Heippa. Olen äiti kahdelle aikuiselle, tytölle ja pojalle. Tytön ja minun välit ovat viilenneet pahasti minun toisenlaisesta toiveestani huolimatta. Lapsuus- ja nuoruusaikana olimme hyvin läheisiä tytön täyttäessä 20 vuotta suunnilleen. Hän on lukenut mm. kansainvälistä bussinesta ja on hyvässä työssä, tosin vaihtanut usein. Tytön käytös muuttui n. 23 vuotiaana ja hän alkoi vaatimaan minulta keskusteluissa määrätietoisesti päämääriä, kuuntelemaan häntä ja antamaan aikaa, kun hänelle sopi. Hän usein käydessään oli valmiina jo kiukkuinen ja arvosteli pian tekemisiäni, tosinaan asiallisesti.
Olen itse miettinyt ja keskustellut sovitusti hänen kanssaa useita kertoja siitä mikä painaa tai mitä hän haluaa vaatimuksillaan, jopa psykologilla olemme käyneet. keksuteluissa purkaukset ovat olleet lähinnä syyttelyjä, etten kuuntele ja ymmärrä. Kysyessäni hänen asioistaan, tarpeistaan ja ongelmistaan hän saattaa jopa suuttua. Jos myönnän tehneeni "väärin ja virheitä" joita olen myös tehnyt, niin hän heti muuttuu rauhallisemmaksi ja haluaa alkaa muuttamaan minua haluamaansa suuntaan. olen myötäillyt enemmänkin kuin olisin halunnut.
Ongelma on siinä, että en näe sellaista asioissa, että minun pitäisi ajatella kuin hän tai tehdä kuten hän on ajatellut. Joustan mielestäni ja autan muutenkin. Hän ei kuitenkaan hyväksy minun mielipiteitäni toimintatavoissani, kuten miksi seurustelen miehen kanssa, joka hänen mielestään ei ole sopiva minulle ( ...koska hän näkee etten ole onnellinen??) tai miksi en harrasta sellaista liikuntaa joka "olisi sopiva" minulle. (liikun lenkillä) Tai en ymmärrä mikä on minulle parhaaksi.. Olen sanonut, että olen tyytyväinen näin ja toivon että hän kunnioittaa sitä. Hän saattaa vastata, että älä tule sitten valittamaan. - sitä en ole tehnyt mielestäni. Kerran sanoin olevani kyllästynyt jonkin omaan tilanteeseen ja sain kuulla syitä siihen monta kuukautta.
Hän ei vastaa viesteihini, koska hän ei sanojensa mukaan ehdi kirjoitella minulle. Tosin fb:ssa hän kirjoittelee pitkiä viestejä vastaten muille. En voi soittaa (esim kutsuakseni heidät sulhasen kanssa syömään) koska soitan aina "väärään aikaan" hänelle ja saan siitä haukkumaviestit. Hän on myös moittinut ja arvostellut minua siskolleni ja tyttökaverilleen. Sain tietää mutkan kautta. Olen yrittänyt pitää nyt pitkää väliä ja otan vastaan hänet, kun hän itse haluaa. Ei ole kuulunut mitään ja merkkipäivinä hän joskus muistaa, kun tietää veljensä muistavan. Poikani ei ymmärrä siskonsa tapaa toimia.
En tiedä enkä osaa enää vastata tai olla hänen seurassaan voimatta pahoin. koska hän sivusilmällä seuraa minuan tekemisiäni ja huokailee. Lähtee yht äkkiä pois ja heittää syyllistävän kommentin. Olen taatusti huomioinut häntä ja viettänut lapsuudessa aikaa paljon. Olen seurallinen, auttavainen ja huomaavainen. Sen olen kuullut kavereiltani. -Lähetin pari pv sitten keräämistäni valkovuokoista kuvan hänen puhelimeensa ja toivotin hyvää kevättä...sain vastaukseksi kysymysmerkin. Veljestään hän on huolehtivainen.
Itse olen mielenterveys alalla erikoistunut ja pitkän saran tehnyt, mutta en saa langan päästä kiinni. Olen myös keskustellut muutaman hyvän ystävän ja siskoni kanssa asiasta ja ovat ihmetelleet, koska olen rauhallinen, kiltti ja sosiaalinen ihminen. Olen jopa ajatellut, hänen sairastuneen narsismiin, koska hän on kuulemma kavereidensa seurassa iloinen ja hauska, mutta ilkeilee kaikesta äidileen.... Vaikea hyväksyä narsisti-sanaa omasta lapsestaan, mutta oireita on .. . - Toivon todellakin asiallisia kommentteja. - Kokemuksia, Kiitos
Olen itse miettinyt ja keskustellut sovitusti hänen kanssaa useita kertoja siitä mikä painaa tai mitä hän haluaa vaatimuksillaan, jopa psykologilla olemme käyneet. keksuteluissa purkaukset ovat olleet lähinnä syyttelyjä, etten kuuntele ja ymmärrä. Kysyessäni hänen asioistaan, tarpeistaan ja ongelmistaan hän saattaa jopa suuttua. Jos myönnän tehneeni "väärin ja virheitä" joita olen myös tehnyt, niin hän heti muuttuu rauhallisemmaksi ja haluaa alkaa muuttamaan minua haluamaansa suuntaan. olen myötäillyt enemmänkin kuin olisin halunnut.
Ongelma on siinä, että en näe sellaista asioissa, että minun pitäisi ajatella kuin hän tai tehdä kuten hän on ajatellut. Joustan mielestäni ja autan muutenkin. Hän ei kuitenkaan hyväksy minun mielipiteitäni toimintatavoissani, kuten miksi seurustelen miehen kanssa, joka hänen mielestään ei ole sopiva minulle ( ...koska hän näkee etten ole onnellinen??) tai miksi en harrasta sellaista liikuntaa joka "olisi sopiva" minulle. (liikun lenkillä) Tai en ymmärrä mikä on minulle parhaaksi.. Olen sanonut, että olen tyytyväinen näin ja toivon että hän kunnioittaa sitä. Hän saattaa vastata, että älä tule sitten valittamaan. - sitä en ole tehnyt mielestäni. Kerran sanoin olevani kyllästynyt jonkin omaan tilanteeseen ja sain kuulla syitä siihen monta kuukautta.
Hän ei vastaa viesteihini, koska hän ei sanojensa mukaan ehdi kirjoitella minulle. Tosin fb:ssa hän kirjoittelee pitkiä viestejä vastaten muille. En voi soittaa (esim kutsuakseni heidät sulhasen kanssa syömään) koska soitan aina "väärään aikaan" hänelle ja saan siitä haukkumaviestit. Hän on myös moittinut ja arvostellut minua siskolleni ja tyttökaverilleen. Sain tietää mutkan kautta. Olen yrittänyt pitää nyt pitkää väliä ja otan vastaan hänet, kun hän itse haluaa. Ei ole kuulunut mitään ja merkkipäivinä hän joskus muistaa, kun tietää veljensä muistavan. Poikani ei ymmärrä siskonsa tapaa toimia.
En tiedä enkä osaa enää vastata tai olla hänen seurassaan voimatta pahoin. koska hän sivusilmällä seuraa minuan tekemisiäni ja huokailee. Lähtee yht äkkiä pois ja heittää syyllistävän kommentin. Olen taatusti huomioinut häntä ja viettänut lapsuudessa aikaa paljon. Olen seurallinen, auttavainen ja huomaavainen. Sen olen kuullut kavereiltani. -Lähetin pari pv sitten keräämistäni valkovuokoista kuvan hänen puhelimeensa ja toivotin hyvää kevättä...sain vastaukseksi kysymysmerkin. Veljestään hän on huolehtivainen.
Itse olen mielenterveys alalla erikoistunut ja pitkän saran tehnyt, mutta en saa langan päästä kiinni. Olen myös keskustellut muutaman hyvän ystävän ja siskoni kanssa asiasta ja ovat ihmetelleet, koska olen rauhallinen, kiltti ja sosiaalinen ihminen. Olen jopa ajatellut, hänen sairastuneen narsismiin, koska hän on kuulemma kavereidensa seurassa iloinen ja hauska, mutta ilkeilee kaikesta äidileen.... Vaikea hyväksyä narsisti-sanaa omasta lapsestaan, mutta oireita on .. . - Toivon todellakin asiallisia kommentteja. - Kokemuksia, Kiitos
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko hänen elämässä joku auktoriteetti joka kohtelee häntä noin kuin hän sinua?
Voi ollakin, ehkä töissä, mutta hän on vaihtanut työpaikkaa tän kriisin aikana kahdesti. Joten, en osaa sanoa että olsi sieltä.