Kummat ovat säälittävämpiä trollit vai niille vastaajat.
Minusta trolli on säälittävämpi.
Minusta trolli on säälittävämpi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Resuperse on säälittävin.
Aloittajalla hyvä kysymys vaikka itsensä trollin sijaan vastaajaksi asettaakin.
Numban pyydetty vastaus kokemukseen perutuen aiheuttaa paskamyrskyn.
Aloittajan kysymykseen kuitenkin vastaan minusta, kuten aloittajakin jo pohjusti toivomiansa vastauksia mitä ilmeisimmin kuitenkin itseltään, että säälittävimpiä vaikka oikea muto on yksikkö, on kukin tervepäinen tulkita itse ns. vastaajan viestien tasosta, joka missään tapauksessa ei ole terveen ihmisen vastaamista.
Aloittaja Limberille kysymys.
Onko sellainen trolli vai vastaaja, joka esimerkiksi Aviomiesnimimerkillä kirjoittaa Savolaiseen tapaan Ilkkuen Aviomiehen kirjoituksista niitä päälaelleen muuttaen ?
Entä jos vastaaja toimii trollina väittäen vastaajia trolleiksi ?
Nyt menin sekaisin siis onko trolli vastaaja kun vastaa trollille joka onkin vastaaja, sitten lähtee lenkille ja perkärpäsenä jatkaa vastaamista trollille joka onkin vastaajatrolli?
Ehdottomasti persläpilerppa, kaikkine satoine nimimerkkeineen on kautta aikojen säälittävin olio Suomi 24 palstoilla, erityisesti Thaimaa osiossa.
Aika kauan pinnistit aloituksesi jälkeen, oliko vaikeeta ?
Monesko sadas nimimerkki tuo sun ikuinenfakta ?
Säälittävin trolli on toisten elämää ja varallisuutta kadehtiva jopa toisten ihmisten aikatauluista listaa pitävä lentoaikatauluihin asti seuraten koska joku kirjoittaa tai ei kirjoita trolleron edes itse olematta tietoinen että lentokoneissa on wifi.
No eihän tuota voi tietää kun itse ei matkaile koskaan.
Niin kyllä minä olen ehdottomasti samaa mieltä, että tuo lerppa on säälittävin trolli kautta aikojen palstoilla. Valehtelee omaisuuksistaan, lentämisistään ja vuoroin asumisestaan, missä milloinkin. Onkohan äijä jostain Venäjältä päässyt paluumuuttajana Suomeen sossun ja kelan armoille? Lerppa eri mitään edes ymmärrä wifistä , sossu huolehtii kaikesta.
Niin, mutta nuo hänen ja perheensä, sekä sukunsa ja ystäviensä ainoana ruokana olevta rottaburgerit ovat halvinta ruokaa, mitä on saatavilla ja siksi lerppa lentäjät pyydystävät vain rottia mielikuvitusmatkoillaan.
Tässä lääkäreiden antama diagnoosini.
Dissosiatiivinen identiteettihäiriönsä (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on dissosiaatiohäiriöistä monimutkaisin eikä enää ole lukuisien lääkärien kertoman mukaan hallinnassa ja parannettavissa.
ps. tervetuloa minun rottaburgeribaariin maistiaisille. kymmenelle ensimäiselle burgeri rotanhännällä varustettuna puoleen hintaan.
Hullu Miekkamies alias LerppasBurger
Thaimaalaisia pitää sääliä kun elävät ilman kuningasta. Sama kuin lapsi eläisi ilman vanhempia. Tämän takia Thaimaa on nyt kakarapesä ja hullingolla.
Vastauksista päätellen urpoja on tämä osasto täynnä.
Tämä on Suomi 24 ,täällä on pääsääntöisesti idiootteja.
Pahin niistä höpöttelee tuhansia juttuja paikasta jossa ei käy eikä aio edes mennä.
Ilmiannoit juuri itsesi ?