älkää valitelko

se on teijän suomalaisten syy miks kaikki mustalaiset eivät käy kouluja tai oo töissä , töihin meitä ei oteta ja kouluu jos menee niin siellä syrjitään, ni ihan turhaa te täällä valitatte, ette kait tekään tulisi minun luokse töihin jos mää aina haukun teitä kun tuutte ja haukun teitä valkoturvaksi,ja eikait teijä lapset menis kouluun jos niitä hakattais ja niitten päälle sylettäis siellä ja jos niitä syrjittäis,., teijän on pakko ymmärtää miks mustalaiset on semmosiaki ovat,jos ette ymmärrä ni sit täytyy aika tyhmä olla
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Romanilasten ja -naisten yhdenvertaisuuden toteutuminen arjessa vaatii vahvaa tahtoa.
Erityisesti romanilasten on vaikea itse käsitellä kohtaamaansa syrjintää, sillä heillä ei vielä ole samoja valmiuksia ja suojamekanismeja kuin aikuisilla.
Romanilapsi kasvaa yleensä perheessä, suojatussa ilmapiirissä. Esikoulun tai peruskoulun aloittaminen voi olla vaikeaa yhä elävien ennakkoluulojen takia.

Kaksoissyrjintää
Monet asiat tuntuvat myös niin itsestään selviltä, ettei niitä osata ajatella vähemmistölasten näkökulmasta. Esimerkiksi päiväkodeissa on vain pääväestön näköisiä nukkeja, joiden avulla lapset voivat mallittaa omaa ja aikuisten elämää. Eikä kukaan alan ammattilainen, tutkija tai vanhempi aseta tätä itsestäänselvyyttä eikä sen tärkeyttä lapsen kehitykselle epäilyksen alaiseksi.
Kuitenkin samoin perustein myös romanilapset tarvitsevat oman kulttuuritaustan näköisiä nukkeja, mutta jäävät niitä ilman. Jokaisella lapsella on oikeus saada tietoa, niin sanotaan YK:n Lasten oikeuksien julistuksessa. Elämme tietoyhteiskunnassa, joten tämän oikeuden luulisi Suomessa toteutuvan. Mutta usein lapset, jotka kuuluvat romanivähemmistöön ja joilla on jokin vamma, joutuvat kaksoissyrjinnän kohteeksi.
Suomessa ei esimerkiksi ole materiaalia romanikulttuurista tai romanikielellä romanivähemmistöön kuuluville näkövammaisille tai viittomakielisille lapsille.
Pidän tärkeänä, että ministeriöiden, kuntien sekä yliopistojen lapsiin suunnatuissa projekteissa ja hankkeissa otetaan huomioon tasa-arvoisesti kaikkien väestönosien lapset. Erityisen tärkeää se on silloin, kun lapset tekevät kulttuuria toisille lapsille. Myös romanilasten itse tuottamilla saduilla ja elokuvilla on oikeus nousta esille ja saada äänensä kuuluviin. Romanilasten satuja ei ole tallennettu tai niitä ei ole olemassa edes tutkimusaineistoksi.

Loistavat diplomaatit
Romaninaiset ovat taitavia arjen diplomaatteja. Heidän loistavaa ja valtavan pitkää 500 vuoden kokemusperintöään siitä, mitä on kasvaa Suomessa, ei ole kuitenkaan hyödynnetty, kun jo pelkkä ulkonäkö on erilainen. Toivoisin heitä palkkatöihin esimerkiksi vähemmistövaltuutetun toimistoon ja edustamaan myös kansallisissa ja kansainvälisissä piireissä.
Koulutus on yksi avain edistää tasa-arvoista ja edistyksellistä vuoropuhelua pää- ja romaniväestön välillä. Romaninainen ei voi pääväestön tavoin elätellä toiveita elättää itseään ja perhettään työskentelemällä esimerkiksi yliopisto-opintojen ohessa. Romaninainen törmää työtä hakiessaan etniseen syrjintään ja haaveet koulutuksesta kariutuvat liian usein taloudellisiin vaikeuksiin.

Romanius ei ole
meriitti
Eikä romanius ole mikään meriitti opintojen jälkeisissäkään työnhakutilanteissa, joten lainojen takaisin maksu ei tunnu helpolta yhtälöltä. Kannustimet opintoihin ovat siis aika vähäiset ja oman kulttuurinsa ja kansallispukunsa säilyttäneitä romaninaisia näkee harvemmin yliopistojen käytävillä. Kuitenkin yhteiskunta tarvitsee akateemisen koulutuksen hankkineita romaneita rakentamaan asiapohjaista kulttuurien välistä vuorovaikutusta, jossa tasa-arvo ja todellinen asiantuntemus tuottavat hedelmää.

Edistystä kuitenkin tapahtuu koko ajan Suomessa ja muualla. Siihen tarvitsemme tasa-arvoista vuoropuhelua, jonka avulla romaninaisetkin voivat antaa omat panoksensa yhteisten asioiden hoitoon. Lisäksi kaipaamme resursseja, tukea ja rohkaisua.

Inga Angersaari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalaiset kirjoitti:

se on teijän suomalaisten syy miks kaikki mustalaiset eivät käy kouluja tai oo töissä , töihin meitä ei oteta ja kouluu jos menee niin siellä syrjitään, ni ihan turhaa te täällä valitatte, ette kait tekään tulisi minun luokse töihin jos mää aina haukun teitä kun tuutte ja haukun teitä valkoturvaksi,ja eikait teijä lapset menis kouluun jos niitä hakattais ja niitten päälle sylettäis siellä ja jos niitä syrjittäis,., teijän on pakko ymmärtää miks mustalaiset on semmosiaki ovat,jos ette ymmärrä ni sit täytyy aika tyhmä olla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu