Niitä kaiken maailman esteitä, ei niitä ole jos kaks ihmistä tuntee samoin 😍
Älä aattele
Olethöppänä
311249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En ole ajatellutkaan, mutta kunnioitan sinua ja annan sinun tehdä omat valinnat. En lähde tyrkyttämään itseäni tai seuraani millään tavalla. Olisi kuitenkin kiva tutustua sinuun paremmin mies.
Erittäin salaisia asioita, niin salaisia asioita joita ei itsekään tiedä, ei siten pysty kertomaan.
Erittäin salaisia asioita.
Mielen syvällä olevat ajatukset? Alitajunta?
Mistäs minä sen tiedän että olisit kiinnostunut? Minä en rupea seuraani tyrkyttämään millään tavalla myöskään.
Kiinnostunut tutustumaan paremmin. Siitä, että otan yhteyttä sopivin väliajoin.
Ei ulkopuoliset esteet merkitsekään mitään, pelottaa vaan että on juuri sille toiselle yhdentekevä.
Ne esteethän on enemmän omassa päässä. Mikään ei ole mahdotonta, mutta asioita pitää puntaroida niin monelta kantilta. Jos sä tunnet samoin ku mä, niin luvataanko toisillemme voittaa ne esteet ja haasteet? Pikkuhiljaa asiat ratkee, eikös se vähän niin ole? 😍
Kissa-hiiri-leikit ovat uuvuttavia. Miten ne ratkeaa? Sama tilanne jatkuu kuukausia menemättä kumpaakaan suuntaan? 😂
Elämää palstalla?
Luvataan mut ikävä 😂😊
Siis sinulla on palstalla kissa-hiiri-leikki?
Kenen kanssa? Tunnetkohan edes vai luuletko vaan että tunnet?
Ehkäpä leikit leikkiäsi yksin kun kaivattusi on onnellisesti suhteessa?
Niin minullakin.
Ei, itse en kaipaile tällä hetkellä ketään. Tykkäsin eräästä ihmisestä mutta kyllä siihen olisi saatu joku kunnollinen aloitus jos meidät olisi tarkoitettu yhteen, nämä konit laukkasi jo ennen starttia.
Kunhan nyt pienessä krapulassa lueskelen ja vähän kommentoin leikillä. Itseasiassa jos luet tuon viestini uudelleen niin huomaat, että en käyttänyt minä muotoa kertaakaan viestissä. :)
Ei niitä aloituksia saada mistään niitä tehdään. Eli nähdään asioiden ja toisen vuoksi vaivaa. Kun lopulta sen jään voi murtaa aika pienelläkin huomioimisella jos haluaa
Oletko itse milloin viimeksi huomioinut (pienesti tai isosti) sitä kenen suuntaan sinulla olisi jää murrettavana?
En aattele ..jos et tykkää....
Ei väkisin...❤👍😀🍀
Ei olekkaan mitään esteitä, mutta kuin se että olit pettymys jo alun alkaen. Miksi jatkaisin kun olen jo huonoksi todennut!
Ja silti kirjotat tänne naurettavaa 😀
Mitä esteitä? Aviopuoliso....? Onhan se vähän hidaste... 😂
Hidaste nimenomaan.
Julkinen Rik.ilm. rangaistusvaatimus:kyllä.
Hyväksikäytetään elämä ja elinikä lyhentynyt. Vammoja.
En kuulu uskontoihin, en edes kirkkoon. Elkää tuputtako.
Mun pitäis olla vapaa. Silti te rääkkäätte. Jos ei viranomaiset auta ne on rikollisia. Milloin saan tavata asianajajani. Milloin saan lukea paperini?
En mene parisuhteeseen tai naimisiin. Ei kiinnosta.
Kirjoitetaan alkoholista. Ollut raitis lähes absolutisti jo 2015 alusta lähtien. En käytä. Perättömiä puheita ja siitä pitää joutua vastuuseen.
Lopeta jo tämä paska julistus, vaikutat ihan pösilöltä tällaisilla jutuillas. Sun pappa sanoisi sulle pahasti, että nyt lopetat idioottina olemisen, etkö muista. Ole hiljaa, kun sulla ei ole mitäään asiaa. Voit lukea lehtiä, kommentointia ei tarvita, lepuuta sormia välillä.
Relaa:
"Varpaani rentoutuvat, nilkkani rentoutuvat, vatstani lihakset rentoutuvat, sydämeni ja keuhkoni rentoutuvat. mpärilleni on piirretty hyvä piiiri, nukun hyvin ja osaan tehdä oikeat asiat. ..."
mitähän se isä-Jarmo sanoisi jos saisi tietää.. Taimista puhumattakaan. :/
ENTÄ PERTTU?
.
.
KYSELLÄÄN JO FB VAPAUDUINKO! ONNITELLAAN JA TYHJÄKS MENI TEIDÄN KUSETUKSET.
EN MEE PARISUHTEESEE EN NAIMISIIN EN KIRKKOON EN USKOON.
RIK.ILM. RANGAISTUSVAATIMUS KYLLÄ.
EKA KYSSÄRI KUN VAPAUDUN ON MIKSI TEITTÄ AIVOVAMMAN. KUKA JOUTUU VASTUUSEEN?
EN MINÄ.
ETTÄ TE.
VOI PYSÄYTTÄÄ ETTÄ TÄÄ SELVITETÄÄN VIELÄ KOKONAAN.
Ei kukaan ajattele samoin. Satanistit armeijan johtajat hallitsevat tätä maailmaa.
Mistä tiedän mitä sinä ajattelet ja tunnet meistä? Kun ei ole puheita ym. näkyminenkin on enemmän kuvittelun tuote, oletus, että oletko siellä jossain? Olen samaa mieltä tosta, mitä mainitset. Faktaa pitää olla niin kaikki muuttuu silloin paremmaksi, näin haluan uskoa ja toivon.
Esteitä, niitä on ihan liikaa..
Onko Ville varattu siis?
Ville on vapaa, juteltiin tänään. Eräs toinen taas ei ja tässä tarkoitin häntä..
Jos esteitä on liikaa silloin kai on paras vaan antaa olla. Vaikka se olisikin sitä jotain..
Minun on pakko olla Jumalan silmissä paha ihminen pahempi kuin ketään muu koska antoi tällaisen elämän ja kokemukset armollinen Jumala olisi jo aikoja sitten lopettanut elämäni olen edelleen elossa ja muistan kaiken niin kauan kuin elän ja muistan olen helvetissä sitä ei mikään muuta turha tulla esittämään ystävää totuus on jo nähty.
En ole ajatellut. Elän hetkessä omien tunteiden mukaan ja olen ilmeisesti optimisti, koska minulla ei ole tapana ajatella mitään huonoa tulevaisuuteen liittyen. Jos tulee vaikeuksia ne käsitellään sillä hetkellä.
KYSELLÄÄN JO FB VAPAUDUINKO! ONNITELLAAN JA TYHJÄKS MENI TEIDÄN KUSETUKSET.
EN MEE PARISUHTEESEE EN NAIMISIIN EN KIRKKOON EN USKOON.
RIK.ILM. RANGAISTUSVAATIMUS KYLLÄ.
EKA KYSSÄRI KUN VAPAUDUN ON MIKSI TEITTÄ AIVOVAMMAN. KUKA JOUTUU VASTUUSEEN?
EN MINÄ.
ETTÄ TE.
VOI PYSÄYTTÄÄ ETTÄ TÄÄ SELVITETÄÄN VIELÄ KOKONAAN.