Vaikka kasarmeissa asuu lähes kaksi miljoonaa ja niissä asuvien suurperheiden määrä on lisääntynyt, valtaosa perheistä asuu omakotitaloissa tai rivitaloissa. Tilastojen mukaan neljän henkilön perheistä 20 prosenttia asui kerrostaloissa, viisihenkisistä 16, kuusihenkisistä 17 ja seitsemänhenkisistä tai suuremmista 15 prosenttia.
Valtaosa suomalaisista asuu omakotitaloissa ja rivitaloissa. Vuonna 2017 omakotitaloissa asui lähes 2,7 miljoonaa ja rivitaloissa reilut 700 000 henkilöä.
Yksinasujien osuus kaikista asuntokunnista on 43 prosenttia ja kasvaa edelleen.
Yhden hengen talouksien suhteellinen määrä kotitalouksista on lisääntynyt huikeasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun vuonna 1960 yksinasujia kaikista ruokakunnista oli vajaat 16 prosenttia, vuonna 1980 luku oli jo 27 prosenttia ja vuonna 2000 reilut 37 prosenttia.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Huhhuh, tuosta kun laskee kuinka paljon hikeä vuodatetaan kassuilla näillä keleillä. Ainakin 2000000 litraa päivässä. Aurinko porottaa parvekkeen lasin läpi olohuoneeseen eikä ilma liiku minnekään, paitsi postilaatikosta sisään (rappuikäytävän tuoksut ja käryt). Lämpötila kesällä 33 astetta, talvella 17 astetta. Huhhuh.
Pientä verrattuna homeisen ok talon raaputus ihottumaan.
Eräällä pakkomielteisellä on iso ongelma kun sama jauhaminen jne kuten aloituskin jne..
jne jne jne
Niin no kassulla kärvistely perheen kanssa on tietysti jo ihmisten kiusaamista. En voisi kuvitella itseäni, kaunista PPV:tä ja kolmea suloista lastani 40-asteisessa kerrostaloluukussa. Mitä elämää sellainen olisi? Ulos lähteminenkin olisi aina iso projekti ja mitä pihalla odottaakaan? Iso läjä koiranpaskaa ja huumeruiskuja sekä "nurmikolle astuminen kielletty" -merkkejä. Joku jodlaa naapurissa Monbasaa tahattomassa kaanonissa, toisen kämpän partsilla kulataan keskikuraa ja kiskotaan norttia, yläkerrassa varpusparvi lentää ja yrjö valuu pitkin parvekkeen kaidetta.
Päällikkö on nyt asian ytimessä! Tuollaistahan se oikeasti on. Puuttuu kaikki elämän mukavuudet, varsinkin kesällä: ulkotilat, piha, nurmikko, terassit (eri suuntiin) grillit ja tulisijat, halkopino, rotukoira (Suomen Pystykoira), oma rauha ja hiljaisuus, sairaalatason ilmanlaatu ja viilennys. Aijaijai, huh.
Voin vain sanoa, että se lämpötila kassuasunnossa on ihan käsittämätön. Pari vuotta sitten jouduin asumaan hetken vuokralla yhdessä kerrostaloasunnossa. Siellä oli toukokuun lämpötiloilla sisälämpötila 26,5 astetta, vaikka siellä oli koneellinen ilmanvaihto. Se oli yhtä helve..iä. Muutin pois kesäkuun aikana. En edes uskalla ajatella mikä pätsi se asunto on heinäkuussa ja kyse oli aika uudesta kerrostalosta.
Mitä uudempi talo sitä kuumempi. Lisäksi uudet paksuseinäiset talot homehtuvat lähes saman tien kosteuden jäädessä rakenteisiin.