Hienot kisat oli kangasalla. Mutta joku älykäs käski aika-ajokierrokella ajaa pois ajolinjalta, jos ei aja täydellä teholla, hieno neuvo, mutta renkaat kerää kaikki paskat sieltä, niin on kahdella seuraavalla kierroksella on heikko aika. Onkohan oikeasti neuvonut myös omaa poikaansa noin.
Luin myös säännöt kotiin tultuani. Ei missään lue, että saa ajattaa kolmea luokkaa samassa ryhmässä. Eikä myöskään kahta luokkaa, jos menee radan kapasiteettin ylitse. Mielestäni nuorille pitäisi olla sellainen ohjaaja joka tietää säännöt, edes tärkeimmät
HHK HU HUIJAA
8
802
Vastaukset 8
- Vääryysontapahtunut
Nyt heti tekemään valitus AKKlle, FIAlle, eduskunnan oikeusasiamiehelle, EUn ihmisoikeustuomioistuimelle. Vääryys on tapahtunut!
- Menikötunteisiiin
Meilläkin neuvottu poikia että kun saa itselle hyvän ajan aikasessa vaiheessa kovalla rengaspaineella, kannattaa ajaa matelemalla ajolinjalla rataa ympäri että muilla menee ajot pilalle.
- Mattipuhakka
Mistähän näitä vilppimiehiä aina syntyy, jos pikkuluokissa edetään isän näppäryydellä niin ajot loppuu raket luokassa tai heti seuraavassa luokassa. No näitä syntyy joka vuosi johonkin päin suomea yleensä ala suomeen.
Vilpillä pärjää johonkin asti mutta loppuu miten selität lapselle miksi se on viimeisenä isommissaluokissa kun pikkuluokissa mentiin kärjessä. Olen näitä 30v aikana nähnyt useita. - putin
Mattipuhakka kirjoitti:
Mistähän näitä vilppimiehiä aina syntyy, jos pikkuluokissa edetään isän näppäryydellä niin ajot loppuu raket luokassa tai heti seuraavassa luokassa. No näitä syntyy joka vuosi johonkin päin suomea yleensä ala suomeen.
Vilpillä pärjää johonkin asti mutta loppuu miten selität lapselle miksi se on viimeisenä isommissaluokissa kun pikkuluokissa mentiin kärjessä. Olen näitä 30v aikana nähnyt useita.Isommissa luokissa edetään tiimin näppäryydellä. Olen näitä 10v aikana nähnyt useita joilla suoritustaso muuttuu tiimiä vaihtamalla. Mitä pienet edellä sitä isot perässä. Sellaista tämä vain on. Pökäleestä tehdään kimpale ja päinvastoin. Joskus jopa etukäteen.
- Hienotapahtuma
Itse poikani kanssa samassa kisassa olleena missä kohtaa on tuollain neuvottu itse en kyllä kuullut. Hieno tapahtuma ja kait jotain on tehty oikein kun Raketjr luokassakin oli 32 kuskia? Mitä sä täällä vinkut onhan siellä toimihenkilöt paikalla jolle voit pahanolosi purkaa jos on jotain asiaa eikä täällä ns. anonyymisti. Tämän lajin pahin ongelma on vanhemmat jotka eivät uskalla paikanpäällä sanoa/kysyä mikäli ongelmia tulee vaan katsellaan kengänkärkiä ja jupistaan mielessään että v.ttu kun pääsen tietokoneen ääreen niin kyllä Suoli24 palstalla huudetaan naamapunaisena kohdattua vääryyttä, saisit hävetä.
- Kuunnellut
Kannattaisi kuunnella ohjaajakokouksessa, eikä touhuilla omiaan
- 987856687
Kyllä nyt kaverilla on mennyt ilmaruuvi liian kireälle. Hiukan kun mennään asiassa eteenpäin , niin alkaa "väärät tuomiot " , "laittomat koneet " tms vaivaamaan . Ole tyytyväinen että joku talkoilla järjestää näitä tapahtumia lapsellesi
- paljonkerralla
jep hienot olivat kilpailut. säännöt vain tarvisi olla koko suomessa paikkakunnasta riippumatta samat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211361Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701082Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041080- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57772Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee579640Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 7554
- 31551
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14535- 43533
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70500