Miksi Kai de Puun pakina tuli tästä mieleeni?

"MaxBlast

turhia aiheita olemassakaan? Ei ole.. Minäpä sanoisin että me vastaajat annetaan sille aiheelle sisältö. Vaikeutena taitaa olla se, että osalle meistä on luontevaa sanoa kaikkeen oma sanansa....jättää oma "puumerkki" vaikkei itse aihe herättäisi suurempaa mielenkiintoa laisinkaan.

Myönnän syyllistyneeni itsekin moiseen joskus ja heittäneeni ensivaikutelman puuskassa usein liioitellun värikkään heiton aiheesta. Ja usein aiheesta josta en ole ollut sen enempää kiinnostunut.

Kaikkein helpointa tuntuu olevan heittää ivallinen huomautus jonkun kirjoitus virheestä tai muusta ongelmasta näppiksen ja sormien ja aivojen yhteistyössä. Kaikille meille sitä sattuu kuitenkin. ja on vaikeaa sekin, ettemme tunne kanssakirjoittajan aivoituksia ja saatamme reagoida suorastaan vihamielisesti. Tai ainakin antaa sellaisen vaikutelman. Hymiöitten käyttö olisi kai suotavaa kun ilmeitä ei saa eikä äänenpainoja millään (vielä nykyisin) välitettyä muille.

Jos tuollainen lista laadittaisiin niin siinä tulisi koko ihmiselämän kirjo esille koska me kaikki ollaan erilaisia. Kaikilla on omat tärkeät ja mielenkiintoiset jutut joihin haluaa osallistua....eli ei sellainen lista kai sitten kannata kuitenkaan :-). Veikkaanpa, että on mielenkiintoisempaa katsella mistä muut on kiinnostuneita ja osallistua jos tuntuu sille... ja heittää oma aloitus itseään kiinnostavasta aiheesta kun sille tuntuu.
Mielummin vain on kestettävä ja odotettava että me itsekukin opitaan pitämään sormet näppiksestä kaukana ja ajatellaan edes vähän ennenkuin kirjoitetaan niitä elämää suurempia ajatuksia muitten hämmästeltäväksi. Tämä on kuitenkin hyvin nuorta tämä "tietokone kulttuuri" meille. Muutaman vuoden ikäistä vasta. Se tahtoo vaan unohtua nykyisen kiireisen elämän ja sähköisen tiedonvälityksen aikana jollin viesti on enterin päässä.......

Ja lopuksi tuli mieleeni se mitä palstan sheriffi on joskus kirjoittanut...niin ja sen perään vielä - joskus parjatun "ajomiehen" näkemystä aiheesta keskustelu;
Palstan seriffi on joskus kirjoittanut että;

""palsta on tarkoitettu keskustelulle aikuiseen makuun, kuten yläreunassa lukee. Sellaista ei ole muiden mollaaminen, solvaus, kyykyttely, kenenkään retuuttaminen, nikkien arvuuttelu, jatkuva ilkeily kirjoitusvirheistä, saati suoranainen vaino. Ei myöskään mailissa kerrottujen yksityisten asioiden julkistaminen. Eikä ns. ”asialliset” avaukset siitä, kuka on voittanut kenetkin ’luuserin’ tai ’pellen’ väittelyssä.

Jokainen joka avaa tällaisen riitelyketjun tai osallistuu siihen, minkälaisella kommentilla tahansa, osallistuu samaan provoamiseen ja riidan ylläpitämiseen joka karkoittaa uudet ja vanhat kirjoittajat. Tähän syyllistyvät sekä vakionikit että satunnaisella nimimerkillä kirjoittavat, rekisteröidyt ja rekisteröitymättömät. ""

Ajomies kirjoitti mielestäni oivallisesti kerran yhdessä ketjussa ja lainaakin sen tähän:

"Matkustan aika paljon junassa.
Usein työntäydyn ravitolavaunuun.
Minulla, kuten muillakaan matkustajilla, ei ole tietoa keitä muita siellä mahdollisesti on.
Vaikka olemme ennestään täysin tuntemattomia niin useimmiten juttu lähtee luistamaan.
Se on juuri tuollaista soljuvaa. Joku kertoo jonkun jutun ja kiinnostus herää. Se lähtee pyörimään kuin lankakerä

Aiheesta siirrytään toiseen usein ilman "aasinsiltoja".
Ei siellä koskaan heitetä asiatonta herjaa ja olla karhaamassa ketään pois kuten täällä eräät kokevat tekevän.
Kun näitä junamatkojakin lienee sata-, tuhatmäärin niin en muista koskaan olleen toraa ja riitelyä eikä asiatonta herjaa malliin " 50" ja monet muut.
Täällähän luulisi olevan helppo vaihtaa "pöytää" eli keskusteluketjua, laittaa itse miel
eisiään. Voi istua kuuntelijanakin - näinhän se on usein oikeassa keskusteluseurassakin.""
--------------
.....että silleesti."
288
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajattelemisen arvoinen juttu !
Olisipa täällä samantyylistä kuin siellä ravintolavaunussa, jossa ei piikitellä eikä solvata, ei mennä henkilökohtaisuuksiin vaan juttu luistaa.
Ja jos ollaan eri mieltä, ei riideltäisi toisen persoonaa nokitellen ja jopa loukaten, vaan annettaisiin "asioitten riidellä" eli perusteltaisiin mielipiteet, niin keskusteluissa olisi järkeäkin ja se olisi ennen kaikkea paljon mielenkiintoisempaa.

1Äänestä
  • Ihanteelliselta tuo ajatus kuullostaakin, ja niin normaalilta.
    Jos me olisimmekin kaikki aina samalla tasolla, voisi syntyä lupsakkaa ravintolavaunun tasoista vuorovaikutusta puolin ja toisin. Joskus on vaan huonojakin päiviä jollakin meistä, annetaan ne anteeksi.
    Sentään olemmehan monesti saaneet aikaan kivoja ketjuja, joita muistelee ihan mielellään.

    Eihän kaikki voi olla aina samalla tasolla, iän tai kunnonkaan puolesta, joten mentäisi suuremmin arvostelematta eteenpäin, iloiten ainakin onnistuneista mielipiteiden vaihdosta.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


unntouninen kirjoitti:

"MaxBlast

turhia aiheita olemassakaan? Ei ole.. Minäpä sanoisin että me vastaajat annetaan sille aiheelle sisältö. Vaikeutena taitaa olla se, että osalle meistä on luontevaa sanoa kaikkeen oma sanansa....jättää oma "puumerkki" vaikkei itse aihe herättäisi suurempaa mielenkiintoa laisinkaan.

Myönnän syyllistyneeni itsekin moiseen joskus ja heittäneeni ensivaikutelman puuskassa usein liioitellun värikkään heiton aiheesta. Ja usein aiheesta josta en ole ollut sen enempää kiinnostunut.

Kaikkein helpointa tuntuu olevan heittää ivallinen huomautus jonkun kirjoitus virheestä tai muusta ongelmasta näppiksen ja sormien ja aivojen yhteistyössä. Kaikille meille sitä sattuu kuitenkin. ja on vaikeaa sekin, ettemme tunne kanssakirjoittajan aivoituksia ja saatamme reagoida suorastaan vihamielisesti. Tai ainakin antaa sellaisen vaikutelman. Hymiöitten käyttö olisi kai suotavaa kun ilmeitä ei saa eikä äänenpainoja millään (vielä nykyisin) välitettyä muille.

Jos tuollainen lista laadittaisiin niin siinä tulisi koko ihmiselämän kirjo esille koska me kaikki ollaan erilaisia. Kaikilla on omat tärkeät ja mielenkiintoiset jutut joihin haluaa osallistua....eli ei sellainen lista kai sitten kannata kuitenkaan :-). Veikkaanpa, että on mielenkiintoisempaa katsella mistä muut on kiinnostuneita ja osallistua jos tuntuu sille... ja heittää oma aloitus itseään kiinnostavasta aiheesta kun sille tuntuu.
Mielummin vain on kestettävä ja odotettava että me itsekukin opitaan pitämään sormet näppiksestä kaukana ja ajatellaan edes vähän ennenkuin kirjoitetaan niitä elämää suurempia ajatuksia muitten hämmästeltäväksi. Tämä on kuitenkin hyvin nuorta tämä "tietokone kulttuuri" meille. Muutaman vuoden ikäistä vasta. Se tahtoo vaan unohtua nykyisen kiireisen elämän ja sähköisen tiedonvälityksen aikana jollin viesti on enterin päässä.......

Ja lopuksi tuli mieleeni se mitä palstan sheriffi on joskus kirjoittanut...niin ja sen perään vielä - joskus parjatun "ajomiehen" näkemystä aiheesta keskustelu;
Palstan seriffi on joskus kirjoittanut että;

""palsta on tarkoitettu keskustelulle aikuiseen makuun, kuten yläreunassa lukee. Sellaista ei ole muiden mollaaminen, solvaus, kyykyttely, kenenkään retuuttaminen, nikkien arvuuttelu, jatkuva ilkeily kirjoitusvirheistä, saati suoranainen vaino. Ei myöskään mailissa kerrottujen yksityisten asioiden julkistaminen. Eikä ns. ”asialliset” avaukset siitä, kuka on voittanut kenetkin ’luuserin’ tai ’pellen’ väittelyssä.

Jokainen joka avaa tällaisen riitelyketjun tai osallistuu siihen, minkälaisella kommentilla tahansa, osallistuu samaan provoamiseen ja riidan ylläpitämiseen joka karkoittaa uudet ja vanhat kirjoittajat. Tähän syyllistyvät sekä vakionikit että satunnaisella nimimerkillä kirjoittavat, rekisteröidyt ja rekisteröitymättömät. ""

Ajomies kirjoitti mielestäni oivallisesti kerran yhdessä ketjussa ja lainaakin sen tähän:

"Matkustan aika paljon junassa.
Usein työntäydyn ravitolavaunuun.
Minulla, kuten muillakaan matkustajilla, ei ole tietoa keitä muita siellä mahdollisesti on.
Vaikka olemme ennestään täysin tuntemattomia niin useimmiten juttu lähtee luistamaan.
Se on juuri tuollaista soljuvaa. Joku kertoo jonkun jutun ja kiinnostus herää. Se lähtee pyörimään kuin lankakerä

Aiheesta siirrytään toiseen usein ilman "aasinsiltoja".
Ei siellä koskaan heitetä asiatonta herjaa ja olla karhaamassa ketään pois kuten täällä eräät kokevat tekevän.
Kun näitä junamatkojakin lienee sata-, tuhatmäärin niin en muista koskaan olleen toraa ja riitelyä eikä asiatonta herjaa malliin " 50" ja monet muut.
Täällähän luulisi olevan helppo vaihtaa "pöytää" eli keskusteluketjua, laittaa itse miel
eisiään. Voi istua kuuntelijanakin - näinhän se on usein oikeassa keskusteluseurassakin.""
--------------
.....että silleesti."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu