1918

Onko vuoden 1918 tapahtumiin liittyviä kummitustarinoita? Suomihan on täynnä sen ajan teloitus- ja murhapaikkoja.
142034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

En tiedä varsinaisesta aidosta kansanperinteestä tämän suhteen, mutta suomalaisessa kauhuelokuvassa "Kadunlakaisijat" suohon aikoinaan teloitettu ja henkiin heräävä punakaartilaisjoukko on paitsi karmean hauska myös aidosti kylmäävä.

Äänestä
  • on luottaminen niin nastolan immilässä on semmoinen paikka siinä on kuopalla maa-alue ja mieheni tuttava siinä asui (on jo kuollut) ja kertoi siihen ammuttavan ihmisiä tuona aikana ja kertoi myös nähneensä päättömän miehen en tiedä sen kummemmin mutta nää immiläläiset vois tietääkin.Kirjoitusvirhe asui siis likellä tätä aluetta.

    Äänestä

Eli aina pääsiäisöisin huhutaan Frenckelin näyttelijöiden keskuudessa, että pääsiöisyönä ullakkokäytävässä kummittelisivat punaisten sairaalan kummitukset. Kaikki sairaalasta löydetyt ihmiset surmattiin raa'asti valkokaartin toimesta pääsiäisyönä 1918 edes ilman oikeudenkäyntiä. Sellaista uljautta näytti maata "puollustanut" "suojeluskunta" (lahtarikaarti)!!!

Äänestä

Olen kuullut, että Lopella olisi talo, jossa kukaan ei pysty yöpymään yhtäkään yötä, vaan lentää sieltä ulos joko vapaaehtoisesti tai näkymättömän käden lennättämänä. Talossa olisi joskus sisällissodan aikoina tehty kamala veriteko punakaartin toimesta. Eräs kovahermoinen metsänvartija heräsi aamulla pihalta luuta tyynynä päänsä alla. Eräs painijakin lensi ulos ikkunasta ja sai ikkunan karmin mukaansa kun yritti siihen tarttua viime hetkellä. Edesmennyt selvänäkijä Aino Kassinen kävi kuulemma talon pihalla päiväsaikaan ja totesi paikan "läpeensä pahaksi".

Lisäksi olen kuullut, että Lopen metsikössä on ikivanhan kivimuurin pätkän vieressä vuoden 1918 sodan aikainen venäläisten sotilaiden hautapaikka, jossa kirkkaana yönä pitäisi sotilasvainajan kummitella.

Äänestä
  • Hei onko tietoa missä päin loppea talo sijaitsee?

    Äänestä

  • ..minäkin tahdon tietää,olen sieltä kotoisin,mutten ole kuullut tästä ..

    Äänestä

  • Olisi kiva myös tietää. Asun Lopella vanhassa sotasairaalassa. Talon alla on desanttihauta. Olen käynyt myös paikassa, missä on pientä hiekkatietä, merkitsemätöntä sellaista, joka vie suoraan saunaan. Tien varresta lähtee pienempi tie, mikä menee mökin pihaan, missä on lampi. Mökki näyttää hoidetulta, mutta autiolta. Onko tietoa tästä?

    Äänestä

Pohjois_Savosta olevan kouluaikaisen tuttavani lapsuudenkoti sijaitsee paikalla, jossa teloitettiin punaisia kansalaissodan melskeissä.

Tästä nyt on kyllä vierähtänyt melkoisesti aikaa, kun kaverin kanssa jutuissa olen ollut, joten aivan tarkkoja yksityiskohtia en itsekään muista.

Joka tapauksessa väittivät niin tuttavani, hänen vanhempansa ja sisarensa, että heidän kotonaan kummittelee rajusti(ja oli aina kummitellut).
Kolinoita, hahmoja, ihmisääniä, paikoiltaan lentäviä tavaroita jne.

Jotenkin muistutti noita Kukkumaijan kuvailemia kertomuksia. Mitään ystävällistä tuttavani noista ilmiöistä tosin ei löytänyt, vaan koki ne pelkästään pelottaviksi. Olivat kuitenkin vuosien varrella tottuneet moiseen.

Paikassa en ole yöpynyt, päiväsaikaan kylläkin käynyt. Aivan tavalllisen näköinen vanha maalaistalo. Yritän jossakin välissä kesällä etsiä kaverin käsiini ja kysyä mitä "kummituksille" kuuluu.

Toinen samankaltaine talo sijaitsee samalla paikkakunnalla. Tuossa talossa en ole käynyt koskaan itse.
Tilan peri 80-luvulla eräs rouva aikuisen poikansa kanssa ja he muuttivat sinne asumaan. Poika seurusteli sisareni hyvän ystävän kanssa ja tunnen hänet jollakin tavoin itsekin.

Kyseiset ihmiset joutuivat omien sanojensa mukaan muuttamaan talostaan kummittelun vuoksi pois.

Jälleen kerran ääniä, ihmishahmoja jotka katoavat, kissa joka ilmestyy ja katoaa kuin taikaiskusta, itsestään kiikkuva keinutuoli jne. Eli hyvin tyypillisen kuuloisia, tälläkin palstalla esiintyviä juttuja.
Talon historiaan liittyy itsemurha. Yläkertaan oli hirttäytynyt aikoinaan mies.

Itse en kyseisten henkilöiden kanssa asiasta ole keskustellut, nämä kerrottiin siskolleni.
Ensimmäisen talon väestä voin sen sijaan varmuudella sanoa heidän olevan asiallista, fiksua porukkaa. Ei mitään paskanpuhujia.

Äänestä

Up.

Äänestä

Jäi aikoinaan vaivaamaan kun ikään kuin lapsia peloteltiin pienenä punaisten joukkiosta joka perääntyi eräässä paikassa ja ääniä ja kolinaa ja tuskaisuutta öisin tuolla reitillä joka nyt jo lakannut olemasta maankäytön takia.Tuolloin ei ollut pienenä tietenkään hajuakaan mistään vapaussodasta.

Äänestä

Mikäli yliluonnollinen ja jännitys kiinnostaa kannattaa katsoa tämä video. Ja katso loppuun, sillä siinä kertoja puhuu yliluonnollisesta kokemuksesta, joka voi liittyä jo

lhttps://www.youtube.com/watch?v=D6Aqz7RMzyEähitulevaan.

Äänestä

Down.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko kirjoitti:

Onko vuoden 1918 tapahtumiin liittyviä kummitustarinoita? Suomihan on täynnä sen ajan teloitus- ja murhapaikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu