AMK:t lopetetaan?

AMKtHistoriaan

Suomessa on pohdittu korkeakoulutuksen ns. duaalimallista luopumista eli ammattikorkeakoulut lakkautettaisiin siten että nyt niillä paikkakunnilla joilla on yliopisto olevat AMK:t sulautettaisiin näiden paikkakuntien yliopistoihin ja jatkossa korkeakoulutusta annettaisiin vain yliopistoissa, paikkakunnilla joilla on ollut pelkkä AMK ennen ei olisi enää sitten korkeakoulua. AMK-tutkintoja ei enää sitten voisi suorittaa vaan vain yliopistolliset akateemiset kandi- maisteri- lisensiaatti ja tohtoritutkinnot olisivat olemassa ja AMK-tutkinnot jäisivät historiaan. Ilmeisesti tulee perustaa sitten uusi järjestelmä (opistot takaisin?) esim. sairaanhoitajille, merikapteeneille, poliiseille, restonomeille, optometristeille, rakennusmestareille, liikunnanohjaajille, jalkaterapeuteille yms. nykyisille AMK:sta valmistuvien ammattilaisten kouluttamiseksi.

22

979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehkä123

      ehkä mutta ei se nykyisiin amk opiskelijoihin koskisi. mieti asiaa hetki.

      mutta enpä tiedä amk:sta oikeastaan mitään. aina kun kiistellään amk vs yliopisto niin joku mainitsee olevansa tradenomi tai jotain. insinöörialoilla on hyvä koulutus kuulemani mukaan.

      tosin kiistelyä en aina ymmärrä, koska nämä koulut ovat täynnä 18v lapsia. sitten on tuttuja yliopistoilta jotka aina puhuu niistä 4-10 vuodesta kun luki yliopistossa aineita (jota todellisuudessa voisi tehdä kuka vain vapaa-ajalla) mutta menevät myymään tiskin taakse loppuelämäkseen tai muuta sellaista joka ei vastuuta hirveästi kanna.

    • Pettynyt_FI

      Se voisi olla ihan hyvä, että höpöhöpö AMK lopettaisiin, kun niiden laatujärjestelmä ovat paskaa ja täyttä mielivaltaa. Kyseessä on suurin lavahypnoosi joka on vedetty, että AMK olisi verrattavissa Yliopiston koulutukseen. Paskat! Itselläni ei jäänyt 3,5 AMK opiskelusta kuin kokemus, että en osaa mitään ja omat taitoni ovat Yliopistossa opiskeleita heikommat. Onneksi pääsin maisteri vaiheeseen Yliopistoon, niin ei vituta joka päivä niin että veri ei kierrä. Toivon todella, että nämä yhdessä yössä kurssikeskuksista muutetut itseään korkeakouluksi kutsuvat instituutiot lakkautetaan ja tilalle tulee joku "ammattikoulun jatke" niille ketkä eivät haluaa mennä Yliopistoon kehittämään omaa ajattelunsa ja tieteellisiä taitojansa.

      Ainoa hyöty AMK:sta minulle oli jatko-opintokelpoisuus. Muuta hyötyä siitä ei ollut. En saanut AMK tutkinnolla oman alani töitä. Mutta maisteri vaiheen jälkeen ovet aukesivat minulle, vihdoin.

    • näkökulmaa

      Tuskinpa opistoaikaan enää palataan, koska ei nitä enää muuallakaan ole. Euroopassa on monissa maissa jo lakkautettu myös jo ammattikorkeakoulut. Esimerkiksi Briteissä oli aikanaan Univeristy of Applied Sciences, Saksassa oli Fachhochschule. Ei ole enää. On vain yliopistot ja ammatillinen väylä.

      Ammattikorkeakoulututkinnot ovat useimmiten siirtyneet yliopistoille joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Esimerkiksi hoitoalalla ei kannata kouluttaa sairaanhoitajia ammatillista väylää, koska Suomessa on jo nyt 3-vuotinen lähihoitajakoulutus ja siihen mahdollisuus tehdä lisäkoulutuksena erilaisia ammattitutkintoja ja erityisammattitutkintoja. Maailmalla monissa maissa sairaanhoitajakoulutus on yliopistojen alaisuudessa, tutkinnot ovat bachelor- ja masters-tutkintoja. Yliopistojen on mahdollista kouluttaa alemmat kotkeakoulututkinnot työelämälähtöisesti, jos niin haluavat.

      Ajatus ammattikorkeakoulujen sulautumisesta yliopistoihin voi Suomessa kauhistuttaa joitakin. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei siitä nyt niin kovin kauan ole, kun kansakoulunopettajat koulutettiin seminaareissa. Aalto-yliopiston diplomi-insinöörikoulutuksen edeltäjäkin oli Teknillinen korkeakoulu ja sitä ennen Polyteknillinen opisto, sitä ennen Polyteknillinen koulu ja alun perin Helsingin teknilllinen reaalikoulu. Taideteollisen maisterikoulutuksen edeltäjä oli puolestaan alun perin veistokoulu. Tätä taustaa vasten en pitäisi ollenkaan mahdottomana ajatusta, että osasta ammattikorkeakouluja voisi tulla yliopistojen osia tai jopa itsenäisiä yliopistoja.

    • Elämäävarten

      Kyllähän olisi jo aika luopua duaalimallista Suomessakin. Muualla siitä on luovuttu jo aikaa sitten.

      AMK-tutkinnot työllistää hyvin verrattuna yliopistojen kanditutkintoihin. YAMK-tutkinnot työllistävät paremmin kuin maisterintutkinnot. Ehkä yhdistämisvaiheessa jotain oleellistaa noista AMK-tutkinnoistakin siis kannattaa säilyttää ...

      • höpöhöpöhöpöhöpöö

        "Musta tuntuu"-kommentti ilmeisesti?


      • normifaktaa
        höpöhöpöhöpöhöpöö kirjoitti:

        "Musta tuntuu"-kommentti ilmeisesti?

        Faktaahan tuo on. AMK-tutkinnolla työllistyy huomattavasti paremmin kuin alemmalla korkeakoulututkinnolla.

        AMK-tutkinnoilla, ylemmillä korkakoulututkinoilla ja tohtorin tutkinnoilla on kuta kuinkin samanlainen työllistyminen. AMK-tutkinnoilla ja ylemmillä korkeakoulututkinnoilla työllistyy 83 % vuoden kuluessa, tohtorin tutkinnolla työllistyy 82 % vuoden kuluessa valmistumisesta. Katsopas tilastoa: https://www.stat.fi/til/sijk/2016/sijk_2016_2018-01-25_tie_001_fi.html

        YAMK-tutkintoja tuossa ei ole eritelty muista ylemmistä korkeakoulututkinnoista. Ehkä niistä jostain muualta löytyy tilastoa. Arvatenkin YAMK-tutkinnon suorittaneet työllistyvät hyvin, koska nehän tehdään ylensä työpaikalle ja työn ohessa.


    • Onkomustamihinkään

      Voi kyynel. Mitähän minun nyt pitäisi tehdä kun valmistuin AMK-insinööriksi 90-luvulla? Minulla ei ole maisteri tutkintoa. Ei edes YAMK-tutkintoa. On vain reilu 20 vuotta työelämää takana erilaisissa tutkija-, projektipäällikkö- ym. tehtävissä. Palkkaakin maksavat alle 6000 €/kk. Pitäisikö minun nyt lähteä takaisin koulun penkille?

      • mikäkenellekintärkeää

        Riippuu ihan siitä, mitä arvostat. Jos haluat hankkia lisää sivistystä tai edetä tutkijanuralla, niin lähdet opiskelemaan. Eihän inssikoulutuksella kummoista tutkimusta pysty tekemään, kun AMK-inssin koulutus ei ole tutkijakoulutus, eikä anna samanlaisia valmiuksia tutkimuksen tekemiseen kuin akateeminen tohtorikoulutus.

        Jos haluat tienata rahaa, niin jatkat tietysti noissa inssinhommissa. Tiettyyn rajaan asti raha helpottaa kivasti elämää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että käärinliinoissa ei ole taskuja.


    • eimitääjärkeä

      Suomessa duaalimallista ei luovuta. Ai miksi? No, koska siinä olisi järkeä!

    • Voisilakkauttaa

      Olisi hyvä jos lakkautettaisi. Missään kunnon sivistysmaissa ei enää ole erikseen ammattikorkeakouluja. Suomen korkeakoulujärjestelmä laahaa jossain Filippiinien ja Latinalaisen Amerikan tasolla. Huomaahan sen siitäkin, että vaihtoon kun lähtee, niin melkein kaikki vaihtopaikat on yliopistoissa, ja tosi monessa AMK:ssa on yhteistyökuvio jonkin ulkomaalaisen yliopiston kanssa, niin että voi suorittaa maisterin tutkinnon kaksoistutkintona.

    • AMK-ope

      Miksi AMK:t pitäisi lopettaa, niillähän on selkeä tilaus käytännönläheisinä euroopalaisittain bachelor-tason oppilaitoksina? Päin vastoin, ammattikorkeakoulut tulisi tehokkaammine integroida osaksi koulutuspojlua siten, että ne kantaisivat pääasialisen koulutusvastuun bachelor-tasoon asti ja tiedeyliopistot jatkaisivat siitä tarjoamalla master-tason ja tohtoritason koulutusta.

    • maisterismummo

      Minusta aiheellinen uudistus olisi se, että AMK-tutkinnon suorittanut voisi siirtyä yliopistoon maisteriopintoihin.

      • HyväLappi

        Tuo on nykyään mahdollista vain Lapin yliopistossa, jos on suorittanut AMK-tutkinnon Lapin korkeakoulukonsernissa (RAMK, Kemi-Tornion AMK tai Lapin AMK). Muut yliopistot syrjivät AMK-tutkinnon suorittaneita.
        Toinen Lapin korkeakoulukonsernin vahvuus on, "kerran suoritettu ei koskaan vanhene", kun muissa yliopistoissa aikaisemmat opinnot vanhenevat 5-12 vuodessa yliopistokohtaisesti.

        Jos joku epäilee, kannattaa tarkistaa Lapin yliopiston sivuilta kohdasta Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (AHOT).


    • amk-nimikeRoskiin

      Yliopistoissa maisteriohjelmat lähtevät nyt siitä, että opiskelijoilla on tiedeyliopistossa suoritettu kandidaatintutkinto tehtynä. Jos näin ei ole, vaan maisteriksi tullaan opiskelemaan amk-tutkinnon pohjalta, tarvitaan lisäopintoja mm. tutkimusmenetelmissä ja tieteenfilosofiassa. Tai sitten amk-tutkintoja pitää tältä osin muuttaa, niin että ne sisältyvät amk-tutkintoihin. Tämän ei pitäisi olla iso juttu, ja on onnistunut muuallakin maailmassa. Samalla amk-tutkinnon nimikkeen voi muuttaa kandidaatiksi/bacheloriksi kuten muuallakin on tehty.

    • voislopettaa

      Parempi olisi, jos amkit sulautettaisi yliopistoihin, niin voisi suunnitella alemman tutkinnon opinnot sellaisiksi, että niistä voi jatkaa suoraan maisteritasolle. Eihän se tarkoita, että tutkinnoista tulisi silti liian teoreettisia kuten kanditutkinnot nyt on. Teoriaa ja käytäntöä yhdistävää koulutusta voi antaa yliopistoon sulautuneenakin, jos niin päätetään. Silloin amk-opet tietysti pitäisi siirtää yliopistoihin opettamaan.

    • Amkkari

      Amk on jeeees

      Amk ei lobu

    • LakkautettuOnJo

      Aika monta AMK:ta on jo nyt lakkautettu. Pieniä AMK:eja on liitetty isompiin AMK:eihin ja osa toimipisteistä on lakkautettu.

      Pirkanmaan AMK liitettiin Tampereen AMK:iin, Kemi-Tornion AMK ja Rovaniemen AMK on yhdistetty Lapin AMK:ksi, Evtek ja Stadia yhdistettiin ensin Metropoliaksi ja nyt se lopetetaan kokonaan. Koillismaalla kaikki AMK:t lyötiin yhdeksi X-AMK:ksi.

      Seuraavaksi Lahden AMK liittetään Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon.

    • Metrosport

      Mitä vittuu metro ei tod lobu !!
      Metropolian meininkiiiiii !!

      • Kuudestatuleekaksi

        Tavallaan Metro ei lopu, koska koulutus jatkuu muualla, mutta nykymuodossaan päättyy. Ei ole järkeä, että pk-seudulla on 6 amkia: Metro, Laurea, HH, Humak, Diak, Arcada ja lisäksi yliopistot.


      • Näillämennään
        Kuudestatuleekaksi kirjoitti:

        Tavallaan Metro ei lopu, koska koulutus jatkuu muualla, mutta nykymuodossaan päättyy. Ei ole järkeä, että pk-seudulla on 6 amkia: Metro, Laurea, HH, Humak, Diak, Arcada ja lisäksi yliopistot.

        Mikä tässä on niin outoa, kun noin kymmenkunta korkeakoulua on varsin tyypillinen käytäntö teollisuusmaissa pääkaupunkiseudun kokoisella kaupunkialueella? Länsi-Massachusettsissa, jossa on noin 830 000 asukasta ja 100 000 opiskelijaa, korkeakouluja on peräti 22. Humakilla ja Diakilla on valtakunnallisellakin tasolla merkittävät omat erikoistumisalueensa AMK-järjestelmässä joten en menisi automaattisesti tuomitsemaan niiden tarvetta, vaikka ovatkin pienempiä laitoksia. Hankenit ja Arcadat porskuttavat myös koska ruotsinkielisillä on varaa rahoittaa niitä.


    • Metrosport

      Metro just laajens myrzii ! Ja myllyy tuli kans bränikkkä metro !

      Vaikee kuvitel et loppuis iha heti !!

      • byrokraatti

        Metro ei laajentanut tai rakentanut yhtään mitään! Metrohan ei niitä rakennuksia omista. Ne on kaupungin rakennuksia ja sinne tulee se koulutus, mikä sinne määrätään. Opetus kyllä jatkuu, mutta montako AMK:ta tulevaisuudessa on, vai onko yhtään, se jää nähtäväksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2914
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1684
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1448
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1302
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      224
      1216
    Aihe