Elvis konsertti ja Priscilla Presley tv-dokumentti

21081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En olekaan toistaiseksi kuullut tai nähnyt kenenkään väittäneen Elviksen kuolemaa onnettomuudeksi. Kaikki Elviksen elämään mm. kirjojen avulla perehtyneet tietävät hyvin, että Elvis oli kyllästynyt elämäänsä Elviksenä. Hän totesi jo 40-vuotiaana, että tuskin eläisi kovin vanhaksi.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Elvis halusi tehdä itsemurhan juuri silloin, kun sattui kuolemaan. Hänhän kävi esimerkiksi hammaslääkärissä kuolemaansa edeltäneenä päivänä. Mitä järkeä olisi paikkauttaa hampaan reikä, jos aikoo tappaa itsensä muutama tunti myöhemmin?

Sikäli Elviksen voidaan kuitenkin katsoa tehneen itsemurhan, että hän tiesi erittäin hyvin syömiensä pillereiden terveydelle aiheuttamat vaikutukset. Kuolinpäiväänsä hän ei kuitenkaan valinnut. Se oli sattuman kauppaa. Elvis tiesi kuolevansa syömiinsä pillereihin ennemmin tai myöhemmin.

Hän pysyi muuten hengissä hämmästyttävän pitkään. Kirjoitetuista resepteistä on jälkikäteen laskeskeltu ja arvioitu, että viimeisten kuuden elinkuukautensa aikana hän söi noin 25 pilleriä vuorokaudessa, siis noin yhden tunnissa. Tavallinen pillereihin tottumaton pulliainen olisi varmasti kuollut jo paljon aikaisemmin.

Äänestä

Lisää tietoa elviksestä löytyy wikipedia . Siihen tietoon voi luottaa huomattavasti paremmin kuin..........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elvisiskingi kirjoitti:

Eikös tv:stä tule kohta joku Elvis-aiheinen ohjelmasarja jossa mm vaimonsa Priscilla kertoo tähden elämästä?

https://www.is.fi/viihde/art-2000005501919.html

https://www.soundi.fi/uutiset/priscilla-presley-vihjaa-uutuusdokumentissa-ettei-elviksen-kuolema-ollut-onnettomuus-han-tiesi-mita-teki/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu