silmätulehdus

minulla on kaksikuukautinen vauveli. hänellä todettiin silmätulehdus viikko sitten. onko teillä kokemuksia siitä mikä sen voi aiheuttaa..? meillä on kotona myös koira, voiko se olla allergian oireita, siis silmätulehdus..jostain luin että vauva alkaa reakoida juuri kahden kuukauden iässä eläimiin, jos yleensäkään reagoi. minun puolella suvussa on allergioita ja jopa astmaa, itse olen lievästi allerginen, mieheni ei ole.
7867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

millaisia oireita oli???

Äänestä

varmaankaan kyse allergiasta.omallanikin oli jotai 2-3kk silmätulehdus ja meil ei ole eläimiä.kuulema normaalia,ei hätää.

Äänestä
  • Saitte varmastikin silmätippoja, jos tulehdus niillä menee ohi, hyvä. Jos oireet jatkuvat ja palaavat koko ajan, niin sitten epäile allergiaa ja vaadi tutkimuksia tai tee muutoksia ainakin kokeilu ajaksi, koira ulos, tai pois :( jos oireet helpottavat koiran muutettua, ja siivottuasi taloa useampaan otteeseen...

    Lapsilla tulee silmätulehduksia, varsinkin räkä ja flunssa aikaan paljon. Tuntuu, että yhdestä on juuri parannuttu ja seuraava pukkaa päälle. Lapsi tarhassa ja itse opetan suuria vaihtuvia lapsi ryhmiä, joten pöpöt kiertää. Yritämme urakoida käsien pesussa, ja muutaman silmätulehduksen olen nujertanut alkuunsa aloittamalla lämpimällä pesun heti kun silmä punoittaa. Eli puhtailla käsillä, sormella ja lämpöisellä vedellä pesen silmää hellästi silmänsisänurkkaan suuntautuvin liikkein. Samaal lämmin vesi auttaa räkää irtoamaan neästä ja se on helppo "pumpata nenästä ulos. Pari vuotiashan taistelee kaikkensa, että silmätippaa ei silmään laiteta, pesu on hieman helpompaa, pesee jo välillä itsekin.

    Myös nenän niistäminen on tarpeellista, että röörit päässä pysyisi auki, eikä tulehdus "nousisi" silmiin ja korviin.
    Kaikkensa pitää tehdä ja sitten lopulta hakea lääkekuuri. Mutta näin ainakin saa poikasen elämää helpotettua hieman. Jospa näistä olis hieman apua muillekin.

    Pikaista räkäkauden loppua odotellen...

    Äänestä

Yhdyn tuohon edelliseen. Allergian voi todeta vasta jos oireet jatkuvat pidempään. Silmien huuhteleminen todellakin on hyvä apu. Se on näitä "isoäidin apuja". Huuhtele silmää useasti. Meillä se on hoidettu keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä ja puhtaalla pumpulitupolla. Ulkokulmasta sisäkulmaan päin. Ja joka pyyhintä kerralla uusi pumpuli. Älä kuitenkaan huuhtele silmää heti lääkkeen oton jälkeen.

Meillä on myös riesaa niistä allergian aiheuttamista silmätulehduksista. Iskee päälle aina, kun koivu alkaa kukkia. Se ei mene antibiooteilla ohi, vaan meillä jatkuu, kunnes koivun pahin kukinta on ohi. Kauheata rähmäilyähän se on.

Äänestä

kiitos vastauksista! pitää katsoa tilanne. niin koiramme on jo 12,5vuotias, siis mieheni koira et eipä sille taida kotia löytyä, jos niin pitkälle mennään.. tosin itse olen lapsen syntymän myötä saanut "koirakammon" en päästä vauvaa sen lähelle paitai silloin kun tultiin laitokselta annoin haistella paremmin, nyt enää vähän jalkoja joskus, tietty koira ei ole ollut minulla alusta asti joten en ehkä luota täysin, tosin on kiltti koira eikä pahemmin piittaa vauvasta, onneksi!!!

Äänestä

rähmi silmä ensimmäiset 11k mitei koko ajan.
Kyynelkanava oli tukossa joka sitten aukaistiin ja vaiva parani.
Silmässä oli niin sanotusti tulehdusoireet,aamuisin täysin umpeen muurutunut....

Äänestä
  • Siskon nuorimmalla pojalla oli myös sama vaiva. Ajattelivat juuri sondata ne liian ahtaat kyynelkanavat auki, kun ne aukesivat itsestään. Melkein vuoden ikään meni, ennen kuin tilanne helpotti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liis kirjoitti:

minulla on kaksikuukautinen vauveli. hänellä todettiin silmätulehdus viikko sitten. onko teillä kokemuksia siitä mikä sen voi aiheuttaa..? meillä on kotona myös koira, voiko se olla allergian oireita, siis silmätulehdus..jostain luin että vauva alkaa reakoida juuri kahden kuukauden iässä eläimiin, jos yleensäkään reagoi. minun puolella suvussa on allergioita ja jopa astmaa, itse olen lievästi allerginen, mieheni ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu