Olen itse jo yli kuudenkymmenen.Itse en pukeudu minihameeseen, toppiin tai korkkareihin, mutta suon sen toki muille ikäisilleni. Näen ympärilläni myös hyvävartaloisia, sutjakka säärisiä kuusikymppisiä naisia.Miksi heidän pitäisi kärsiä yleistämisestä, myös sen ikäiset naiset voivat olla kauniita ja naisellisia.
Minä pukeudun mielelläni mekkoon tai hameisiin, mutta ne yltävät yli polven ja vältän hihattomia toppeja.Se on minun valintani.Tunnen itseni kotoseksi siten puettuna. Iloitsen kyllä kauniista pukeutumisesta.Kylä meidänkin ikäisenä voi olla kauniiksi puettu ja tyylikäs.
Kuusikymppisen naisen pukeutumisesta
105
2529
Vastaukset
- Kaulin
Martta mekko päälle.
Kyllä tämän ikäisissä on ihan tyylikkäitä naisia.
Minusta on tärkeää että itse viihtyy vatteissaan ja hiukset ovat hyvin.
Mielestäni on paremman näköistä jos hame on vähän yli polven kuin polven alle. Sääret eivät pääse oikeuksiinsa pohjepituisessa hameessa.- RealistiN
Eiköhän jokainen voi pukeutua ihan niin kuin itse haluaa ja mukavaksi olonsa tuntee. Kyllä tällainen mummelikin voi niukan kevyesti pukeutua varsinkin nyt kun pihahommissa on tosi kuuma. Yleisillä paikoilla liikuskellessa voi sitten ottaa huomioon ajan, paikan ja muut ihmiset, niin silloin ei ole vaivautunut olo "väärin" pukeutumisesta.
- lakatkaa.jo
Voiko nykyisin kukaan olla väärin pukeutunut? Meillä juhlat ja arki menevät limittäin eli mitään sääntöjä ei oikeastaan enää ole, ei edes kuusikymppisille mummeleille. No jaa, tietysti laki rajaa, ihan alasti ei sentään julkiselle paikalle saa ilmaantua. Jotenkin tässä taas tuntuvat vanhan liiton toimet eli yritetään määritellä, mikä on sopivaa yli kuusikymppiselle ja mikä ei. Jokainen käyttäköön omaa nuppiaan, se joko kertoo, mitä päälle panna tai sitten ei. Kumpaakin vaihtoehtoa näkee käytännössä eikä kukaan ole vielä saanut hepulikohtausta vai onko?
- RealistiN
lakatkaa.jo kirjoitti:
Voiko nykyisin kukaan olla väärin pukeutunut? Meillä juhlat ja arki menevät limittäin eli mitään sääntöjä ei oikeastaan enää ole, ei edes kuusikymppisille mummeleille. No jaa, tietysti laki rajaa, ihan alasti ei sentään julkiselle paikalle saa ilmaantua. Jotenkin tässä taas tuntuvat vanhan liiton toimet eli yritetään määritellä, mikä on sopivaa yli kuusikymppiselle ja mikä ei. Jokainen käyttäköön omaa nuppiaan, se joko kertoo, mitä päälle panna tai sitten ei. Kumpaakin vaihtoehtoa näkee käytännössä eikä kukaan ole vielä saanut hepulikohtausta vai onko?
Eipä se mielestäni ole iästä kiinni mikä on sopivaa. Tuntisin kyllä oloni vaivautuneeksi ellen pukeutuisi tilanteen mukaisesti esim. hautajaisiin, häihin, syntymäpäiville, teatteriin, oopperaan tai vaikkapa Á La Carte ravintolaan. Yhtälaisesti en välittäisi olla ylipukeutunut jossain rennossa tilaisuudessa esim. vaikka festareilla.
- Bengalitikku
Minä pidän Kirsti Paakkasen tyylistä.
- parahultaine
Se on helppoa tämä yksinkertainen elämäni. Yksinkertaisesti pukeutuminen on edullista. Mukava ja käytännöllinen urheiluasu on se tärkein ja yleisin, kun ulko-ovesta ulos astun.
Sama käytännöllisyys ja mukavuus pukeutumisessa, kun en astu ovesta ulos. Collegehousut ja t-paita, sukat. Suihkun, saunan jälkeen löysä hengittävä kaftaani.
Silloin harvoin, kun on 'pakko' meno, juhlavammin. Koska olen pienikokoinen eli 163 cm ei midi tai maksihameet/mekot sovi mulle. Elikkäs polvipituinen tai 5 cm maksimissaan polven yläpuolelle.
Ei kait kukaan ole loukkaantunut noista palstan ukkojen näkökannoista. Pyh, sanon minä.Touvottavasti kukaan ei ole loukkaantunut noista pakstan ukkojen näkökannoista ;) pyh, sanon minäkin.
Tympäiseviä ovat vanhat ukot, jotka pyrkivät määräilemään miten ja mihin naisten tulee pukeutua.
Rennosti ja yksinkertaisesti pukeudun minäkin, eikä mieheni ole koskaan moittinut, mutta hän onkin fiksu mies.Ancie kirjoitti:
Touvottavasti kukaan ei ole loukkaantunut noista pakstan ukkojen näkökannoista ;) pyh, sanon minäkin.
Tympäiseviä ovat vanhat ukot, jotka pyrkivät määräilemään miten ja mihin naisten tulee pukeutua.
Rennosti ja yksinkertaisesti pukeudun minäkin, eikä mieheni ole koskaan moittinut, mutta hän onkin fiksu mies.Toivottavasti ja palstan ;)
Pukeudun aina asiallisesti.
Toukokuun jälkeen unohtuu mekot ja hameet, suominainen vetää jalkaansa farkut ja lenkkarit tai jopa sandaalit, t-paidan ja joko neuletakin tai hupparin. Biitsille bikinit
Ancie kirjoitti:
Ehei, jos säät suosivat, niin pukeudun shortseihin tai urheilulliseen minihameeseen.
En viitsinyt käydä minkään firman koko karderoobi-valikoimaa ja tarjontaa läpi.
PahoittelutNocomment2 kirjoitti:
En viitsinyt käydä minkään firman koko karderoobi-valikoimaa ja tarjontaa läpi.
PahoittelutKukapa viitsisi, ei tarvitse pahoitella.
Ancie kirjoitti:
Ehei, jos säät suosivat, niin pukeudun shortseihin tai urheilulliseen minihameeseen.
Mihis sää ne narubikinit jätät? :-)
markeena kirjoitti:
Mihis sää ne narubikinit jätät? :-)
Hah hah, minulla ei ole ikinä koskaan milloinkaan ollut narubikineitä.
Jotain tolkkua sentään ;)
En nyt ymmärrä tätä vouhotusta minihameesta. Enemmänhän nämä joustolla varustetut legginsit ja pillifarkut paljastavat, saatiko sitten nämä lyhyet shortsit.
Mitä se yleensäkään muille kuuluu, mitä päällään pitää. Miksi pirussa pitää tuijotella muiden pukeutumisia?- parahultainen_
Nyt mennessäni mukavuus edellä pätkäsin työelämän ajoilta farkkujen lahkeita poikki. Shortseissa piisaa. Näkyy paljasta pintaa. Pitkähihaisista puseroista pätkin hihat.
Paljaan ihon varoituksena tämä. - töött
Minkähän pirun asian vuoksi ihmisen pitää vammaisuuden tai sairauden vuoksituntea itsensä syvästi halveksituksi - ymmärrän kyllä että manan majoille matkatessa elon ja kuoleman herran tartte tyylipisteitä kerätä - mutta jos vanhat rääsyt kaikkein mukavimmilta tuntuu yllä
-niin eiköpähän siinä kylliksi - kuka se kelvollinen määrittelemään ihmsten tunteita - esm kun konmarit tyhjentää ihmisten koteja vanhasta krääsästä - samanaikaisest eläkemummujen pitäis alkaa tuntea voimakasta kaipuuta kuolemaan esm - punoessaan muistojen kultaamaa helminauhaa vuosikmmenten saatossa? Ne naiset joista minä tykkään.
Saavat pukeutua miten haluavat.
Kunhan eivät liioittele materiaalien paksuuden kanssa.
Huolehtien myös että vyötärö on erittäin hyvin erotettavissa.
-
Ne naiset joista en vielä tykkää.
Saavat yrittää kovemmin.
Todella ohuin kankain.
Kunnes silmäni alkavat vilkuilla ja käteni nykiä sillee.
Jos he eivät saa minua kiinnostumaan mitenkään...
Jatkakoot silloin Bulimiaansa.
H.Ja miten minä kun olen käsittänyt niin, että sinä tykkäät kaikista naisista, ihan jokaisesta, kokoon ja näköön katsomatta.
Mutta sinullahan onkin kriteerit.Ancie kirjoitti:
Ja miten minä kun olen käsittänyt niin, että sinä tykkäät kaikista naisista, ihan jokaisesta, kokoon ja näköön katsomatta.
Mutta sinullahan onkin kriteerit."Ancie"
Ei voi mitään.
Näin Metoo-aikaan on valehdeltava ankarasti.
Olethan nähnyt miten monelle vanhalle miehelle on käynyt. :)
Naisensa ovat alkaneet valehdella hekin.
H.hunksz kirjoitti:
"Ancie"
Ei voi mitään.
Näin Metoo-aikaan on valehdeltava ankarasti.
Olethan nähnyt miten monelle vanhalle miehelle on käynyt. :)
Naisensa ovat alkaneet valehdella hekin.
H.En ole nähnyt miten vanhoille miehille on käynyt, yhden Timpan tiedän, äsken juteltiin, kun soitin ja onnittelin nimppari- ja synttäripäivän johdosta. Hänelle on käynyt hyvin, yhdistin hänet oikein rehellisen ja kivan naisen kanssa.
Mites se sun vyötärös laitaon erottuuko se?
Vieläkö housut pysyy päällä ilman henkseleitä?
Luonnollistikin en tee sillä tiedolla mitään, mutta et ole ainoa jolla on kriteerit....Paloma.se.co kirjoitti:
Mites se sun vyötärös laitaon erottuuko se?
Vieläkö housut pysyy päällä ilman henkseleitä?
Luonnollistikin en tee sillä tiedolla mitään, mutta et ole ainoa jolla on kriteerit...."Paloma.se.co"
Onhan minulla.
Komea onkin.
Kirjoitin siitä ihan riiminkin.
Kuin Kärppä solahdan Ranskattaren ratin taaksekin.
Eikä polkimia haittaa vyötäröni yhtään.
Mites olis?
Jospa minäkin laittaisin uikkari-kuvan.
Erityisesti sinun silmillesi.
Sinäkin kun laitoit minulle omasi.
H.- puolenvuosisadantakaa
mielikki.mummo kirjoitti:
Rohkenen epäillä että kuvasi ei ole ihan viime vuonna otettu.
kalsarit ainakin on jostain 60-luvulta :))
- Niinmaluulen
puolenvuosisadantakaa kirjoitti:
kalsarit ainakin on jostain 60-luvulta :))
Jos ois uusi kuva roikkuis kaljamaha kalsarien päällä.
- Anonyymi
Ei me sinun vuoksesi pukeuduta vaan itsemme. Meille on aivan sama tykkäätkö sinä vai et....
- Psykoterapeutitar
Vaatteet! Kohan ei tissit ja tussu näy! Olen aina ollut huono noiden rättien kanssa. En ole koskaan "osannut" pukeutua , enkä olla "naisellinen". Hametta käytin joskus viisitoistavuotiaana ja muuten samoja kuteita melkein ympäri vuoden niin pitkään, kun jossain vaiheessa alkavat hajota ja pistän roskikseen.
Yleensä ihmiset ovat hienotunteisia, eivätkä puutu, mutta on minulle sanottu, että kirpputoreilta saa hyviä vaatteita ja on niitä joskus joku tuonutkin, kun meinaavat, ettei ole varaa vaatteita ostaa. Harvempi uskoo, ettei vain kiinnosta. En huomaa oikeastaan toistenkaan pukeutumista, ellei ole tosi poikkeavaa tai koomista.- Anonyymi
Täältä meiltä päin ei saa sopivia mieluisia vaatteita kaupoista eikä kirpputoreilta. Ilmeisesti sisäänostajat ajattelevat että jokin tirpu vain meille kelpaa, eikä näillä.msin kukaan hanki kummosempaa. Niinpä niin, miten hankkia kun ei ole tarjolla. Eipä löydy kaupoista sopivia mieluisia vaatteita, vaikka asun aika suuressa kaupungeissa. Saa siinä sitten kummastella ihmisten vaatetusta mielessään.
- Anonyymi
Kiinnostuksen puutetta ja välinpitämättömyyttä jos ei ole siistit vaatteet päällä. Kirpputoreilta löytää edullisesti vaatteita. Mutta huolehyikaapa että sieltä ri tule turkiskuoriaisia kaupan päälle. Siis vaate lastikkapussiin. Koko jöskä sitten pakkaseen kolmeksi viikoksi tai vaate heti pesukoneeseen 60- asteessa pesuun ja ladtikkapussi tiiviisti pakattuna heti ulos roskikseen. Äläkä heiluttelee sitä vaatetta ennen näitä toimintoja. Kuitenkin keskity mieluummin olennaisiin asioihin kuin kaupoissa vaatteiden perässä juoksemiseen.
Pukeudun arkisesti, mutta tykkään tyköistuvista vaatteista, elikkä kyllä topitkin myötäilevät yleensä vartaloa, vaikkakin keveästi ja markkeeraavat vyötärön. Minihame ei ole minun juttuni, mutta myös pienikokokoisena lyhyt hame (polven yläpuolelle päättyvä) on pukevampi kuin puolisääreen ulottuvat poikkeuksena maxiläningit sappaiden kanssa, joissa on korkoa ja pitkä varsi (länkkäriluukki ). Myös lyhyet shortsit ovat pukevammat kuin caprit tai cityshortsit. Kesäällä tosin mikään sen mukavampi päällä kuin kesäkolttu, leveähelmainen ja ei yli polven. Tosin saa vähän varoa jos on tuulinen päivä....
(nyt tää mummeli lähtee pinkeissä pillifarkuissa risteiylle .....jengit mukana mm. ihana suklaasilmä barista suoraan Kolumbiasta, 30 vee.)- Anonyymi
Nocomment2 kirjoitti:
Se on hyvä että ihmisellä on tyylitajua ja kyky pukeutua.
Siistit, puhtaat ja sopivat vaatteet riittävät, tyylitajusta viis veisaan. Keskityn elämässä olennaiseen.
- töött
- lupasin laittaa kaikki työssä hankitut haukumanimetkin esiin
-työyhteisöt, joissa aikanaan oli töissä - melkoisen puritaanisia ja työntekijöillä aina suolet suussakin meininkiä - jos oli killuvia koruja, punainen tai mustaksi värjätty tukka, heti sai huoran tai mustiaisakan maineen - se siitä "työn ilosta"
- - vaikeina vuosina kun piti kaikessa säästää - silloin voimaa todella irrotettiin työntekijöiden selkänahastakin..... - e.lä.mä
Kyllä ennen oli hyvin ex ravintolat söin niissä joka päivä ei ollut säästämisen ajattelu. Aina oli paikka minulle iltaisin oli päivä mikä tahansa.
Näin vanhana muistelen menneisyyttä kun muisti ja näkö vain paranee lääkkeitä ja viiniä juodessa.
Nooooo. - lpulu
Kertokaapas kaunistelematta, millaisiin vaatteisiin pukeudutte kotioloissa.
- kotoilen
Nyt justiisa heittäydyin tähän pikkarit ja t-paita päälläni.
Minulla on uikkarit ja niiden päällä nyt sellainen liehuva sifonkihuletta. Laitoin sen kun tulin sisään laittamaan ruokaa.
Ajoin sähkärillä mökille 13km, kaveri toi auton, sanoi että et sinä vanha ole, monelta jäisi ajamatta, johtuu siitäkin että loppumatka on jyrkkiä mäkiä ja kuoppainen soratie.
Ei se tuntunut missään, ei kunnossa pitäisi vikaa olla.- ihanahellehellii
kesähelteellä usein ilman rihman kiertämää, paitsi tietysti villasukat, viileemmällä sitten lämpötilan mukaan
pihalla ja mökillä voi olla pelkässä olkaimettomassa löysässä hellemekossa
tulin juur istutushommista, tänään oli pakko olla pitkähihaista päällä ettei oksat raavi, nyt sitten vilvotellaan eevasti
itsekseen kun on, niin voi olla juur niin kui itsestä tuntuu mukavalta - kyllänäinonnähtävä
Kauhtuneissa kamppeissa olen täällä yleensä.
Mutta näin koneen ääressä olen aina pukeutunut tummaan samettipukuun ja valkoiseen kauluspaitaan.
Kravatti tietysti kuuluu asiaan ja jaloissani on valkoiset tennissukat.
Purjehduskengät ovat aivan uudet:Tätä päivää varten hankittu!
Siisti taskuliina taitettuna rintataskuun ja tarkasti tehty vesikampaus kruunaavat kokonaisuuden.
Jotenkin on aivan käsittämättömän moukkamaista tulla kirjoittelemaan yleiselle keskustelupalstalle .
Kun on asiallisesti pukeutunut, niin täällä ei saa mitään vittuilua osakseen,
Jos nyt joku ehdoin tahdoin haluaa vaikkapa napaansa esitellä, niin se kertoo pelkästään sivistyksen puutteesta. - ihanahellehellii
kyllänäinonnähtävä kirjoitti:
Kauhtuneissa kamppeissa olen täällä yleensä.
Mutta näin koneen ääressä olen aina pukeutunut tummaan samettipukuun ja valkoiseen kauluspaitaan.
Kravatti tietysti kuuluu asiaan ja jaloissani on valkoiset tennissukat.
Purjehduskengät ovat aivan uudet:Tätä päivää varten hankittu!
Siisti taskuliina taitettuna rintataskuun ja tarkasti tehty vesikampaus kruunaavat kokonaisuuden.
Jotenkin on aivan käsittämättömän moukkamaista tulla kirjoittelemaan yleiselle keskustelupalstalle .
Kun on asiallisesti pukeutunut, niin täällä ei saa mitään vittuilua osakseen,
Jos nyt joku ehdoin tahdoin haluaa vaikkapa napaansa esitellä, niin se kertoo pelkästään sivistyksen puutteesta."Jotenkin on aivan käsittämättömän moukkamaista tulla kirjoittelemaan yleiselle keskustelupalstalle ."
ai niinku samettipuvussa, vai tälleen tissit paljaana? - Anonyymi
Kotioloissa resuiset mustat marketista ostetut leggingsit, kulahtanut t-paita ja paksu täysvillainen paksu pusero vähänkin viileällä ilmalla. Kesällä suurinpiirtein sama tyyli mutta kevyempi sään mukaan. Hengarissa on esillä siistit ja mukavat arkivaatteet jos joku soittaa ovikelloa tai tulee yllätysvieraita, niin siitä hengarista saan minuutissa siistit vaatteet päälle. Aina on kuitenkin puhtaat vaatteet päällä myös kotona ja suihkussa käyn usein ja vaihdan petivaatteet myös usein. Aviomies ei kommentoi eikä huomaa kotiluukkiani. Sitten on aivan eri tyyli, kun astun ovesta ulos. En kovinkaan kuitenkaan ajattele pukeutumistani siisti olen aina ollut. Minäkin keskityn elämässä olennsiseen.
- Kokettuon
60-70 vuotias voi pukeutua tosi pirtsakasti.Edellyttää kylläkin ,että on sutjakkavartalinen,ryhdikäs- ei hartiat lytyssä,kauniit sääret, kampaus kantajalleen sopiva,meikki kohdillaan jne. Tällöin on kivasti polven yläpuolelle sopiva kapea hame ok ja tietysti korkkarit.
- Psykoterapeutitar
Vaatii fyrkkaa, että saa pidettyä itsensä kuosissa. Käytyä kampaajalla, syötyä terveellisesti ja varaa ostaa kunnon kledjut. Jos ei, niin onhan se vähän sellaista niin ja näin! Asumiseen pitää nyt panostaa eniten fyrkkaa ja muu on vähän sinnepäin.
- Pötypuhetta
Surullisen totta että hyyyvin monet valehtelevat itsellen juuri samalla tavalla kuin "terapeutitarkin". Siksi jaksan aina vain ihmetellä miksi hän käyttää moista nimimerkkiä. Terapoiminen on varsin olematonta ja asenteetonta.
- Psykoterapeutitar
Hah hah! Nimimerkkihän on täysin sarkastinen! Mikä muu on valetta?
- Revisiitä
Kommenttisi asia / aihe / sisältö. Itsensä hoitaminen sekä sisäisesti että ulkoisesti on kiinni aivan muunlaisista seikoista kuin "fyrkasta".
- Psykoterapeutitar
Kyllä yli kuusikymppisen "hoitaminen", niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin vaatii fyrkkaa, jos ei jostain syystä ole saanut niin hyviä geenejä, että kaikki hoituu ilman suurempia "hoitamisia".
- viitseliäs
Täällä on arvosteltu köyhien ruokailutapoja ja todettu, että edullisesti saa vähemmänkin kaloripitoista. Olen samaa mieltä ja terveellinenkään ruoka ei tule kalliiksi. Liikunta on ilmaista, kun vain lähtee liikkeelle. Liikuntapuistoissa on vempaimia, ei tarvitse kuntosalimaksuja. Lenkkarit vain. Kampaajalla ei tarvitse joka kuukausi käydä, kun löytää sopivan hiusmallin.
Tsemppiä ja aurinkoisia kesäpäiviä kaikille 60 - Psykoterapeutitar
Heh heh ja kiitos tiedosta ja vinkeistä😂
Mukavia päiviä sinnekin☀️👍🏻 - Twelvepoints
Hyvä kommentti "viitseliäs" ja täydellisesti totta. Silti vaikka itse käyn melkein kuukausittain kampaajalla. Toisaalta pakko ja toisaalta jotain hemmottelua elämässä pitää olla.
- 60plus
Itse olen sitä mieltä, että mitä vähemmän, sen parempi. Kun näkyy tuolla kesällä oman ikäisiä kevyesti pukeutuneita naisia. niin kyllä hormoonit alkaa taas hyrrätä.
- Puhupukille
Tuo ei tietenkää pirä paikkaansa paitsi jos on jotenkin perverssi.
On kolme tyyliä: Hyasint, Daisy ja Rose. Ap tykkää olla Rose
- vainomallemiehelle
sääriä olis näyttää, vaan en tahdo lapsilleni (enkä muutenkaan) näyttää olevani joku sex-nainen, Tälläkin hetkällä vaatteistoistani (lahjaksi saatua), löytyy vaikka minkä laista minaria, ja vieläpä tyylikästä, itse sitä mieltä,- Hameen Tyylikkyys on olyava ns. normaalipituinen, ei siis minari, eikä kaapu. !!
Peitän Housumuotiin hyvät sääreni, kun en nyt vain halua liian "pitkiä katseita"..., enkä siis ole Miehiä iskemässä vaatetuksella/säärillä. Monia !! tuttavia aikoinaan ollut, jotka suorastaan lähes haukkovat henkeään, - vain Sääristäni huh, -onneksi olen älynnyt enimmäkseen pukeutua housumuotiin.- Jossnaijaat
Kuulostaa hieman samalta kuin jos ihminen panee kynttilänsä vakan alle.
- RealistiN
Nyt alkaa tälläkin mummilla olemaan jo vaatteet minimissään, ei haittaa muiden mahdollinen paheksunta, sillä nyt on oikea kesä :)
- tööttt
- vanhoja verkkarita ja fskkuja - teepaitoja - kesä menmyt tähän asti pihaa myllätessä
- mukavaa kuunnella lintuja
ja kaikennäköisiä surisevia öiiäisiä aika paljon näkyny nuoria mshiläissiäkin pprräämäs kukissa. mistä ilonen ja yksikään kukka tai perhonen oo arvostelmassa ja kysele ettäs milltä vuoskymmnltä noi sun ryysys l lienee`? On aika onnellnen harakanpelätti tätä nykyä - jos ny ei ihan pokerry tai heitä veiviääkään helteissä-- TavisN
Tarvisi kait jonkin tyylikonsultin.. pitää edelleen vaatteita joissa viihtyy, on mukava olla, sään mukaan!
Vaatii sen, ettei välitä muiden mielipiteistä, eikähän se ikä ole otsaan kirjoitettu, kuin ehkä ryppyinä;)
Muita ei osaa arvioida, jokaisen oma asia!
- nyt-riittää
vain yksi vaatekappale, väljä hellemekko
Eiköhän se ole jokaisen oma asia, miten pukeutuu, kunhan ainakin julkisilla paikoilla jotakuinkin säädyllisesti. Ei siinäkään ole kenelläkään nokan koputtamista, kun meikäläisellä on jalassa sukat ja sandaalit. No, nythän se taas on "luvallista" muillekkin, trendien mukaan eläville.
- Trefxx
Nää lukuisat vaatemielipiteet ovat tosiaan vaan jokaisen omia mielipiteitä eikä niitä ole tarkoitettu yleiseksi normiksi. Yli 60v. ja muut voivat pukeutua ihan miten tykkää, se vapaus suotakoon jokaiselle.
- seolisilloinennen
joskus huvittaa, kun on ikäihmisiä joille hiukset on oltava aina järjestyksessä ja jakaus suorassa..
Eikös se ole ihanaa kun helma heilahtaa?
- OnHyväOlla1949
Useimmat yli nelikymppiset naiset ovat ihanampia ja kauniimpia kunnolla peitettynä. Ja kaikki yli 50v naiset ovat kauniimpia riittävästi peitettynä, heillä ei ole mitään kaunista näytettävää.
Ikävintä on katsella yli nelikymppisiä ja meikattuja alle 5 metrin etäisyydeltä.- Hoiteleomasi
Mitähän helewettiä kenenkään meikki sulle kuuluu? Sen enempää kuin muutkaan 'peittelyt'.
- Bob
Heh.Joskus jossakin toisella palstalla kirjoitin käynnistäni verikokeissa,siinä odotellessa ja istuskellessa tuli vastapäätä istumaan sellainen no,arvioin iäkseen n:55- jotakin naisihminen,joka kyllä muidenkin katseita keräsi ja hienoista hymyilyä..myös naispuolisten osalta.
Punaiset tennarit,asu muutenkin tasan kuin 15v teinitytöllä,,jopa muutama lävistys kasvoissa,tukka ainakin kolmella eri värillä ,meikkejä runsain määrin ja purkkaa jauhava suu!
Hm.."Viisviitonen teinityttö" ainakin huomattiin,jos se oli tarkoituksensa,ja tottakai jokainen pukee sen vaatetuksen jonka haluaa.Kiitos hauskasta kommentista.
Nykyään vallalla: "Antaa kaikkien kukkien kukkia." Tai "Terveisiä lintukirjasta."
Missä kulkevat hyvän maun rajat, kaikille se ei liene tärkeää.
Pukeutukoot kaikki miten parhaiten taitavat, kunhan eivät pyri "iholle".
- SeSilmä
Yksi asia on, mitä minä en kyllä ymmärrä. Nainen pukeutuu puseroon, jonka kaula-aukosta suunnilleen alapään karvat näkyy. Sitten se nainen valittaa, kun miehet katsovat sitä (sillä silmällä).
- Neaivot
Niiih, ehkä se vain on sillä viisiin, että mieäs ei voi silmilleen eikä muillekaan elimilleen mitään. Ts. aivot eivät toimi. Sillä meillä kaikillahan on oikeus ja vapaus pukeutua aivan miten tahdomme ja haluamme ja olla vaikka alasti (jos laki sallisi) eikä kukaan saa silti sen enempää koskea kuin katsellakaan, jos kaikki on kotona korvain väliss'.
- SeSilmä
Neaivot kirjoitti:
Niiih, ehkä se vain on sillä viisiin, että mieäs ei voi silmilleen eikä muillekaan elimilleen mitään. Ts. aivot eivät toimi. Sillä meillä kaikillahan on oikeus ja vapaus pukeutua aivan miten tahdomme ja haluamme ja olla vaikka alasti (jos laki sallisi) eikä kukaan saa silti sen enempää koskea kuin katsellakaan, jos kaikki on kotona korvain väliss'.
En voi silmille enkä aivoille enkä sille muullekaan elimelle mitään, jos näen seksikkään naisen. Oikeus on pukeutua kuin haluatte, mutta en tule koskettelemaan, voin kyllä katsella ja se oma kyllä pysyy siellä karvain väliss'.
- OhiMeni
Pyöräilin joku päivä sitten tuonne muutaman kilometrin päähän. Ohi ajoi nuori nainen, jonka lähes persereikä (anteeksi ilmaus) melkein näkyi stringien välistä. Katselen kyllä mielelläni varttuneita ja nuorempiakin naishenkilöitä mieluummin vähän pukeutuneina.
- We_are_together
Hymyilitte lukiessani tätä ketjua, ihan positiivisella mielellä.
Itse olen 64-v , ja käytän edelleen kesäisin minihametta/sortseja/toppia.
Joskus, kun sellainen mieli tulee, vetasen vaikka hippivaatteet hyvän maun kera :D
Minua ei vähänkään herkauta, jos joku ulkopuolinen olisi mieltä , että ikä muka rajoittaisi yhtään mitään enkä päästä ketään huseeraamaan toisarvoisilla mielipiteillä elämääni.
Niin kauan kuin on elämää, siitä nauttiminen on pyrkimys ja tavoite, koski se sitten vaatteita ja mitä ikinä. Ja sielu on kuolematon ja iätön ;)
Hyvää Uutta Vuotta rakkaat siskot ja veljet! Ihan aikuisen oikeasti, enemmän minua häiritsevät vanhemmat, jotka antavat lastensa, siis pikku-tyttöjen, pukeutua kouluun napa-paitoihin, ym. paljon isommille kuuluviin vaatteisiin. Koulupuku pitäisi olla pakollinen Suomessakin.
Kaikki mummot pukeutukoot ihan miten haluavat, ovat jo suojassa pedofiileilta. :-)- valitettavasti
Naiset on aina tyylikkäitä,mutta jos tilaisuudessa on ilotulitus,ei hametta kannata laittaa.
- Rentoleidi
Vähän särkee silmiä joidenkin tyyli jo paremmalla iällä pukea päälleen iänikuista eläinkuosia ja mustalla kajalilla vedetyt silmät....
Mutta ei tuo multa ole pois.
Itse pukeudun pääosin käytännöllisesti,varsinkin talvisaikaan.
Kesällä salsahameet hulmuaa tai värikäs mekko. Etno-ja hippityyli sopii paremmin minulle kuin jakkupuvut.
Meikkiä en ole koskaan naamaani laittanut enkä osaa kävellä korkokengillä.
Kirppareilta ostan kaikki vaatteeni. Myös kengät.
Kaupoista en löydä, lyhytjalkainen, oikein mitään. Kun on paksu ja lyhytjalkainen niin housut on liian pitkiä ja takeissa/paidoissa liian pitkät hihat.
Enkä pidä mustia vaatteita kuin pakosta. - Anonyymi
Olet aivan oikeassa, kyllä meidänkin iässä nainen voi olla kauniiksi pukeutunut ja tyylikäs. Oma naisystäväni pukeutuu todella tyylikkäästi, tilanteen mukaan, tyylikäs mekko ja jakku tai vapaalla tyköistuvat farkut ja kotona löhöillessä niin seksikkäät legginssit.
Sama koskee miehiä, naisystävä niin kehuu "ei-pappamaista" pukeutumistani.- Anonyymi
Tämä on niin tätä. Mitä se ei niin pappamainen tyyli tai naisystäväsi jakkupukutyylikkyys sitten on? No, ei mitään tai oikeastaan tosi laimeaa keski-ikäisten pönötyspukeutumista.
Kuka uskaltaa olla muuta kuin sitä, mitä pitää olla tai mitä odotetaan olevan?
Hatun nosto niille persoonille, jotka pukeutuvat oman makunsa mukaisesti eivätkä "tyylikkäästi" jota monet tylsät seniorit on opetettu arvostamaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on niin tätä. Mitä se ei niin pappamainen tyyli tai naisystäväsi jakkupukutyylikkyys sitten on? No, ei mitään tai oikeastaan tosi laimeaa keski-ikäisten pönötyspukeutumista.
Kuka uskaltaa olla muuta kuin sitä, mitä pitää olla tai mitä odotetaan olevan?
Hatun nosto niille persoonille, jotka pukeutuvat oman makunsa mukaisesti eivätkä "tyylikkäästi" jota monet tylsät seniorit on opetettu arvostamaanEsim. siistit mustat farkut, eikä lököttävät collegehousut tai ikivanhat "teryleenit" ja hillittykuvioinen kauluspaita, joka ei ole mikään tokmannin flanellipaita. Monta numeroa liian suuret, polvipussilliset ja lähes pyllyvakoon asti roikkuvat, roikkuvan mahan alle vyöllä kiristetyt farkut ei ole kovin mieltä ylentävä näky julkisilla paikoilla.
Vartalostaan huolta pitäneelle naiselle tyköistuvat farkut ja vaikka musta nahkarotsi tai mekko, mikä istuu päälle, eikä joku harteilla roikkuva "teltta".
Pukeutuu nimenomaan oman makunsa mukaisesti, mutta "tyylikkäästi" eli ei huomiota herättävän huonosti/mauttomasti, eikä muodin mukaan. Trendi on kirosana ja "pikamuoti" vielä pahempi kirosana.
"Tyylikäs" pukeutuminenhan lähtee ihmisestä itsestään, viihtyy tyylikkäissä asusteissa ja haluaa näyttää hyvältä, eikä kenenkään ulkopuolisen opetuksesta. Muodin orjat on erikseen ja muoti ei useinkaan ole välttämättä tyylikästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim. siistit mustat farkut, eikä lököttävät collegehousut tai ikivanhat "teryleenit" ja hillittykuvioinen kauluspaita, joka ei ole mikään tokmannin flanellipaita. Monta numeroa liian suuret, polvipussilliset ja lähes pyllyvakoon asti roikkuvat, roikkuvan mahan alle vyöllä kiristetyt farkut ei ole kovin mieltä ylentävä näky julkisilla paikoilla.
Vartalostaan huolta pitäneelle naiselle tyköistuvat farkut ja vaikka musta nahkarotsi tai mekko, mikä istuu päälle, eikä joku harteilla roikkuva "teltta".
Pukeutuu nimenomaan oman makunsa mukaisesti, mutta "tyylikkäästi" eli ei huomiota herättävän huonosti/mauttomasti, eikä muodin mukaan. Trendi on kirosana ja "pikamuoti" vielä pahempi kirosana.
"Tyylikäs" pukeutuminenhan lähtee ihmisestä itsestään, viihtyy tyylikkäissä asusteissa ja haluaa näyttää hyvältä, eikä kenenkään ulkopuolisen opetuksesta. Muodin orjat on erikseen ja muoti ei useinkaan ole välttämättä tyylikästä.Ja sitten on näitä jotka ottaa mallia julkkiksista myös pukeutumisessaan, mutta itse en voisi kuvitellakaan lähteväni ulos esim Esko Eerikäisen pukeutumista kopioivan kuuskymppisen miehen kanssa. Viimeisen kuvan minkä näin niin rytkyt oli kuin teinillä ylisuuret nuorten rytkyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim. siistit mustat farkut, eikä lököttävät collegehousut tai ikivanhat "teryleenit" ja hillittykuvioinen kauluspaita, joka ei ole mikään tokmannin flanellipaita. Monta numeroa liian suuret, polvipussilliset ja lähes pyllyvakoon asti roikkuvat, roikkuvan mahan alle vyöllä kiristetyt farkut ei ole kovin mieltä ylentävä näky julkisilla paikoilla.
Vartalostaan huolta pitäneelle naiselle tyköistuvat farkut ja vaikka musta nahkarotsi tai mekko, mikä istuu päälle, eikä joku harteilla roikkuva "teltta".
Pukeutuu nimenomaan oman makunsa mukaisesti, mutta "tyylikkäästi" eli ei huomiota herättävän huonosti/mauttomasti, eikä muodin mukaan. Trendi on kirosana ja "pikamuoti" vielä pahempi kirosana.
"Tyylikäs" pukeutuminenhan lähtee ihmisestä itsestään, viihtyy tyylikkäissä asusteissa ja haluaa näyttää hyvältä, eikä kenenkään ulkopuolisen opetuksesta. Muodin orjat on erikseen ja muoti ei useinkaan ole välttämättä tyylikästä.Just joo, ihan niinkuin ei välimuotoja olisi tuon "siistien mustien farkkujen ja lököttävien gollegehousujen" välissä. On ja vaikka kuinka paljon.
Ihailen persoonallista pukeutumista, joka todellakin on jotain muuta kuin tokmannin fanellipaita.
Mutta pidä sinä mielipiteesi ja ajatuksesi, soisin kyllä että päivittäisit ne! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just joo, ihan niinkuin ei välimuotoja olisi tuon "siistien mustien farkkujen ja lököttävien gollegehousujen" välissä. On ja vaikka kuinka paljon.
Ihailen persoonallista pukeutumista, joka todellakin on jotain muuta kuin tokmannin fanellipaita.
Mutta pidä sinä mielipiteesi ja ajatuksesi, soisin kyllä että päivittäisit ne!Siellä oli sanat esim. ja vaikka, tottakai tyylikästä ja persoonallista pukeutumista on monenlaista ja niin pitääkin, mutta se ei tarkoita välttämättä muodin mukaista pukeutumista. Itse valitsen mahdollisimman ajattomia vaatteita, jotka mielestäni näyttävät päälläni hyviltä ja joissa viihdyn. Persoonallisesti ja tyylikkäästi pukeutuvan naisystävänikään mielestä minun ajatukseni pukeutumiseen liittyen ei kaipaa päivittämistä.
Tämän ketjun aloituksessa jo sanottiin kaikki oleellinen tämän ikäisten naisten pukeutumisesta, olen täysin samaa mieltä. Joku minihame ei kuulu tyylikkääseen pukeutumiseen, ainakaan tässä iässä vaikka olisi kuinka hyvä vartalo. Miehillä vaikka reilusti yli polven yltävät shortsit, ei hyvä, heti sattuu silmään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä oli sanat esim. ja vaikka, tottakai tyylikästä ja persoonallista pukeutumista on monenlaista ja niin pitääkin, mutta se ei tarkoita välttämättä muodin mukaista pukeutumista. Itse valitsen mahdollisimman ajattomia vaatteita, jotka mielestäni näyttävät päälläni hyviltä ja joissa viihdyn. Persoonallisesti ja tyylikkäästi pukeutuvan naisystävänikään mielestä minun ajatukseni pukeutumiseen liittyen ei kaipaa päivittämistä.
Tämän ketjun aloituksessa jo sanottiin kaikki oleellinen tämän ikäisten naisten pukeutumisesta, olen täysin samaa mieltä. Joku minihame ei kuulu tyylikkääseen pukeutumiseen, ainakaan tässä iässä vaikka olisi kuinka hyvä vartalo. Miehillä vaikka reilusti yli polven yltävät shortsit, ei hyvä, heti sattuu silmään.Viimeiset lauseet kyllä kertovat, että ajatuksiasi kannattaa hieman tuulettaa ja päivittää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten on näitä jotka ottaa mallia julkkiksista myös pukeutumisessaan, mutta itse en voisi kuvitellakaan lähteväni ulos esim Esko Eerikäisen pukeutumista kopioivan kuuskymppisen miehen kanssa. Viimeisen kuvan minkä näin niin rytkyt oli kuin teinillä ylisuuret nuorten rytkyt.
Niimpä, tuttavissani on mies, jossa on jotain samaa kuin Eerikäisessä, myös pukeutumisessa. MIes on yli 70. Silti hän näyttää fiksun boheemilta, ei suinkaan naurettavalta tai teinimäiseltä vaan juuri omalta persoonaltaan ja omalla tavallaan tyylikkäältä
Itse saatan laittaa hameen, ei polvipituista vaan lyhyehkön, ja jumpperin sekä nahkasaappaat ja uskallan väittää, ettei näytä lainkaan pahalta. Mekot kuuluvat myös garderoopiinin. Farkkuja en tykkää käyttää; ne eivät ole mukavat päällä ja eivät mielestäni sovi minkään kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä, tuttavissani on mies, jossa on jotain samaa kuin Eerikäisessä, myös pukeutumisessa. MIes on yli 70. Silti hän näyttää fiksun boheemilta, ei suinkaan naurettavalta tai teinimäiseltä vaan juuri omalta persoonaltaan ja omalla tavallaan tyylikkäältä
Itse saatan laittaa hameen, ei polvipituista vaan lyhyehkön, ja jumpperin sekä nahkasaappaat ja uskallan väittää, ettei näytä lainkaan pahalta. Mekot kuuluvat myös garderoopiinin. Farkkuja en tykkää käyttää; ne eivät ole mukavat päällä ja eivät mielestäni sovi minkään kanssa.Minusta Eerikäinen on kaukana fiksun näköisestä, en yhtään ihmettele jos naiset ei hänestä tykkää. En huolisi itsekään rinnalleni mistään hinnasta tuon näköistä kuvatusta.......Äijä kohta 60v ............ https://www.seiska.fi/kotimaa/nain-esko-eerikainen-perusteli-seiskalle-pettymystaan-radiogaalassa-vaheksyntaa-ja-vttuilua-katso-video/1686535
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä, tuttavissani on mies, jossa on jotain samaa kuin Eerikäisessä, myös pukeutumisessa. MIes on yli 70. Silti hän näyttää fiksun boheemilta, ei suinkaan naurettavalta tai teinimäiseltä vaan juuri omalta persoonaltaan ja omalla tavallaan tyylikkäältä
Itse saatan laittaa hameen, ei polvipituista vaan lyhyehkön, ja jumpperin sekä nahkasaappaat ja uskallan väittää, ettei näytä lainkaan pahalta. Mekot kuuluvat myös garderoopiinin. Farkkuja en tykkää käyttää; ne eivät ole mukavat päällä ja eivät mielestäni sovi minkään kanssa.Se on n i i n p ä ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on n i i n p ä ...
Hahahah, niinhän se on niinpä mutta me sujuvasti kirjoittajat kirjoitamme lausumisen mukaan eli niimpä niin.
Tässä keskustelussa löytyy upeita esimerkkeja pikkusieluisuudesta ja siitä, että olisi itse kunkin aika hieman tuulettaa korvien väliään; elämä näyttäisi yllättävästi paljon värikäämmältä ja moninaisemmalta. Vaatii tosin uskallusta! Anonyymi kirjoitti:
Minusta Eerikäinen on kaukana fiksun näköisestä, en yhtään ihmettele jos naiset ei hänestä tykkää. En huolisi itsekään rinnalleni mistään hinnasta tuon näköistä kuvatusta.......Äijä kohta 60v ............ https://www.seiska.fi/kotimaa/nain-esko-eerikainen-perusteli-seiskalle-pettymystaan-radiogaalassa-vaheksyntaa-ja-vttuilua-katso-video/1686535
Eerikäinen on rohkeasti omaa itsensä. Uskaltaa pukeutua ja olla niin kuin haluaa. Julkisuuskuvan perusteella tykkään kuitenkin persoonasta. Symppis tyyppi ainakin julkisuuskuvan mukaan.
- Anonyymi
En ole koskaan viihtynyt kovin avonaisissa puseroissa, enkä lyhythelmaisissa hameissa/mekoissa, en edes teininä. Joskus nuorempana alle viiskymppisenä
seuralaisen pienen painostuksen myötä kokeillut viettää iltaa polven yläpuolelle jäävässä mekossa, mutta oloni ei ollut hyvä. Helman oltava vähintään puolisääreen että viihdyn, tai sitten lähden ulos tilanteeseen sopivissa pitkissä housuissa. Myöskään menneinä vuosina muodissa ollut leggins - tunikayhdistelmä ei löytänyt tietään minun päälleni edes kotiasuksi. Myöskään shortseissa en ole koskaan viihtynyt missään.Korkokengät, minihameet ja avarakaulaiset yläosat ei ole koskaan ollut mun juttu. En vain viihdy niissä.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Korkokengät, minihameet ja avarakaulaiset yläosat ei ole koskaan ollut mun juttu. En vain viihdy niissä.
Minulla oli nuorempana korkokenkiä, tosin max 7cm korolla ja yleensä 4cm , mutta korot madaltui sitten nelikymppisenä kahteen senttiin ja vältyin vaivaisenluilta jotka jo oireili. Nykyään lähes aina korottomissa.
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli nuorempana korkokenkiä, tosin max 7cm korolla ja yleensä 4cm , mutta korot madaltui sitten nelikymppisenä kahteen senttiin ja vältyin vaivaisenluilta jotka jo oireili. Nykyään lähes aina korottomissa.
Minulle jossain vaiheessa suositeltiin noin neljän sentin korkoja mieluummi kuin ihan korottomia. Nykyisin sin me kavat tasapohjaiset kävelykengöt ja lenkkeillessä lenkkarit mieluisimmat. Ja kesällä jotkut sandaalit
- Anonyymi
Puuvlla Leggingsit ja puuvilla tunika tai pusero. Ei halpa marketista ostettu.
Matalat pistokkaat niiden sisus villaa. En pidä fleece vaatteita. Synteettiset tuntuu pahalta iholla. Kävely ym kengät nahkaa.
Pidän myös ns capreja kesäaikana kotona ja miksei ulkonakin. Lähtee vähän lyhyet mutta parempi. Ei kotona kitään farkkuja pidä. Silloin kun lähtee asioilla käytän. Kesällä on kangashousuja. En koskaan pidä lyhyitä ns toppeja tai puseroita. Aina lantion peittäviä..Enkä ymmärrä miksi lihavat pitää niinnmautyomia asuja jotka vartalossa kiinni..Läskit pursuaa ja leggingsit. Minulla EI kutsua. Nainen on ruma jos on mahaa ja rintaa ja kireät vaatteet.
Eikö ne katso koskaan peilliin?- AnonyymiUUSI
Kyllä ne katsoo peiliin mutta heillä, kuten meillä kaikilla, on oikeus pukeutua juuri niin kuin halutaan. Ei se lihavuus ole kaunista katsottavaa, näinhän meidät on kasvatettu mutta on ihmisiä, jotka näkevät ihmisen, eivät pelkästään ihmisen painoa.
Maailma olisikin liian täydellinen jos jokainen meistä saisi olla oma itsensä - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne katsoo peiliin mutta heillä, kuten meillä kaikilla, on oikeus pukeutua juuri niin kuin halutaan. Ei se lihavuus ole kaunista katsottavaa, näinhän meidät on kasvatettu mutta on ihmisiä, jotka näkevät ihmisen, eivät pelkästään ihmisen painoa.
Maailma olisikin liian täydellinen jos jokainen meistä saisi olla oma itsensäKOHDISTA TUO moite Niihin MINIHAME naisiin jotka yrittävät mollataa muita.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne katsoo peiliin mutta heillä, kuten meillä kaikilla, on oikeus pukeutua juuri niin kuin halutaan. Ei se lihavuus ole kaunista katsottavaa, näinhän meidät on kasvatettu mutta on ihmisiä, jotka näkevät ihmisen, eivät pelkästään ihmisen painoa.
Maailma olisikin liian täydellinen jos jokainen meistä saisi olla oma itsensäAika monella ylipainoisella on kyllä myös joku hahmotusongelma oman kroppansa näkemisessä. Ts. he eivät katso peilikuvaansa samoin kuin ulkopuolinen näkee heidät. Ehkä pukeutuminen liian pieniin ja paljastaviin vaatteisiin johtuu siitä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Aika monella ylipainoisella on kyllä myös joku hahmotusongelma oman kroppansa näkemisessä. Ts. he eivät katso peilikuvaansa samoin kuin ulkopuolinen näkee heidät. Ehkä pukeutuminen liian pieniin ja paljastaviin vaatteisiin johtuu siitä.
Se on vähän niinku anorektikoilla, jotka näkevät itsensä lihavina. Lihavat taas näkevät itsensä laihoina.
- Anonyymi
Asiaa kirjoitat, kukin tyylillään, mutta kauniisti, hyvällä maulla pukeutuneet ihmiset ovat ilo silmälle. Kyllä taas kelpasi naisystävän kanssa käydä eräässä tapahtumassa, kun hän aina niin hyvin pukeutunut. Auttanut minuakin pukeutumaan tyylikkäämmin.
- AnonyymiUUSI
En ole koskaan osannut pukeutua naisellisesti. On ollut hippiaikaa ja goottiaikaa pukeutumisen suhteen. Jotain sellaista on käytössä edelleenkin. Pukeudun hullun huolettomasti, kun ompelija täyttää toiveeni pukeutumisen suhteen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1742593Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2061204Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62865
- 53851
- 46849