Asuntojen kuumuus pilaa asumisen laadun

asumisenlaatua

Niin hyvin kesäinen aihe keskusteltavaksi, kiva on lämmintä toki mutta asunnon liiallinen kuumuus ja kosteus pilaa auttamatta asumisen laadun keltä tahansa. Unohtamatta sitäkään että kyse on ihan terveysriskistäkin.

Itse olen järjestänyt asunnon viilentämisen asian erittäin tehokkaalla siirrettävällä ilmastointilaitteella, ei tule kuuma asunnossa vaikka olisi mikä helle. Niillä halppismallisilla siirrettävillä ilmastoinlaitteilla ei tee mitään, joissa siis se lämpimänilman poistuputki, suurin osa niistä vehkeistä ei aja asiaansa ollenkaan ja on toiseksi tosi hankalia käyttää myös. Markkinoilla ei montaa kunnon laitetta ole edes, kyse ei ole laitteen tehosta vaan hyötysuhteesta enemmänkin että se asunnon lämminilma saadaan jo vaihdettua tai jäähdytettyä tehokkaasti.
Kerrostalossa varsinkin näiden laitteiden asentamisessa tulee haasteita, voidaan niistäkin täällä kirjoitella jos jotain kiinnostaa.

Mutta kun ajattelee että kun ulkona on illalla enää alle 20 lämmintä kuuman päivän jälkeen niin et saa sitä kuumuutta pois asunnosta, erittäin ikävä nukkuakkin kun asunnossa kuuma ja kosteaa.
Kumma ettei tälläisiä osata ratkaista tai haluta. Asuntojen edes koneellinenkaan ilmanvaihto ei ole mitoitettu mihinkään muuhun kuin juuri välttämättömän ilman vaihtamiseen, ei jäähdyttämiseen.

Ratkaisu tulevaisuudessa:
Muuta ei tarvitsisi kun asunnon ulkoseinässä olisi iso puhallin sisääntulo ilmalle ja samanlainen poistoilmalle. Kuuman ilman saisi asunnosta pois ja viileetä ilmaa tilalle ja ylipäätäänkin jo se ilman liikkuminen viilentää. Näille olisi avattavat ikkunaluukut tietysti asunnon puoellla että puhaltimen aukon saa kiinni kun ulkona ei ole lämpimät kelit. Monellahan on jo se pienempi tuuletusikkuna, ei tarvitsisi kuin toisen samanlaisen ikkunan tai miksi sitä ei voisi jopa samaankin ikkuna-aukkoon laittaa sisä- ja poistoilman puhalluksen. Näppärä voisi puuhastella tälläisen jo nytkin, ideoita :) ??

Kotona on vaikka mitä laitteita kullakin mitkä nostaa sen asunnon lämpötilaa, tehdään ruokaa ja se jos mikä saa asunnon kuumaksi ja pitkäksi aikaa. On tietokonetta, tv ja vaikka mitä. Että ei se ole vain se että ulkona on ollu kuuma vaan asunnon lämpötilaa nostaa edellä mainitut asiat ja pitää yllä sen kuumuuden tehokkaasti.

Joku varmaan saattaa älykkyyden ylivuodon aiheuttamana todeta että eihän meillä ole kuin pari hellepäivää vuodessa. Ei siihen hellettä tarvita että asunnossa on liian kuuma. Mutta nämä asiat on yksilöllisiäkin aina niin annetaan toisten olla tyytyväisiä ja toisten ei.

Yksi asia vielä loppuun mikä ei aina varmaan tule mieleenkään niin kuumuus ja kosteus on oivallinen olosuhde lisäämään kaikenlaisten pöpöjen elinmahdollisuuksia. Sänky on märkä hiestä, vaatteet ja paikat muhii niin se ei ole kovin hygieenistä. Muistaako joku sellaisen kuin mätäkuu, se on keskellä kesää se mätäkuu ja nimensä mukainen pöpöjen aika mellastaa. Kannattaa vuodevaatteet pestä ihan jo muutaman päivän välein jos sängyssä hikoillaan normaalia enemmän, vaihtolakanat ja tyynyt on hyvä olla reservissä!

53

955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikestavoitehdävaikeaa

      Kirjoituksesasi ja elämässäsi taisit unohtaa, että kun Suoemsta lähtee etelään, niin aika kauas saa mennä ennen kuin ilmat alkavat viilentyä. Oletko ikinä miettinyt kuinka tuolla ihmiset selviävät, kun pelkäät nyt märkiä lakanoita ja paikkoja? Kyseisiä ihmisä löytyy joitakin miljardeja ja ovat tyytyväisiä.

      • asumisenlaatua

        oletko ihan varma tästä tyytyväisyydestä :) Tuolla suuressa muoilmossa ilmastoinnit asunnoissa on paljon yleisempi kuin suomessa, jopa slummissa nautitaan ilmastoinnista mutta suomessa ei koska on vain se 2 hellepäivää. Mätäkuu on joka tapauksessa vaikka seisoisit päälläsi, mutta saahan sitä kokkeilla..

        Mikä pelkooni voisi auttaa?

      • kaikestavoitehdävaikeaa
        asumisenlaatua kirjoitti:

        Pari viikkoa sitten Roomassa, ulkona 29 astetta ja takseissa ei ollut ilmastointi päällä. Ei tarvittu vielä.

        Jos jollakin on Suomessa liian kuuma eikä osaa tehdä asialle mitään, niin se on voi voi.

        Pelkoosi auttaa jutustelu ammattiauttajan kanssa sohvalla maaten ja kenties lääkkeet.

      • Muualla.kyllä

        "Tuolla suuressa maailmassa ilmastoinnit asunnoissa on paljon yleisempiä kuin Suomessa"

        Noinhan se on, mutta ei täällä junttilassa, Jenkeissä lännen osavaltioissa liki joka luukussa on jonkin sortin ilmastointi jäähdytyksellä, jopa vanhoissa puuhökkeleissä ja ne jopa usein toimiikin. Suomessa on asenneongelma tämän suhteen, ilmasto muuttuu ja lämmintä pukkaa lisää, Kanadassa kuoli juuri iso joukko ihmisiä siellä harvinaisempiin helteisiin, juttu oli useissa uutisissakin. Suomessa myös jostain syystä luullaan, että täällä ei ole lämmintä vaikka sitä on enenevässä määrin, tukalia helteitä kuten nyt on eikä ihmisillä keinoja viilennykseen asunnoissa.

        Tuossa uutista Suomesta neljän vuoden takaa, yllättävää on että tieto ei tunnu kulkevan edes nettiaikana puhumattakaan, että siitä seuraisi tekoja ja asintojen viilennys ja ilmanvaihto alettaisiin ottaa tosissaan.

        "Pian jopa 35 °C! Tästä syystä helle voi tappaa - satoja kuolemia vuodessa"

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000787343.html

        Nyt näyttää mittari ulkona 70 astetta ja sisällä 30 astetta, ihan turhan kuuma.

      • hyvin.lämmintä
        Muualla.kyllä kirjoitti:

        Ei lämmin luita riko mutta on vaarallista kuitenkin. USA:sta Death Valleystä ohjeita:

        -. Ulkona ei saisi olla päiväsaikaan pidempään kuin vartin.

        "- Ei ole väliä missä fyysisessä kunnossa ihminen on. Puistossamme on kuollut huippu-urheilijoita lämpöön. Ihmisellä voi olla piilevä sydänvika, josta ei ole edes tietoinen. Lämpö moninkertaistaa esimerkiksi sydänkohtauksen riskin."

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000786706.html

      • Täällä.taas
        asumisenlaatua kirjoitti:

        oletko ihan varma tästä tyytyväisyydestä :) Tuolla suuressa muoilmossa ilmastoinnit asunnoissa on paljon yleisempi kuin suomessa, jopa slummissa nautitaan ilmastoinnista mutta suomessa ei koska on vain se 2 hellepäivää. Mätäkuu on joka tapauksessa vaikka seisoisit päälläsi, mutta saahan sitä kokkeilla..

        Mikä pelkooni voisi auttaa?

        >>> jopa slummissa nautitaan ilmastoinnista >>>

        Hah, Tänne tehdään slummeja ilman kunnollisia ilmastointeja.

      • Haaleeta
        kaikestavoitehdävaikeaa kirjoitti:

        Pari viikkoa sitten Roomassa, ulkona 29 astetta ja takseissa ei ollut ilmastointi päällä. Ei tarvittu vielä.

        Jos jollakin on Suomessa liian kuuma eikä osaa tehdä asialle mitään, niin se on voi voi.

        Pelkoosi auttaa jutustelu ammattiauttajan kanssa sohvalla maaten ja kenties lääkkeet.

        Jo Ranskassa delaa joka vuosi ihmisiä niin helteeseen kuin kylmäänkin, siellä riittää, että on 5 astetta lämmintä , eli kylmää ja ihmisä kuolee asumiinsa autoihin. Italiassakin rakentamien on erilaista, vanhoissa taloiss ja omakotitaloissa,

        "Minun mielestäni kunnon helle on Suomessa pahempi kuin Italiassa talojen erilaisen rakennustavan vuoksi. Meillähän ei kuumuutta saa oikein mitenkään pois sisältä, kun kattovillat ja välikatto hehkuu kuumana."

        https://keskustelu.anna.fi/threads/ilmastointi-italiassa.1859750/

        Puhumattakaan auringossa lämmeneistä betoniseinistä.

        Pullotalojen rakentaminen vaatisi kunnon ilmastoinnit.

        Italiassa kaupungeissa alkaa olemaan,

        "Laadultaan asunnot ovat suhteellisen hyviä. Italiassa asunnot ovat yleensä tilavia, mutta myös
        hukkaneliöitä on paljon. Kylpy - ja/tai suihkuhuoneita on useampia...Tammikuun keskilämpötila Roomassa on 6-7°C, Milanossa 1-2°C, heinäkuussa vastaavasti 25-26°C ja 23-24°C. Heinä-elokuussa päivälämpötilat saattavat nousta lähelle 40°C. Toimistot ja asunnot ovat usein ilmastoituja."

        http://www.finland.it/public/default.aspx?nodeid=44119&contentlan=1&culture=fi-FI

    • hengityssairashelteessä

      Tällä hetkellä täysin seisova helleilta ja alakerrassani asuvat tupakoivat parvekkeen ovella tai olohuoneessa parvekkeen ovi auki, lapsistaan välittämättä.
      Tähän on turha sanoa että mene itse ulos. En mene pihalle nukkumaan ja hengittämään ja viilentymään keskellä yötä keskellä kaupunkia.
      Lapsiaan ja naapureitaan myrkyttävä pskiai**n voisi mennä tupakalla pihalle, kuten suositus on.
      Hallitus ja isännöitsijä ovat vitsi.

      • vinkuvinkuvinku

        Muista kirjoittaa asiata anonyymisti monta kertaa keskustelupalstoille ja someen. Muut ottavat asiasta koipin ja hoitavat sen kuntoon, kuten ajattelit.

      • karmeeta.narinaa

        >>alakerrassani asuvat tupakoivat parvekkeen ovella tai olohuoneessa parvekkeen ovi auki, lapsistaan välittämättä. >>

        Ennen ihan vähän aikaa sitten poltettiin kaikkialla sisällä sen kummemmin lapsia huomioimatta, sitä pidettiin aivan normaalina toimintana, savuttiin jopa työpaikoilla ja elokuvateattereissa, kuulemma busseissakin, junissa oli omat tupakkavaunut sentään.

      • Ihanko.savua

        Voivoi, naapuritalon joka on tuossa aivan vieressä, sen rakennustyömaalta tulee savua ja polttoaineekatkua sisälle oikein kunnolla jos ikkunaa tai parvekkeen ovea yrittää auki pitää, on tullut jo pitemmän aikaa, yli vuoden kun tässä korttelia tiivistysrakentavat ja ylitäyteen taloja pienelle pläntille ymppäävät, melusaasteesta puhumattakaan.

      • höllässä
        Ihanko.savua kirjoitti:

        Ympäritömelunkin sanotaan sairastuttavan ja tappanvan yhtä paljon ihmisiä kuin mitä se kauhisteltu passiivinen tupakointikin.

      • minä.minä.minä
        höllässä kirjoitti:

        Ympäritömelunkin sanotaan sairastuttavan ja tappanvan yhtä paljon ihmisiä kuin mitä se kauhisteltu passiivinen tupakointikin.

        Sehän se on yksi ongelma, monin paikoin kun ei voi edes tuulettaa välttämättä ja joissain kaupunginosissa asuu sellaista ikävän äänekästä naapurustoa joiden ymmärryskyky on sen verran rajoittunutta, että eivät osaa ottaa ympäristöä ja muita ihmisiä huomioon, tai eivät yleensä edes välitä.

      • Huutomöykkä
        minä.minä.minä kirjoitti:

        Sehän se on yksi ongelma, monin paikoin kun ei voi edes tuulettaa välttämättä ja joissain kaupunginosissa asuu sellaista ikävän äänekästä naapurustoa joiden ymmärryskyky on sen verran rajoittunutta, että eivät osaa ottaa ympäristöä ja muita ihmisiä huomioon, tai eivät yleensä edes välitä.

        Koko viikonlopun oli känniääliöiden orvellystä parvekkeiltaan, huusivat kilpaa eri parvekkeet, osaketalon parvekkeelta tuli kovaäänisin huuto, mutta vuokratalossa jaksoivat huutaa pitempään yölle asti, ovat ko. talot vastakkain saman pikkupihan eri puolilla..

      • mate.in.eu

        Kokeiltu tuuletin parvekkeen ovella, eli juurikin tuolla kynnyksellä, hyvin vähän on yöllä apua, ja päivisin lämpimällä ei ollenkaan. Nämä talot on rakennettu niin kummallisesti, että ilma ei niissä juuri vaihdu vaan seisoo paikalla ikkunoista ja tullettimista huolimatta, ce-eu turvaikkunatkin pitää tuuletusikkunatkin juuri tasan tarkkaan niin pienellä, että niistä ei ilma kulje mihinkään, se ihme tappi siitä kiskosta pitää irrottaa ja ikkuna aukaista kokonaan, että saa edes vähän ilmaan liikettä, ko turvaviritys lienee yksi typerimmistä ja hankalimmin käytettävissä olevista keksinnöistä rakennusalalla vuosikymmeniin, siksi sen suosio ilmeisesti tuleekin kasvamaan.

      • Kaurahattu
        mate.in.eu kirjoitti:

        => siksi sen suosio ilmeisesti tuleekin kasvamaan.

        Aivan varmasti jos se kerran huono on, ainakin Suomessa sen menestys on taattu.

      • LoppuKaupoista

        Tuulettimet on myyty kaupoista loppuun.

      • Hidasta_Suomessa

        Toimivakin vaihtoehto olisi, käytetty Yhdysvalloissa jo yli sata vuotta, suomalaiset tässä hieman hitaita, täällä vasta alotellaan. Wikipedia opastaa:

        "Kaukojäähdytystoiminnan voidaan katsoa alkaneen Yhdysvalloissa vuonna 1889...Suomessa kaukojäähdytystoiminnan ensi askeleet otettiin kesällä 1998.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15342788/miten-selviat-helteesta-asunnossasi#comment-94457379

        Uusia kerrostaloja ei pitäisi saada edes tehdä ilman tuollaisia tai muita vastaavia jäähdytyslaitteita. Se on jonkinlainen asenneongelma täällä.

      • staatana
        Hidasta_Suomessa kirjoitti:

        Miksei noita ole tehty enemmän, jo aikaa sitten, muuallekin kuin johonkin elittikaupunginosiin.

      • köyhätHallitsevat
        staatana kirjoitti:

        Miksei noita ole tehty enemmän, jo aikaa sitten, muuallekin kuin johonkin elittikaupunginosiin.

        Koska ne maksavat enemmän kuin euron ja eurokin on köyhälle liikaa

      • Sitäkötässänythaetaan
        köyhätHallitsevat kirjoitti:

        Koska ne maksavat enemmän kuin euron ja eurokin on köyhälle liikaa

        Jaa että kuolkoot köyhät kuumiin koppeihinsa?

      • ei.kyykytetä.heitä
        köyhätHallitsevat kirjoitti:

        Koska ne maksavat enemmän kuin euron ja eurokin on köyhälle liikaa

        Ekoloogista ja vie vähän sähköä. Tampereen malli joka on toki vasta aluillaan.

        "Lähijäähdytys on kokonaisedullinen, vaivaton ja luotettava jäähdytysratkaisu. Se pienentää sähkönkulutusta ja ympäristön kuormitusta merkittävästi verrattuna perinteisiin jäähdytysratkaisuihin. Yhtä merkittävästi se nostaa kiinteistön arvoa ja käytettävyyttä. Lähijäähdytyksen hyödyntäminen on asukkaille ja yrityksille vastuullinen valinta – se ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä"

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15342788/miten-selviat-helteesta-asunnossasi#comment-94510015

        Luulisi tuollaisen olevan jo vähintään vaatimus asunnoissa, ei enää valinta.

      • menkäätöihin
        Sitäkötässänythaetaan kirjoitti:

        Jaa että kuolkoot köyhät kuumiin koppeihinsa?

        Köyhillehän pitää maksaa kaikki. Mielellään yhteiskunnan varoista, koska se on ilmaista.

      • kaikkimulleheti
        ei.kyykytetä.heitä kirjoitti:

        Ekoloogista ja vie vähän sähköä. Tampereen malli joka on toki vasta aluillaan.

        "Lähijäähdytys on kokonaisedullinen, vaivaton ja luotettava jäähdytysratkaisu. Se pienentää sähkönkulutusta ja ympäristön kuormitusta merkittävästi verrattuna perinteisiin jäähdytysratkaisuihin. Yhtä merkittävästi se nostaa kiinteistön arvoa ja käytettävyyttä. Lähijäähdytyksen hyödyntäminen on asukkaille ja yrityksille vastuullinen valinta – se ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä"

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15342788/miten-selviat-helteesta-asunnossasi#comment-94510015

        Luulisi tuollaisen olevan jo vähintään vaatimus asunnoissa, ei enää valinta.

        Mutta kun se maksaa. Usko jo. Kaikki pitäisi ilmaiseksi saada.

        Viilentimet maksavat muutamasta satkusta ilpin 1500 ekiin. Jokaisella normaalilla työssäkävijällä on tuo tilillä. Kysymys on siitä kuinka työttömille ja muille eläteille saataisiin sama mukavuus.

      • priorisointiako
        kaikkimulleheti kirjoitti:

        Mutta kun se maksaa. Usko jo. Kaikki pitäisi ilmaiseksi saada.

        Viilentimet maksavat muutamasta satkusta ilpin 1500 ekiin. Jokaisella normaalilla työssäkävijällä on tuo tilillä. Kysymys on siitä kuinka työttömille ja muille eläteille saataisiin sama mukavuus.

        Vanhuksille ja monille sairas yms. eläkeläisille tuollainen 1500 summa on jopa parin kuukauden eläke. Taitaapi noissa sairaseläkeläississä on niitä helteellä vaarassa olevia. Eiköhän ne sairaalapäivät tulee kanssa kalliiksi.

        Uutisissa oli, että pääkaupungissa joku k-market avaa yöpymispaikkoja kaupassaan, siellä kuulemma viileää.

        >Helsinkiläinen K-Supermarket tarjoaa viilennystä - kaupassa voi yöpyä ensi viikonloppuna: ”Karkkihyllyn edusta voi olla aika suosittu”>

        https://www.iltalehti.fi/fiidi/201808012201109662_fb.shtml

    • Surkea_tilanne

      Ongelmasta uutisissa eiliseltä:

      "Netin keskustelupalstoilla on tarjolla jos jonkinlaista apua kuumuuteen. Jotkut vannovat märän pyyhkeen ja tuulettimen nimeen, toiset lopettavat helteellä kotia kuumentavien laitteiden, kuten uunin käytön.

      Mutta mikä viilennyskikoista todella toimii?"

      https://www.is.fi/asuminen/art-2000005758423.html

      Ei oikein ole löytynyt toimivia kikkakolmosia yms.Osa rakennuksista on juurikin niin "taidokkaasti" suunniteltu ilmeisesti sääästösyistä tai rahatekomielssä niin, että mikään ei oikein toimi, ei saa edes läpivetoa ja ilma vaan seisoo. Ne vaati sähkölaitteita...

    • edelleen.ihmetellään
    • EU-määrää

      EU-määräys, toteutuuko se ? "Määräykset ovat velvoittavia." Näyttäisi olevan niin, että nämäkin asiat määrätään EU:sta.

      .1.1
      Rakennus on suunniteltava ja rakennettava kokonaisuutena siten, että oleskeluvyöhykkeellä saavutetaan
      kaikissa tavanomaisissa sääoloissa ja käyttötilantei
      ssa terveellinen, turvallinen ja viihtyisä sisäilmasto.

      2.2.1.2
      Rakennuksen käyttöaikana ei oleskeluvyöhykkeen lämpötila yleensä saa olla korkeampi kuin 25 °C.
      2.2.1.3
      Ulkoilman lämpötilan viiden tunnin enimmäisjakson keskiarvon ollessa
      korkeampi kuin 20 °C voi
      huoneilman lämpötila ylittää tämän arvon korkeintaan 5 °C

      https://www.finlex.fi/data/normit/37187/D2-2012_Suomi.pdf

      • Tuulettimia

        Toi 25 vielä meniskin, mutta kun menee kolmeen kymppiin, niin on hiukka liikaa.

      • kuraaTuulettimeen
        Tuulettimia kirjoitti:

        Toi 25 vielä meniskin, mutta kun menee kolmeen kymppiin, niin on hiukka liikaa.

        Tuulettimet toimii sähkömoottorilla ja ne lämmittää...

      • HuonoltaNäyttää

        Ei taida onnistua EU- direktiivit näitä meidän ilmastointi-osaajilta.

    • Arvailua.vain

      Näyttäisi että palstan "vakioilmastoijat" ja selittäjät, ne jotka "tietää kaiken ilmastoinnista", painovoimaisista tai konellisista, ovat hyvinkin hiljaa helteellä, liekö liika lämmin hiljentänyt tietäjät, ehkä heidän ilamstointinsa eivät toimi...

      • mersuvailada

        Tarkoitatko niitä, jotka ovat itse tyytyväisinä omissa viileissä asunnoissaan ja viettävät lomaa sillä aikaa, kun toiset kärvistelevät niissä kuumissa kopeissaan ilman mitään viilennystä?

        Ja viilennystä ei ole, koska jos se maksaa euron, niin sitä ei olla valmiita maksamaan.

      • vuokra-ale
        mersuvailada kirjoitti:

        Tarkoitatko niitä, jotka ovat itse tyytyväisinä omissa viileissä asunnoissaan ja viettävät lomaa sillä aikaa, kun toiset kärvistelevät niissä kuumissa kopeissaan ilman mitään viilennystä?

        Ja viilennystä ei ole, koska jos se maksaa euron, niin sitä ei olla valmiita maksamaan.

        Ne tuskin omissa asunnoissaan joissa on heltellä toimimttattomia painovoimaisia ilmastointeja tai toimimattomia konellisaia ilmastointeja joita täällä kehuvat urkalla, molemmat kallita rakentaa ja toimii huonosti.

        Mutta uutiset kertoivat, että jos vuokralla asuu, niin voi saada vuokraan parikymmentä prosenttiakin alennusta jos liian lämpimäksi asunnot käyvät.

        "Yhteys viranomaisiin, jos vuokranantaja ei kuuntele"

        https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/onko-helle-tehnyt-asuntoon-tukalat-oltavat-jos-viilennyksen-ensiapu-ei-auta-liian-kuuma-asunto-voi-oikeuttaa-vuokranalennukseen/6999598

    • kallistahellettä

      Vanhuksia joutunut sairaaloihin ympäri maata helteen takia.

      https://yle.fi/uutiset/3-5395295

      >keskussairaalan poliklinikan päivittäisestä potilasvirrasta on noin neljännes helteen vuoksi apua hakemaan lähteneitä >

    • lämintä.piisaa

      Tämmöttiä uutisia kerrotaan.

      "Helteiden pitkittyessä kuumuus alkaa tappaa ihmisiä: Vuonna 2010 helleaalto kaatoi jopa sata suomalaista viikossa - ylilääkäri: ”Ilmiö tullut jäädäkseen

      - THL:n tutkimuksen mukaan kuolleisuus nousi jopa 21 prosenttia normaalista vuosien 2003 ja 2010 helleaaltojen aikana.”

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807212201081313_u0.shtml

    • tunarointia

      Pastat taas sekaisin, tälläkin palstalla alussa tulee tälläinen näkymä:

      "Keskustele kiinteistöjen ilmanvaihdosta ja ilmastoinnista.
      Luetuimpia

      Kerrostalon ilmanvaihtokone Casa

      Kokemuksia Mitsubishi SF50 ilmalämpöpumppusta

      Raadon haju

      Keskustelut

      Ei yhtään keskustelua"

      Eli => E i_ Y h t ä ä n_ k e s k u s t e l u a !

      Palstalla siis, ihan kuin foorumin omistajat ei oikein osaisi eikä kauheasti edes välittäisikään...hiukan kuin Suomen ilmastointitekniikatkin, tökkii tai toimii huonosti jos ollenkaan.

      • ihananviileäätäällä

        Ja somekansa vikisee keskustelupalstoilla.

        Toiset tekee jotain muuta kuin vikisee

      • valivalivali
        ihananviileäätäällä kirjoitti:

        Ja somekansa vikisee keskustelupalstoilla.

        Toiset tekee jotain muuta kuin vikisee

        Joo, ne kärvistelee kuumassa osaamatta tehdä yhtään mitään muuta kuin valittaa valittajista.

        Sairaalat muuten saivat juuri niitä valvovalta virastolta ukaasin, että enää ei tälläistä pelleilyä ja häsläystä siedetä, laki sanoo, että saraaloissa saa olla maksimissaan 30 astetta lämmintä ja jos homma ei ala viilenemään, tulee sanktioita.

        Sama sanktiosysteemi pitäsisi saada asuntoihinkin kunnolla.

      • elämäOnValintoja
        valivalivali kirjoitti:

        Joo, ne kärvistelee kuumassa osaamatta tehdä yhtään mitään muuta kuin valittaa valittajista.

        Sairaalat muuten saivat juuri niitä valvovalta virastolta ukaasin, että enää ei tälläistä pelleilyä ja häsläystä siedetä, laki sanoo, että saraaloissa saa olla maksimissaan 30 astetta lämmintä ja jos homma ei ala viilenemään, tulee sanktioita.

        Sama sanktiosysteemi pitäsisi saada asuntoihinkin kunnolla.

        Eli sairaalat maksavat sanktioita taholle, jolta ne saavat rahansa. Olipa hurjaa.

        Sama sanktiokäytäntö asuntoihinkin. Nostetaan vastiketta ja vuokria sen verran, että sanktiot maksetaan. Tai oikeasti nostetaan hieman enemmän, koska se vuokralurkki sen kuitenkin maksaa vikisten.

        Ei ole jäähdyttimen asetuksiin tarvinnut koskea muutamaan kuukauteen, eli sen jälkeen kun se tuli kytkettyä päälle. Mutta vikise ja kärvistele kuumassa.

        Taidan tästä ajella ilmastoidulla autolla, ilmastoituun kauppaan, ostella hampurilais- ja salaattiainekset, tehdä salaatit valmiiksi ilmastoidussa talossani, grillata varjoisalla terassilla, nauttia muutama kylmä olut ja illan tullen mennä nukkumaan ihanan viileään makuuhuoneeseen. Tiedoksi, että näinkin voi toimia.

      • tuuristakiinni
        elämäOnValintoja kirjoitti:

        Turhaa elvistelet, se vaikuttaa melkein trollaukselta :-) Valintoja on, joskus tuuriakin, monenlaista, lukaiseppa vaikka 90-luvn lamasta ja Koiviston konlaavista ja mitä siitä seurasi tuhansille yrittäjille.

      • TuttuJuttu

      • TuttuJuttu
        TuttuJuttu kirjoitti:

        Tuosta löytyy, useampikin blogi.

        http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/puheenaihe/Koiviston konklaavi

        Toivottavasti kohta ilmat muuttuu paremmiksi.

        Suoralinkitys näkyy tökkivän, mutta tuossa muutama malliksi:

        http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255213-90-luvun-epasuora-kansanmurha

        http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218344-mot-maanantaina-niin-tiedat-mika-on-tutkimatta

        http://janerikfinskas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237106-koivisto-ja-sinivalkoinen-kavallus

      • sorryMuttaTeittekinJo

        Lukekaa moneen kertaan läpi. Vakuuttakaa itsenne siitä, että mitään ei kannata tehdä, eikä yrittää. Tuon jälkeen jatkakaa vinkunaa niissä infernaaleissa kuutioissanne.

      • kankollaseinäpuhki
        sorryMuttaTeittekinJo kirjoitti:

        Lukekaa moneen kertaan läpi. Vakuuttakaa itsenne siitä, että mitään ei kannata tehdä, eikä yrittää. Tuon jälkeen jatkakaa vinkunaa niissä infernaaleissa kuutioissanne.

        Naapurin setä soitti isäänoittijälle kun on kämppä kuuma, oli just ostanut luukun uudesta talosta isännöitisjä sanoi eittä ei voi mitään...

        Sen olis vamaan pitänyt alkaa piikkaan reikää seinään tai jotain.

      • neukkukuutioita.joo
        sorryMuttaTeittekinJo kirjoitti:

        Lukekaa moneen kertaan läpi. Vakuuttakaa itsenne siitä, että mitään ei kannata tehdä, eikä yrittää. Tuon jälkeen jatkakaa vinkunaa niissä infernaaleissa kuutioissanne.

        " infernaaleissa kuutioissanne. "

        "Joka viides käyttää yli puolet tuloistaan asumiseen: ”Laatukysymykset ja sijainti joutuvat väistämään taloudellisten realiteettien edessä” "

        https://www.uusisuomi.fi/asuminen/255519-joka-viides-kayttaa-yli-puolet-tuloistaan-asumiseen-laatukysymykset-ja-sijainti

        "tutkimuksen mukaan noin 70 prosentin mielestä asumiseen on kuitenkin kohtuullista käyttää nettotuloista enintään 30 prosenttia."

      • LaiianKallista
        neukkukuutioita.joo kirjoitti:

        " infernaaleissa kuutioissanne. "

        "Joka viides käyttää yli puolet tuloistaan asumiseen: ”Laatukysymykset ja sijainti joutuvat väistämään taloudellisten realiteettien edessä” "

        https://www.uusisuomi.fi/asuminen/255519-joka-viides-kayttaa-yli-puolet-tuloistaan-asumiseen-laatukysymykset-ja-sijainti

        "tutkimuksen mukaan noin 70 prosentin mielestä asumiseen on kuitenkin kohtuullista käyttää nettotuloista enintään 30 prosenttia."

        Hitsin kalllita neukkukuutioita.

      • liianköyhää
        LaiianKallista kirjoitti:

        Hitsin kalllita neukkukuutioita.

        Hitsin köyhiä ihmisiä

      • seonpolitiikkaa
        liianköyhää kirjoitti:

        Hitsin köyhiä ihmisiä

        Suomalaiset on köyhiä, pienen pieni rahaeliitti ulkomaalaisten kanssa on kupannut maan rahat, mutta niinhän se on että köyhät usein ovat hiemman ymmärtämättömiiä ja äänestävät hassusti ja jopa itseään vastaan ja sitähähän sitten saa, mitä äänestää ja väärin äänestävät köyhät pysyykin köyhinä.

        Kun juo kepua, se kusettaa...

    • Narasimba

      Nyky-muovittaminen eristeeksi todella pilaa ilmanlaadun ja asuntotilat haisevat homeelta juurikin täysissä, asutuissa asunnoissa näin helteellä - enemmän, kuin talvella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      39
      2773
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      38
      2497
    3. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      96
      1811
    4. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1353
    5. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1330
    6. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1235
    7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      289
      1168
    8. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      56
      1068
    9. Niin se vain on

      Haluatko kuulla salaisuuden mies rakastan sua.
      Ikävä
      33
      813
    10. Kumpi teistä rakastui ensin?

      Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
      Ikävä
      38
      809
    Aihe