Terve !
En tiedä, onko tämä oikea palsta mutta kysyn kuitenkin. Eron jälkeen puolisoni määrättiin maksamaan minulle elatusmaksua koska lapset jäivät minulle. Puolisolleni määrätty maksu tuntui kuitenkin aika pieneltä. Olen alkanut epäillä, että hän on ilmoittanut tulonsa alakanttiin. Kävin kysymässä päätöksen perusteena olleita tuloja muttei niitä ilmoitettu minulle koska ne eivät kuulema kuulu minulle. Kysynkin onko minulla oikeus saada tietää minkä tulojen mukaan hänelle määrätty maksu on päätetty?
- KIITOS -

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lapsen elatusavun suuruudesta voidaan päättää joko sosiaaliviranomaisten vahvistamalla vanhempien sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä. Kummastakohan tapauksesta on kyse?
Terve !
Kaupungin sosiaalitoimi on määrännyt maksun suuruuden. Eivät kerro perusteita eli puolison ilmoittamia tuloja koska heillä ei ole kuulema lupaa kertoa niitä.
Valitettavasti kaupunkien sosiaalitoimistot toimivat usein tällä tavalla väärin.
Tarkoitus on, että puolisot sopivat keskenään elatusavun suuruuden ja sosiaalitoimisto sitten vahvistaa sen. Sinun pitää pyytää tulotiedot suoraan mieheltäsi. Ellei miehesi anna sinulle tulotietojaan, niin silloin sanot miehellesi, että riita menee käräjäoikeuteen. Ainut syy salata tulotiedot on, että niissä on jotain hämärää.
Sosiaalitoimiston tehtävä on vain vahvistaa teidän keskenänne tekemä sopimus.
Ennenkuin teet mitään sopimusta muista ottaa asioista riittävästi selkoa. Sopimusta on jatkossa vaikeaa muuttaa.
Muista, että sopimusta ei tarvitse allekirjoitaa heti lastenvalvojan luona. Ota mielummin ehdotus mukaasi.
Elatusavun määrästä vanhemmat voivat sopia keskenään. Jos vanhemmat eivät pääse sopimukseen elatusavunmäärästä, elatusavun suuruuden voi määrittää vain tuomioistuin. Suositeltava tapa määrittää elatusavun suuruus on seuraava: Määritetään lapsen elatuksen tarve (keskimäärin 420 euroa kuukaudessa). Elatuksen tarpeesta vähennetään yhteiskunnan maksamat lakisääteiset toistuvaisetuudet (lapsilisä ja mahdollinen yksinhuoltaja korotus). Näin jäljelle jäävä erotus jaetaan vanhempien nettotulojen suhteessa. Elatusapua alentavana seikkana voidaan ottaa huomioon tapaamisista aiheutuvat huomattavat kustannukset esim. pitkästä välimatkasta aiheutuvat kulut.
Tarvitset siis tiedon miehesi nettotuloista. Ilman sitä, et voi allekirjoittaa mitään sopimusta.