siirtosummat

liigan

Miksi liigajoukkueet päästävät parhaita pelaajiaan pois pilkkahintaan tai jopa ilmaiseksi!!!!??? Esimerkkeinä Keijo Huusko ja Antti Pohja, mutta vastaavia tapauksia löytyy useita. Eivätkö seurat ymmärrä omaa etuaan, kun parhaiden pelaajien myötä katoavat myös katsojat ja heidän mukanaan myös tulot. Hyvänä poikkeuksena kuitenkin Njazi Kuqi josta Fc Lahti sai ihan kohtuullisen korvauksen. Joukkueiden periaatteena on ilmeisesti se, että jos pelaaja haluaa siirtyä niin seura ei tule tielle. Tämä täytyy unohtaa!! Yleensä käy niin että suomesta siirtyy huippupelaaja,ilmaiseksi tai nimellisellä korvauksella, kehnoon seuraan(kuten Norjan 1.divari) ja pian pelaaja myydäänkin eteenpäin miljoonalla eurolla Englantiin, koska uusi seura ei halua tätä päästää ilmaiseksi. Suomalaisten seurojen tulisi tehdä huomattavasti pitempiä sopimuksia pelaajiensa kanssa, jotta tylyt hintalaput olisivat mahdollisia. Ja jos ulkomaalaiset seurat eivät olisi halukkaita kauppoihin, niin pelaajat jäisivät viihdyttämään suomalaista yleisöä. Kansainvälisillä kentillä on äärimmäisen harvinaista, että pelaajat siirtyvät seurasta toiseen ilman siirtokorvausta sopimuksen ollessa kesken. Suomessa kaikki tehdään kuitenkin toisin!!

1

421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sori

      Tosi kuin vesi. Suomalaiset ovat liian kilttejä. Perkele jos ei pelaajasta saada niitä rahoja mitä ansaitsisi, niin haistakaa paska! Etsikää muualta jos ei rahat riitä saatana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5091
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1751
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1463
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1147
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      302
      969
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      820
    Aihe