Miten vietätte äitienpäivää???

täydellinenpäivä

Meille tulee taas miehen kakrut lauantaina muttei ole enää onneksi sunnuntaina. Saamme ihan itse juhlia omanperheen kanssa. Mennään vihdoinkin ravintolaan syömään, kun ei tarvi ostaa koko katraalle. Miehen kersat kun ovat niin kauheita syömään, että hirvittää ruokalasku aina.
Harmi vaan etten saa miehen lapsilta äitienpäivä lahjaa, kukkaa ja korttia kun eivät ole täällä, mutta sanoin että voivat tuoda jo lauantaina lahjat, olen ne ansainnut.
En tiiä, eivät varmasti tajuu, että olen heille kullan arvoinen äiti, kun kaikkeni teen. Mutta eivätpä saa ihanaa rahkakakkuakaan.
Mennään ensin sömään, sitten kahville, sitten kävellään kaupungilla ja ihastellaan kesänalkua ja ostamme jäätelöt jotka nautimme auringossa jossain puistossa, ja kun tullaan kotiin olemme vaan ja laulamme kesäisiä lauluja. Olemme terassilla nauttien auringosta ja juttelemme. Lapset onnittelevat minua ja palvelevat. Kerrankin saamme olla oman perheen kesken, ja syödä herkkuja ja on hiljaista, kukaan ei haasta riitaa eikä sotke. Mieskin nauttii leppoisesta äitienpäivästä kanssamme. Illalla sitten syömme taas kakkua ja herkkuja ja istumme sohvalla iloisena. Lapset pelaavat lautapelejä ja me aikuiset katselemme ja ihastelemme, mahtava juhla. Mies antaa mulle paljon ruusuja ja leikimme piirileikkiä. Ihanaa.

15

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mia-Tarja

      Kuulostaa ihanalta! Me taas menemme lasten ja uuden ihanan mieheni kanssa huvipuistoon, syömme hattaraa ja juomme limukkaa! Miehen uusi suttura, varsin ruma muuten, ja toukat eivät pääse lähellekään häiritsemään meitä. Minulla on nyt uusi elämä, heillä ei. He ovat pelkkää meren mutaa ja oksennusta.

      • Lässyavaajavastaa

        Älä lissu lässytä, ei sul ole miestä eikä lapsia , äijäs jätti sut jo vuoskymmen sitten ja elää nyt ”sutturan´ kanssa.


    • Kukintaplaatyylillään

      Meillä lapset viettävät äitienpäivää oman äidin ja isäpuolen kanssa. Isäviikonloppua On peruttu äitienpäivän takia koska lapset haluavat valmistella äitienpäivää omalle äidilleen ja äitipuoli murjottaa lasten isälle kun ei vieläkään saa äitienpäivälahjaa eikä korttia keneltäkään lapseton kun on.

      • ihmettelijänainen

        No eihän äitienpäiväkorttia saa kun ei ole äiti?????? Heh, hassua edes puhua siitä. Eihän kukaan äitikään saa isänpäiväkorttia kun ei ole isä, tai 80 vuotis korttia jos ei ole 80 v!!!! Hei haloo.... onpa kummallinen ajatus.


      • Kukintaplaatyylillään
        ihmettelijänainen kirjoitti:

        No eihän äitienpäiväkorttia saa kun ei ole äiti?????? Heh, hassua edes puhua siitä. Eihän kukaan äitikään saa isänpäiväkorttia kun ei ole isä, tai 80 vuotis korttia jos ei ole 80 v!!!! Hei haloo.... onpa kummallinen ajatus.

        Niinhän sitä luulisi että on kummallinen ajatus. Jotkut vain silti odottavat lahjaa ja korttia vaikka ei ole lapsiakaaan.


    • Miemie

      Hmmm. Lissu tolla asenteella sinä menisit äitien päivänä lastesi luokse.... ....ja muutenkin tavataksesi lapsesi niin SINÄ käyt tapaamassa lapsiasi !

    • vieraannuttajanainen

      eihän vieraannuttaja äiti ole edes äiti-
      eikä oikeutta äitiyteen-
      ja äitienpäivään vainotessaaan,
      vieraannuttaessaan omaa, yhteistä
      lastaan- lapsen ja isän, isovanhempien
      ym. suvun välistä kanssakäymistä ja
      tervettä suhdetta-

    • ÄiditönÄitienpäivä

      Me vietämme äitienpäivää niin, että mieheni lapset tulevat meille kylään. Mietin kyllä, mikseivät lapsipuoleni vietä äitienpäivää äidillänsä. Luulin, että se olisi ainutlaatuista, mutta sitten näin erään miehen, jolla lapset olivat myös käymässä äitienpäivänä. Kun kerroin asiasta miehelleni, niin hän sanoi, että jotkut äidit voivat haluta viettää lapsivapaata äitienpäivää. Minusta se on outoa, sillä lapsethan juuri tekevät äitienpäivän.

      • IsätönIsänpäivä

        eihän vieraannuttaja äiti ole edes äiti-
        eikä oikeutta äitiyteen- ja äitienpäivään
        vainotessaaan, vieraannuttaessaan
        omaa, yhteistä lastaan- lapsen ja isän,
        isovanhempien ym. suvun välistä
        kanssakäymistä ja tervettä suhdetta-


    • äitipuolitärkeäkuitenkin

      Miehen kakarat eivät muistaneet minua ollenkaan, vaikkakaikki teen heidän eteensä ja kasvatan oikeaan ja hyvään tuolevaisuuteen.
      Omat lapset antoivat kortit, kakun ostivat ja lahjoja kukkia ym ihanaa, näinerilaisia ovat lapset, jotkut arvostavat äitiä jotkut eivät.
      No eipä miehen kakaroita meillä onneksi näkynytkään, olin sata varma että tulevat kakun syömään ja sotkemaan, mutta kunniittivat minua onneksi poissaolollaan eikä sotkeneet ja ahmineet koko kakkua.
      Onneksi omani ovat arvokkaita ja osaavat käytäytyä jotenäitienpäivä oli ihana rauhaista ja leppoisa. Kaipasin kuitenkin äitipuolen lahojmista edes äitienpäivänä. Eivät osanneet sitäkään.

      • Lässyavaajavastas

        Älä lissu lässytä ei sul ole mitään miestä eikä lapsia, juopottele vaan ihan yksinäsi.


    • Näin

      En viettänyt.
      Mulla ei ole yleensäkään ollut tapana viettää (teko)pyhäpäiviä.

      • retwetwey

        Ai miehes vaihtoi parempaan ja otti lapset mukaan? Et ole enää äiti. Vai menitkö äitipuoleksi? Et ole äiti silloinkaan. Tai ehkä olet lapseton?


      • Sullamenikaikväärin
        retwetwey kirjoitti:

        Ai miehes vaihtoi parempaan ja otti lapset mukaan? Et ole enää äiti. Vai menitkö äitipuoleksi? Et ole äiti silloinkaan. Tai ehkä olet lapseton?

        Minulla on äiti ja minä olen äiti ja ainoa lapseni asuu USA:ssa ja hän ei kovin usein käy täällä kotimaassa, mieheni on kuollut jo aikoja sitten.


    • IsätönIsänpäivä

      eihän vieraannuttaja äiti ole edes äiti-
      eikä oikeutta äitiyteen- ja äitienpäivään
      vainotessaaan, vieraannuttaessaan
      omaa, yhteistä lastaan- lapsen ja isän,
      isovanhempien ym. suvun välistä
      kanssakäymistä ja tervettä suhdetta-

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe