Jyväskylän yliopisto teettää jo kolmannen (3.) UUSINTAtutkimuksen 15 vuotta sitten hyväksymästään gradusta.
Suomen oikeuslaitoskaan ei pidä toista oikeusistuntoa, jos yhden kerran on saatu lainvoimainen päätös.
Toisaalta vain murha ei vanhene koskaan - kaikki muut rikkeet vanhenevat viimeistään kymmenessä vuodessa - osa jo kolmessa vuodessa.
Ei voi muuta sanoa kuin sen, että nyt täysin ulkopuoliset tahot pystyvät pyörittämään mennen tullen Jyväskylän yliopiston johtoa - HÄVETKÄÄ !!
Pitäisikö opinahjon nimi muuttaa paljon kuvaamammaksi eli "Kornby Akademi"?
Jyväskylän yliopisto HÄVETKÖÖN
114
4322
Vastaukset
- eikujooei
Eikös se näin oikeusvaltiossa ole tyyli että niin monesti asia käydään läpi että saadaan mieluinen lopputulos.Vähän niin kuin mielipidekyselyissä harkitaan tarkoin keiltä mitäkin kysytään ja toki kysymyksen muodossa pitää olla tarkkana.
- VIHREÄTVIILAAJAHÖYLÄÄ
EI MITÄÄN IHMEELLISTÄ LÄPIMÄDÄT VIHERPEIPOT VALLANNEET JO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTONKIN
- Pelkkää_ajojahtia
YLE:n pääuutisissa kerrottiin juuri, että suomalaisen yhteiskunnan ydinasia on tasa-arvo. Jos Svenska YLE on osa suomalaista yhteiskuntaa niin, silloin tasa-arvon vuoksi Svenska YLE:n pitää tutkia joka ikisin kansanedustajan gradu samoin kriteerein kuin tämän yhden naiskansanedustajankin.
Muuten täytyy olla kysymys selvästä ajojahdista ja koulukiusaamisesta, jonka meidän veronmaksajien kustantama Svenska YLE on pannut pystyyn. Luulisi, että tuollainen toiminta ei kuuluisi Svenska YLE:n ydintehtäviin, mutta heillä on rahaa puolet koko YLE:n budjetista, joten johonkinhan se rahaa pitää suoltaa.
Nyt YLE:n hallituksen pitäisi panna pystyyn sisäinen tutkinta YLE:ssä ja vapauttaa työstä ne henkilöt, jotka ovat sekaantuneet tähän ajojahtiin.- PaskaYLE
Svedu YLE jahtaa verorahoilla Huhtasaarta ja hänen graduaan; Jyväskylän yliopiston proffakin sanoi, että häpeää työpaikkansa puolesta, että ovat lähteneet ajojahtiin mukaan.
- TuputtaminenTärkeintä
Svenska Yle toteuttaa vahvasti RKP:n agendaa, koska perussuomalaiset haluavat poistaa pakkoruotsin Suomen mannermaan koululaisilta ja opiskelijoilta sekä virkamiehiltä.
Suomi on pieni maa, mutta Suomen pienimpiin puolueisiin kuuluvalla puolueella on oma TV-kanava ja oikeus lähettää ohjelmaansa myös suomenkielisellä kanavalla: esim. aamu-TV:n puolella häiriköidä lyhyillä "ei mitään uutta tietoa" -uutisillaan.
Tämä ylen epäilyttävä toiminta vain lisää Perussuomalaisten kannatusta, joka tuskin on Svenska Yle:n päätavoite, mutta pakkoruotsin tuputtaminen on niin tärkeää sille, että lapsi menee nyt pesuveden mukana - mutta menköön. - Eipalatotuus
Jyväskylän yliopistolla ei ole mitään hävettävää. Jos asiasata (Huhtasaaren gradusta) on esitetty olevan epäselvyyksiä (plagiointia) niin yliopiston velvollisuus on tutkia asia. Hävettävää on vain Huhtasaarella ja persuräyhääjillä. Ei kukaan käskenyt Huhtasarta kopioimaan toisen työtä. Se oli hänen oma päätöksensä. Niin makaa kun petaa, sanoi vanha kansa. Sitä saa mitä tilaa, sanoo persut itse. Eli mitä valitatte. Ettekö kestä totuutta?
- Lastenlaitos
Huhtasaaren sijassa ajaisin taksilla Jyväskylän Yliopiston pihaan, pyllistäisin paljaalla ja päästäisin vinkuvan pierun!Siinä olisi kaikki mitä moinen tyhjän vatkaaminen ansaitsee.
- HuMpuukiaaa
Yliopiston laatu lie kyseenalainen ainakin viranhaltijoiden osalta .
- sillee
Mut muistakaa sit myös, et jokainen taustoiltaan riippumatonkin saa kopioida. n.30-50% työhönsä toisilta Ilman lähdeluetteloa ja ilman sanktioita, työn uusimista. Tasa-arvonimessä, muussa tapauksessa se ei oo oikein. Voihan se seuraava myös olla kerran pressaehdokkaana
- sillee
Se , että ihminen kirjoittaa omin sanoin näkemyksin, kertoo siitä, että ihminen on työstänyt lukemaansa ja oppimaansa "syönyt, pureksinut, ja siitä on tullut ihmisen kehon ravintoa " eli pääomaa
Koipio/luettu teksti sellainen ei välttämättä sisällä omaa prosessointia, jolloin ihminen ei välttämättä tiedosta, muista tai hallitse tekstiä, siitä ei ole tullut pääomaa niinkuin yllämainitun tai. Ja mitä enemmän on kopioitua,
Sen vähemmän on prosessointia tapahtunut.
Ja vain se on todellista tiedollista pääomaa, jonka ihminen on sisäistänyt.
Ammattiin valmistunisessa, ja varsinkin ylempiin ammattitasoihin ns.
On mielestäni häpeällistä, että professorin tason ihmiset ei tuo sitä nyt selkeästi esiin, vaan syytetään ajojahdista.
Luulen, että Laura olisi kyllä valmistunut oman prossigradunkin kautta,
Kestänyt kirjoittaa kauemmin, mutta oisin valmistunut ilman tätä
Ja on väärin Lauraa itseään kohtaan, ettei hän ole joutunut tai tehnyt sitä omin prosessoinnin kautta.
Kummityttöni valmistuu juuri, ja kun kuulin vanhemmiltaan, kuinka opinnäytetyön parinsa kera oli valinnut aihealueella tutkimuksen alle
Vanki-isät, isyys ja heidän lapset. Ja tytöt olivat pitämässä oman puheenvuorossa
Työstään aihealueeseen liippaavassa seminaarissa. Joku tämmöinen se oli.
Ja henkilökohtaisesti olin iloinen ja ylpeäkin, (vaikkei siinä ollut yhtään mitään osuutta minulla) et hän teki sellaisen työn. Onnea vaan valmistujaisiin,
myös vanhemmille iloa päivään
- hakukoneisto
No, ainakin yhden opiskelijan osalta kritiikkisi näyttäisi paikkansa pitävälle, mutta en minä sinun sijassasi lähtisi yleistämään kaikkien valmistuneiden tasoa yhden mädän omenan takia.
- sillee
En todellakaan yleistä, mut jos julkisuudessa annetaan mennä läpi,
Vanhentunut juttu on vanhentunut, ok.
Mut gradun periaatteet tekemiseen liittyvät ei oo vanhentunut,eihän
Kommennoinnilla haluan herättää huomiota nimenomaan niihin jotka Ahertaa
gradujen ja opinnäytetyön kans, (itsellä kaks nuorta aikuista, toinen painii juuri inssityön alla, toinen miettii alan suuntaa ja tekee töitä)
Mikä merkitys sillä on, et ei mennä helposta jutusta läpi. Laulaminen huomaa nyt
et ois kannattanut pitää se oma kynä kädessä vaan.
Ja nyt sitä tekeville, tämä asia on ajankohtainen ja viitteitä antava.
Jos julkinen sana median kautta antaa viestin, ei haittaa, antaa mennä vaan, niin
on siellä niitä opiskelijoita, jotka valitsee Lauran tien ja ovat sit lirissä joskus.
Vaikka moni tietää voi näyttää ekaks helpolta ja oikeelta, mut silti se vie melkoisiin juttuihin,
Itse työssäni, asia jonka yleisesti annetaan kehuja, hylkäsin sen, en halunnut että minulle tultaisiin sanomaan niin, koska koin et oon tehnyt homman huonosti.
Tuo ajatus vei minut kehitetään ammattitaitoaan niin, että mun asiakkaat kävi mun luona vaikka olivat muuttaneet kauaskin,
Pitäis korostaa enemmän omaa ammattiylpeyttä oikeassa kontekstissa.
Ei ammatista tai tittelistä, vaan olla oman alansa oikea, hyvä ja kunnollinen työntekijä joka ei työtänsä häpeä.
Jos on j esim. Jurist tai tuomari, niin ajaa asian niinkuin oikein ja oikeudenmukaista on,
Ei iän, varallisuuden, sukupuolen, rodun, yleisen mielipiteen anna vaikuttaa.
Sama muihin ammatteihin, joita en ala yksilömään tässä - sillee
Korjaus ,
Ei laulaminen vaan Laura,
Pikakirjoitus vaihtaa sanoja välillä toiseksi, sori - sillee
Ja vaikka itsekkin, rehellisesti kin liian paljonkin katson vanhoihin juttuihin,
Mut silti katson eteenpäin,
Mennessä täyttyy osata myös ottaa oppia.
On kahdenlaisia esim. Hyvästä esim. Ja huonosta esim.
Ja molemmat on suuntaa antavia.
Ja vaikka Lauran juttu on mennyttä, niin se on suuntaa antava nykyisessä
niille joilla se on edessä tai kohdalla, - G.Alapuho
sillee kirjoitti:
Korjaus ,
Ei laulaminen vaan Laura,
Pikakirjoitus vaihtaa sanoja välillä toiseksi, soriKirjoittaisit hitaammin niin pysyisivät ajatuksesikin mukana.
- sillee
Ei kyse nopeudesta, vaan tabletti-laitteen pikavalikon sanoista, ,joka ja joita vaihtaa, Aina ei huomaa vaihtoa. Niin nämä älylaitteet tekee
Ajatukset pysyy mukana, mut käsi ja laite ei aina. :) - HalleLujaa
sillee kirjoitti:
Ei kyse nopeudesta, vaan tabletti-laitteen pikavalikon sanoista, ,joka ja joita vaihtaa, Aina ei huomaa vaihtoa. Niin nämä älylaitteet tekee
Ajatukset pysyy mukana, mut käsi ja laite ei aina. :)Asia erikseen, mutta mikäli aikoo kirjoittaa puhdasta kieltä niin kannattaa tehdä niin koko teksti eikä poukkoilla puolisanojen tai välilyöntimokien puolelle. Toinen vaihtoehto on sitten kirjoittaa tarkkailuluokkatekstiä koko ajan.
- Mallia.Laura
HalleLujaa kirjoitti:
Asia erikseen, mutta mikäli aikoo kirjoittaa puhdasta kieltä niin kannattaa tehdä niin koko teksti eikä poukkoilla puolisanojen tai välilyöntimokien puolelle. Toinen vaihtoehto on sitten kirjoittaa tarkkailuluokkatekstiä koko ajan.
Tai kopioida toisten tekstejä kirjoitusvirheineen.
- Eimitäänväliä
Mitä se Huhtasaarelle vaikuttaa vaikka tutkisivat neljääntoista kertaan mokoman tekeleen. Hän saa vain seuraavissa vaaleissa entistä enemmän ääniä ja istuu taas eduskunnassa kuten siihenkin asti. Mitä väliä. Ei vaikutusta. Pilkunviilaajat vain tekevät itsensä naurunalaisiksi.
- Korjaus
""Toisaalta vain murha ei vanhene koskaan - kaikki muut rikkeet vanhenevat viimeistään kymmenessä vuodessa - osa jo kolmessa vuodessa.""
Tappo vanhenee 20 vuodessa.- villatumppuopisto
Mitä vanhenemisilla on väliä, jos traditiona on painaa villasella rikkeitä? Milloin tieteellisistä rikkeistä tässä yliopistossa on tullut oikeasti yhtään mitään sanktioita?
- näin_se_menee
villatumppuopisto kirjoitti:
Mitä vanhenemisilla on väliä, jos traditiona on painaa villasella rikkeitä? Milloin tieteellisistä rikkeistä tässä yliopistossa on tullut oikeasti yhtään mitään sanktioita?
Kyseessä on nyt niin paljon julkisuuden henkilö, että asiaan isketään kiinni koko hammaskalustolla.
- naurattaa.pirusti
Huhtasaaren ura oli siinä.
- Getkuva
Äänivyöry ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hänen kannattajakunnassaan gradut ovat lähinnä vessapaperin luokkaa.
- kylläkansatietäääää
ai ai kun persuja nyt niiiin viduttaa
- AjojahdilleFiaskoPäätös
Jyväskylän yliopiston johdon ei pitäisi milloinkaan julkisesti lähteä mukaan poliittiseen ajojahtiin - vaikka alullepanija olisikin entisen siirtomaaherran puolue.
Asiat olisi alunperinkin tullut tutkia hiljaisuudessa ja perusteellisesti ja antaa sen jälkeen tyhjentävä selonteko siitä, mitä on selvinnyt.
Nyt Jyväskylän yliopiston johto on pannut omaan kaulaansa hirttosilmukan, ja täysin turhaan ja tyhmyyttään. Oli nyt neljännen tarkastuksen tulos mikä tahansa, niin johdon on annettava melkoinen meriselitys, joka nolaa koko yliopiston luotettavuuden.
Joten hävettävää todella jää Jyväskylän yliopiston johdolle. - Väärinarvioitu
Oikein oivallettu. Huhtasaaren äänestäjäkunnassa termi "gradu" mielletään lähinnä kai makkaramerkiksi, joten huihaivaikutusta menestykseen seuraavissa vaaleissa. Ehkä äänimäärä nousee hieman.
- sellaistajoukkoa
joo, tenu taitaa olla niissä piireissä tutumpi tavaramerkki
- Graduton
Äänestäjät eivät edes tiedä, mikä on gradu.
- Kylänkuski
Niinhän tuo sinua edeltänyt jo kertoi. Miksi sinun piti toistaa papukaijana samaa asiaa? Huhtasaaren äänestäjille on aivan sama mikä oppiarvo tytöllä on. Perussuomalainen loikkaamaton kaunis nainen riittää heille.
- jovainkelpaa
ja kaunis sahuripoikakin
- MekkoTutiseeJo
Kyllä on Jyväskylän yliopisto järjestänyt itsensä varsinaiseen liemeen.
Odotan mielenkiinnolla, mitä tästä tulee.- muistiko-hämärtää
kukahan sen liemen onkaan - lähtökohtaisesti - aikaansaanut?
- MuumiTValoitti
muistiko-hämärtää kirjoitti:
kukahan sen liemen onkaan - lähtökohtaisesti - aikaansaanut?
Svenska yle aloitti ja yrittää toimia samalla myös toverituomioistuimena.
Miksi juuri ruotsinkielinen yle? Siinä syvätutkivalla journalistilla olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde.
- Gradutvessaan
Änkyttävä ja taivasosuuksia eläkeläisille lupaileva Antti Rinne saa demarit romahtamaan ennen ensi kevään vaaleja ja massasiirtyminen Huhtasaaren ja Halla-Ahon taakse alkaa.
- turhaluulo
elä unta nää, 2%:n kannatuksella ei kannata uhota, kansa jo nähnyt, mitä sakkia hyö ovat...
- NäinhänSeMenee
Tuo 2% on vain 2% vähemmän kuin RKP:n kannatus. RKP:llä on ollut tuolla kannatuksellaan kolmekin ministeriä.
2%:n kannatuksella heltiää siten helposti 1-2 ministerin pestiä. - totuuttakansalle
NäinhänSeMenee kirjoitti:
Tuo 2% on vain 2% vähemmän kuin RKP:n kannatus. RKP:llä on ollut tuolla kannatuksellaan kolmekin ministeriä.
2%:n kannatuksella heltiää siten helposti 1-2 ministerin pestiä.hehheh, suurimmat puolueethan ovat jo julkisuudessa lausuneet, jotta eivät huoli persuja hallitukseen...joten se niistä unelmista
- JormaSuomalainen
Persukallujen itku on musiikkia isänmaallisten korville.
- Plagiaatti-Laura
Kannattaa muistta. kerran petosnainen aina petosnainen.
- totuustulijulki
nimenomaan kivenkovaan
- Äänisade
Ei mitään vaikutusta. Asiakirjaväärentäjä Katainenkin pääsi salkunkantajaksi Brysseliin vaikka välillä jo pilasi verkkosukkablondin kanssa maamme talouden Politiikassa merkitsee vain se että on esillä, ei se millä lailla.
- kummallista
Jyväskylän yliopisto painaa yleensä rikkeet villaisella. Mistähän nyt puhaltaa?
- JormaSuomalainen
Ikuisen alle 10 % puolueen kannattajat jatkavat ulinaansa anonyyminä internetissä. Karavaani kulkee.
- VihreääPlagiointia
"Ikuisen alle 10 % puolueen kannattajat jatkavat ulinaansa ...."
Vihreiden kansanedustajaa epäillään samasta asiasta, mutta siitä ei ole kirjoiteltu lainkaan niin kiihkeästi kuin jonkun pikkupuolueen edustajan asiasta.
Miksi tällainen epäsuhta? - Mielenkiintoista_tulossa
Milloin JKL:n yliopiston uusin selvitys on luvattu kertoa?
On muuten mielenkiintoista luettavaa, jos kertovat siinä nämä kaikki selvitykset ja niiden tulokset.
Jään odottamaan mielenkiinnolla...- Yliopiston_konsistori
Väärien tietojen oikaisemiseksi tässä ovat tämän hetkiset viralliset faktatiedot:
Jyväskylän yliopisto päätti aloittaa 15.5.2018 uuden ESISELVITYKSEN Laura Huhtasaaren pro gradu-työstä Svenska ylen esittämän perustellun vaatimuksen vuoksi, koska asialla on ylen mukaan laajat kielipoliittiset ulottuvuudet.
Esiselvitys pitäisi valmistua 15. elokuuta 2018. Prosessissa on mahdollista kuulla myös Huhtasaarta. Yliopisto ei voi peruuttaa Huhtasaaren hyväksyttyä tutkintoa, koska mahdollisuus puuttua tutkinnon myöntämispäätökseen on vanhentunut 13 vuotta sitten. - PerusDemari
Miten niin: "...asialla on ylen mukaan laajat kielipoliittiset ulottuvuudet. "
Tekikö Huhtasaari gradunsa huonolla muumikielellä vai mistä Svenska YLE syyttää Huhtasaarta??
Todella paljon kysymyksiä herättävä tilanne, että miksi juuri Svenska YLE on äkkiä kiinnostunut viisitoista (15) vuotta vanhasta asiasta! Miksi se ei puuttunut asiaan heti gradun valmistuttua?
Tämä kummallinen tilanne ja ajankohta haiskahtavat varsin vahvasti ajojahdilta ja koulukiusaamiselta (josta nyt on uutisoitu Ahvenanmaalta).
- Plagiaatti-Laura
Pitäköö paikkansa, että Kopiosaaren utareetkaan eivät ole aidot?
- JörnFaniNroOne
Svenska Yle och Jörn Donner tutkivana journalistina tehnee utaretutkimuksen se lienee yhtä järkevä tutkimus kuin tuo neljäs gradunkin tutkimus.
Jörn is isoilla Number One. Tämä arvonimi tulee siitä kun Jörn makasi Keski-Afrikan auringossa hiekkarannalla läpipaahtuneen nuoren tytön päällä.
Bravo Jörn.
- jahj
HS tänään: ”Yliopiston johto on irronnut yliopiston perustoiminnasta. Erilaiset ideologiset muotisloganit jylläävät siellä eikä sitoutuneita opettajia ja opiskelijoita käytännössä arvosteta voimavarana”, Hallamaa sivaltaa. Äänenpainoista kuulee, että hän Professoriliiton johdon jäsenenä ei puhu näistä ongelmista ensimmäistä kertaa." Yliopistossa eteen suhteilla, ei ansioilla.
- Mokasaari
Ei taida Huhhuhsaaren Venäjän suhteet auttaa plagioinnissa?
- PakkoruotsiOngelmana
Jyväskylän yliopisto käynnisti siis taas selvityksen perussuomalaisten kansanedustajan Laura Huhtasaaren vuonna 2003 valmistuneesta pro gradu -tutkielmasta.
Voiko paljastuksen tehneeseen Ylen ruotsinkieliseen toimitukseen edes luottaa, kun se kertoo että gradussa olisi plagiaattia. Svenska Ylellähän on motiivi esittää pakkoruotsia vieroksuva persu kielteisessä valossa.
Huhtasaaren gradun tarkistanut emeritusprofessori kirjoitti lausuntoonsa, että ”tutkielma on kokonaisuudessaan varsin jäntevästi rakennettu”. Tammikuussa hän kertoi STT:lle, ettei muista koko opinnäytettä. Ei tietenkään –- miten kukaan voisi muistaa 15 vuotta sitten lukemaansa hölynpölyä.
Gradut on tehty unohdettavaksi. Miksi niitä edelleen teetetään ihmisillä, joilla ei ole sen enempää aikomusta kuin taipumustakaan tieteelliselle uralle?
Aivan hullua lähteä tutkimaan vanhentunutta asiaa uudelleen ja taas uudelleen - pelkästään siksi, että Huhtasaari sattuu olemaan persu, joka vieroksuu pakkoruotsia.- huuhaahhuah
Gradu on helppoa kuin heinänteko ja tutkimus kuuluu yliopistoon. Menkää ammattikouluun, joille se on ylivoimaista. Leväperäisiä ohjaajia ikävä kyllä löytyy, samoin vilpistelystä pääsee yleensä kuin koira veräjästä, yliopistohan ei halua ryvettää mainettaan julkisuudessa. Pikku huomautus ja rötöstelijät voivat jatkaa uraansa.
- edelläollaan
Yliopistot kulkevat yrityksiin verrattuna jälkijunassa. Se, missä yritykset jo toimivat, yliopistot yrittävät kehittää ja keksiä, tietämättäänkö, että yrityselämä tekee asiat aikaisemmin, nopeammin ja omilla rahoillaan valovuosia edellä yliopistojen. Yliopiston väelle pitäisi saada pakko-osallistuminen yrityselämään, että ymmärtäisivät asian. Kannattaisi harkita. Yhteistyössä olisi voimaa, jos se tehtäisiin ilman tunteita ja asiallisina.
- TärkeäMuutos
"Yliopiston väelle pitäisi saada pakko-osallistuminen yrityselämään, että ymmärtäisivät asian. Kannattaisi harkita. Yhteistyössä olisi voimaa, jos se tehtäisiin ilman tunteita ja asiallisina. "
Olen täysin samaa mieltä. Tästä olisi suuri etu koko yhteiskunnalle. Kun itse olin tutkijana ja sittemmin tutkimusjohtajana yliopistossa niin täytyy tunnustaa, että rahoituksen saamiseksi eri tutkimuksiin oli pakko käyttää "valkoisia valheita". Tämän hyväksyivät myös rahoittajat, jotka hyvin tiesivät kupletin juonen. - 049494949
TärkeäMuutos kirjoitti:
"Yliopiston väelle pitäisi saada pakko-osallistuminen yrityselämään, että ymmärtäisivät asian. Kannattaisi harkita. Yhteistyössä olisi voimaa, jos se tehtäisiin ilman tunteita ja asiallisina. "
Olen täysin samaa mieltä. Tästä olisi suuri etu koko yhteiskunnalle. Kun itse olin tutkijana ja sittemmin tutkimusjohtajana yliopistossa niin täytyy tunnustaa, että rahoituksen saamiseksi eri tutkimuksiin oli pakko käyttää "valkoisia valheita". Tämän hyväksyivät myös rahoittajat, jotka hyvin tiesivät kupletin juonen.Iljettävää. Rahoitusta saa kyllä myös ilman valheita ja varastettuja meriittejä.
- Ripea
049494949 kirjoitti:
Iljettävää. Rahoitusta saa kyllä myös ilman valheita ja varastettuja meriittejä.
Siinähän se onkin, kun yliopistoille annetaan liikaa verorahoja. Työntävät turhuuksiin, seminaareihin, konferensseihin ja seurusteluun. Yritykset tienaavat rahat itse joten kehittäminen on ripeää. Itse olin aikaisemmin yliopistossa, en enää plaa siihen saamattomuuteen. Yrityselämässä ollaan edellä ja kehitetään oikeita asioita ammatti_ ihmisten voimin.
- Dekaani
049494949 kirjoitti:
Iljettävää. Rahoitusta saa kyllä myös ilman valheita ja varastettuja meriittejä.
"Rahoitusta saa kyllä myös ilman valheita ja varastettuja meriittejä. "
Mistä tämä saaminen tapahtuu? Kertoisitko tarkemmin.
Itse rahoituksia järjestäneenä tiedän, että vain Nokia sai vuoteen 2010 asti rahoitusta tutkimuksiin yhden A4:n paperilla, jossa oli vain muutaman rivin tutkimussuunnitelma ja yksi kappale lopussa, jossa kerrottiin, että tämä tieto täytyy pitää salassa.
Kyllä se vaan niin on, että tutkimussuunnitelmassa täytyy kertoa sellaistakin, mikä ei tule milloinkaan toteutumaan, mutta jonka tiedetään olevan tärkeää rahoituksen kannalta - valitettavasti näin se vaan on. Onhan se joskus iloinen yllätys, jos tuo mahdotonkin toteutuu... - et.ole.dekaani
Miltä rahoittajalta voi yhdellä A4-paperilla hakea rahoitusta?
- Omatrahat
Kerjläisten touhua. Pitää pysyä yrityselämässä ja tienata rahat itse.
- YhteydetEiToimi
Kyllä se yrityselämäkin tarvitsee yliopistotasoista tutkimusta.
Ongelmana on vain se, että yliopistoihmiset eivät tunne yritysmaailman tarpeita eikä yritykset tiedä, mitä apua voisivat saada helposti yliopistoista.
. - Ymmärtämätön
YhteydetEiToimi kirjoitti:
Kyllä se yrityselämäkin tarvitsee yliopistotasoista tutkimusta.
Ongelmana on vain se, että yliopistoihmiset eivät tunne yritysmaailman tarpeita eikä yritykset tiedä, mitä apua voisivat saada helposti yliopistoista.
.Eikö sitten voisi keskenään keskustella?
Ymmärtäisivät toisiaan. - Herätkääjo
YhteydetEiToimi kirjoitti:
Kyllä se yrityselämäkin tarvitsee yliopistotasoista tutkimusta.
Ongelmana on vain se, että yliopistoihmiset eivät tunne yritysmaailman tarpeita eikä yritykset tiedä, mitä apua voisivat saada helposti yliopistoista.
.Yliopistot ovat niin kaukana oikeasta elämästä, etteivät sen vuoksi ymmärrä. Teoreetikoita. Todellisuus on heiltä kaukana, eivät ymmärrä, että pitäisi kouluttaa työelämään eikä hömpän semi naareihin ja konferensseihin.
- Suuri_ero_koulutuksessa
Herätkääjo kirjoitti:
Yliopistot ovat niin kaukana oikeasta elämästä, etteivät sen vuoksi ymmärrä. Teoreetikoita. Todellisuus on heiltä kaukana, eivät ymmärrä, että pitäisi kouluttaa työelämään eikä hömpän semi naareihin ja konferensseihin.
Osittain olet oikeassa, mutta pääasiassa erittäin väärässä.
Ammattikoulut kouluttavat työelämää varten.
Yliopistojen tehtävänä on kouluttaa sellainen syvällinen pohjakoulutus, että sen käynyt pystyy helposti ja nopeasti omaksumaan täysin uusia asioita, ja siten sillä koulutuksella voi hakea erittäin moneen tehtävään ja ammattiin. - sananvarsinaisessamerk
Sanan varsinaisessa merkityksessä tämä reaalielämä on kuitenkin sitte yhtä ammattikoulua.
- Huomattu.on
Ammattikouluahan se elämä kuitenkin on ja suurimmaksi osaksi jokapäiväistä kokki/sosiaali alan linjaa ja yleensä miehillä vielä jotain autonasentajan tutkintoa siihen lisäksi vielä.
Ei täällä käytännön elämässä teoreetikot oikein tahdo pärjätäkään ja jostain lukion pitkänmatikan oppikirjasta ei ole käytännön elämässä ku perseen pyyhkimäpaperiksi. - Eiyliopistoa
Suuri_ero_koulutuksessa kirjoitti:
Osittain olet oikeassa, mutta pääasiassa erittäin väärässä.
Ammattikoulut kouluttavat työelämää varten.
Yliopistojen tehtävänä on kouluttaa sellainen syvällinen pohjakoulutus, että sen käynyt pystyy helposti ja nopeasti omaksumaan täysin uusia asioita, ja siten sillä koulutuksella voi hakea erittäin moneen tehtävään ja ammattiin.Vaan kun ei niitä oikein huolita oikeaan työelämään.
- Koulutettu
Suuri_ero_koulutuksessa kirjoitti:
Osittain olet oikeassa, mutta pääasiassa erittäin väärässä.
Ammattikoulut kouluttavat työelämää varten.
Yliopistojen tehtävänä on kouluttaa sellainen syvällinen pohjakoulutus, että sen käynyt pystyy helposti ja nopeasti omaksumaan täysin uusia asioita, ja siten sillä koulutuksella voi hakea erittäin moneen tehtävään ja ammattiin.Kyllä sitä kouluttaudutaan tietylle alalle, ei vaan yleisalalle. En palkkaa ketään, jos opiskeluja ja lopputyötä ei ole suunnattu oikein ammattiin ja edistämään työelämää.
- huipparit
Herätkääjo kirjoitti:
Yliopistot ovat niin kaukana oikeasta elämästä, etteivät sen vuoksi ymmärrä. Teoreetikoita. Todellisuus on heiltä kaukana, eivät ymmärrä, että pitäisi kouluttaa työelämään eikä hömpän semi naareihin ja konferensseihin.
Professoreiksi valitaan henkilöitä, jotka eivät ole olleet päivääkään kentällä alansa töissä :D Huippuja siis.
- Niinpäniin
huipparit kirjoitti:
Professoreiksi valitaan henkilöitä, jotka eivät ole olleet päivääkään kentällä alansa töissä :D Huippuja siis.
Niinpä niin....
- Kopioitu
Koulutettu kirjoitti:
Kyllä sitä kouluttaudutaan tietylle alalle, ei vaan yleisalalle. En palkkaa ketään, jos opiskeluja ja lopputyötä ei ole suunnattu oikein ammattiin ja edistämään työelämää.
Meidän pulijengiin ei oteta ketään, joak ei ole korkeasti koulutettu. Huhtasaari on jo pitkällä aatteessamme. Räkä jo valuu pitkin kasvoja.
- Kenttätyö_kunniaan
huipparit kirjoitti:
Professoreiksi valitaan henkilöitä, jotka eivät ole olleet päivääkään kentällä alansa töissä :D Huippuja siis.
No, toisaalta mitä esim. NAISTUTKIMUKSEN professori olisi edes voinut tehdä KENTÄLLÄ alansa töitä. Ensimmäisenä voinee tulla mieleen maailman vanhin ammatti, mutta onko näistä professoreista siihenkään kenttätyöhön?
Yliopistoissa on pilven pimein vastaavia aloja ja niiden professoreja, joilla ei ole mitään hyödyllistä liityntää yrityselämään tai edes yhteiskuntaan. Tehdään vain tutkimusta, joiden tulokset hyödyttävät vain sen tekijöitä - palkan muodossa. - Ammattiosaaja
Suuri_ero_koulutuksessa kirjoitti:
Osittain olet oikeassa, mutta pääasiassa erittäin väärässä.
Ammattikoulut kouluttavat työelämää varten.
Yliopistojen tehtävänä on kouluttaa sellainen syvällinen pohjakoulutus, että sen käynyt pystyy helposti ja nopeasti omaksumaan täysin uusia asioita, ja siten sillä koulutuksella voi hakea erittäin moneen tehtävään ja ammattiin.Ei työelämä ota vastaan sellaosta henkilöä, joka ei tunne kyseisestä alasta mitään. Vaikka yliopisto onkin peruskpulu, tulee ammatti osata.
- Molemmat_ovat_tärkeitä
Ammattiosaaja kirjoitti:
Ei työelämä ota vastaan sellaosta henkilöä, joka ei tunne kyseisestä alasta mitään. Vaikka yliopisto onkin peruskpulu, tulee ammatti osata.
Yliopistoista valmistuneet lääkärit ynnä muut osaavat ehkä yhtä hyvin esim. terveydenhuollon tekemiset kuin nimimerkki "ammattiosaaja".
Toisaalta yliopistoista ei valmistu yhtä hyviä automekaanikkoja kuin oppisopimuksella Häyrisen autopajalla.
Molempia tarvitaan sekä yliopistoista valmistuvia sekä ammattikoulusta tulevia, mutta he eivät kilpaile keskenään samoista töistä. - 3lö3kgj
Molemmat_ovat_tärkeitä kirjoitti:
Yliopistoista valmistuneet lääkärit ynnä muut osaavat ehkä yhtä hyvin esim. terveydenhuollon tekemiset kuin nimimerkki "ammattiosaaja".
Toisaalta yliopistoista ei valmistu yhtä hyviä automekaanikkoja kuin oppisopimuksella Häyrisen autopajalla.
Molempia tarvitaan sekä yliopistoista valmistuvia sekä ammattikoulusta tulevia, mutta he eivät kilpaile keskenään samoista töistä.Yliopistoissa vallitsee hyvävelijärjestelmä. Oman alansa käytännöstä ei tarvitse tietää, kun oppii ruskean kielen taidon. Pätevyydellä ei ole mitään tekemistä valintojen kanssa.
- kielikiinnostaa
3lö3kgj kirjoitti:
Yliopistoissa vallitsee hyvävelijärjestelmä. Oman alansa käytännöstä ei tarvitse tietää, kun oppii ruskean kielen taidon. Pätevyydellä ei ole mitään tekemistä valintojen kanssa.
Missä tiedekunnassa voi opiskella ruskeaa kieltä pääaineena?
- yo_norsunluutorni
Ammattiosaaja kirjoitti:
Ei työelämä ota vastaan sellaosta henkilöä, joka ei tunne kyseisestä alasta mitään. Vaikka yliopisto onkin peruskpulu, tulee ammatti osata.
Työelämä arvostaa eniten työkokemusta ja sen tuomaa osaamista ja tietoa. Pelkkä tutkinto ja yliopistokokemus on miinusta työnhaussa. Tohtorin tutkinnosta ei saa bonuksia palkassa.
- verorahatpoisniiltä
Herätkääjo kirjoitti:
Yliopistot ovat niin kaukana oikeasta elämästä, etteivät sen vuoksi ymmärrä. Teoreetikoita. Todellisuus on heiltä kaukana, eivät ymmärrä, että pitäisi kouluttaa työelämään eikä hömpän semi naareihin ja konferensseihin.
Ihan uskomatonta on työskennellä yrityksenä yliopiston kanssa. Yliopistossa hifistellään eikä ajatella tuottavuutta. Tutkimuksia johtavat professorit milloin minkälaisissa konferenseissa ympäri maailmaa, eikä saa kiinni edes työajalla, eivät hoida tehtäviään. Jotkut kulkevat jatkuvasti jonkin naikkosen kanssa reissuillaan, keksitään vaikka jokin keskustelu ja pitää matkustaa tuhansia kilometrejä. Suurin osa turhaa porukkaa.
- Layerslierslawyers
Kuinka monta kertaa on selvitetty Lahden doping sotkuja? Aika monta, olisivat kiltisti myöntäneet heti kaikki kolttosensa niin ei olisi tarvinut vuosikausia istua oikeudessa. Sama se olisi nyt toiminut tässäkin tapauksessa.
- Kerralla_päätökseen
"Kuinka monta kertaa on selvitetty Lahden doping sotkuja?"
Minun tietääkseni Lahden doping sotkut saatiin selvitettyä yhdellä kertaa.
Hiihtoliiton tuolloinen tiukka puheenjohtaja kuoli muuten juuri - hän hoiti asian mallikkaasti loppuun asti. - Ennakkopäätöksiä_on
Jyväskylän yliopisto mainostaa Kalevan kisoissa itseään "Liikuttavana yliopistona". Tarkoittaako tuo iskulause juuri sitä, että vuosikymmenet vanhat tutkintopaperit kahlataan uudestaan ja uudestaan läpi "liikuttamalla" niitä?
Jyväskylän yliopisto on järjestänyt itsensä aikamoiseen suohon ainoastaan siksi, että Mannersuomen 4%:n vähemmistö haluaa edelleen hallitaedelleen koko Suomea. Kyllä on pienet ongelmat Suomessa, jos kerran jo hyväksytty gradukin täytyy arvioida neljä kertaa - varsinkin, kun sitä ei voi edes mitätöidä enää vuosikymmenien jälkeen.
Mitätöinti- ja peruuttamismahdollisuuksien esteistä on paljon esimerkkejä - myös korkeammista opinnäytetöistä, kuten lisensiaatti- ja tohtoritasolta. Yksi sellainen koskee mm. kuuluisaa merkkihenkilöä Carl Hugo Öhman'ia (s. 18. maaliskuuta 1930 Helsinki):
Öhman oli Helsingin Ruotsalaisen teatterin johtajana vuosina 1963−1982. Sen jälkeen hän toimi Finlandia-talon johtajana vuoteen 1988 ja viimeksi Tampere-talon johtajana. Öhman jäi eläkkeelle Tampere-talon johtajan virasta 1997.
Väitöskirjaskandaali
Syyskuussa 1995 ruotsalainen kirjallisuustutkija Björn Meidal käsitteli Scandinavica-aikakauslehdessä Öhmanin vuonna 1961 julkaistua kirjaa August Strindberg and the Origin of the Scenic Expressionism. Kirja oli lyhennelmä Öhmanin Michiganin yliopistossa vuonna 1961 julkaistusta tohtorinväitöskirjasta. Meidal löysi kirjasta pahoja puutteita: kyseistä väitöskirjaa ei löytynyt, ei myöskään teoksessa lähteinä mainittuja Strindbergin kirjeitä ja muistiinpanoja löytynyt arkistoista. Lisäksi kirja sisälsi tekaistuja haastatteluja.
Asian tultua julki ilmeni, ettei Michiganin yliopisto tuntenut Öhmania eikä hänen väitöskirjaansa löytynyt Yhdysvalloista. Öhman ilmoitti tämän jälkeen, ettei hän ole filosofian tohtori ”käsitteen suomalaisessa mielessä” vaan hän on saanut tohtoridiplomin yksityisestä amerikkalaisesta Putnay & Roberts Foundation -säätiöstä pidettyään luentosarjan Ann Arborissa vuonna 1961.
Tuon nimistä säätiötä ja sen myöntämää tohtorindiplomia ei kuitenkaan löytynyt. Öhmanin mukaan diplomi oli hävinnyt muutossa, mutta hän kertoi löytäneensä kadoksissa olleet Strindbergin kirjeet talonsa ullakolta tyttärensä lelulaatikosta Barbie-nuken patjan alta.
Helsingin yliopiston rehtori asetti tässä vaiheessa asiantuntijaryhmän tutkimaan myös Öhmanin 1959 tekemää lisensiaatintyötä August Strindberg och teatern. Ryhmä sai työnsä valmiiksi 4. heinäkuuta 1996 ja totesi, että Öhmanin lisensiaatintyö perustui useisiin väärennettyihin lähteisiin: "Tieteellisen epärehellisyyden epäily on perusteltua... Öhman mainitsee ja siteeraa lukuisia asiakirjoja, joita ilmeisestikään ei ole olemassa. Näiden asiakirjojen runsaus ja ulkoasu osoittavat, että epärehellisyys on järjestelmällistä. Keksittyjen lähteiden esiintymistiheys vie lisäksi pohjan työn keskeiseltä tieteelliseltä argumentaatiolta".
Helsingin yliopisto ei kuitenkaan hakenut KHO:lta Öhmanin lisensiaatinarvon peruuttamista, koska lisensiaatintyön valmistumisesta oli kulunut jo lähes 40 vuotta eikä Öhman tänä aikana ollut työskennellyt tieteellisen tutkimuksen parissa.
Majuri-skandaali
Haastattelussa, jonka Öhman antoi tultuaan Tampere-talon johtajaksi, hän kertoi olevansa sotilasarvoltaan majuri. Mutta ylennyspäiväkäskyjä, kuusi ylennystä kokelaasta majuriksi, ei ole löytynyt puolustusvoimien arkistosta. Suomen puolustusvoimain upseeriluetteloissa tämä Carl Hugo ei ole, eikä ole koskaan ollut, ei minkään arvoisena upseerina. Ei ole tiettävästi tietoa siitä, onko Öhman suorittanut varusmiespalveluksensa.- Valheviidakko
Kaikkein paras ja ehkä jopa tärkein kohta Öhman-skandaalissa on seuraava valheviidakon selvitystulos:
Meidal osoittaa artikkelissaan, miten Öhman oli käyttänyt keksittyä materiaalia, jotta oli aikaansaatu "illuusio autenttisuudesta". Öhmanin kirjan luvuissa 1-5 lähdeviittaukset ovat puutteelliset ja niissä on myös keksittyä materiaalia, jonka käyttö lisääntyy luvusta 6 lähtien. Meidal esittää useita esimerkkejä keksityistä aineistoista. Esimerkiksi Öhmanin kirjan sivulla 164 mainitaan Emil Grandisonin lesken Malla Grandisonin antaneen ystävällisesti aviomiehensä tekemät muistiinpanot ja päiväkirjan Öhmanin käyttöön. Meidal kuitenkin toteaa, että Emil Grandison ei koskaan ollut naimisissa, Malla oli Emilin äiti, joka kuoli 1917 eikä mitenkään voinut antaa aineistoa Öhmanille, joka syntyi vuonna 1930.
- Vajakkien_voujotusta
Naurettavaa vouhotusta ja ryhmäuhriutumista. Miksi on niin vaikea myöntää, että Huhtasaari saattaa olla huijari tässäkin asiassa? Tottakai asia pitää selvittää. Tässä yliopisto toimii täysin oikein. Erittäin kelvoton perustelu on, että joku muukin on toiminut väärin. Samalla järjettömyydellä voisi perustella, että taphatunutta pahoinpitelyä ei pitäsi selvittää, kun joku muukn on pahoinpidellyt ja jos vuosien kuluttua tulee uusia todisteita pahoinpitelystä, niitä ei pitäisi huomioida.
- Helsinki_Uni_Rules
Olen samaa mieltä kuin nimimerkki "Vajakkien_voujotusta": Samalla järjettömyydellä voisi perustella, että Helsingin yliopiston pitää selvittää Carl Öhmanin asia uudelleen (siis toisen kerran), koska joku muukin on saattanut toimia väärin, ja jos vuosien kuluttua on tullut uusia todisteita väärennöksistä, ne pitää huomioida.
Huhtasaaren gradu on tutkittu Jyväskylän yliopiston toimeksiannosta vasta kolme (3) kertaa ja Öhmanin lisensiaattityö jo yhden (1) kerran Helsingin yliopiston toimesta. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että Helsingin yliopiston johdossa ollaan oltu viisaampia eikä ole lähdetty tutkimaan Öhman'in lisensiaattityötä uudelleen ja uudelleen, vaikka paineita siihen on ollut aina ulkomaita myöten.
. - LisuriTutkintaanMyös
" Tottakai asia pitää selvittää."
Tässä pitkässä keskustelussa monet ovat kertoneet ja selvittäneet, että kyseinen gradu ja siihen liittyvät uskomukset on selvitetty Jyväskylän yliopiston toimesta jo kaksi kertaa. Gradu on vain opinnäyte kirjoitelma, johon tässä tapauksessa ruotsinkielinen YLE on tarttunut, koska haluaa mustamaalata pakkomuumiruotsin vastustajan. Samalla logiikalla ruotsinkielinen YLE olisi voinut vaatia Carl Öhmanin lisensiaattityön uudelleen tutkintaa.
Carl Öhmanin osalta raskauttavaa on sekin, että hän muisti olevansa majuri eikä ole ehkä suorittanut vielä varusmiespalvelustaan - tästä ei ainakaan löydy virallista mainintaa mistään, joten Puolustusvoimien pitäisi selvittää vastaavasti tämä toisen kotimaan kansalaisten (=Svenska YLE) "ryhmäuhriutuminen".
- HenkeäPidättäen
No niin kahden viikon kuluttua vihdoin saamme kuulla jälleen Jyväskylän yliopiston kannan graduun.
Siihen asti henkeä pidättäen.
On tässä maassa suuret murheet - varsinkin kun seuraa myrkynvihreiden älämölöä omista henkisistä ongelmistaan. Joku yliopistotutkija totesi varsin oikeaan osuvasti, että myrkynvihreät näyttävät aikuisilta, mutta ovat henkisesti 7-vuotiaan tasolla. - Acatiimi
Suomessa plagiointia ja muuta tieteellistä vilppiä on harjoitettu aina. Kuuluisimmat plagiointitapaukset julkisuudessa on ollut seuraavat kaksi: Carl Öhman ja Jari Vilen. Jari Vilenin tapausta käsiteltiin julkisuudessa, mutta kovin vähän dokumentoitua tietoa jäi jäljelle.
Oulun yliopisto on julkaissut selvityksen Jari Vilenin vuonna 1989 hyväksytyn pro gradun vilppiepäilyistä. Selvityksessä päädytään toteamaan että "noin puolet tutkielman tekstistä on lähes samasanaista lainausta ilman asianmukaisia lähdeviitteitä".
Selvityksessä esitetään myös Vilenin näkökulma asiaan: Vilenin mukaan ohjaajat tai tarkastajat eivät missään vaiheessa tuoneet esille mahdollisia tutkimuseettisiä ongelmia. Lisäksi Vilenin mukaan "opiskelijan on, jo yksin opiskelijan oikeusturvan kannalta, voitava luottaa ohjaajiinsa, tutkielman tarkastajiin, tiedekuntaan ja heidän työhönsä".
Vilenin gradu aiheutti keskustelua tieteentekijöiden keskuudessa ja Acatiimilehti julkaisi jopa kaksi artikkelia Vilenin tapauksen tiimoilta vuonna 2002.
On myös huomattava, että Oulun yliopisto ei lähtenyt julkisuuden riepotteluun mukaan, kuten Jyväskylän yliopisto nyt. Oulun yliopisto teki yhden selvityksen ja kertoi, että se on siinä - PISTE, vaikka poliittisten irtopisteiden keräilijät yrittivät tässäkin tapauksessa revitellä asiaa pitkään ja hartaasti. Samoin kuin Oulun yliopisto teki Vilenin tapauksessa teki Helsingin yliopisto Öhmanin tapauksessa - toiset yliopistot ovat vaan fiksumpia kuin toiset.
Joka tapauksessa Jyväskylän yliopisto jää pahaan välikäteen oli sen selvitystulos mikä tahansa, kuten Vilen asian ilmaisi varsin tyhjentävästi :
"Opiskelijan on, jo yksin opiskelijan oikeusturvan kannalta, voitava luottaa ohjaajiinsa, tutkielman tarkastajiin, tiedekuntaan ja heidän työhönsä". - UusiRehtoriSekoilee
Jyväskylän yliopiston uusi rehtori, vasta muutaman kuukauden virassaan ollut, Keijo Johannes Hämäläinen on ottanut liian suuren poliittisen roolin rehtorin työssään: Laura Huhtasaaren 15 vuotta vanhan gradun kolmas tutkinta. Jo edellistä tutkintaa pidettiin täysin poliittisena ajojahtina.
Nyt sitten laajasti arvostetun professori Tapio Puolimatkan mielipiteiden mustamaalaaminen osoittaa, että rehtori Hämäläinen puolustaa pedofiilien rikollista ja iljettävää toimintaa.
Kyllä on Jyväskylän yliopiston toiminta mennyt täysin sekaisin näin lyhyessä ajassa. Onkohan uudella rehtorilla koeaika ?- pyskolooki
Jetsulleen noin kuten kirjoitat.
Rehtori Hämäläinen tulisi vapauttaa toimestaan. Hän vastustaa sananvapautta ja tieteen vapautta. Mikä sopii armeijaan, ei sovi yliopistoon. - tekoälyjeeson
Entä tekoälystä sekaisin ja ibm yliopisto yhteistyö, siinä Keijolle sarkaa.
- Vetyperoksiiniahiuksiin
Tutkisi it professoreiden ja ibm henkilöiden yhteisiä ihania ulkomaanmatkoja ja miksi tekoälyä ostettiin ilman kilpailua ja kone kilpailuttamatta. Katsokaa jy:n ja ib:m yhteisiä kuvia. Siinä kaikki hymyilevät.
- Hämäläinen_Mäkinen
Jyväskylän yliopiston uusi rehtori on saanut keskustelua aikaan. Parhaillaan esim. SUOMI24 Jyväskylä -keskusteluissa on viisi (5) pitkää keskustelua.
Tästä keskustelujen aktiivisuudesta tulee mieleen, että Keijo Hämäläinen ei ole ehkä ymmärtänyt kuinka vastuullinen rehtorin tehtävä on.
Jotenkin rehtori Hämäläisen asioihin puuttuminen muistuttaa kovasti edellisen arkkipiispan Kari Mäkisen toilailuja. Arkkipiispa Mäkisen sekoilujen vuoksi kirkosta erosi yli sata tuhatta kirkollisveronmaksajaa. - Budjetti200miljoonaa
Jyväskylän yliopiston rehtorina ei pärjää mikään joka paikan pelle. Siellä tarvitaan vahvaa johtamiskykyä, ja henkilöä, joka ei ole kuin tuuliviiri. Jyväskylän yliopisto on melkoinen ”yritys”, missä on 2600 työntekijää, 15 000 opiskelijaa ja 20 000 aikuisopiskelijaa. Yliopistolla on seitsemän tiedekuntaa, useita erillislaitoksia ja toimipisteet myös Kokkolassa ja Vuokatissa. Yliopiston vuosibudjetti on yli 200 miljoonaa euroa.
- SyyllinenTiedetään
STT kertoi 3 kk sitten, että Jyväskylän yliopisto päätti aloittaa uuden, kolmannen selvityksen Laura Huhtasaaren gradusta.
Jyväskylän yliopisto päätti 15.5.2018 virallisesti päätti aloittaa kolmannen selvityksen kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps.) pro gradu -työstä.
STT:n mukaan kolme kuukautta kestävä selvitys valmistuu 15.8.2018. Esiselvityksen tekemiseen osallistuvat yliopiston ulkopuoliset asiantuntijat, ja prosessissa kuullaan myös Huhtasaarta itseään. Vaikka kuuleminen lienee turhaa, koska syyllinen tiedetään. On löydettävä vain syytekohta, mistä syyllistä syytetään. - jännäätää
Ensin lieväksi todettu huolimattomuus todettiin sittemmin vakavaksi, niinkö se käy? Hmmm. Missä olosuhteissa ja kenen kohdalla?
- Eisaapenkoa
Huhtasaaren tutkinto olisi mielellään hylätty, mutta sitten olisi tullut muitakin vastaavia, esim. tasavallan presidentin vastaava. Joten annetaan olla, onhan epäilys kylvetty.
- kansavaintykkäärehdistä
Pitäisikö tämä "ajojahti" ymmärtää että joku valtaa pitävä eliitti pelkää
Lauraa ja hänen vahvaa kannatustaan (viime vaaleissakin voitti 5-0 monta pooliikan konkaria)
tutkintojahan ei ole esim. Haavistolla ja istuvaltakin on hukkunut? No hukkuuhan niitä
passejakin välimereen mutta puhelimet säilyy - Halvinote
Floridan ampujakin oli yksi pelaajista ja kyseinen laitos on maallistunut suuntaan, josta ei mitään hyvempää korkealentoista ole tulossa kysymykseen
- hyväettäratkesi
Hyvä että ratkesi tämäkin juttu, Huhtasaari sai vain lisää potkua kannatukseensa.
Nyt rehtori voi ottaa seuraavan askeleen ja alkaa tutkia IBM/yliopiston tekoälysotkuja.- kytkytkytkyt
Ja matkoja...kuka maksoi yliopistohenkilön ulkomaanmatkat, Englanti, Intia....
- Mumbaimielessäin
Nyt kun Huhtasaaren asia on käsitelty ja Huhtasaari on varma eduskuntavaalimenestyjä, kaivakaapa Jyväskylän yliopiston it-tiedekunnan ibm yhteistyö. Verorahat menee ja professorilla hauskoja matkoja. Ilmeisesti matkatkin liittyvät kaupantekoon. Näin toimii alamäessä oleva keskustalainen.
- Itkekää.lisää
Voi voi Laura on pelkkä petkuttaja. Sekös persuja nyppii.
- ÄllistyttäviäVirheitä
Nyt lienee aika jo harkita sitä, että tulisiko Jyväskylän yliopiston uuden rehtorin tehdä omat johtopäätöksensä ja erota rehellisesti toimestaan.
Niin monet asiat ovat menneet väärin sen 11 kuukauden aikana, jonka uusi rehtori on ollut virassaan.- 305539867
Onjo aiemmat olleet tomerampia? Kuka tietää?
- Polttomerkki
Kysymyksessä on vain poliittinen ajojahti, joten maassa kaikki hyvin.
- veronmaksaja
Ilmankos se suojelee keskustlaista it-professoria tämän ibm-skandaalin ja ibm matkojen aiheuttamista kuohunnasta eikä ota mitään kantaa asiaan. Verorahaa mennyt kuin keskustalaiselta konsanaan.
- kepusucks
veronmaksaja kirjoitti:
Ilmankos se suojelee keskustlaista it-professoria tämän ibm-skandaalin ja ibm matkojen aiheuttamista kuohunnasta eikä ota mitään kantaa asiaan. Verorahaa mennyt kuin keskustalaiselta konsanaan.
Ahaa... ei voi olla totta.. kepu :) Naurettavaa!
- Nauretaan.ensimmäisellä
Lauralla eivät edes utareet eivät ole aidot.
- SuvaitsevainenSanttu
Maanantaina oli yliopiston hieno tapahtuma torilla. Kaupunginjohtaja kehui kuinka monikulttuurinen kaupunki Jyväskylä on ja miten hienoa olla vihreä kaupunki ja ennen kaikkea suvaitsevainen.
- Mukitjanaasi
Kovin on monikultturiseksi kaupunki muuttunut. Itse en tykkää suomalaisuuden häviämisestä, kyllä perinteet ovat hyvä asia. Grillitkin ovat melkein kokonaan kadonneet katujen varsilta, mutta kyllä kepappia ja muuta vinkuintilaista löytyy lähes joka kadun varrelta, en tykkää. Nakit ja muusi sekä taksari kunniaan.
- Rumakinvielä
Demari Koivisto nyt on ihan pelkkä vitsi. Pojun paikka onkin torin laidalla huutelemassa.
- nöytäjuttu
Diktaattori sanoo että se on viisaus: Nöyryys toisia kannssaeläviä kohtaan.
- Samapelijatkuu
Onkos tämä yliopiston uusi henkilöstöjohtaja se sama Katja Sorri, kun oli epäiltynä hänkin plagioinnista muutama vuosi sitten? Kyllä on yliopistolla huhtasaren tapauksen jälkeen arvot kohdillaan rekrytoinnissa jos näin on.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496459- 322312
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101333Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.821263- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10838