Olen tehnyt pitkään tutkimusta alien roduista ja miten evoluutio etenee muualla universumissa. Siitä voi päätellä jotain maan osalta myös. Äyllinen kehityspolku ei ilmeisesti rajoitu vain kädellisiin humanoideihin, jolloin ulkonäkö on lähellä ihmistä. On myös muita kehityspolkuja ja niitä en tutkinut. Humanoidisessa kehityspolussa fyysinen evoluutio menee kohti kehollista siroutta ja karvattomuutta. Sirous näkyy erityisesti kasvoissa mutta myös muualla. Tämän sisällä pituus ja pään koko voi vaihdella. Ihon värin suhteen keskeisin havainto oli että tumma ihon väri katoaa täysin evoluution myötä. Leikkisästi ilmaistuna afrotukat eivät lennä ufoilla. Mitä kertoo rotujen tilanteesta maassa? Aihe toki arka enkä lähde sitä tässä arvuuttelemaan.
Alienroduista
Cvo
341000
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Tämä hiljaisuus kertoo palstan piilorasismista ja koko ufologian rasismista. Hiljaisuus kertoo että ajattelette juuri noin, afrot eivät lennä ufoilla ja eikä heitä raportoida olevan meidän näkökulmasta tulevaisuuden sivilisaatioissa, ovat siis rodullisesti vanhempia. Niin tai näin herrat, olette maassa ja ufoilu on uskontoa kunnes toisin todistetaan ja sen sisältö on rasistinen.
Rasisti-ämmä itkee taas aiheesta, joka ei rasisti-ämmälle kuulu.
Sinut sietäisi viedä vastaanottokeskukseen, siellä näytetään mitä tuollaiselle rasistille tehdään.
Sinä tässä se rasisti olet. Et hyväksy toisten uskomuksia. Syrjivä ufoharrastajien kiusaaja.
Olet oikeassa, ufoilu on uskonto.
Ja maahanmuutosta voin sen verran sanoa, että lähde sinä vaan pommittamaan lapsia sinne lähi-itään. Minun mielestäni se on huono asia, jota ei pitäisi tapahtua alkuunkaan. Kenenkään maata ei saisi pommittaa niin, että joutuvat lähtemään ja muuttamaan vieraan kulttuurin keskelle.
Uskonnot ja uskomukset, Ei Uskonnot ja uskonnot. Tiedätkö edes mikä on ero? Et tietenkään. Lapsellisen kanssa on vaikea väitellä. Lapsi ei ymmärrä. Hyvästi tältä erää.
No tuota, kerropas sitten että miksi tänne tulee aikuisia miehiä ja vieläpä maista joissa ei pommiteta lapsia eikä ketään? Ja minne ne lapset ovat jääneet?
Tässä turvapaikkaturistien massaparveilussa ei muuten ole kyse maahanmuutosta, vaan se on täysin eri asia. Niin, vastaapas muuten tuohon edellä esitettyyn kysymykseen, kun aihe tuntuu lähellä "tunneälykästä" sydäntäsi olevan?
Koko farssi on maksanut jo muutaman suomalaisen hengen.
Missä ne lapset ovat?
Mielenkiintoinen ja ehkä jopa tutkimisen arvoinen kontrasti. Ufouskonnossa kun toitotetaan henkistä kasvua, veljeyttä, jne.. niin ufouskovista viimeksi luulisi löytävänsä rasisteja. Tässä jopa opinnäytteen aihe?
Ketjussa+on+kyllä+esitetty+hyviä+kysymyksiä,+kuten+missä+ovat+pakolaislapset?+90%+kun+on+aikuisia+äijiä.+Sillä+huomiolla+ei+ole+mitään+tekemistä+rasismin+kanssa,+vaan+siitä+pitäisi+jokaisen+lystin+kustantavan+olla+kiinnostunut.
Itse+palstan+aiheeseen+liittyvästi+voisi+myös+kysyä,+että+missä+ovat+mustat+humanoidit?+Vai+esittäytyvätkö+he+vain+esimerkiksi+Afrikan+väestölle+paikan+päällä,+mutta+eivät+muualla?
Mene nyt jo kotiisi tieteesi kanssa. Sinulla ei ole akateemista tutkintoa etkä ymmärrä tiedettä. Kaikkein vähiten Valtaoja tai Enqvist tarvitsee puolustustasi.
"Mene nyt jo kotiisi tieteesi kanssa."
Nih! Pitäkää se tiede kaukana meidän ufouskonnosta, ettei se uskonto mene rikki!
Eivät he tarvitse mielisairaan ufouskovan oksennustakaan, mutta niin tuo vaan täällä oksentaa. Annetaan varaktorin ja muiden terveiden ihmisten heitä puolustaa.
Antisemitismi varsinkin rehottaa ufiuskovien joukossa sillä he pitävät Magneettimedian tapaisia roskajulkaisuja lähes pyhänä Herran sanana. On näitä tolloja sitten bannattu foorumeiltakin antisemitistisen kirjoittelun takia.
Eläs nyt tee mustaa valkoisesta. Tiede on hyvästä. Henkilö, joka teeskentelee ymmärtävänsä tiedettä ei taas ole sitä.
TkT tuo on jo muutamia vuosia ollut. Tarkemmin en paljasta. Kertokoon itse jos katsoo tarpeelliseksi.
Vco tekniikan tohtori? Todistaa mitä siis? Ymmärtää tiedettä? Noin ajattelee henkilö, joka ei ymmärrä tiedettä. Monelle voi tulla yllätyksenä, näitä on paljon myös akateemissa piireissä, myös väitelleissä. Erityisen sokeita tieteelle ja tieteellisen tiedon luonteelle ovat insinöörit ja tekniikan tohtorit. Se että hallitsee yhden alan metodologian ei tarkoita, että ymmärtää tieteellisen tiedon luonnetta. Miksi näin? Jos ei ole perehtynyt tieteen filosofiaan ja sitä kautta erilaisiin metodologihin, sitä ei vaan ymmärrä. Siitä seuraa sitten huvittavia tiedeviittauksia, mitä vco on tehnyt tai sitten niitä palstalla riehuvia faktat pöytään -tyyppejä.
Jos joku uskaltaa, voi kertoa tässä näin, miten todistetaan luonnontieteellisesti rahan olemassaolo.
Eiköhän sovita, että olen ihan vain metsuri ainakin täällä.
Miksi te hukutatte tämän keskustelun johonkin rasismiin? Kyse oli huomiosta että evoluutio johtaa väistämättä kaljupäisyyteen ja kaljupäät ovat juuri niitä edistyneimpiä. Täässä maassa yritetään epätoivoisesti siirtää niskasta hiuksia kaljulle päälaelle kun taas UFOissa jo nauretaan asialle ja todetaan että kalju pää on vakio!
Evoluutio johtaa juurikin kaljuuteen. kalju on edistyksellisin ja PARAS.
Kekkonen oli humis.
Kekkonen oli eräs tuhoutuneen Maldek-planeetan pressoista. Sellaisia ne monet miespressat siellä oli. Kaljuja, vanhoja sieluja, rauhallisia. Naispressat oli tyypillisiä amazooneja, mustatukkainen Dominatrix on kuvaava termi.
Itse olen saanut alkuni deevakehityspolusta, hyvin eteerinen ja abstraktikin polku. Suuri osa ihmiskunnasta on kulkenut eläinpolun kautta ihmiseksi. Varsinkin nuorena olen Final Fantasy tyypin näköinen, sirohko. Taivaalta pudonnut siis, kun suuri osa immeisistä on konkretiasta apinavaiheen kautta kehittyneitä. Tämä konkretia kuvastuu myös ihmisten jutuissa, maanläheisiä ja tähdistä ei puhuta vaikka käskettäisiin. Puhuvat kyllä puutarhatöistä (mummot) ja formuloista (nuoriso).
Et sinä mistään taivaasta ole pudonnut, samanlaisesta v-tusta peräisin kuin kaikki muutkin, edellyttäen että ei ole keisarinleikattu.
Eikä nuoriso mistään formuloista puhu, pöljä.
Tässä nähdään juurikin maassa kehittyneiden eräs vääristymä: minuus samaistetaan kehoon, kun minuus eli tietoisuus on ihan jotain muuta. Mutta oppia ikä kaikki. Kun puhutaan deevakehityspolusta se tarkoittaa juurikin tietoisuuden kehitystä ilman muotokehoa abstrakteilla tasoilla, mutta voi tarkoittaa myös muotokehossa kehittymistä.
Materiassa kehittynyt kiinnittää usein päähuomion kehoon, kun taas deevamaisesti edennyt kohdistaa huomion tietoisuuteen.
Keho (materia, maa) - Tietoisuus (henki, taivas), nuo kaksi oivallista polariteettia.
Näinpä juuri. Tietoisuuden alku voi olla joillakin satojen miljoonien vuosien, jopa miljardien vuosien takana, ihan big bangista asti jos muistelemme tietoisuuden aamunkoittoon asti. Mun kokemuksen mukaan on ollut todellakin joku iso pamaus tai alku. Huh, onneksi ei tarvi luulla olevansa pelkkä keho.
Ra-oppimateriaali puhuu myös vääristymistä. Tullessaan 3 deehen tietoisuus altistuu muillekin harhoille kuin kehoharha.
Et ole mitään muuta kuin oma kehosi ja tajuntasi on oman kehosi tuotos. Kun kehosi loppuu, loput sinäkin. Kaikki muu höpinä on pelkkää kuolemanpelkoisten raukkojen itselleen satuilua väistämättömän edessä ja itseltä kieltämiseksi.
Pidä sinä poika vaan uskomuksesi omana tietonasi, äläkä tule tänne noita omia saarnojasi pitämään.
Kyseessä ei ole uskomus vaan todellisuus. Sen sijaan sinulla ei ole mitään näyttöä kuolemanjälkeisestä elämästä, eikä ole kenelläkään muullakaan, joten sinun tapauksessasi on kyseessä puhtaasti uskomus, faktoihin perustumaton ja todistamaton luulo.
Kiitos katsauksesta. Pitääkin tutustua materiaaliin.
https://fi.pinterest.com/pin/324611085626706280/?amp_client_id=tz7bcA1aUPatsDJXP2u_hdsUOLL-dsTZNh1kLfbh9z_i9vBsl4Te6PUCCOCnYdO
A&mweb_unauth_id=bf6f03693c62ccd0ffe46ed91a52bf60
Koetin löytää deevakuvan missä olen sellainen kuin näyn tasoilla. Nyt olen kokeeksi tällaisen miehen (jopa äijän) kehossa, mutta oikeasti olen tollainen androgyyni. Nykyinen keho ei vastaa persoonaa, olen feminiinisempi mitä nykyinen keho. No, ne jotka kulkee astraalitasoilla yöllä nukkuessaan voi todeta, ett puhun totta. Rotuni on siis ihan deeva vain, en ole jäänyt pysyvästi ihmiskuntaan. Olen vierailulla :)
Linkki on varmaan liian pitkä muttei se mitään.
Minkä väriset pimpin tai pallin karvat on sinulla? Voitko vastata mahd. pian? Olen vajakki ufohörhö. Sinä olet taas niin hauska, älykäs (kerothan minulle jos olet komea) ja sanavalmis skeptikko. Tiedän, sinulla on pikku salaisuus. Uskot jeesukseen ja muuta elämää ei voi olla universumissa koska se ei olisi Sinun Jeesus uskosi ja ihmisen rooliuskomuksesi mukaista tässä maailmassa, se olisi jotain muuta mitä kuvittelet. Pelottaako?
Meni sun kommentti väärään ketjuun ja ihan asian vierestä, pane jotain ketjun aiheeseen liittyvää. Taidat olla alkujaan eläinkunnasta xD