Älä tule enää koskaan häiritsemään muita, feikkaamalla nimimerkkiäni, kirjautuen ja poistuen ja sitten ilkkumaan ylellä, nauruhymiöinesi. Toivon, että sinulta löytyy sen verran rohkeutta, tulla purkamaan vihaasi suoraan minulle, eli vihasi kohteelle.
Toivoisin sinun ymmärtävän myös sen, ettet sinä voi tulla ajamaan ketään chatista pois vain siksi, jos sinä et siedä jotain chattaajaa. Käsittämätöntä, että joku tulee chatissa sanomaan toiselle, niin törkeästi, että "painu v...ttuun täältä" En ole nähnyt chatissa sanottavan vihatuimmillekaan nimimerkeille noin. Miksi sitten minulle? En ole tietääkseni kenellekkään siellä mitään pahaa tehnyt.
Tätä varten chatissa on ns.ruksimistoiminto, jolla saat inhoamasi henkilön tekstit kokonaan näkyvistä.
Näin minäkin sain näkymättömiin sinun ilkeät tekstisi.
Silti on syytä perusteellisemmin selvittää, 9.5 keskiviikko iltana vanhimmat huoneessa, minuun kohdistamasi ilkeän vainoamisesi ja häiriköintisi syyt. Joku perustehan siihen on oltava ja sen todellakin tahdon tietää.
Kerro reilusti minulle, mikä noin hiertää? Toivottavasti tähän ongelmaasi löytyy joku muu ratkaisu, kuin lapsellinen ja typerä, yleinen chathäiriköintisi.
Häiriköivälle feikkaajalle
1
467
Vastaukset 1
- puhjennut.kupla
"Käsittämätöntä, että joku tulee chatissa sanomaan toiselle, niin törkeästi, että "painu v...ttuun täältä" En ole nähnyt chatissa sanottavan vihatuimmillekaan nimimerkeille noin. Miksi sitten minulle?"
Kyllä, on käsittämätöntä, että kukaan sanoo toiselle koskaan mitään noin ikävää. Valitettavasti törkeiden sanominen nyt vain kuuluu joidenkin arkikieleen ja varsinkin väkijuoman terästämänä iltana ennen vapaapäivää. En kuitenkaan hämmästy, koska olen nähnyt chatissa usein sanottavan "painu pois täältä" eri variaatioilla. Jokainen vuorollaan ja jokaiselle "vihatuimmallekin" (keitä sitten lienevätkään) törkeydet tulevat yllätyksenä. Miksi sinulla olisi koskemattomuus?
Ethän tosissasi usko, että kieltäminen lopettaisi kiusanteon. Päinvastoin, se on kuin heittäisi kerosiinia liekkeihin.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221098
- 651013
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93793- 77743
- 42681
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la37655- 67614
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka28576Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498
