Miten voi olla mahdollista, että jotkut ihmiset vakoilevat tiettyjä ohjelmia uhrien henkilökohtaiset tietoja varovaisuudesta huolimatta? En ole edes kertonut kenellekään salasanastani tai nettiliittymä ollenkaan! Auttaakohan tuskin salasanan vaihtoa ollenkaan?
Vastaukset 1
- puutteellinentorjunta
Ihmisillä on tietoturvasuoja, joka kattaa lain puitteissa yksityisyyden Valitettavasti Internet ja urkinnat tuon kautta vaarantavat tuon suojan ja näyttää käytänössä sitä että suojautuminen uhkita jää pitkälti ihmisten omatoimisuuden varaan, joka on yhteiskunnallisesti arveluttaavaa ,sillä kyse on myös kansallisesta turvallisuudesta.
Valtiollisesti olisi suotavaa perustaa hätäkeskus internet rikollisuuden kitkemiseksi ,sillä kyse on tieto turva murroista joka on rikollista toimintaa siinä missä kaikki muukin toisen omaisuuteen kajoaminen tai sen vieminen. Koneille tallennetut tiedot ovat ihmisten omaisuutta ja niiden joutuessa vääriin käsiin voi seuraukset olla taloudellisesti ihmisille yhtä haitallisia kuin suorat pankki ryöstöt.
Yksityisillä ihmisillä ei ole riittäviä resursseja suojautua internetissä piilevien hyökkäyksien monimuotoisilta muodoilta. Näin ollen kansallisesti tulisi suojata kansalaiset näiltä hyökkäyksiltä siinä missä muultakin rikollisuudelta,siillä rikollisuutta ne selkeästi ovat ja rikollisuus siirtyy yhä enenevissä muodoin aina sinne missä sillä on tilaa ja missä kansalaisia ei tehokkaasti siltä suojata.
Kyseisenkaltainen suojaus on myös kansallisen turvallisuutemmme kannalta oleellista ja pitää sellaista toimintaa harjoitavan valtion teknologian kehityksen kärjessä, joka on oleellista myöskin maan taloudelliselta kannalta katsoen, sillä tuo tieto on hyödynnettävissä maan tele teknologia alan yritysten puitteissa .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64971Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 88657
- 46628
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14625Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24621Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68619- 8609
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82548- 61535
- 44531
- 40526
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj15515- 56507
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134488Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27427Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46423Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.28411