https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kielitaitolaki
Mikäli hallitus haluaa täystyöllisyyden, on kielitaitolakia muutettava. Suomi on täynnä ylioppilastutkinnon suorittaneita, mutta ruotsia osaamattomia.
Tämän takia on jatkuvasti avoinna työpaikoja joissa vaaditaan ruotsin kielen osaamista.
Virkoihin pitäisi ehdottomasti tehdä virkakohtainen kielitaitovaatimus.
Korkeakolututkintojen määrä on huolestuttavassa laskussa. Opiskelijoilta viedään opiskelumotivaatio pakollisen ruotsin tutkinnon takia.
Kaksikielisyys tulee yhteiskunnalle suhteettoman kalliiksi. Emme saa ikinä Ruotsia ja Saksaa kiinni ttaloudessa ennen kuin ruotsista luovutaan. Hallituksen on tehtävä pikaisia päätöksiä.
Pian meiltä loppuu poliisit, upseerit, rajavartijat ja sairaanhoitajat. Nuoret makaavat työttöminä kotonaan ja virat ovat täyttämättä. Miksi näin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.