Meillä on 15-v. nuori, joka on kärsinyt masennuksesta parin kuukauden ajan. On koettu lääkkeitten yliannostusta, viiltelyä, itsemurhauhkailuja ja koulupinnausta.
Kuulostiko tutulta? Miten teillä on päästy asian yli??? Tiedän että se vie aikaa, mutta kun vaan itse jaksaisi. Joskus on niin vaikeaa yrittää kannustaa kaiken niin mustana näkevää nuorta.
Kuulostiko tutulta? Miten teillä on päästy asian yli??? Tiedän että se vie aikaa, mutta kun vaan itse jaksaisi. Joskus on niin vaikeaa yrittää kannustaa kaiken niin mustana näkevää nuorta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
meillä tyttö on joutunut yläasteella eristetyksi luokallaan: ei puhuta ei tahdota ryhmätyöryhmään, kommentoidaan rumasti juuri ja juuri kuuloetäisyydellä, kuitenkin niin että et oikein saa itseteosta kiinni: mitä!! ei me sinusta puhuttu!
oletko selvillä mikä lasta masentaa? miksi hän on masentunut? jos perussyy ei poistu, niin ei masennuskaan vähene. pelkkä lääkitys tuskin tuo apua vaikka lieventääkin masennusoireita ja toivottavasti antaa taspainon tuntua elämään.
meillä on kokoajan ollut vahva avoin keskustelu tilanteesta, mutta nyt kun kissa nousi opettajien huomaamana pöydälle on tyttö lähes paniikissa ja eilen jo kysyi saisi jostain rauhottavia jotta selviäisi eteenpäin.
minusta tärkeintä on olla kuulevana korvana. valmiina tukemaan, ottamaan avosylin vastaan ja pitämään hyvänä. pakonomainen piristely ei taida kuin masentaa lisää. kun on mustaa niin on mustaa. ei siinä auta äidin kertoma,että paistaa päivä risukasaankin.
ole läsnä ole paikalla kuuntele ja kysele vaikka,ne nyt vastaakin aina,että kuuluu ihan kivaa. ja jos joskus näyttää helpommalta niin tehkää kivoja juttuja, shoppailureissuja, pikku risteilyjä tai muuta yhteistä mukavaa.
Jos lapsesi masennus on mennyt noin pitkälle, että on viiltelyä, yliannostuksia ym ja olet yrittänyt onkia tietoon, mikä masentaa.
Tarvitsette lapselle ammattitaitoista apua.
Terapiakäyntejä ja muuta.
Oletko ollut yhteydessä koulun terveydenhoitajaan tai kuraattoriin?
Sepä se onkin, kun nuori ei suostu kotona puhumaan masennuksen syystä. Luulen että kaveripiiri on osasyyllinen, mutta nuoret on kuitenkin niin lojaaleja kavereita kohtaan että kotona ei uskalleta puhua. Toisena syynä on tietysti kamalat vanhemmat, "aina huutamassa". Onneksi on kuitenkin ulkopuolista apua nuorelle.
Kunhan tässä nyt muutaman vuoden jaksaisi sinnitellä, niin uskon ja toivon, että helpottaa...
Lapsi on sinällään hoidossa, mutta tilanne ei tunnu laukeavan. Kuten äsken vastasin toiselle kirjoittajalle osa syistä on tiedossa, mutta ei välttämättä kaikki. Kuulema miksi-kysymykset on tässä vaiheessa turhia, vaikka itse tahtoisinkin tietää.
Pitäisi vain tietää miten tästä jonkunlaisesta oravanpyörästä pääsisi pois? Aikaahan se vie, mutta haluaisin silti nopeuttaa ajan kulkua....
ihanaa, että lapsesi saa kuitenkin ammatti apua ja myös ottaa sitä vastaan, ymmärsin.
saatko itsellesi mitään tukea? samalta terapeutilta tai perheneuvolasta? hoida myös itseäsi.
se itsen hoitaminen onkin vähän toinen juttu, koen kaikesta jonkinlaista häpeää, pettymystä, kelvottomuutta äitinä, jaksamattomuutta, jne.
Joinakin hetkinä tekisi mieli vain luovuttaa, en jaksa, en halua jaksaa. Kävin alussa ammattiauttajalla, pitänee jatkaa käyntejä, koska edes ystäväni eivät tunnu ymmärtävän mistä puhun, osa ei ota mitään kantaa, lähisukulaiset eivät tiedä asiasta mitään (se häpeä).
Niin onneksi lapsi on ainakin toistaiseksi ottanut ammattiapua vastaan.
Laulun sanoin "saan olla niin paljosta kiitollinen" mutta toisaalta kyllä vaihtaisin päiviä poiskin....
jos sinä uuvut ja luovutat, kuka sitten auttaa ja tukee lastasi?
me emme valitettavasti voi aina elää lastemme elämää ja oikeastaan emme edes saa sitä tehdä.
heille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista joka ei ole meistä kiinni. eikä meidän syytämme.
ammattiapua on hyvä käyttää, mutta koeta löytää joku joka oikeasti osaa myös helpottaa oloasi. kun lapsi on noinkin itsetuhoinen, niin hoitava lääkäri/sairaala varmaan osaisi neuvoa johonkin vertaisryhmään, jossa olisi saman kokeneita toisia vanhempia. heillä luusi olevan ymmärtämystä ja taitoa kuunnella sinua oikein.
häpeää on turha tuntea, olethan joka tapauksessa saanut lapsen hakemaan apua ja ottamaan sitä vastaan. hei! lapsesi on hyvässä turvassa hoidossasi. et ole hylännyt häntä.
Kiitos kaikesta kannustuksesta! Onneksi on olemassa ystäviäkin, jotka toimivat "sielunhoitajina" silloin kun ei jaksa uskoa omaan jaksamiseen.
Ilonaiheet on joskus vähissä, mutta ehkä tästä kaikesta seuraa se, että oppii iloitsemaan pienemmistäkin asioista.
Hyvää kevättä kaikille tämän lukijoille!!!
Taitaa poika kaivata enemmän huomiota.