Tämän ja muiden palstojen keskusteluista

KääLäy

Aloitan pahoittelen uuden keskustelun koska nyt käyttämälläni laitteella vastaaminen pitkään - Taikaa Pattayalla - keskusteluun ei onnistu. Verkkosivu latautuu uudestaan, uudestaan ja uudestaan jonkin ongelman vuoksi.

Kiitos nimimerkeille Aviomies ja 63NumBall kommenteistanne. Olen itse seurannut näitä "Thaimaa aiheisia" keskusteluita ja myös uusien foorumeiden syntymistä sekä kuolemista enemmin ja vähemmin tarkasti varsin pitkään. Tiettyä ihmetystä motiiveihinsa on herännyt joidenkin kirjoittajien motiivit toimintaansa.

Sika-Amalia taitaa olla yksi legenda, joka aikoinaan varmasti vaikutti osaltaan häiriköinnillään Thairyn ja sittemmin Thaiklubin syntymiseen. Thaiklubin syntymiseen toki liittyy ihan oma historiansa.
Sika-Amalian omista kirjoituksista pystyi arvailemaan hänelle tapahtuneen jotain ikävää. Ehkä oli saanut ex-mieheltään Thaimaasta "tulleen" sukupuolitaudin ja "ansaittu omaisuus" oli mennyt jakoon. Kertoili alkuun kuinka vain kerran oli käynyt miehensä kanssa lomamatkalla Phuketissa, eikä enää ikinä aikonut Thaimaahan matkustaa. Mielenkiintonsa ja häiriköintinsä Thaimaan matkailu aiheisille keskustelu palstoille kuitenkin vain lisääntyi ja laajeni myös muihin, kuin matkailu aiheisiin keskusteluihin. Vihansa Thaimaata, thaimaalaisia ja suomalaisia miehiä kohtaan kasvoi käsittämättömiin mittoihin. Mm. Pelkästään tänne suomi24 keskusteluihin hän "suolti sisältöään" ympäri vuorokauden siihen tahtiin, että muut kirjoittajat ihmettelivät missä vaiheessa hän ehtii nukkua, syödä ja käydä vessassa.

Nettiin nimettömänäkin kirjoittelussa lienee omat riskinsä. Ajamasi asia voi ainakin omasta mielestäsi olla hyväkin, mutta jotkut voivat kokea mielipiteesi, jatkuvan jankutuksen ja häiriköinnin toisin. Jossain vaiheessa voi tuotoksesi osua tuulettimeen. Eräs nimimerkki Katariina.R lienee tästä yksi esimerkki.

Annabella Åsvik ja Annika Åsvik julkaisivat 2004 mielenkiintoisen kirjan Miesten Paratiisi. Kuraa taisi tulla niskaan feministeiltä, mutta toivottavasti ei pysyvää leimaa otsaan. Hannu Sirkkilä julkaisi 2005 väitöskirja tutkimuksen Elättäjyyttä vai erotiikkaa. Tutkimuksen onnistumiseen vaikutti ratkaisevasti ilmoitus Thaiklupissa ja muutaman "klupin aktiivin" siihen osallistuminen. Osallistujien nimet oli muutettu, mutta ainakin minä tunnistin useimman osallistujan oikean identiteetin. Joku mieleltään häiriintynyt Sika-Amalia ei ilmeisesti tunnistanut ketään, mutta voin vain kuvitella sitä vainon määrää, jos olisi tunnistanut.

48

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kattokruunuC

      "Kiitos nimimerkeille Aviomies ja 63NumBall kommenteistanne" Hahhahahah!!!!

      Heko heko Lerppa. Kukaan muu kuin trolli itse ei kiittele trollia.
      Ilman tuota paljastavaa itsekehuskelua Suomen aktiivisimman trollin nimimerkeille, olisit saattanut kuulostaa joltakin muulta kuin Herra Lerpalta, mutta Lerppahan sinä olet. Tällä kertaa asiallinen. Eläköön lääketeollisuus! Koeta jatkaa asialinjalla.

      Thaimaata, Thain miehiä ja thaimaalaisia naisia haukkuvat henkilöt perustavat haukkunsa 99% katkeruuteen.
      Katkeruus tulee useimmiten siitä kun ei itsellä ole niin paljoa annettavaa, kuin olisi rakkaalleen halunnut antaa, sitte tulee köyhyys, kiukku, riidat, kurjuus ja sitten tulee rukkaset.

      Seuraavaksi annetaan sitten haastattelu länsimaalaisen kakskytviisvuotiaan yliopistosta juuri valmistuneen naiivin blondin blogiin tai opukseen muutaman muun maken ja pertsan kanssa kaljatuopin äärestä.
      Uskonnollisen kotikasvatuksen saanut blondi laittaa omat mehut ja paatokset siihen päälle.

      Kotisuomessa Thaimaan naisista haaveilevat miehet lukevat noita opuksia sitten suu pyöreänä kuin tietosanakirjaa ja ovat ihmeissään.
      Kun he eivät sinne "onnelaan" sitten koskaan itse pääsekään, niin he uskovat sen mitä kirjassa tai blogissa lukee ja alkavat levittää sitä "tietoa" lähipiiriinsä ja he kaikki ovat sen jälkeen asiantuntijoita, jotka lopulta sanovat että "ei koskaan sinne hyi".
      Pahimmat mollaajat eivät ole koskaan käyneet Thaimaassa tai Pattayalla pidempiä aikoja. He ovat niitä rantapallojen ja "rakasta lähimmäistäsi" kirjoitusten uhreja.

      Ne kirjat ja blogit voivat olla tosikertomuksia, mutta niissä haastatellut henkilöt ovat luusereita, machoilijoita ja katkeria ressukoita, koska tarkoituksena olikin luoda negatiivinen ja moralisoiva kirjoitus.
      Thaimaa vastaa niinkuin sinne huudetaan ja niin sen kuuluukin. Pertsat ja maket nielkööt tappionsa ja se perusnegatiivinen kaksinaismoralistinen blondi naittakoon itseään jossain muualla missä hän on haluttu henkilö eikä ainoastaan kiinnostunut löytämään epäkohtia sieltä, minne hän ei valheineen kuulu.

      Hannu Sirkkilästä saisi tehtyä väitöskirjan, jossa todettaisiin että Hanski ei kuulu ihmisten keskuuteen ollenkaan. Pulska köyhän miehen kasanova, johon pitäisi vähintäänkin laittaa kyltti "rasisti". Mies jota vituttaa kun muilla on rahaa ja naisia.

      • Aviomies

        Mielenkiintoinen aloitus minun mielestäni jos sallitaan minun antaa oma kommenttini myös.

        Ensinnäkin olen jokusen sanan vaihtanut aloittajanimimerkin kanssa ystävällismielisesti ja kohteliaasti molemmin puolin, mutta olen sen tehnyt erittäin varauksellisesti varsinkin koska koen omaavani havaintokyvyn kirjoitustyylin liittyvän toiseen henkilöön joka käyttää sanojensa asetteluun minulle vieraita järjestyksiä ja huomannen sen tapahtuvan myös tässä aloituksessa.

        Koen hänen hieman oivallisella tavalla testanneenkin minua esimerkiksi pohdinnallaan saako Hofnarria Thaimaasta ym.

        Mutta vastannen hieman tälle Kattokruunulle myös vaikka yhdentekeväähänon mitä hänelle vastaa, hän vääristelee itsepintaisesti vastaisensa henkilöt mielensä mukaisiin karsinoihin.

        Ensinnäkään en hauku Thaimaalaisia ihmisiä vaan kunnioitan heistä jokaista ja elän heidän joukossaan kiitollisena, että minut on hyväksytty.

        En hauku Thain miehiä, olenhan itsekin Thain mies.

        En ota kantaa joidenkin muiden kirjoittajien kirjoituksiin, mutta totean tuohon kruunun viimeiseen kappaleeseen, että kovin on tärkeää kruunulle toisten elämän vitutus.

        Kiitos aloittaja KääLäy tämä palsta kaipaa kaltaistasi asianmukaista kirjoittajaa vaikka vastaukset onkin tasoa LerpLerp normaaliin tapaan.

      • Aviomies
        Aviomies kirjoitti:

        Vielä tuosta sanavalinnoista ja niiden järjestyksestä, sekä myös mielipideilmaisusta ja ilmaisun tavasta päätellen, ei ole epäselvää Kattokruunun olevan 2010.

      • KääLäy
        Aviomies kirjoitti:

        Mielenkiintoinen aloitus minun mielestäni jos sallitaan minun antaa oma kommenttini myös.

        Ensinnäkin olen jokusen sanan vaihtanut aloittajanimimerkin kanssa ystävällismielisesti ja kohteliaasti molemmin puolin, mutta olen sen tehnyt erittäin varauksellisesti varsinkin koska koen omaavani havaintokyvyn kirjoitustyylin liittyvän toiseen henkilöön joka käyttää sanojensa asetteluun minulle vieraita järjestyksiä ja huomannen sen tapahtuvan myös tässä aloituksessa.

        Koen hänen hieman oivallisella tavalla testanneenkin minua esimerkiksi pohdinnallaan saako Hofnarria Thaimaasta ym.

        Mutta vastannen hieman tälle Kattokruunulle myös vaikka yhdentekeväähänon mitä hänelle vastaa, hän vääristelee itsepintaisesti vastaisensa henkilöt mielensä mukaisiin karsinoihin.

        Ensinnäkään en hauku Thaimaalaisia ihmisiä vaan kunnioitan heistä jokaista ja elän heidän joukossaan kiitollisena, että minut on hyväksytty.

        En hauku Thain miehiä, olenhan itsekin Thain mies.

        En ota kantaa joidenkin muiden kirjoittajien kirjoituksiin, mutta totean tuohon kruunun viimeiseen kappaleeseen, että kovin on tärkeää kruunulle toisten elämän vitutus.

        Kiitos aloittaja KääLäy tämä palsta kaipaa kaltaistasi asianmukaista kirjoittajaa vaikka vastaukset onkin tasoa LerpLerp normaaliin tapaan.

        Morjens Aviomies.

        Pohtiessani sitä saako Hofnarreja Thaimaasta ei ajatuksissani käynyt minkäänlainen testi sinua kohtaan, ei ainakaan siten, että olisin sen itse tiedostanut. Huvitti vain tuo oma muistamattomuuteni asian suhteen. Niin ja kiitos muuten tuosta Café Creme vinkistäsi.

        Minä itseasiassa googletin sen miltä Café Creme sikari pakkaus voi näyttää, että osaan sellaisen tarvittaessa mukaani Thaimaassa poimia. Googlettelin muuten pikaisestimyös sen, millaisia "hieman hintavampia" sikareita Thaimaassa on myytävänä ja missä.

        Ei tämä sikari asia minulle ole mitenkään iso juttu. Harvoin näitä polttelen, kuten taisin jo kirjoittaakin. Mutta ihan mukavaa saada vinkkejä ihmiseltä jolla vaikuttaisi ainakin hieman ollevan saman suuntainen maku kuin minulla.

      • KääLäy

        Lyhyt kommentti nimimerkille kattokruunuC

        Teillä, ja jos saan sinutella, sinulla - on paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja väitteitä , sekä päätelmiä kirjoituksissasi. En nyt kommentoi näitä tarkemmin, ehkä myöhemmin, ehkä.

        Tuo viimeinen kappale kirjoituksessasi jäi kuitenkin mietityttämään. Taidat siis tuntea Hannu Sirkkilän paremmin ja läheisimminkin, kun hänestä noin ilkeästi kirjoitat?

        Oletkohan tuota tutkimustaan kuitenkaan oikeasti koskaan edes lukenut?

      • Hoitaja-Isorynnäs
        KääLäy kirjoitti:

        Lerppa heti maate.

    • KalajmahaPattayalla

      Minkä tasoinen aivovamma sinulla on kun uskot johonkin Amaliaan?

      • todistettutieto

        On vain yksi Amalia, siis lerppa.

    • 63NumBall

      Amaliat, onkopojat ja lerpat on saman hieman, ei niin terveen pään tuotoksia... on nämä reppanoita...

      • peilinäyttää

        Katso peiliin niin näet elävänä resupersereppanan.

    • trollienkuningas

      Tässä lääkäreiden antama diagnoosini.

      Dissosiatiivinen identiteettihäiriönsä (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on dissosiaatiohäiriöistä monimutkaisin eikä enää ole lukuisien lääkärien kertoman mukaan hallinnassa ja parannettavissa.

      Nyt tämä persoonallisuushäiriö ilmenee näin monella tavalla. Kuvittelen itsestäni kaikenlaista.
      Olen palstojen kuningastrolli ja joka asiaan minulla on mielipiteeni. Pyrin kaikin tavoin sotkemaan asiallisia keskusteluja trollaamalla ja kirjoittamalla kaikkea paskaa toisista keskustelijoista.

    • Pietromennea

      Uskomatonta miten joku jaksaa nähdä noin paljon vaivaa todistaakseen jonkun toisen arvostavan sen kusipäisiä juttuja.
      Hei hänkin nyt ämmä jo elämä vai onko juna mennyt jo.

      • lerpanjunaeipalaa

        Lerpan juna meni vuosia sitten ja hänelle täysin mahdotonta saada sitä kiinni.

      • lerpallelääkkeet
        lerpanjunaeipalaa kirjoitti:

        Lerpan juna meni vuosia sitten ja hänelle täysin mahdotonta saada sitä kiinni.

        Ja jälleen resuperselerpalta jäänyt aamulääkkeet ottamatta, toisessa aihessa horisee tapansa mukaan.

      • Paras
        lerpallelääkkeet kirjoitti:

        Ja jälleen resuperselerpalta jäänyt aamulääkkeet ottamatta, toisessa aihessa horisee tapansa mukaan.

        Eikö sulla tosiaan ole mitään.

      • Eioleei
        Paras kirjoitti:

        Eikö sulla tosiaan ole mitään.

        Ei ole, hoitaja kertoi, että lerppa sai jo yliannostuksen ja itse en lääkkeitä käytä.

      • Aivomiehenhoitaja

        Tänään on juhlapäivä. Lerppa pääsi sairaalasta pois ja tietenkin apteekin kautta. Luvassa on nukahtelua, trollausta, numba-örähtelyä, nukahtelua, nuokkumista, aggressioita, mielialanvaihteluita, unenpöpperöisiä vuodatuksia, alemmuudentuntoa, ylemmyydentuntoa ja lukemattomia täysin merkityksettömiä sivukommentteja.

    • KääLäy

      Morjens kaikille tasapuolisesti.

      Kysyin eilen nimimerkiltä kattokruunuC, että onko hän lukenut Sirkkilän tutkimusta. Nimimerkki ei vielä ole vastannut kysymykseeni.

      Kysyn nyt teiltä kaikilta tähän keskusteluun osallistuneilta, että oletteko te lukeneet tämän tutkimuksen?

      Tutkimus löytyy luettavaksi varsin pienellä googletuksella. Hakusanat löytyvät aloituksestani.

      Hakusanoilla: yle elävä arkisto kuka on seksituristi - löytyy puolestaan mielenkiintoisia videoita katseltavaksi. Yksi jopa 80-luvulta!

      Mitä mieltä olette näistä videoista?

      • Lerpanmatkailu

        Lerppa löytää aina uutta tietoa haavemaastaan, vahinko, ettei varat riitä kuin googlematkailuun.
        Olisi se hyvä jos aivan omakohtaisia kokemuksia saisi, mutta mahdoton mahdotonta lerpallekin, paitsi mielikuvituksessaan kaikki onnistuu.

      • KääLäy
        Lerpanmatkailu kirjoitti:

        Lerppa löytää aina uutta tietoa haavemaastaan, vahinko, ettei varat riitä kuin googlematkailuun.
        Olisi se hyvä jos aivan omakohtaisia kokemuksia saisi, mutta mahdoton mahdotonta lerpallekin, paitsi mielikuvituksessaan kaikki onnistuu.

        Kiitos vastauksestasi, vaikka et kysymyksiini vastannutkaan, vaan jollekin Lerpalle(?) vastailit.

    • Analyysi oli kaiketi melkoisen oikeaan osunut.

      Kyseessä oli/on Varkaudessa vaikuttanut tehtaan siivooja, jolla isohihna löi tyhjää.

      Tarkennan vielä, että kyse on siis Sika-Almasta.

      • järkee-vaiei

        Kun ajattelee asiaa toisinpäin, niin siinä ei ole järjenhiventäkään.
        Vaikka yrittäisin keksiä mitä syitä tahansa, niin en keksi ensimmäistäkään syytä miksi alkaisin vainoamaan jotakin kaupunkia, kaupungin asukkaita ja turisteja, joita en edes tunne.
        Miksi ihmeessä etsisin sellaisesta kaupungista kaikki mahdolliset uutiset kääntäen ne mahdollisimman negatiiviseen muotoon, jos kerta en sinne halua matkustaa enkä siitä tykkää?
        Mikä motiivi minulla olisi alkaa leipoa jonkun kaupungin tuntemattomista ihmisistä erilaisia tarinoita, keksiä heille huvittava ulkonäkö, nauraa heidän kaikille tekemisille, halveksua heitä kaikin mahdollisin tavoin?

        Ymmärtäisin jos kyse olisi satunnaisesta huulenheitosta, kuten itse heitän huulta joskus turkulaisista muutaman kerran vuodessa, mutta hyväntahtoisesti enkä tosissani.

        Tuossa "Amalian" touhussa ei ole todellakaan kyse satunnaisesta huulenheitosta eikä kotoa käsin suoritettavasta kehnolaatuisesta uutistoimittajan harrastuksesta.
        Ainoa selitys on vainoharhaan ja vihaan viittaava mielisairaus, pakkomielle ja pakko-oire. Onko Pattaya hänen mielestään jotenkin traumatisoinut hänet? sitä en tiedä, mutta mielensä on pahoin sairas. Ei ole mitään muuta selitystä syytää samaa sanomaa kymmeniätuhansia kertoja täysin loputtomasti aloittaen jokainen päivä ne samat teemat uudestaan ja uudestaan.

      • SisältöäTaas

        Dille 2010 rekisteröinyt itselleen uuden smurffin ja vastailee itselleen mustillaan.
        Muistakaa sika amalia, sehän kuuluu teidän matkailuhaavekirjoitteluihinne alati.

      • SisältöäTaas kirjoitti:

        Dille 2010 rekisteröinyt itselleen uuden smurffin ja vastailee itselleen mustillaan.
        Muistakaa sika amalia, sehän kuuluu teidän matkailuhaavekirjoitteluihinne alati.

        Vai niinkö meinaat. Dille2010 on minulle tuntematon suuruus, mutta sika-Amalian sekapäistä jargonia näin täällä aikoinaan. Taisin viimeksi käydä täällä 2008.

      • järkee-vaiei kirjoitti:

        Vieläkö Amalia armas, kippuravarvas on edes elossa?

      • VittuMikäIdiootti
        Haderman kirjoitti:

        Vai niinkö meinaat. Dille2010 on minulle tuntematon suuruus, mutta sika-Amalian sekapäistä jargonia näin täällä aikoinaan. Taisin viimeksi käydä täällä 2008.

        Totta Poju virkat, tuntematon suuruus on oikea päätelmä.
        Nyt sitten vain lukemaan tuntemattoman suuruuden suuria saavutuksia.

      • BING--
        SisältöäTaas kirjoitti:

        Dille 2010 rekisteröinyt itselleen uuden smurffin ja vastailee itselleen mustillaan.
        Muistakaa sika amalia, sehän kuuluu teidän matkailuhaavekirjoitteluihinne alati.

        Sensei Amaliako se siinä?

      • VittuMikäIdiootti kirjoitti:

        Totta Poju virkat, tuntematon suuruus on oikea päätelmä.
        Nyt sitten vain lukemaan tuntemattoman suuruuden suuria saavutuksia.

        Oletko tosiaan lukenut ne kaikki ja ilman tavuviivoja?

        1/Vittu/2Mikä/3Idiootti pieni analyysi nimimerkistäsi.

        1. Viitaa heikkoon parrankasvuusi
        2. Kyselyikä vielä vaiheessa ja myöhästyneenä
        3, Tarkka ja itsekriittinen analyysi peiliminästäsi ja minäkuvastasi.

      • Sensei--

        Voi Dille Dille, kyllä minäkin osaan vanhoihin valokuviin päivämäärän ladata ihan mieleni mukaisesti, mutta nauti Poju illuusiostas.

        Kovasti muuten aina "sattumalta" avaat suoles sopivasti muutaman minuutin viiveellä.

      • En todellakaan ole Thaimaassa, vaan Suomessa. Olin juuri Agadirissa ja perjantaina lähden Madeiralle.

        Olen ruvennut vanhemmiten arvostamaan puhdasta hengitysilmaa ja sitä ei oikein ole Bangkokissa

      • VittuMikäIdioottiTaas
        Haderman kirjoitti:

        En todellakaan ole Thaimaassa, vaan Suomessa. Olin juuri Agadirissa ja perjantaina lähden Madeiralle.

        Olen ruvennut vanhemmiten arvostamaan puhdasta hengitysilmaa ja sitä ei oikein ole Bangkokissa

        Jaahas että hoplopppileimojen viereen on huitastu Agadirissä leima.

        Onko sulla vielä perunaleimasimia askarreltuna enemmänkin ?

        Onnea muuten uudelle smurffillesi, lataa nyt oikein kunnon hyökkäystä kun olet sillä päällä.

      • 2010unreg
        Sensei-- kirjoitti:

        Voi Dille Dille, kyllä minäkin osaan vanhoihin valokuviin päivämäärän ladata ihan mieleni mukaisesti, mutta nauti Poju illuusiostas.

        Kovasti muuten aina "sattumalta" avaat suoles sopivasti muutaman minuutin viiveellä.

        Sattumoisin olen edelleen tauolla. Olen nähnyt joo ne aikaleimasi. Tuorein oli vuodelta 2008. Uskotko tosissasi että alkaisin askartelemaan väärennettyjä aikaleimoja kuviini? En edes tiedä miten se tehdään kun en ole koskaan kokeillut älypuhelimessa.

      • 2010unreg kirjoitti:

        Miksi joku lähettäisi tänne kuvia todistusaineeksi, että on Thaimaassa.

        Se jo osoittaa, että mieli tekisi ja on tehnyt ennenkin.

      • 2010unreg
        Haderman kirjoitti:

        Miksi joku lähettäisi tänne kuvia todistusaineeksi, että on Thaimaassa.

        Se jo osoittaa, että mieli tekisi ja on tehnyt ennenkin.

        Siksi että tuo vammainen trollihomopeikko ymmärtäisi kuka on ja kuka ei ole. Poitsun tietotaso on koiran tasolla Thaimaasta ja hirveä tarve olisi hänellä todistaa, mutta hänellä ei ole mitään millä todistaa. Muilta hän kovasti vaatii todisteita, muttei usko kun näkee.

        Ettet vaan kuules tänään rekisteröity "Haderman" olekin Lerpsasensei itse taas uudella nimellä? Aloitit huikentelevat jutut heti kättelyssä Afrikan matkoistasi ja paskaisuudesta. Kohta tulee sikari suupieleen ja oletkin jo leipomassa kultakauppoja Abu Dhabissa.

      • VittuEttäOotKahjo
        2010unreg kirjoitti:

        Katos trollihomopeikko..........syö Poju duriania🐒.........liikemiesbodari.

      • 2010unreg kirjoitti:

        Siksi että tuo vammainen trollihomopeikko ymmärtäisi kuka on ja kuka ei ole. Poitsun tietotaso on koiran tasolla Thaimaasta ja hirveä tarve olisi hänellä todistaa, mutta hänellä ei ole mitään millä todistaa. Muilta hän kovasti vaatii todisteita, muttei usko kun näkee.

        Ettet vaan kuules tänään rekisteröity "Haderman" olekin Lerpsasensei itse taas uudella nimellä? Aloitit huikentelevat jutut heti kättelyssä Afrikan matkoistasi ja paskaisuudesta. Kohta tulee sikari suupieleen ja oletkin jo leipomassa kultakauppoja Abu Dhabissa.

        En ole koskaan käynyt Abu Dhabissa edes välilaskulla.

        Monet kehuvat Etihadin lentokalustoa ja hinta/laatusuhdetta.

        Vähiten on kärsimystä suorissa lennoissa, vaikka Finnair on melkoisen hanurista.

      • eijatkoon

        Lerppahan se siellä. Nyt ei muuta kuin alat kehittämään tuosta Hadermanistasi kansainvälistä liikemiestä joka on laatutietoinen ja vastuuntuntoinen kroisos pennonen lisääntyvällä omaisuudella. Ei jatkoon.

      • eijatkoon kirjoitti:

        Lerppahan se siellä. Nyt ei muuta kuin alat kehittämään tuosta Hadermanistasi kansainvälistä liikemiestä joka on laatutietoinen ja vastuuntuntoinen kroisos pennonen lisääntyvällä omaisuudella. Ei jatkoon.

        Olen surkean pienellä eläkkeellä kuten lähes kaikki Suomen eläkeläiset.

        Kyllä se elo melkoista lerppaa on surkealla eläkkeellä ja tolkuttomilla veroilla.

      • VitunKahjoOot

        Jaahas että Käpy heittäytyi raamattumieheksi.

      • MätäKäpyOlet
        VitunKahjoOot kirjoitti:

        Jaahas että Käpy heittäytyi raamattumieheksi.

        Ja sinä raukkis menit poistattamaan / poistit viestini missä kerroin vain totuuden ja viittasin Raamattuun: "Hedelmistään puu tunnetaan.

      • MätäKäpyOlet
        MätäKäpyOlet kirjoitti:

        Ja sinä raukkis menit poistattamaan / poistit viestini missä kerroin vain totuuden ja viittasin Raamattuun: "Hedelmistään puu tunnetaan.

        Miksi et jälleen kerran kopioinut koko kirjoitusta ja tehnyt siitä uuden aloituksen omiin nimiisi?

        Raukkamainen olet Sensei, todella raukkamainen.

      • LueRaamattua
        MätäKäpyOlet kirjoitti:

        Ja sinä raukkis menit poistattamaan / poistit viestini missä kerroin vain totuuden ja viittasin Raamattuun: "Hedelmistään puu tunnetaan.

        Voijumalauta.......menit poistamaan.......kerro ny miten poistetaan?

        Raukkis......

        Lue vitturaamattua ja juokse pillunperässä Pattayalla, sekä kirjota noita idiotismejas.

      • 6miljoonanDollarinMies
        LueRaamattua kirjoitti:

        Voijumalauta.......menit poistamaan.......kerro ny miten poistetaan?

        Raukkis......

        Lue vitturaamattua ja juokse pillunperässä Pattayalla, sekä kirjota noita idiotismejas.

        "Lue vitturaamattua ja juokse pillunperässä Pattayalla, sekä kirjota noita idiotismejas. "

        Villalankamiljonääri se siinä taas vauhdissa.
        Oli puhe sitten kulottamisesta, kulosaaresta, politiikasta, ilmastosta, eläimistä, kielistä, viisumeista tai vitamiineista niin villalankamiljonääri kääntää sen aina pilunperässä juoksemiseksi. Siitä puhe mistä puute. Sensei on ilmeisesti täysin toivoton tapaus naisten silmissä ja siitä kumpuaa tuo maaninen raivo normaaleja ihmisiä kohtaan.

      • Takaala
        6miljoonanDollarinMies kirjoitti:

        Sensei on satavarmasti nainen. Ei kukaan mies riehaannu noin siitä ajatuksesta että joku menee Pattayalle naisten vuoksi.

      • Takaala kirjoitti:

        Sensei on satavarmasti nainen. Ei kukaan mies riehaannu noin siitä ajatuksesta että joku menee Pattayalle naisten vuoksi.

        Kyllä jokainen kunnon mies on joskus mennyt soi kutosen kautta nukkumaan.

    • Kyllä Thaimaassa on enemmän hyvää kuin pahaa, mutta ainakin minua harmittaa eniten se paskaisuus joka paikassa.

      Roskat heitetään kuin koira paskan puostansa ja silti ollaan niin isänmaalaisia.

      https://www.youtube.com/watch?v=BrcGzLIEsAU

      • DingDong2010

        Hieno idea, ole vastaan ja puolesta, irvaile eri suunnista ja eri mielipitein, nyt olet löytänyt paikkasi.

    • töötjapruut

      Moro menikö kuksas nurin`?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe