Kotimme aave

Istuskelin kerran olohuoneessamme, katselin rauhassa televisiota, kunnes säpsähdin keittiöstä lähtevään ääneen. Se oli hyvin hiljainen, mutta niin outo, että oli aivan pakko mennä katsomaan, mitä siellä tapahtui. Minä olin - suoraan sanottuna - lentää perseelleni, vaikka näky ei kovin kummoinen ollutkaan. Jokainen keittiömme kaapinovi oli auennut, ei sepposen selälleen, mutta auennut. Sen päivän istuin olohuoneessa visusti, viltin alla, kunnes loput porukoista saapuivat kotiin.

Enkä suinkaan ollut ainoa perheenjäsenistämme. Talossamme siis vierailee aave / kummitus / joku muu vastaava. Isäntämme on havainnut sen monta kertaa ikkunoiden kautta, olohuoneessa istuessaan. Suuret olohuoneenikkunat peilaavat valoisaa keittiötämme. Hän kertoi nähneensä tumman hahmon - hyvin häilyvän - vilahtaneen keittiöön ja hän oletti sen olleen minä. Mutta keittiössä ei ollut ketään, vaan me muut olimme simahtaneet jo tunteja sitten omiin sänkyihimme.
41263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

katella vähän liikaa telkkaria,ja yleensäkin alaa käsitteleviä dvd:ä ja videoita.

Äänestä

Jos puhut totta, niin oletkos ikinä koittanut ottaa valokuvia keittiöstäsi tai muista huoneistasi?
Onko talosi uusi vai onko siinä joskus ollut asutusta?
Oletko kuullut/huomannut mitään muuta ei-normaalia?

-Orson-

Äänestä

Seuraavalla kerralla koita saada hahmoon kontakti. Kontaktin saaminen voi autaa häntä irtautumaan kodistanne. Kysy vaikka kuuluvasti "kuka siellä". Hän ilmeisesti yrittää saada kontaktia tai ainakin viestittää olemassa olostaan.

Äänestä
  • kannattaisi minusta kokeilla normaalilla äänellä.
    Voihan olla ettei sen kuulossa olisikaan mitään vikaa ja voisi olla että nokkiinsa huutelusata..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Honestly kirjoitti:

Istuskelin kerran olohuoneessamme, katselin rauhassa televisiota, kunnes säpsähdin keittiöstä lähtevään ääneen. Se oli hyvin hiljainen, mutta niin outo, että oli aivan pakko mennä katsomaan, mitä siellä tapahtui. Minä olin - suoraan sanottuna - lentää perseelleni, vaikka näky ei kovin kummoinen ollutkaan. Jokainen keittiömme kaapinovi oli auennut, ei sepposen selälleen, mutta auennut. Sen päivän istuin olohuoneessa visusti, viltin alla, kunnes loput porukoista saapuivat kotiin.

Enkä suinkaan ollut ainoa perheenjäsenistämme. Talossamme siis vierailee aave / kummitus / joku muu vastaava. Isäntämme on havainnut sen monta kertaa ikkunoiden kautta, olohuoneessa istuessaan. Suuret olohuoneenikkunat peilaavat valoisaa keittiötämme. Hän kertoi nähneensä tumman hahmon - hyvin häilyvän - vilahtaneen keittiöön ja hän oletti sen olleen minä. Mutta keittiössä ei ollut ketään, vaan me muut olimme simahtaneet jo tunteja sitten omiin sänkyihimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu