Haluaisin asiallisia kokemuksia ja mielipiteitä erilaisista roduista jotka mielestänne sopisivat meille. Mielellään keskikokoisia tai isohkoja rotuja.
Asumme 75 neliöisessä kerrostalossa, rappusia yhteensä n. 15. Alue on rauhallista ja melko metsikköistä. Joku on aina kotona eli koiran ei tarvitsisi olla ollenkaan yksin, vaikkakin opettaisimme yksinolon kyllä. Koirakokemusta ennestään on runsaasti esimerkiksi paimenkoirista ja terriereistä.
Tarkoituksena olisi harrastaa vesipelastusta ja keskenään tokoilua sekä silloin tällöin rennosti agilitya. Näyttelyistäkin olemme alkaneet kiinnostua. Mutta hurjia harrastajia me emme ole. Päivittäin 1,5-3h liikuntaa, viikonloppuisin enemmänkin.
Koirasta etsimme mahdollisimman ihmisläheistä ja sosiaalista ystävää (tiedostamme että aina voi itsekin vaikuttaa sosiaalistamisella ja kouluttamisella). Ei todella riista- tai vahtivietteistä turkkirotua, jota ei kiinnosta lainkaan yhteistyö tai seura.
Mitä olette mieltä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.