Nokialla pidettiin vielä 2000-luvun alkupuolella pitkään Nokialla olleille "juhla" missä jaettiin todistus tapahtuneesta ja esimerkiksi rannekelloja. Veli Sundbäck aloitti 20- ja 30-vuotta Nokialla olleille puheen muutama vuosi ennenkuin itse eläköityi:
"Nokialla on vielä isona ongelmana liian vanhat työntekijät..." lopetti lauseen kesken ja vilkaisi alta kulmain yleisöön päin. "Köhrhöm. Taisi tulla väärä puhe?"
Tämän jälkeen Nokia onkin on ollut aktiivinen korjatakseen reilu 10 vuotta sitten olleen ongelman. Suurin osa työntekijöistä on irtisanottu "tuotannollisten ja taloudellisten irtisanomisperusteiden" takia ennenkuin he ovat tulleet eläkeikään. Toisin kuin Veli Sundbäck, suurin osa yli 50-vuotiaista ex-Nokialaisista on nykyään Nokian silloisen hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan puoluetuttujen tekemien raippalakien armoilla! Eivät ole päässeet eläkkeelle, ei töihin vaan nöyryytetään kepulaisen pääministerin vetämän hallituksen toimilla!
Koska tänään on tullut voimaan uusi EU-laajuinen tietoturva-asetus niin on hyvä muistaa että Jorma Ollilan toimitusjohtaja- ja Nokian hallituksen puheenjohtaja-kausilla Nokialta painostettiin suomen hallitusta tekemään työntekijöiden vakoilun salliva laki: Lex Nokia.
Onneksi joku onnistui silloin rajoittamaan lailliseksi tehtävää vakoilua niin paljon että onko mikään suomalainen firma käyttänyt Lex-Nokian mahdollisuutta vakoilla työntekijöitään?
Sen lisäksi Nokia on jäänyt kiinni ulkomaisen työvoiman, ns. "erikoisasiantuntijoiden" rekrytoimisesta suomeen alle työehtosopimus-palkkojen! Kun erikoisasiantuntijoiden pitäisi olla määritelmän mukaan mm. korkeasti palkattuja osoittaakseen erikoisasiantuntijuutensa välttääkseen työvoiman tarveharkinnan? Nokialla se olisi lienee tarkoittanut >4500eur.
20- ja 30-vuotta Nokialla -puhe
2
403
Vastaukset 2
- haastetta
Siinäpä melkoisen suora tunnustus että Nokiakin harrastaa ikäsyrjintää. Ei muuta kuin haastetta kehiin?
- Anonyymi
https://www.hs.fi/talous/art-2000006114461.html
"Verkkolaitteita valmistava Nokia aikoo poistaa selittämättömät palkkaerot nais- ja miestyöntekijöidensä välillä. Asiasta kertoi tiistaina yhtiön toimitusjohtaja Rajeev Suri blogissaan." 22.5.2019
Eli, ei ole ikäsyrjintä ainut suomen lakien "selittämätön" rikkominen. Aiemmin v. 2015 Nokia jäänyt kiinni myös intialaisten "erikoisosaajien" "selittämättömästä" alipalkkauksesta suomessa. Tämä "selittämättömän" vahva pyrkimys sen palkkatason pienentämiseen koodareilla ja muilla kotimaisilla työntekijöillä onkin lienee se ainoa selvä asia näissä Nokian irtisanomisissa? Laillista tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625