkin selvitykset Me tavan tallaajat jäädään kauas jälkeen. Eipä vaan riittänyt nuo oman elämän roolit, kun piti keksiä vielä monta nikkiä ja vielä mielikuvitus hahmojakin.

        Siinä taisikin tyylistä päätellen olla asialla itse ruorik...

      • noinhan.asia.on
        hänettunnetaanhyvin kirjoitti:

        Saatiimpa tutustua koko Suomen voimin tämän ladyn ihmeelliseen elämänkertaan. Sotalapsi-lapsivaimo-monta avioliittoa-karjakko-vanhusten hoitaja-taiteilija ja mitä kaikkea. Pysytty ajan tasalla mitä syö ja käyttää taksia, suvunkin selvitykset Me tavan tallaajat jäädään kauas jälkeen. Eipä vaan riittänyt nuo oman elämän roolit, kun piti keksiä vielä monta nikkiä ja vielä mielikuvitus hahmojakin.

        On hyvin monipuolinen nainen.
        On ehtinyt monenlaiseen työhön.
        Ei ole jämähtänyt yhteen aviopuolisoonkaan. Lahjakkuutta tuollainen osoittaa.

        Ymmärtää että monen täällä esiintyvän tavallisen naispuolisen tallaajan käy kateeksi, kun ei ole pystynyt läheskään .samaan. Onkin syytä muistaa, että kateus on eräs ihailun muoto.

    • noinhan.asia.on

      Aivan selvästi ruorik...ki seuraa palstaa ja kirjoittelee tänne muilla nikeillä. Väliin ilmestyy tähänkin ketjuun.
      Mahdollista on, ettei ruorik...kella ollut eikä ole mitään pilm...ri-nikkiä vastaan, mutta hän lietsoi keskustelua ja varsin onnistuneesti näytellen vihastunutta. Kerrankos tällaista sattuu. Lopulta kyllästyi keskusteluun.
      Kyllä moni tänne kaipailee tuota nasevasti kantoja ottavaa hahmoa.

      • noinhan.se.on

        noinhan.asia.on
        21.5.2018 7:51

        UUSI
        Aivan selvästi ruorik...ki seuraa palstaa ja kirjoittelee tänne muilla nikeillä. Väliin ilmestyy tähänkin ketjuun.
        Mahdollista on, ettei ruorik...kella ollut eikä ole mitään pilm...ri-nikkiä vastaan, mutta hän lietsoi keskustelua ja varsin onnistuneesti näytellen vihastunutta. Kerrankos tällaista sattuu. Lopulta kyllästyi keskusteluun.
        Kyllä moni tänne kaipailee tuota nasevasti kantoja ottavaa hahmo
        ^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

        Sinä kun pysyt poissa ärsyttämästä, on minulla kaikki hyvin!
        Jos ihmisen elämä on yksitoikkoista, tässäkin viestiketjussa näkyy mitä sekoilua elämäänsä kaipaa, pelkkä riidan aikaansaanti tärkein elämäntehtävä näyttää olevan!
        noinhan.asia.on. sitä.saa.mitä.tilaa. niinhän.asia.oli.

      • noinhan.tuo.pätkii

        Koitahan muistella tosiasioita tuhatnikki, Sinulla on kehittynyt hyvin tuo pätkivä nykymuisti. Vro,ettei säkköliesi jää hehkumaan etsiessäsi silmälasejasi?

      • noinhan.tuo.pätkii
        noinhan.tuo.pätkii kirjoitti:

        Koitahan muistella tosiasioita tuhatnikki, Sinulla on kehittynyt hyvin tuo pätkivä nykymuisti. Vro,ettei säkköliesi jää hehkumaan etsiessäsi silmälasejasi?

        Joo, otin tuon esimerkiksi, kun on aina lasit hukassa ja muistissa on häikkää, siksi pitää muistella ja muistuttaa muita

      • xruorikoski
        noinhan.tuo.pätkii kirjoitti:

        Joo, otin tuon esimerkiksi, kun on aina lasit hukassa ja muistissa on häikkää, siksi pitää muistella ja muistuttaa muita

        Hienoa, että tuhatnikki vihdoinkin tunnusti tuon olennaisen heikkouden omissa väitteissään, joiden kuvitteli olevan faktoja. Taisi se pilmari-nikkikin hukkua sinne dementian syövereihin.

      • noinhan.tuo.pätkii
        xruorikoski kirjoitti:

        Hienoa, että tuhatnikki vihdoinkin tunnusti tuon olennaisen heikkouden omissa väitteissään, joiden kuvitteli olevan faktoja. Taisi se pilmari-nikkikin hukkua sinne dementian syövereihin.

        Tunnettu pilm...ri ei ole muistin syövereiissä, va@n esillä suurten elämysten joukossa
        .

      • xruorikoski

        Sitten sinulla on dementian lisäksi ehkä vieläkin pahempi mielenterveysongelma. Kerroit suulla suuremmalla olevasi rakentava keskustelija, tosiasiassa rakastat repivää riitaa ja esittäydyt asianomistajana asiasoissa. joihin sinulla ole koulutusta tai kuten pilmarin kohdalla mitään näyttöä olemistasi hänen edustajansa.

      • noinhan.tuo.pätkii
        xruorikoski kirjoitti:

        Sitten sinulla on dementian lisäksi ehkä vieläkin pahempi mielenterveysongelma. Kerroit suulla suuremmalla olevasi rakentava keskustelija, tosiasiassa rakastat repivää riitaa ja esittäydyt asianomistajana asiasoissa. joihin sinulla ole koulutusta tai kuten pilmarin kohdalla mitään näyttöä olemistasi hänen edustajansa.

        Mihin täällä tarvittaisiin pilm...in edustajaa?
        Ei mihinkään.
        Sen sijaan hänen kannattajiaan täällä on ja on ollut pilvin pimein.
        Taitaa ruorik...:n muisti pätkiä.

      • xruorikoski
        noinhan.tuo.pätkii kirjoitti:

        Mihin täällä tarvittaisiin pilm...in edustajaa?
        Ei mihinkään.
        Sen sijaan hänen kannattajiaan täällä on ja on ollut pilvin pimein.
        Taitaa ruorik...:n muisti pätkiä.

        Dementikko ei muista omia maratonkeskustelujakaan, eiköhän ole aika mennä toiselle hiekkalaatikolle, täällä et muuta kuin pilaat ilmaa

    • aito.minä.ei.leiki

      Näyttää aloittajan toive toteutuneen!

      Mehevästi muhii sanasota, kuin ennen munoin.
      Kun aikansa kaiveli ja kaipaili, löystyihän se riitakaveri.

      Pysyn visusti erossa riidoistanne, mutta toteanhan täällä kanssakulkijoille, että narun päästä kun nykii, löytyy aina joku johon sattuu. Sattuu r.koskeen.

      • Hyvä.Aito

        "Löystyihän se riitakaveri". Teillä on sovittelutaitoa. Löystyneestä riidasta on lyhyt matka rentoutumiseen, jopa röhönauruunkin.

    • noinhan.tuo.pätkii

      Palstarauhaa rikkova älykääpiö tuhatnikki marssittaa pian esiin hovinarrinsa ...

    • no.siltä.näyttää

      Nuo noinhan-alkuiset kirjoitelmat vaikuttavat myös ruorik.:n aikaansaannoksilta.

      • xruorikoski

        Hyvää päivänjatkoa, noinhan se pätkii-dementikko!

    • tästä.optikolle.lähen

      Tajusin aloituksen väärin. Nyt kyllä naurattaa. Luin että R-kioskista oli kysymys. Google kertoo, että norjalaisyritys osti ketjun. Hintakilpailu kai ratkaisi.

    • noinhan.se.pätkii

      Eiköhän r...koski pian tule taas esille, kun houkutellaan sopivasti. Tuossa oli jo lupaavaa.

      • xruorikoski

        noinhan.se.pätkii -dementikko. Eikö omat seliseliselittynyt riittäneet, juokse hakemaan nee unohtuneet silmälasit sieltä haihtuneelta R-kioskilta.

      • xruorikoski

        seliseliselittelyt

    • Hienotunteisuutta

      Jän on kertonut palstalla olevansa omaishoitaja. Ei ehkä ehdi aina niin osallistua tänne.

    • noinhan.asia.on

      " Eikö omat seliseliselittynyt riittäneet, juokse hakemaan nee unohtuneet silmälasit sieltä haihtuneelta R-kioskilta."

      Siinä ruorik...en tekstiä. Ei oikein käy selväksi, mitä se haluaa.

      • häh-häh

        Kyllä on ämmät turhautuneita, tappeluja yrittävät aikaansaada joka ketjussa. Sellaista se kun olette karkoittaneet kirjoittajat, ei muuta ole kuin seisova tunkkainen palstanne!

      • xruorikoski

        Jos sinua nauraattaa omien törppäilyjesi selittely, niin siitä vaan !

      • xruorikoski
        xruorikoski kirjoitti:

        Jos sinua nauraattaa omien törppäilyjesi selittely, niin siitä vaan !

        tarkoitan vastauksellani noinhan.se.pätkii-dementikkoa eli noinhan.asia.on-uusnikkiä.

      • noinhan.tuo.pätkii
        xruorikoski kirjoitti:

        tarkoitan vastauksellani noinhan.se.pätkii-dementikkoa eli noinhan.asia.on-uusnikkiä.

        Pakko.todeta, että.arvostat.meitä.aika.tavalla.

      • xruorikoski
        noinhan.tuo.pätkii kirjoitti:

        Pakko.todeta, että.arvostat.meitä.aika.tavalla.

        Mietin, mitä napoleonkompleksista kärsivä dementikko-tuhatnikki oikeastaan kuvittelee kirjoittavansa kun käyttää ilmaisua me.

    • noinhan.sillä.pätkii

      Miksi ruorik...i ei enää uskalla kirjoittaa omalla perinteisellä nikillään, vaan panee sen eteen x- kirjaimen. Ruorik... yrittää myös nähtävästi pelotella toisia palstalla "paljastelemalla" muka nikkien välisiä yhteyksiä

      • niin.haikee

        Jos P....rin opit tuli tuolle x:lle tutuksi, niin kuin yleensäkin, mekin aletaan
        kaikki täällä vähitellen oppia monet temput suojaksemme. Mitä enemmän kiusataan, sen enmmän on kai opittavaa, he heh
        Sitten kun mennään Pietarin syyniin, se kysyy: mutta miksi ? No kerrotaan sosiaalisen median takia!

      • xruorikoski

        Vastaus n ikille noinhan.se. pätkii alias noinhan.se .oli. minua ei pahemmin iilimatoluonteesi kiinnosta. JATKA VAIN TYHMYYTESI ESITTELYÄ!

      • noin.ruorik..i
        xruorikoski kirjoitti:

        Vastaus n ikille noinhan.se. pätkii alias noinhan.se .oli. minua ei pahemmin iilimatoluonteesi kiinnosta. JATKA VAIN TYHMYYTESI ESITTELYÄ!

        Päin vastoin. Sepä näkyykin kiinnostavan ruorik...ea vallan mahdottomasti.

      • rkoskelle
        noin.ruorik..i kirjoitti:

        Päin vastoin. Sepä näkyykin kiinnostavan ruorik...ea vallan mahdottomasti.

        On se noloa rkoskelle kun ei saanut keltään tukea harhaiselle mustamaalauskampanjalleen. Nyt kyylää mitä hänestä sanotaan. Pysy poissa vaan, ei kukaan kaipaa!

    • Ihailijasi.nyt

      Kyllä taas näkee, että on tämä vanhuus aikamoinen mielenmuuttaja ja äksyilyyn opettaja.

      Ei osata lopettaa ärsytysyrityksiä, ei sitten millään.
      Kun Ruorikoski ei halua yhtyä riitelyynne, osoittaa hän olevansa teidän yläpuolellanne.

      Vain järjettömät huutelevat vieraisiin pöytiin hienossa seurassa ja nyt jo voi katsoa tämän olevan muutamien hörhöilijöiden huutelua, vaikka ei olisikaan mukana se hieno seura!

      Ihailen ruorikosken tyyneyttä tässä nipottajien nirppanokkien aloittamassa takaa-ajossa.
      Voit olla puolestani mukana/poissa/mukana, mutta hienos käytöstä kun et alennu "akkojen" tasolle.

      • muistipelaa

        Älkää unohtako sitä ketjua jossa Ruo nimitteli kaikkia hautoja ryöstäviksi vauvoiksi. Siis ihan kaikkia, minäkin kokeilin ja samat hullut syytökset tuli. vaikka en yhtään ketjua ole koskaan nostanut enkä myöskään aloittanut. Sitten ruo luikki pakoon kun huomasi, ettei kukaan tue, ehkä vain hänen ystävänsä moninikki Lsal. Nyt ruo haukkuu dementikoiksi. Kyllä täällä ihmisten muisti pelaa, turha koettaa nyt muuttaa sitä mitä on kirjoittanut mustaa valkoisella. Jokuhan voisiki kaivaa muutaman sopivan ketjun muistin virkistykseksi.

      • säälittäväävihaamista
        muistipelaa kirjoitti:

        Yritä unohtaa kaikki se mikä ei ole tarpeellista muistaa, ehkä muistaisit sitten enemmän tarpeellista tietoa!

        Onko se, että muistaa, aihe olla aina riitelemässä ja haukkumassa.
        Kun hän sanoi, niin mitä sinä sanoit?
        Kun hän nimitteli, niin kuinka sinä nimittelit?

        Pyyhi jo vaikka pöytää noilla muistoillasi.
        Eilen oli eilen ja tänään voi elää muistelematta kumpi korva kuumotti viime vuonna ja olko se sama vielä edellisenäkin vuonna.

        Voi teitä dementikkoja. Muistatte kaiken pahan, hyvää ette ole koskaan kokeneetkaan, Vai......?????

        Minäkin muistan, kävin hiljattain muistitutkimuksissa. Hyvä oli!

    • että.sitä.saa.mitä.tilaa

      Ruorik. käyttää vastaväittäjistään sairauteen viittaavaa nimitystä "dementikko".
      E?täpä jos nämä vuorostaan käyttäisivät hänestä vammaan viittaavaa nimitystä "rampa"?
      Oltaisiin tasoissa. Näin tosin olisi asianlaita vain siinä tapauksessa,että asianomainen itse ei ole rampa.

      • hienonainentuossaon

        että.sitä.saa.mitä.tilaa
        8.6.2018 9:09

        UUSI
        Ruorik. käyttää vastaväittäjistään sairauteen viittaavaa nimitystä "dementikko".
        E?täpä jos nämä vuorostaan käyttäisivät hänestä vammaan viittaavaa nimitystä "rampa"?
        Oltaisiin tasoissa. Näin tosin olisi asianlaita vain siinä tapauksessa,että asianomainen itse ei ole rampa.

        _________________________________________

        Melkoisen lapsellista. Tuollaistahan täällä on.
        Odotatko, että sinua kehutaan kun osaat nimitellä, vaikka loukkaus on nimitellä vamman mukaan, olkoon vaikka mielipuoli, sitä ei hienosti käyttäytyvä ihminen toisesta ihmisestä julkisesti sano. Ei edes nimimerkin takaa.

        Joku pitäisi ääliönä tuollaisia puhuvaa. Jätän sanomatta.

    • Palstaa.seurannut

      Turha toive, että palsta paranisi, kun ne jatkuvasti kirjoittaneet on ajettu matkoihinsa, Nyt keskitytään kaipailemaan niitä hyviä aikoja, jolloin he vielä olivat mukana.
      Nyt on vuorossa Ruorikosken kaipuu.
      Ei kai kenelläkään sentään ole velvollisuus täällä olla ihmisten hampaissa, jos on joskus rekisteröitynyt.
      Miksi eivät tilaa saaneet nyt tee hienoja ja maailmaa syleileviä avauksia?

      • Jstiiiisa-juuu

        Tell me about it!

    • noinhan_asia_lienee

      Palstamme tarvitsisi enemmän tuollaisia ruoriko...n kaltaisia suoneniskijöitä,jotka panevat ytyä palstan kirjoitteluun.

      Ruorik...en nimihän tunnetaan koko maassa eri yhteyksissä. Ivalossa poromies Jouni H. komensi ajoporoaan: Nyt menhän kuin olis joku ruorikoski takana. Jossakin Pielisen tienoilla entinen metsuri nimeltä Einari käymälään lähtiessään tokaisi veljelleen: Taijjanpa tässä kävästä ruorikosken puhheilla. Kampaaja Kauhavalta taas on antanut pörröiselle kampausmallille nimen ruorikoski.
      Pohjois-Espoossa lukion oppilaat nimittävät tiukkapipoista naisopettajaa ruorikoskeksi. Hirvensalmellataas usein vielä kaksinkertaisesti voimasanana ruorikoski on monelle tuttu: voeha ruorikosker ruohikosk, joko se tuaskii katkes. Kymeenlaaksossa taas sana tarkoittaa auton vikaa. Siellä sanotaan: mie en saa sitä. millä käyntii; mikähä ruorikoski siinä taas on?
      .
      Myös Ahvenanmaalla sana tunnetaan. Kun joku pyrkii osoittamaan olevansa kaikkitietävä, hänelle sanotaan helposti: tror du att du är någon ruårikåski. Venäjältä tulevat matkailijat taas luulevat, että sana tarkoittaa ostoskeskusta.

      Ruorik... siis tunnetaan eikä syyttä.

      • siinähän.se.taas.oli

        Ellei mielikuvituksesi parempaa keksi, voit vaikka lopettaa yrittämästä ja yllyttämästä ymmärtämättömyyttäsi älyttömiä älynväläyksiäsi kommentointiin ryhtymästä muita yllytyshulluja!

      • että.yllytyshulluja.lisä
        siinähän.se.taas.oli kirjoitti:

        Ellei mielikuvituksesi parempaa keksi, voit vaikka lopettaa yrittämästä ja yllyttämästä ymmärtämättömyyttäsi älyttömiä älynväläyksiäsi kommentointiin ryhtymästä muita yllytyshulluja!

        Hah-hah-haa! On tällä palstalla sitten väriä.
        Tuo paransi meikäläisen päivän.

    • kylläon

      Kyllä kyllä. Kyllä on komia nimi. Tulee mieleen laivan kapteeni ruoria pitämässä myrskyssä. Koskia laskee paatilla kuin tyhjää vaan, pelotta ja vaaraa uhmaten.Pelastaa miehistön ja laivan. Ilmankos luotsina pärjäsi .

      • xruorikoski

        Jos ei muista omia, muutaman kuukauden takaisia sanontojaan , ja vetoa lisäksi omiin, kirjoittajaa itseään koskeviin kömmähdyksiin, ei dementikko-nimitys ole mitenkään väärään osuva ilmiö, tämän pitäisi jopa iilimadon ymmärtää.

      • 11--21

        Siinähän se tuli sanotuksi.
        Entä jos yksi on dementikko ja toinen on rampa?

    • myöhässä.oli.aloittaja

      Kovasti tuntuu tässä aloituksessa aloittajan nenään piru haisevan, vaiika ihan Saharaan katosi.

      Kun tätäkin historiaa lukee, minkä tämänkin aloituksen tekijä täällä on kehitellyt, saa kyllä palstan järkevyydestä ihan aidon kuvan.
      Järkeä on, mutta se on väärässä päässä, ei ylety aivoihin asti.

      Sanotaan, että hulluilla on täytetty monta junaa, mutta moni jäi asemalle, kun ei älynnyt nousta junaan joka oli menossa hakemaan järkeä.

      • HEHhehhee

        hyvin sanoit!

      • haiseeko.sekin

        Mille piru haisee ? Ilmeisesti tuon kirjoittajalla on myös rekattuja nikkejä, koskapa on antanut täysin mieltä vailla olevalle viestilleen kaksi peukkua.

    • noinhan.olla.pitää

      Palstan tasossa ei olemoittimista, sen sijaan kyllä' kirjoittajien, esim. sen, joka kirjoitti ylempänä:

      "Kun tätäkin historiaa lukee, minkä tämänkin aloituksen tekijä täällä on kehitellyt, saa kyllä palstan järkevyydestä ihan aidon kuvan.
      Järkeä on, mutta se on väärässä päässä, ei ylety aivoihin asti.

      Sanotaan, että hulluilla on täytetty monta junaa, mutta moni jäi asemalle, kun ei älynnyt nousta junaan joka oli menossa hakemaan järkeä."

      Minkähänlainen älyn jättiläinen tuonkin aikaansaannoksen kirjoitti?

      Vaikka kuinka on rampa tai dementikko, tänne saa silti kirjoittaa ja tulla käsitellyksi sivistyneesti.

    • xruorikoski

      noinhan.olla.pitää! Onneksi en kirjoittanut tuota parjaamaasi tekstiä. Nikkisi monimuotoisuudesta huolimatta olet mielipiteinesi pahasti alakynnessä. olet jäänyt tuosta järkeä noutavasta junasta vuosia sitten.
      Ehkä tämä myöhässä.oli.aloittaja-nikki on nyt se se sinun povaamaasi tasokas kirjoittaja, jollaiseksi et itse kirjoituksiesi perusteella pysty nousemaan.

    • Että.jättäisi

      Surkeaa on päivästä päivään sillä, joka kokee muut ihmiset noin kielteisessä valossa. Sääliksi.kyllä.käy. Noinhan.asia.on.

      • xruorikoski

        Itsesihän olet suohon polkenut, ei kukaan muu.

      • noinhan.asia.on
        xruorikoski kirjoitti:

        Itsesihän olet suohon polkenut, ei kukaan muu.

        Ei tässä mitään suota ole näkyvissäkääm. On aurinkoista mukavaa kangasmaastoa, jossa on ilo kuljeskella sekä nauttia elämästä ja uudesta aamusta. Nauti sinäkin.
        Älä ainakaan murjota!

      • xruorikoski
        noinhan.asia.on kirjoitti:

        Ei tässä mitään suota ole näkyvissäkääm. On aurinkoista mukavaa kangasmaastoa, jossa on ilo kuljeskella sekä nauttia elämästä ja uudesta aamusta. Nauti sinäkin.
        Älä ainakaan murjota!

        Sittenhän on turha valittaa ansaitsemaasi kohtelua.

    • pärk-kele

      Mukavuudenhalustako märehditte? Ei tarvitse vaiautua uusiiin aloitteisiin, kun vain saa mitäänsanomattomuuttaan naputella,,,,, mjaa mjää mjaa mjää

    • Entäsitse

      Milloin sinä pärkkel teit uuden oman aloituksen ?

      • p...l

        Arvaa!

    • no.siltä.näyttää

      Rakaåstettavan ystävämme ruorik:n viime puheeenvuoroista voi päätellä, ettei ole perusteita moittia palstan tilaa.
      Tämä on hyvin varteenotettava ja arvovaltainen näkemys.

      • prokuristi

        hyvin alkaa sopii tämän ketjun antiin suomalainen sananlasku,

        ITTE KUIN SIANPASKA MÄTTÄÄLLÄ

      • useita-nikkejä

        Mitä hiivattia te kaipaatte ruorikoskea, koska ainahan se on täällä kirjoittamassa, mutta eri nimmarilla.

      • eiminuutta

        ei ne kaipaa ruorikoskea, ne vain haluaa riitaa, mutta eivät saa kaverikseen kaipaamaansa.

        Ruorikoski on palannut rauhan ilmapiiriin, samaa ei voi sanoa tämän ketjun aloittajasta.
        hän haluaisi sanoa viimeisen sanana, mutta hänen taitonsa ei riitä siihen, joku muu sanoo aina paremmin. ja aloittajan vallanhalu näkyy, mutta ei vaikuta.

        Onneksi on parempia kirjoottajia kuin aloituksen tekijä, ainakin aiempien tekstiensä perusteella, ei voi äänestää kymppikerhoon!

      • 3....11
        eiminuutta kirjoitti:

        Onpas siinä kanssa kriitikko!
        Ketjun aloittaja kuuluu palstan parhaimmistoon.
        Ketkähän palstan kirjoittajista kuuluisivat eiminuutta-kirjoittajan mielestä hänen mainitsemaansa "kymppikerhoon"?

      • minäkinkritisoin
        3....11 kirjoitti:

        Onpas siinä kanssa kriitikko!
        Ketjun aloittaja kuuluu palstan parhaimmistoon.
        Ketkähän palstan kirjoittajista kuuluisivat eiminuutta-kirjoittajan mielestä hänen mainitsemaansa "kymppikerhoon"?

        Palstan taso määritellään kirjoittajien tasolla!
        Jos aloittaja on parhaimmistoa, ei ole kummoista palstalla, paitsi, riitelyn parhaimmistoa ja siihen näyttää suurimman osan taso kyllä ylettyvän ihan reippasti.

        Minä kyllä kuulun sinne alakastiin, tasottomiin, haukuttuihin, jne.
        Siellä on aina tilaa, onneksi.

        Ketä ne parhaat?
        Kun otetaan jo mainitut hyvät pois luettelosta, kerro ihmeessä oletko parhaimmistoa?

      • xruorikoski

        Minäkin kritioin-nikille. Tekstin tason määrittelevät lukijat. ei kirjoittaja itse. Sinun tekstisi taso ei kanssakirjoittajien mielestä ole kovinkaan korkea. Itse ihmettelen, miksi ruorikoski sekä mahdollisimman pitkät palstat ovat nousseet sinulle pakkomielteeksi.

      • Etkötiedä-

        Nämä on ketjuja, ei palstoja.

      • xruorikoski

        Näsäviisautesi huomioitu, entä ne pakkomielteesi?

      • noinhan.asia.lieneekin
        xruorikoski kirjoitti:

        Näsäviisautesi huomioitu, entä ne pakkomielteesi?

        Taitaa olla psykiatri liikkeellä. Kyselee jo pakkomielteitä. Niistähän täällä ei ole puutetta. Kysyjä. itse. voisi. aloittaa.omalta.kohdaltaan.

      • kukkeanuoruus
        noinhan.asia.lieneekin kirjoitti:

        Taitaa olla psykiatri liikkeellä. Kyselee jo pakkomielteitä. Niistähän täällä ei ole puutetta. Kysyjä. itse. voisi. aloittaa.omalta.kohdaltaan.

        Minkä alan lääketieteestä sinulla on tietämystä, kun noin varmasti teet diagnoosin ja annat jopa ohjeen?

        Taitaa olla syytä sysissä ja sepässä, kun ei synny valmista.
        Viikatetta teki, mutta ei synny edes sirppiä!

        Lääkäreitä täällä taitaa olla monelta alalta.
        Saisinko minäkin diagnoosin, vaikka järki ja muisti on kyllä jo tutkittu ja täältä olen saanut hullun leiman?
        Mikä, mikä maassakin kävin ja antoivat nämä minulle ♠ ♣ ♥ ♦ ♪ ♪ ♪, mutta en tiedä miksi?

      • lopetetaan-etsintä

        Aloittaja on riidan haastaja, tai siitä pitävä, koska kaipailee ruorikoskea, joka kuitenkin on täällä jatkuvasti, mutta eri nikillä.

        Kaveri voi hyvin ja elää edelleen, toisin kuin hänet vimmoihinsa saanut edesmennyt kirjoittaja.

      • xruorikoski

        Aloittajan henkiset kyvyt eivät ilmeisesti riitä kertomaan, miksi ruorikoski ja ylipitkät ketjut ovat muodostuneet aloittajalle pakkomielteiksi.

      • wexi.t

        No,siltä.näyttää - tekstin sanailu muistuttaa kovasti tuon häpeävän sanailua

      • no--sitähän.se.on
        xruorikoski kirjoitti:

        Aloittajan henkiset kyvyt eivät ilmeisesti riitä kertomaan, miksi ruorikoski ja ylipitkät ketjut ovat muodostuneet aloittajalle pakkomielteiksi.

        Ihmetellä pitää, miten joku impotentti voisi herättää pakkomielteitä.

      • xruorikoski

        En minäkään tiedä, dementikolla tai alzheimeria sairastavalle joistain ajatuksista irrottautuminen tuntuu ylivoimaisella tehtävältä. Tyyppiesimerkkinä on täällä tuhatnikin mahdottomuus päästä ruorikoski-pakkomielteestään.

    • Kuoriroska

      Henkinen impotenssi on pahempi. Kuka nyt80 kymppiseltä fyysistä potenssia odottaakaan ?

      • no.onkos.potenssia

        Kyllä fyysistä "potenssia" vielä monella päälle kahdeksankymppisellä on.
        Ei ole tosin jokaisella, kuten edellä olevista puheenvuoroista voi hyvin päätellä.
        Katkeroituneina nimittävät muita ties miksi.

      • ihan.totta
        no.onkos.potenssia kirjoitti:

        Kyllä fyysistä "potenssia" vielä monella päälle kahdeksankymppisellä on.
        Ei ole tosin jokaisella, kuten edellä olevista puheenvuoroista voi hyvin päätellä.
        Katkeroituneina nimittävät muita ties miksi.

        Mitä vanhempi pukki, sen kovempi sarvi. Iän tuoma kokemus ja varmuus on plussaa. Sitä paitsi löytyy kemiallista apua.

      • xruorikoski

        En ole kiinnostunut lukemaan dementikon sairauskertomusta/ päiväkirjaa, joten voit rauhassa lopettaa!

      • itteeskolahti
        xruorikoski kirjoitti:

        En ole kiinnostunut lukemaan dementikon sairauskertomusta/ päiväkirjaa, joten voit rauhassa lopettaa!

        Heheee, näkyypä vaan kiinnostavan, koko ajan kyyläät. Unohditko miten usein olet kytiksellä ja helvetin epäluuloisena.

      • Noin.tulee.turpiin
        itteeskolahti kirjoitti:

        Heheee, näkyypä vaan kiinnostavan, koko ajan kyyläät. Unohditko miten usein olet kytiksellä ja helvetin epäluuloisena.

        Juuri noin on, ei niin millään voi pysyä erossa palstalta.
        Tänne tulee jatkuvasti saadakseen yhä uudelleen turpiinsa. Loppua ei näy tulevan.

    • sivustakatsoen.näyttää

      Tämän ketjun aloittaja ei rakasta asiakeskusteluja!

      Hänen mielenkiintonsa kohdistuu nimimerkillä mainitsemaansa kirjoittajaan ja hän haluaa päivästä toiseen lukea samoja uutisia jotka eivät ole enää uutisia.
      Mutta, onhan ketju p.i.t.k.ä ja---- j a t k u u >>>>>>>>>>>>>

      kunnes kukaan ei vastaa.

      Silloin aloittajaa harmittaa, mutta minä ja muut tämänkaltaisen ketjun jatkumiseen kyllästyneet olemme tyytyväisiä.

      Onko turhempaa aloitusta kuin tämä?

      Tyhmältähän tämä >

      • no.siltä.näyttää

        Jälki näyttää, että nämä ketju on ollut ja on edelleen erittäin tärkeä kiintopiste tällä palstalla, kiitos sen innostuneiden ja lahjakkaiden kirjoittajien.

      • sen.näkee.että
        no.siltä.näyttää kirjoitti:

        Jälki näyttää, että nämä ketju on ollut ja on edelleen erittäin tärkeä kiintopiste tällä palstalla, kiitos sen innostuneiden ja lahjakkaiden kirjoittajien.

        jälkikoira seuraa askelissa.... kuten jälki näyttää, pelkkää tyhjää suukopua, tyhmyys kukkii!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe