Kuivahumalan oireyhtyma

AA-seuroissa on näköjään tullut penkkiä kulutettua...

Sulla menee sitten näemmä hyvin, kun olet palannut takaisin luonnolliseen tilaasi inhottavasta juomattomuudesta.

Uskomattoman mielenkiintoinen juttu tämä alkoholismi. 29 vuotta olen juonut 41 vuotiaana. Ensimmäiset kännit siis 12 vuotiaana 96% pirtulla. Juomis putkia ei ole koskaan ollut nìin tasaisesti olen ryypännyt. 15 viimeistä vuotta olen jotenkin tiedostanut ja myöntänyt että olen alkoholisti. Juominen koko ajan vähentynyt. Ja nyt sitten alkoi tämä kuiva humala. 6 vuotta tunne elämän ongelmia käsitellyt aina välillä ja nyt niitä käsittelen joka päivä. Olen itsekäs ja syvästi traumatisoitunut täynnä padottuja tunteita oleva papupata. Siirtänyt alkoholismin elämän sukupolvilta toisilleen.

Olen pohtinut poistuuko alkoholi elämästäni jonain päivänä ja tullut siihen tulokseen ettei se mene ikinä pois. Silti olen suunnattoman onnellinen kun olen nyt tässä. Ihan yksin. Olen saanut olla vihainen ja surullinen. Ahdistus ja turhautunut tavallaan tietoisesti. Uskon että minussa on paljon voimaa ja päättäväisyyttä kohdata elämää täysin raittiina hetki kerrallaan. En tiedä mihin se riittää, mutta minulle jokainen hetki on merkityksellinen askel omassa elämässäni. Tämä voisi olla ensimmäinen avaimeni.

Jatkuvaa oppimista, sen parempaa ja koukuttavampaa asiaa en ole vielä löytänyt. Alkolismia olen kokenut 41 vuotta syntymästäni asti. Siitä on saanut ammentaa oppia oikein urakalla monissa eri rooleissa. Ja lisää on kokoajan tiedossa. Uusia ulottuvuuksia kun uudet sukupolvet alkoholisoituvat.
En ihannoi sitä asiaa mutta riippuvuuden voimakkuutta se hyvin osoittaa. Toivon että oma alkoholismini ja riippuvuudet joista kärsin opettavat minulle niistä niin paljon, että pystyn omia lapsiani opettamaan mitä tämä riippuvuuksien merkitys elämässä on. Luulen että tämä on yksi avaimistani.

Jatkuuko juominen sen kertoo huominen. Mistä sen voisi tietää? Mutta elämä jatkuu alkoholistina. En tunne tällähetkellä katkeruutta koska alkoholismi on ollut läsnä koko elämäni. Hetkien merkitys on minulle tärkeä. Ehkä täydellisen raittiuden hetket ovat niin arvokkaita ettei niitä kannata odotuksella pilata. Irtaantuminen ajatuksesta että minun pitäisi tietää tai toimia tietyllä tavalla jokin tietty ajanjakso tuntuu todella kummalliselta. Tämä antaa minulle vapauttavaa tunnetta ja uskon sen olevan yksi avain.

Mitä jos en onnistuikaan. En tiedä miksi mutta on ollut hetkiä ja jaksoja elämässäni etten ole pelännyt epäonnistua raitistumisen tiellä. Uskon että se kokemus ja tunne mitä menetettävää minulla on jos epäonnistun. Ruokiin pelkoa joka on turha. Epäonnistuminen on oppimista. Tottakai välillä pelkään epäonnistuvani raitistumisen tiellä. Mutta olen alkanut tiedostaa että pelko on turhaa. Tämän oivaltaminen ja mielessä pitäminen on haastavaa. Se on kuin avain jonka välillä pudotan ja joudun sitä välillä etsimään.

Palkinnon odotus raittiudesta tuntuu ajatukselta jossa kaadan hiekkaa oman autoni bensa tankkiin. Miksi muilla on niin paljon helpompaa? Vai onko? Pitäisikö kaikkia palkita? Onko elämäni kilpailu? Ketä silloin on vastustavani? Kilpailenko alkoholismia ja riippuvuutta vastaan. Onko minulla mahdollista voittaa epäreilulta tuntuva kamppailu. Kamppailu jossa vastustajallani on etulyöntiasema. Ja jos tämä on kilpailu niin kuka minua kannustaa? Mitkä ovat ympäristön odotukset ja saako vastustajani kannustusta? En usko että uhrautumalla tällaisessa kilpailussa saavutettaisiin mitään ja siksi palkintoja ei voida jakaa. Kilpailu pitäisi peruuttaa tai ainakin kannustuksen merkitystä pitäisi miettiä. Avaimena tämä ainankin toimii.

Tsemppiä

Kaikki nuo angstit loppuvat hiljalleen kunhan lopetat alkon käytön. Ensin 1 kk ilman, sitten puoli vuotta, sitten vuosi. Kun olet ollut 2 vuotta raittiina, olet jo päässyt pahimman yli ja elämässäsi on paljon positiivisia asioita. 5 vuotta kuulumma kestää etyä aivot ovat palautuneet normaaleiksi.

Olet ilmeisesti 23 vuotias.
Voi kunpa minä olisin vielä.

T. 50 v.