Mä en uskalla rakastua,
koska
rakkaus on vaativaa, haluu kaiken, aina vaan lisää,
ei haluu irrottautua enään suhteesta,
paree elää yksikseen,
eipä sido toista
eikä tarvi jäädä keneltäkää kerjäämään rakkautta,
Uskallatko rakastua ?
50
897
Vastaukset
Mutta ajattelepas kuitenkin.
Palstan mukaan uusi muijasi olisi n.65v.
Oletetaan että hänellä olisi vahva taipumus huidella vieraissa.
Eikö olisi hienoa voida kertoa kavereille:
Minulla on niin mukava muija että ette uskokaan...
H.- missä-huitelet-
Hunkszilla on mielikuvitusta,
uskalttako hunkszi rakastua,
Hyvät hetket kannattaa elää, ei pidä huolehtia että kuitenkin ne loppuu.
Ainahan kaikki loppuu, ennemmin tai myöhemmin.
Kuitenkin kannatta säilyttää itsenäisyys ja järki, onneksi se on näillä kymmenillä aina vain helpompaa.- Kuka.ties.tai.ei
Mun enoni rakastui 80 vuotiaana ja meni naimisiin, itselläni ei ole tarvista.
- hymyillen
On olemassa pyyteetöntäkin rakkautta, aina ei ole tarvis tai mahdollisuus mennä yhteen ja silti voi rakastaa ja ymmärtää toista. Tietenkin voi olla myös kuviteltua ,tai ykspuolisiakin tunteita, mutta hienoimpia kokemuksia ne on.
- RakastuMaahan
Mun eno olisi ollut tuohon ikään haudassa miltei 30 vuoden ajan.
- yksinihminen
Mä ihastuin hunksziin, mutta sillä on niiiin monta etten pysty kipailemaan. On Anceli, on Tellukka, on mimmimummi... on joku Fridu ja ketälie... huoks.
Palomakin lähettänyt bikinikuvansa ja korppis ammekuvansa. Huoks!- claire
No tietty, kun haaremeja oli jo Salomonilla ja Turkin sulttaanilla, nii kuis ei teijän hunkzilla tshih !
- kymmenes.läyskä
Mukaan vaan läyskäporukkaan, kyllä hunksz sun kelpuuttaa ja nää frouvashenkilöt voit jättää pois laskuista, heillä on jo miehet.
- yksinihminen
kymmenes.läyskä kirjoitti:
Mukaan vaan läyskäporukkaan, kyllä hunksz sun kelpuuttaa ja nää frouvashenkilöt voit jättää pois laskuista, heillä on jo miehet.
Ei näytä siltä, että omat miehet haittais. Miks muuten bikinikuvia ja ammekuvia. Miks muuten miltei joka ketjussa vihjaistaan vaikkapa vihneen nenään vetämisistä. Huoks! En halua läyskäksi läyskien joukkoon.
- yksinihminen
yksinihminen kirjoitti:
Ei näytä siltä, että omat miehet haittais. Miks muuten bikinikuvia ja ammekuvia. Miks muuten miltei joka ketjussa vihjaistaan vaikkapa vihneen nenään vetämisistä. Huoks! En halua läyskäksi läyskien joukkoon.
Ai niin, olisin valmis rakastumaan yhteen eeroon, eero1. Sillä on niin maanläheisiä harrastuksia. Toisaalta siltä kyllä putkahtaa sellaisia juttuja, että se on ylenmäärin fiksu. Se fiksuus pelottaa vähän. Mutta eero ei ole mikään keikari eikä läyskiä lirkutteleva. Niin.
kymmenes.läyskä kirjoitti:
Mukaan vaan läyskäporukkaan, kyllä hunksz sun kelpuuttaa ja nää frouvashenkilöt voit jättää pois laskuista, heillä on jo miehet.
Hunksz on kirjoittanut aikaisemmin, että kaikilla hänen eniten rakastamillaan naisilla on jo miehet. Ei siis pidä jättää laskuista pois kaikkein varteenotettavimpia tyrkkyjä.
Tellukka kirjoitti:
Hunksz on kirjoittanut aikaisemmin, että kaikilla hänen eniten rakastamillaan naisilla on jo miehet. Ei siis pidä jättää laskuista pois kaikkein varteenotettavimpia tyrkkyjä.
Sanasta sanaan se menikin näin:
"""hunksz
20.11.2015 13:36
"de-meter"
Aikasti helposti :)
Miksi erityisesti rakastamillani naisilla on aina mies?
Onhan minullakin Flimmeri.
Sanoisinko jot paremmin sykkivä syön, ko monella muulla ukolla :)
En kuitenkaan enää ala luettelemaan ansioitani keittiössä.
Naiset ovat jo tarpeeksi saaneet ukoiltaan siitä pahan mielen.
"MIksi pilkkoisit mielesi, olethan kokonainen""""
- Heikunkeikku
Kyllä uskaltaisin rakastua, jos rakkaus yhtäkkiä pöllähtäisi eteen.
En ole koskaan ollut helposti rakastuvaa tyyppiä, vaan oon "kahtellut ja tuuminut ja sen semmosta" ennen ku oon antanut itselleni luvan rakastua.
Rakkaus on sen verran vakava juttu, että järki pitää olla valinnoissa mukana.
En usko, että kovin helposti eteen pötkähtää mulle sopiva mies. Enkä ole etsinytkään, niin mistäs niitä sitte tuliskaan.- tunteet-kyllä-riehuu
Tiesitkö,,,
rakkaus on tilapinen mielenhäiriö,
siksi en uskalla rakastua, rakkaus sekottaa pään, - Heikunkeikku
tunteet-kyllä-riehuu kirjoitti:
Tiesitkö,,,
rakkaus on tilapinen mielenhäiriö,
siksi en uskalla rakastua, rakkaus sekottaa pään,En tiennyt.
Mutta rohkenen kuitenkin olemaan eri mieltä.
En minä aikanani mieheeni tilapäisesti rakastunut, vaan kun olin aikani tuuminut ja kun hän landetyyppikin oli, niin annoin sitten itselleni luvan rakastua.
30 vuotta emme aivan yhdessä ehtineet olla, mutta sen verran vuosia oli kasassa et tiedän mistä puhun, eikä yhtään tuntunut, että rakkaus olisi vähentynyt. Voisin sanoa, että ei se rakkaus mikään tilapäinen rakkaus ollut.
Väitän vieläpä, että se rakkaus lisääntyi ja syveni. Hyvät muistot yhdessäolosta on.
- Lenkkarit-lattialla
Tässä iässä ei voi sukat pyöriä jaloissa enää.
Kyllä ne joutuu itse riisua.
Eikä kyllä tunne-elämäkään ole siirappi purkkia,
että tuosta vaan humahtaisi pää sekaisin kun muorin löytäisi.
Eikä ne muoritkaan ole niin kahjoja, että hyppäisivät vyöhön kiinni hullun kiilto silmissä.
Suurimmalla osalla valtavat ennakkoluulot, epäilyt, kyräilyt, kolmannen asteen kuulustelut...
Eikä ne uskoisi mitään vaikka olisit kuinka rehellinen. Valehtelet, ne sanoisi.- elämä-yllättää
heh heh hee,,, oletko leski, vai avo tai aviossa,
luulempa pitkään leskenä olleena voisit rakastuakki, - isot-pojat-kertoi
utelias- kirjoitti:
kysymys miehille
https://www.youtube.com/watch?v=alkW4mzcBPMlisäys,,,
sama kysymys kaikille arkajaloille ken sitten onkaan,,,
"rakastuminen on äkillinen verensyöksy kyrpään " - mitä-on-naisen-rakkaus
isot-pojat-kertoi kirjoitti:
lisäys,,,
sama kysymys kaikille arkajaloille ken sitten onkaan,,,
"rakastuminen on äkillinen verensyöksy kyrpään "miehet vastatkaa,
pitääkö tuo paikkansa, nainen ei sitä voi tietää, mitä-on-naisen-rakkaus kirjoitti:
miehet vastatkaa,
pitääkö tuo paikkansa, nainen ei sitä voi tietää,Ei pidä. Rakastuminen tapahtuu yläpäässä, ellei sitten aivot ole valahtaneet alapäähän.
- ihmisyys-vaikeeta
entinenmiäs kirjoitti:
Ei pidä. Rakastuminen tapahtuu yläpäässä, ellei sitten aivot ole valahtaneet alapäähän.
on kuultu väittämä:
"miehillä on aivot jalkojen välissä ", pitääkö paikkansa,
miksi miehet on enemmistönä uskottomuudessa,
harva mies jos kukaan kieltäytyy vieraasta seksistä jos on tyrkyllä,
pitääkö paikkansa, jos niin miksi, ihmisyys-vaikeeta kirjoitti:
on kuultu väittämä:
"miehillä on aivot jalkojen välissä ", pitääkö paikkansa,
miksi miehet on enemmistönä uskottomuudessa,
harva mies jos kukaan kieltäytyy vieraasta seksistä jos on tyrkyllä,
pitääkö paikkansa, jos niin miksi,Ainakin minulla ne aivot on korvien välissä.
isot-pojat-kertoi kirjoitti:
lisäys,,,
sama kysymys kaikille arkajaloille ken sitten onkaan,,,
"rakastuminen on äkillinen verensyöksy kyrpään "Ei se ole rakastumista vaan raakaa primitiivistä himoa. Sellaista "rakkautta", jota raiskaajatkin tuntevat.
- himoillahan.ne
Tellukka kirjoitti:
Ei se ole rakastumista vaan raakaa primitiivistä himoa. Sellaista "rakkautta", jota raiskaajatkin tuntevat.
raiskaaminen on arapialaista hellyyden osoittamista, myös afrikkalaista, ei esileikkejä koskaan, esileikit ovat turhaa viivyttelyä ja miehen kunnian loukkaamista, paitsi silloin kun nainen antaa miehelle suuseksiä.
- suomenKansa-suojeluun
Kuka hullu uskaltaa enään rakastua kehenkään,
on vain epävarma tulevaisuus, pätkätyöt,
varma työttömyys ,
millä elätät perheesi jos rakastut ja uskallat perustaa perheen?
Jos politiikka ei mutu perhe-ystävällisempään suuntaan,
suomen kansa suomalaiset on uhanalainen eläin,
häviää maailmankartalta kokonaan,
missä on luonnonsuojelijat ? Halooo suomen kansa suojelunkohteeksi,
työtä ja toimeentuloa aivan kaikille,
ei vain muutamille harhaan-johtajille, mijaardit pois vain muutamien omistuksesta,- yhdessänäin
Rakastuminen vaan sattuu kohdalle, jos on sattuakseen. Lasketaan yhteisiä kuukausia, ei vuosia. Meille tuli juuri 23 täyteen.
- Unohtaneetko.ootte
Miten voi päättää olla rakastumatta, jos pelkää tai jostain muusta syystä? Eihän rakastumista voi mitenkään estää, se on tunne joka pukkaa päälle halusi tai ei. En tosin ole itse rakastunut 30 vuoteen, mutta muistan sen sekaisen ajan. Kuuntelin samaa lp-levyä, elin horroksessa keskittymiskyky hukassa. Ihan päästä pyörällä. Kaksi vuotta kesti, onneksi meni ohi.
Tuota minäkin olen mietiskellyt aloituksen luettuani, että eihän rakastuminen ole mitään, jonka voi itse päätää. Tahdosta riippumaton tunne se on.
- paras-paeta-rakkautta
Tellukka kirjoitti:
Tuota minäkin olen mietiskellyt aloituksen luettuani, että eihän rakastuminen ole mitään, jonka voi itse päätää. Tahdosta riippumaton tunne se on.
Niimpä,,, tahdosta riippumaton tunne,
se vaan kauhistuttaa jos ja kun vanhukseen iskee yllättäin älytön vetovoima toista sukupuolta kohtaan, äkkiarvaamatta,
siis silmitön rakkauden tunne /huuma , aivan käsittämätön tunne, kuinka se on mahdollista, vanhalle, jolla on semmoset tuntee olleet kuolleena jo kymmeniä vuosia,
vanha ihminen menee solmuu,
ei tiedä kuinka suhtautua tilanteeseen, se on älytöntä käsittämätöntä, paras ratkaisu on poistua tilanteesta,
vältää kyseisen henkilön kohtaamista,
se tunne on älytön sama kuin nuorena yllättäin rakastuu,
ei tiedä kuinka tunteeseen suhtautua,
vanha miettii kuinka tunteen saisi tukahdettua
ettei koko aikaa kohde pyöri päässä,
onhan se hullua kun joku ihminen pörii ajatusmaailmassa koko ajan
viikkoja kuukausia jopa vuosia,
jos silloin tällöin joutuu kohtaamaan kohteen,
pitäisi kai muuttaa eri paikkakunnalle, se varmaan olisi paras lääke tunteen sammuttamiseen, paras-paeta-rakkautta kirjoitti:
Niimpä,,, tahdosta riippumaton tunne,
se vaan kauhistuttaa jos ja kun vanhukseen iskee yllättäin älytön vetovoima toista sukupuolta kohtaan, äkkiarvaamatta,
siis silmitön rakkauden tunne /huuma , aivan käsittämätön tunne, kuinka se on mahdollista, vanhalle, jolla on semmoset tuntee olleet kuolleena jo kymmeniä vuosia,
vanha ihminen menee solmuu,
ei tiedä kuinka suhtautua tilanteeseen, se on älytöntä käsittämätöntä, paras ratkaisu on poistua tilanteesta,
vältää kyseisen henkilön kohtaamista,
se tunne on älytön sama kuin nuorena yllättäin rakastuu,
ei tiedä kuinka tunteeseen suhtautua,
vanha miettii kuinka tunteen saisi tukahdettua
ettei koko aikaa kohde pyöri päässä,
onhan se hullua kun joku ihminen pörii ajatusmaailmassa koko ajan
viikkoja kuukausia jopa vuosia,
jos silloin tällöin joutuu kohtaamaan kohteen,
pitäisi kai muuttaa eri paikkakunnalle, se varmaan olisi paras lääke tunteen sammuttamiseen,Niin, siinä järki ja tunne joutuu jatkuvaan tappeluun keskenään.
- pelottava-tunne-
Tellukka kirjoitti:
Niin, siinä järki ja tunne joutuu jatkuvaan tappeluun keskenään.
Kumpi yleensä voittaa
tunne vai järki ?
kuinka on mahdollista että vana ihminen kokee tunteen ,
joita yleensä vain nuoruudessa koetaan,
kun puoliso on vielä etsintävaiheessa, pelottava-tunne- kirjoitti:
Kumpi yleensä voittaa
tunne vai järki ?
kuinka on mahdollista että vana ihminen kokee tunteen ,
joita yleensä vain nuoruudessa koetaan,
kun puoliso on vielä etsintävaiheessa,Ei se rakastuminen varmaan ole iästä kiinni.
Riippuu kai ihmisestä, kumpi hänellä viimeiseltään voittaa vai taistelevatko keskenään tunne ja järki lopun ikää.
Onhan niitä paljon, jotka ovat pelkän tunteen vietävissä, jättävät puolisonsa ja perheensä siinä rakastumisen huumassa, kunnes arki ja todellisuus tulee eteen, kun pahimmat höyryt haihtuvat päästä. Sitten aletaan tuntemaan katkeraa katumusta. Useinkin liian myöhään ...- Jotainsyömistäkenties
Ei ole iästä kiinni ei, eikä mistään muustakaan. Juttu on niiin ihmisen sisältöön rakennettu ja koodattu, että jopa muistinsa menettäneet iäkkäät hoitolaitoksessa tuntevat lämmintä läheisyyttä ja yhteyttä, istuvat vierekkäin, kulkevat käsikkäin, juttelevat aivan normaalitapaan keskenään ja ilmiselvästi voivat hyvin toistensa seurassa.
Miksi helweteessä siis missään ihmisen elämän vaiheessa pitäisi tuntea "katkeraa katumusta" niin hyvästä ja elähdyttävästä asiasta kuin se 'rakkaus' on, josta kaikki paasaavat suu vaahdossa mutta kukaan ei tiedä mitään! - Rakastan
Jotainsyömistäkenties kirjoitti:
Ei ole iästä kiinni ei, eikä mistään muustakaan. Juttu on niiin ihmisen sisältöön rakennettu ja koodattu, että jopa muistinsa menettäneet iäkkäät hoitolaitoksessa tuntevat lämmintä läheisyyttä ja yhteyttä, istuvat vierekkäin, kulkevat käsikkäin, juttelevat aivan normaalitapaan keskenään ja ilmiselvästi voivat hyvin toistensa seurassa.
Miksi helweteessä siis missään ihmisen elämän vaiheessa pitäisi tuntea "katkeraa katumusta" niin hyvästä ja elähdyttävästä asiasta kuin se 'rakkaus' on, josta kaikki paasaavat suu vaahdossa mutta kukaan ei tiedä mitään!Vaihtoehtoja kaks, pelkääks vai rakastaks
https://www.youtube.com/watch?v=fvH6m9DLhrA - Niiinmakin
Heh, se oli hyvä. Kaveri oli 'lainannut' omaakin ajatustani; " ... kantsii tehä sitä mitä rakastaa ... ".
- e.lä.mä
Kyllä olen rakastunut se ei kuitenkaan tarkoita mitään muuta. Molemmilla on omat talot jne.
- yhdessähyväolla
Kyllä uskallan, mutta en tiedä rakastaako kaipaamani mies minua.
- Hyvinkaivattupotilas
Kyllä minä rakastan...paljonkin.
Ai niin, kuka sä olet?
- Mitämuutajäänytväliin
En tiedä mistä aloittaja puhuu mutta ei rakkaudesta ainakaan. Oikea rakkaus ei vaadi eikä pyydä, vain tyhmä ihminen tekee niin.
- Heikunkeikku
Nyt kun mulla on mitä omituisin kevät, että en huseeraa taimien istutusten kanssa ja muunkaan asian, mitä yleensä keväisin teen, vaan väliaikaisesti oon hypännyt kulkukoiran nahkaan, niin melkein hymyillen kerron:
Jotkut vetäsee sormukset sormestaan, kun jonnekin lähtee. On niinku vapaan oloonen.
Naurettavuus mun kohdalla on se, että vaikka en ole mooooneen vuoteen pitänyt sormusta, niin tuikkasin yhen kultaisen sormeeni, kun muutin väliaikaiseen asuntoon ja aloin kulkukoirailemaan.
Hyvin monien ihmisten kanssa (sekä miesten että naisten) jään rupattelemaan, joidenkin kanssa pidempään, joidenkin kanssa lyhyemmin.
Kun mulla on sormus, niin ei tule tilanteita, että joku (esim. mun ikäinen mies) alkaisi siinä rupatteluiden tiimellyksessä jotenkin hmmm... miten sen sanoisin esim. sillä tavalla "yrittämään" mitään.
On ollut tilanteita aikaisemmin, että kun ei ole ollut sormusta, niin on kysytty esim. että oletko vapaa nainen. Kun on sormus, niin silloin ei kukaan kysy.
Kenellekään ei tule mieleen kysyä, että satunko olemaan leski :)
Mietin tässä, että jos sittenkin on asia niin, että en uskaltaisi rakastua. Aikaisemmassa kommentissani kirjoitin, että uskallan, mutta jos en sittenkään?
Sormuksen pistin sormeeni olikos se 15.4. Silloin kun muutin toiseen asuntoon.
Tätä täytyy issekseen alkaa tuumimaan, nyt kun hokasin, että käyttäydyin noin.
Omituista.Jotkut vapaat miehet taas pitävät sormusta siksi, että naiset ovat kuulemma enemmän kiinnostuneita sellaisista miehistä joilla on sormus kuin poikamiehistä.
Jotain sellaista, että tuon miehen pitää olla jotenkin haluttava, koska se on kelvannut jollekin toisellekin.- vain-vapaat-kelpaa-
Tellukka kirjoitti:
Jotkut vapaat miehet taas pitävät sormusta siksi, että naiset ovat kuulemma enemmän kiinnostuneita sellaisista miehistä joilla on sormus kuin poikamiehistä.
Jotain sellaista, että tuon miehen pitää olla jotenkin haluttava, koska se on kelvannut jollekin toisellekin.Höpön höpö,
kyllä kunnon naiset kiertaa kaukaa naimisissa olevat miehet,
on hullua sekaantua ja sotke kenekään pariskunnan elämää,
heillä voi olla montaki lasta ja hyvä pari-elämä,
halveksin alempaan helvettiin ne naiset jotka käy nimenomaan ukkomiesten kimppuun,
hyii helekutti
sekopäitä , vanhojapiikoja, ylijäämä naisia,
jotka oikeesti ei kelpaa kenellekkää kunnon miehille,
joskus kutsu- juliin mennessäni pistän kultaiset sormukset sormeen timanteineen
vaikka olen leski,
kun en kehtaa näyttäytyä vapaana leskiRouvana,
mutta se on nykyään harvinaista kun en enään suuremmin juhli mitään, vain-vapaat-kelpaa- kirjoitti:
Höpön höpö,
kyllä kunnon naiset kiertaa kaukaa naimisissa olevat miehet,
on hullua sekaantua ja sotke kenekään pariskunnan elämää,
heillä voi olla montaki lasta ja hyvä pari-elämä,
halveksin alempaan helvettiin ne naiset jotka käy nimenomaan ukkomiesten kimppuun,
hyii helekutti
sekopäitä , vanhojapiikoja, ylijäämä naisia,
jotka oikeesti ei kelpaa kenellekkää kunnon miehille,
joskus kutsu- juliin mennessäni pistän kultaiset sormukset sormeen timanteineen
vaikka olen leski,
kun en kehtaa näyttäytyä vapaana leskiRouvana,
mutta se on nykyään harvinaista kun en enään suuremmin juhli mitään,Kaikkihan eivät nähtävästi ole niitä kunnon naisia ja kunnon miehiä.
Tuhottomat määrät avioliittoja rikkoutuu juuri siksi, että kuvaan tulee mukaan kolmas osapuoli.
Sormuksen pitäminen on siitä kyllä hyvä, että silloin pystyy kommunikoimaan normaalilla tavalla myös toista sukupuolta olevan kanssa saamatta mustasukkaisesti miestään vartioivaa naista niskaansa.
- ken-uskaltaa-ken-ei
Salaperäinen hymy vain kasvoillaan,
vastaan joskus,
https://www.youtube.com/watch?v=ySdDrl5MEtI- elämäOn-elämisenarvoista
ken uskaltaa ken ei
" mä olen nainen joka rakastanut oon "
https://www.youtube.com/watch?v=BE4aIik41c0
- rooBotti
Ihastukaa ja rakastukaa ! Tunne on parasta elixiiriä mielelle ja kielelle . Iloinen mieli , sille on tarvetta päivittäin .
- hehehehee
Uskallan toki. Tottuneesti surfailen tunteiden aallokossa. Lämmin tunne ja ilma väreilee. Tunteita tulee, tunteita manee. En muuta paikkakuntaa. En tunne syyllisyyttä tunteista, joille en voi mitään. Jos tapaan uudelleen tunteen aiheuttajan, niin pyrin tutustumaan kunnolla. Se auttaa maanpinnalle ihastumisen/rakastumisen pilvistä. Jos taas ohimennen tapaan lämpimiä tunteita herättävän ihmisen, niin se lisää uskoani hyvään maailmassa ja iloitsen kohtaamisestaan. En ole koskaan ollut uskoton. En voisi edes olla. En ole koskaan halunnutkaan olla uskoton, vaikka ihastumisiani en hallitsekaan, niin tekojani hallitsen ja parisuhdettani arvostan.
Vain tyhmimmät ihmiset ovat uskottomia - siitä on joku tutkimuskin olemassa :) - pelottavaa-
alotukseen vastaus :
en uskalla,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 222387
- 941523
- 1161248
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18949- 52852
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249851Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo18831MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209830- 34785